Klaus Härö: Elokuvantekijä, joka kertoo tarinoita ihmisyydestä ja uskosta

Pitkä tie elokuvan valmistumiseen

Elokuvaprojektit ovat aina pitkiä prosesseja, mutta Ei koskaan yksin vei valmistuakseen erityisen kauan. Härön mukaan kyse ei ollut vain käsikirjoituksen hiomisesta, vaan myös rahoituksen hankkimisesta. Historialliset elokuvat ovat kalliita toteuttaa, ja tässä projektissa mukana oli viisi eri maata sekä lähes 30 rahoittajaa.

”Ensimmäinen rahoittaja voi sanoa kyllä, toinen ehkä, mutta ei tänä vuonna – ja se riittää viivästyttämään koko hanketta. Jos yksikin rahoittaja kieltäytyy, se voi siirtää koko projektia eteenpäin vuosilla,” Härö kuvailee elokuvanteon realiteetteja.

Useimmat elokuvatuottajat olisivat tässä vaiheessa jo luovuttaneet, mutta tuottaja Ilkka Matila jakoi Härön näkemyksen siitä, että tämä tarina oli pakko kertoa. ”Hän sanoi yhä uudelleen, että jatketaan vielä – ja nyt elokuva on vihdoin valmis.”

Suomi ja juutalaisluovutukset – unohdettu historian kipupiste

Härö on kertonut, että kouluaikoinaan hän oli oppinut, että Suomi ei luovuttanut juutalaisia natsi-Saksalle. Myöhemmin hänelle selvisi, että Suomi kuitenkin luovutti kahdeksan juutalaispakolaista, mikä sai hänet tuntemaan pettymystä ja surua.

”Tämä oli asia, joka ei jättänyt minua rauhaan. Halusin tehdä elokuvan, joka nostaa esiin tämän vaiheen Suomen historiasta ja kertoo, miten päätöksiä tehtiin ja millaiset ihmiset olivat näiden tapahtumien taustalla,” Härö sanoo.

Elokuva keskittyy Abraham Stilleriin, juutalaiseen seurakunnan jäseneen, joka teki kaikkensa pelastaakseen pakolaiset, mutta ei onnistunut. Stillerin tarina kosketti Häröä syvästi, sillä auttajan rooli ja sen mukanaan tuoma syyllisyys ovat ajattomia teemoja. ”Hän poti syyllisyyttä, vaikka hänen toiminnallaan saatettiin pelastaa useita muita ihmisiä. Tämä perspektiivi teki tarinasta vielä voimakkaamman,” hän pohtii.

Elokuva ja kristillinen näkökulma

Härölle elokuvan tekeminen ei ole vain taiteellinen prosessi, vaan myös tapa käsitellä inhimillisiä ja hengellisiä kysymyksiä. Hän kokee, että lähimmäisenrakkauden ja auttamisen teemat ovat syvästi kristillisiä.

”Elokuvan keskiössä on kysymys siitä, mitä tapahtuu, kun joku uskaltaa välittää. Moni ajattelee, että ei pidä sekaantua toisten asioihin, mutta lopulta me kaikki tarvitsemme jonkun, joka pysähtyy ja kysyy: ’Onko kaikki hyvin?'” Härö sanoo.

Kristinusko on ollut läsnä hänen elämässään teini-iästä lähtien. Uskoon tuleminen ei kuitenkaan ollut hänelle yksinkertainen kokemus, vaan siihen liittyi monia vaiheita ja kamppailua itsensä kanssa. Härö kertoo, kuinka hän rippikoulun jälkeen yritti tulla ”hyväksi ihmiseksi” omin voimin, mutta huomasi pian epäonnistuvansa.

”Tajusin, että en pysty olemaan sellainen ihminen kuin haluaisin. Sitten eteeni tuli hartauskirja, jossa sanottiin: joko sinä teet kaiken, tai Kristus on tehnyt kaiken. Silloin ymmärsin armon merkityksen – kyse ei ole siitä, että minä yrittäisin tarpeeksi, vaan siitä, että Kristus on jo tehnyt kaiken puolestani.”

Elokuvantekijänä kristittynä – haasteita ja mahdollisuuksia

Moni kristitty pohtii, voiko uskoa ja taiteellista työtä yhdistää. Härölle elokuva-ala oli pitkään pohdinnan kohteena, mutta lopulta hän koki, että elokuvanteko oli hänen kutsumuksensa.

”Uskon, että kaikki sallitut ammatit ovat arvokkaita, ja se, miten työtämme teemme, on tärkeämpää kuin se, mikä ala se on. Haluan kertoa tarinoita, jotka puhuttelevat ihmisiä syvällisesti,” hän sanoo.

Härö myöntää, että elokuva-ala on vaativa, ja jokaisen toteutuneen elokuvan takana on vähintään yksi, joka ei koskaan päässyt tuotantoon. ”Kun yksi elokuva on valmis, se ei tarkoita, että pääsee suoraan tekemään seuraavaa. Aina joutuu aloittamaan alusta ja todistamaan itsensä uudelleen.”

Jumalan johdatus elokuvantekijän uralla

Härö uskoo Jumalan johdatukseen, mutta ei koe sitä niin, että valinnat tehdään satunnaisten merkkien perusteella. Hän vertaa johdatusta pitkän aikavälin kehitykseen, jossa mieli muokkautuu Jumalan sanan äärellä.

”Usein näkee johdatuksen vasta jälkikäteen. Kun elää Jumalan sanan äärellä, se alkaa ohjata ajattelua ja valintoja pitkällä aikavälillä, eikä kyse ole mistään hokkus-pokkus-uskomuksista,” hän toteaa.

Hän rohkaisee erityisesti nuoria kristittyjä lukemaan säännöllisesti Raamattua, jotta he oppivat ymmärtämään johdatusta syvällisemmin. ”Se ei tapahdu yhdessä yössä, vaan ajan kanssa. Kun tunnet Jumalan sanan, osaat tehdä valintoja ilman, että sinun tarvitsee odottaa ihmeellisiä merkkejä,” Härö sanoo.

Mitä seuraavaksi?

Vaikka Ei koskaan yksin on juuri saanut ensi-iltansa, elokuvantekijä ei voi levätä laakereillaan pitkään. ”Elokuvan valmistuminen on vain yksi askel – sen jälkeen tulee seuraava tarina, joka odottaa kertomistaan.”

Härö kertoo, että elokuvan tekeminen on jatkuvaa oppimista ja yhteistyötä. ”Se ei ole vain yksittäisen ohjaajan visio, vaan monen ihmisen yhteinen työ. On tärkeää olla valmis luopumaan huonommista ideoista ja kuuntelemaan muita.”

Hän uskoo, että elokuvan tekeminen ei ole vain viihdettä, vaan myös tapa vaikuttaa ihmisiin ja herättää ajatuksia. ”Toivon, että elokuvani puhuttelevat ihmisiä ja saavat heidät miettimään elämän suuria kysymyksiä. Se on lopulta tärkeintä, mitä taiteella voi saavuttaa.”

Klaus Häröä haastatteli toimittaja Heidi Martikainen. Kuuntele koko haastattelu oheisesta linkistä: