Kenen lapsi sinä olet?

Kysymys yllätti isän. Hän ajatteli, että vastauksen saatuaan vanha mies olisi kenties tyytyväinen ja kysymykset loppuisivat. Niinpä hän vastasi: ”Olen pastori.”

”Pastori!” vanha mies huudahti hymyillen. Kuulemastaan selvästi ilahtuneena hän veti sivusta tuolin pöydän ääreen ja istuutui. Sitten hän alkoi kertoa:

”Äitini oli yksinhuoltaja. En saanut koskaan tietää, kuka minun isäni oli. Tuohon aikaan isättömyys oli valtava häpeä. Niinpä me äitini kanssa emme käyneet juuri missään. Karttelimme ihmisiä. Emme käyneet edes kirkossa.”

”Kuulin toisilta pojilta, että seurakuntaan oli tullut uusi pastori. Hän oli alkanut pitää lapsille pyhäkoulua. Siellä tarjottiin kaikille pullaa ja limonadia. Minun oli vaikea uskoa sitä. Niinpä päätin käydä itse katsomassa, juksasivatko kaverit minua.”

”Pastori tuntui ystävälliseltä ja mukavalta. Niinpä livahdin seuraavana sunnuntaina kirkkoon kuullakseni, mitä hän siellä puhui. Pastorin puheita tuntui hyvältä kuunnella. Jopa pieni pika ymmärsi, mistä hän puhui.  Niinpä aloin käydä kirkossa lähes joka sunnuntai, vaikka pelkäsin, että joku huomaisi minut siellä.

Varmuuden vuoksi istuin kirkossa aina taaimmassa penkissä aivan nurkassa. Minua hävetti se, ettei minulla ollut isää, kuten kaikilla muilla lapsilla, jotka tulivat perheittensä kanssa kirkkoon. Livahdin aina jo viimeisen virren aikana kirkosta ulos, ettei minun tarvinnut kirkosta poistuessani kohdata muita.”

”Eräänä sunnuntaina pastori käveli alttarilta kirkon ovelle hyvästelemään lähtijöitä, ennen kuin ennätin livahtaa ulos. Yritin pujahtaa ovesta ulos huomaamattomasti ihmisten aiheuttamassa ruuhkassa. Luulin jo onnistuneeni, kun äkkiä tunsin pastorin käden laskeutuvan olkapäälleni. Pysähdyin, ja niin pysähtyi melkein sydämenikin.”

”Kun käännyin, näin pastorin hymyilevät kasvot yläpuolellani. Hän piti kättään vakaasti olkapäälläni ja sanoi: ’Me emme olekaan vielä tutustuneet. Mikä sinun nimesi on? Kenenkäs poika sinä olet?’”

”En saanut sanaa suustani. Häpesin niin, että olisin halunnut vajota maan alle. Pastori huomasi tilanteeni ja taisi arvata loput. Hän nosti kätensä olkapäältäni, hymyili ja huudahti: ’Mutta tiedänhän minä, kuka sinä olet! Tunnen sinun perheesi. Ja hieno perhe se onkin, johon sinä kuulut. Sinähän olet Jumalan perhettä, hänen lapsensa, hänen rakas poikansa!’”

”Nuo sanat poistivat häpeän yltäni. Ne muuttivat koko elämäni”, vanha mies sanoi ääni vavahdellen. Sitten hän nousi ja lähti.

Kun vanha mies oli poistunut, ravintoloitsija, tuli perheen luo ja kysyi: ”Anteeksi, tunsitteko te tuon miehen?”

Kuultuaan, että mies oli perheelle outo, ravintoloitsija jatkoi: ”Hän on tämän paikkakunnan suurimman yrityksen perustaja. Se työllistää nykyään valtavan määrän ihmisiä. Hän oli sen johtaja, kunnes muutama kuukausi sitten jäi eläkkeelle.”

Viisaan pastorin yksinkertaiset sanat muuttivat isättömyyttään häpeävän pojan koko elämän. Kyse ei kuitenkaan ollut pastorin hyvästä tilannetajusta tai nokkeluudesta. Hän vain sanoi sen, mitä Jeesus ja Paavali olivat hänelle ja meille jokaiselle jo Raamatussa vakuuttaneet.

Luukkaan evankeliumin 10. luvun jakeessa 20 Jeesus kehottaa seuraajiaan iloitsemaan ennen kaikkea siitä, että heidän nimensä on merkitty taivaan kirjaan, taivaallisen Isämme perhematrikkeliin (Luuk.10:20).

Efesolaiskirjeen 2. luvun jakeessa 19 Paavali tarttuu tähän lupaukseen ja huudahtaa: ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.” (Ef.2:19)

Tänään joku voi kysyä sinulta, kuka tai mikä sinä olet miehiäsi tai naisiasi? Tai mihin porukkaan sinä kuulut? Jos niin käy, voit pää pystyssä, selkä suorana ja ilman alemmuuden tunteita vastata: ”Kuulun taivaallisen Isäni perheväkeen ja Hyvän Paimeneni Jeesuksen laumaan!”

Siunausta, iloa ja kiitollisuutta elämääsi, rakas ystäväni!