Kärryt ojasta
Raamattu kehottaa meitä arvioimaan ja arvostelemaan profetioita, puheita ja hengellistä opetusta. Mutta tuo kaikki voidaan tehdä niin monella tavalla, rakentavasti tai vähemmän rakentavasti. Usein huomaa, että arvostelussa ja oikomisessa ei ole välttämättä kyse yksistään oikean opin ja käytännön varjelemisesta, vaan oman erinomaisuuden korostamisesta. Kärryjen korjaaminen ojasta vaatii myös korjaajalta oikeaa rakkaudellista asennetta.
”PUHU SINÄ ENSIN, NIIN MINÄ KORJAAN KÄRRYT OJASTA”
Nuorena pappina olin töissä ensimmäisessä työpaikassani sisäsavolaisessa maalaisseurakunnassa. Seurakunta, jossa palvelin oli vanha körttipitäjä. Niinpä ns. körttiseurat tulivat tutuiksi noiden vuosien aikana. Olinhan toki tutustunut körttiläisyyteen jollakin tavalla jo lapsuudestani lähtien, koska isäni, vaikka ei sinänsä kuulunut körttiläisiin, tykkäsi kesäisin vierailla herättäjäjuhlilla, ja niinpä me muukin perhe olimme siellä mukana. 1960-luvun alun herättäjäjuhlilta jäi mieleeni ennen kaikkea yksi saarnaaja, ja hän oli Aku Räty. Ehkä hän jäi nuoren pojan mieleen ennen kaikkea ulkoisen habituksensa vuoksi, koska enhän vielä tuolloin osannut arvioida ketään hengellisten puheiden perusteella. Aku Räty körttitukassa, körttiasussa ja tuohikontti selässä jäi joka tapauksessa pienen pojan mieleen.
Mutta vuosia myöhemmin oli taas kerran körttikansaa kokoontunut tuon savolaisen seurakunnan erääseen kotiin. Talon isäntä oli seurakunnassa tunnettu körtti. Seurakuntalaiset istuivat hartaina penkeissään odottaen seurojen alkua, ja niin istuimme myös me seurojen puhujat suuren tuvan etuosassa seinän vierustalla. Me todellakin istuimme, ja istuimme myös koko puheemme aikana, koska se tyyli kuuluu körttiseuroihin.
Ennen seurojen alkua talon isäntä kääntyi puoleeni ja kyseli minulta, missä järjestyksessä me puhujat puhumme, ja oikeastaan tarkemmin sanottuna, kumpiko meistä puhuisi viimeisenä. Totesin isännälle omana mielipiteenäni, että minulle on oikeastaan ihan sama, mikä on järjestys. No, huumorimiehenä isäntä teki ehdotuksen, että minä nuorempana voisin puhua ensin ja hän voi sitten korjata kärryt ojasta. No, minullehan se sopi.
Muistaakseni noissa seuroissa isäntä ei tarvinnut korjailla puheitani, eikä kärryjä ojasta. Olin kylläkin kuullut, että ainakin ennen vanhaan saattoi körttiseuroissa jopa sattua niin, että jos puhujan sanoma ei miellyttänyt kuulijoita, joku saattoi aloittaa virren kesken seurapuheen.
Olen ainakin kerran joutunut kokemaan senkin, että seuraava puhuja korjasi kärryt ojasta. Olin silloin vasta teologian opiskelijana Helsingissä. Eräässä helsinkiläisessä kirkossa oli evankeliointi-tapahtuma, ja olin lupautunut pitämään niissä todistuspuheenvuoron. Aiheeksi minulle oli annettu: ”Mitä Jeesuksen seuraaminen on minulle merkinnyt. Mistä olen joutunut luopumaan?” Nuorena uskovana annoin oman todistukseni, jossa korostin sitä, että Jeesuksen seuraamisen vuoksi en ole joutunut oikeastaan luopumaan mistään. Kerroin siitä, että uskossa eläminen on päinvastoin antanut minulle enemmän kuin mitä olin edes odottanut!
Todistukseni jälkeen nousi puhumaan illan pääpuhuja, monille tunnettu vankilajohtaja. Hän aloitti puheensa kertomalla, kuinka monille Jeesuksen seuraaminen on maksanut kovankin hinnan. Hän otti jopa esimerkin, kuinka jokin aika sitten hän oli tavannut nuoren perheen äidin, jolle uskoontulo oli merkinnyt avioeron. Mies ei ollut kestänyt vaimon uskoontuloa, ja niinpä hän oli lähtenyt. Tuolla hetkellä istuessani puhujien penkillä, saatoin todellakin kokea, että nyt korjattiin kärryt ojasta ja näyttävästi.
Tilaisuuden jälkeen harmittelin illan juontajalle, kuinka taitamattomasti olinkaan puhunut. Onneksi tuo juontaja oli ajan tasalla ja rauhoitteli minua toteamalla, että sehän oli minun todistukseni siitä, mitä olen saanut uskonelämässäni kokea. No, jälkeenpäin todellakin ymmärsin, että enhän minä itsekään ollut väärässä. Olin vaan todistanut sen, mitä olin uskonelämässäni tuohon mennessä kokenut. Jos olisin alkanut kertoa asioista, joista uskoni vuoksi olen joutunut luopumaan, olisin oikeastaan valehdellut jokaisen sanan. Jeesuksen seuraaminen ei ollut todellakaan maksanut minulle nuorelle miehelle 1970-luvun Suomessa mitään. Kaikki oli ollut saannin puolella.
Nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin voisin toki puhua tuosta samasta aiheesta hyvinkin eri tavalla. Voisin oikeastaan puheessani samaistua tuon pääpuhujan kertoman naisen asemaan. Voisin itsekin todistuspuheessani kertoa, kuinka oman avioeroni yhteydessä sain kuulla vaimoni suusta sanat: ”Jää sinä tänne pyhien kirjojesi pariin, minä lähden!” Saisin varmasti paljon sympatiaa ja ymmärtävää myötätuntoa monen kuulijan taholta, ja hetken saattaisi jopa sädekehä näkyä pääni päällä. Ja vaikka joka sana tuosta lauseesta onkin totta, silti se ei olisi koko totuus. Syyn vierittäminen yksin toisen harteille ei olisi reilua eikä oikeudenmukaista ainakaan omalta puoleltani.
Raamattu antaa meille luvan ja jopa kehottaakin meitä arvioimaan hengellisiä puheita. Meitä kehotetaan myös karttamaan harhaoppista ihmistä varoitettuamme häntä kerran tai kahdesti. Mutta sittenkin kärryjen korjaaminen ojasta tehdään uskovien keskuudessa usein niin näyttävästi, että voi heti huomata, ettei kyse ole niinkään väärän opetuksen korjaamisesta, vaan oman erinomaisuuden ja oikeassa olemisen esille tuomisesta.
Ennen kaikkea sosiaalinen media on tuonut mukanaan mahdollisuuden laukoa suorat sanat toisen mielipiteestä, ja tällä alalla me uskovatkin tunnumme olevan aika taitavia. Somesta saa lukea monenlaista kommenttia liittyen toisen uskovan mielipiteisiin. Eikä nämä kommentit rajoitu ainoastaan hengellisiin asioihin, vaan viime aikoina ne ovat usein liittyneet esim. koronaan. Suhtauduitpa koronarokotteisiin myönteisesti tai kielteisesti, vastapuoli osaa kyllä korjata kärryt ojasta, niin että näkyy ja kuulu.
Tuolta uskonelämäni alkuajoilta tulee mieleeni vielä eräs muisto. Kotikylälläni heräsi toive raamattupiirin aloittamisesta. Pari uskovaa miestä lupautui vetäjiksi. Oli ensimmäinen kokoontuminen, mukana oli myös naapuri pitäjästä eräs vanha uskova, joka oli tullut mukaan ensimmäiseen kertaan ikään kuin ”laadun varmistamiseksi”. Jostakin syystä, ehkä alkujännityksen vuoksi, noilta varsinaisilta vetäjiltä jäi alkurukous pitämättä. Kun tuo vanha uskova huomasi tilanteen, hän huomautti tilanteesta suunnilleen seuraavilla sanoilla: ”Tämä aloitus meni pieleen siinä suhteessa, että alkurukous jäi pitämättä!” No, alkurukous pidettiin ja kärryt tuli korjattua ojasta ryminällä. Mutta samalla tuo vanhan uskovan kommentointityyli aiheutti sen, että toinen noista vetäjistä ei jaksanut jatkaa piirin vetäjänä tuota aloituskertaa pidempään.
Kärryt on toki hyvä korjata ojasta, mutta kunpa muistaisimme samalla Paavalin ohjeen Timoteukselle: ”Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niin kuin isää, nuorempia niin kuin veljiä, vanhoja naisia niin kuin äitejä, nuorempia niin kuin sisaria, kaikessa puhtaudessa”, 1.Tim. 5:1,2.
Lue ohjeet kommentoinnille
29.11.2021 11:34
Ajankohtainen, juttu, näillä neuvoilla kanssakäyminen on kaikille osapuolille rakentavaa.
28.11.2021 21:52
Jouko otti mielenkiintoisesti esille, että somessa käydään varsin kiivasta uskonnollista keskustelua jopa koronasta. Jotkut saarnaajat puhuvat koronaviruksen alkuperästä ja kieltävät ottamasta rokotetta. Tuntuu siltä, että kaikki haluavat vain työntävät omia mieliteitään someen, eivätkä ollenkaan perehdy, mitä toiset sanovat. Kun kukaan ei kuuntele toisia, keskustelusta tulee turhaa pulinaa. No minä kuitenkin otin rokotteen, enkä ole asiaa katunut.
Eräs tunnettu rokotevastainen saarnaaja ei ottanut rokotetta ja hän joutui viikoksi teholle hengityskoneeseen koronan takia, mutta selvisi hengissä, mistä somessa on viime päivinä käyty vilkasta keskustelua. Päästyään pois teholta saarnaaja ensimmäisillä voimilla ei ilmoittanut katuvansa, vaan jatkavansa puheitaan rokotteita vastaan, vaikka oli joutunut fysikaaliseen kuntoutukseen.
Saulus-lähetyksen saarnaaja Petri Paavola on perustanut Uskonaskel-foorumin kristillisiä keskusteluja varten. Paavola kertoo aika ajoin saamistaan yliluonnollisista kokemuksista ja kokee olevansa Jumalan asialla.
Minäkin osallistuin taannoin Uskonaskeleessa keskusteluun nikillä mot. Sain profetaallista ohjausta ottaa esille, ettei Jumala salli naisten puhua seurakunnassa eikä käytä naisia profeetallisten sanomien ilmoittamiseen seurakunnan kokouksessa, vaikka muuten naisella voi olla profetian armolahja. Tämä siis tarkoittaa sitä, että jos nainen sanoo saaneensa Herralta ohjeen tulla opettamaan ja profetoimaan seurakuntaan, niin sanoma ei ole Jumalalta.
Itse uskoin saamani profetian oikeaksi, koska puhuessaan profetoinnista seurakunnassa Paavali kirjoittaa 1Kor 14-luvussa, ettei Jumalan pyhien seurakunnassa ole naisten lupa puhua. Jos joku ei tunnusta Jumalan käskyä, Jumala ei tunnusta häntä omaksi.
En kertonut saamastani profetiasta mitään, vaan perustelin kantani pelkästään siteeraamalla Raamattua. Omasta mielestä kykenin torjumaan Raamatulla myös vastaväitteet. Minun kommenttini suututti monet. Useat kokivat, että naiset saavat puhua, jos ”Herra on heidät kutsunut”. Sanoin, ettei se voi olla Herra, koska Herra ei toimi omaa sanaansa vastaan, mikä suututti lisää.
Uskonaskeleen taustalla oleva Saulus-lähetyksen henkilökunta ei hyväksynyt kantaani asiaan, vaan puuttui asiaan sanomalla, että naiset saavat puhua, todistaa ja jopa opettaa seurakunnassa, vaikka heidän mielestä nainen ei voi olla seurakunnan johtaja. Minä sanoin, ettei tämä ole Raamatun mukaista, jolloin aloin saamaan varoituksia nurisemisesta. Sitten lopulta sain pitkän porttikiellon foorumiin ja käytännössä minut heitettiin ulos foorumista. Ylläpitäjälle julkinen kirje: heititkö seurakunnastasi ulos Jumalan palvelijan, mieti sitä?
Olen saanut erään ystäväni kanssa muuallakin samankaltaisia tehtäviä ilmoittaa suurille ja pienille seurakunnan johtajille, etteivät he saa sallia naisten puhetta seurakunnassa. Kokemukseni on, ettei naiset siedä kuulla tätä puhetta ollenkaan. Toiset seurakunnan johtajat vain kiristelevät hampaitaan ja jatkavat vanhaan malliin ja toiset lähettävät jonkun toisen ilmoittamaan, etten ole enää tervetullut seurakuntaan. Minulla ei ole ollut näihin seurakuntiin mitään kiinteää sidettä, joten asia ei ole itseäni haitannut ollenkaan.
Jos profetoinnin koettelu tulisi tehdä Raamatun perusteella, niin jokainen voi sitten arvioida, kuka tässä on oikea ja väärä profeetta. Itse koin niin, että Herra halusi käyttää minua ja vähän koetella kanttianikin lähettämällä minut puhumaan suurillekin julkkispastoreille ojennusta herkastä asiasta, mitä he eivät sietäneet kuulla ollenkaan.
Oma kokemukseni on, että minun Jumalani on ihan tosissaan sen asian kanssa, että Raamatussa olevia käskyjä tulee noudattaa. Jos käskyn noudattamiseen liittyy varoitus pelastuksen menettämisestä, se on otettava vakavasti, koska käskyä tahallaan rikkoessa, niin tulee käymään.
29.11.2021 18:03
Petri Paavola tiedottaa Saulus-Lähetyksen keskustelufoorumissa 28.4.2021 yhdistyksensä lakkauttamisesta:
”Saulus-Lähetys ry on lakkautettu ja sen toiminta yhdistyksenä on päättynyt. Olemme päätyneet tähän ratkaisuun siksi, koska tulevina päivinä kaikki yhdistykset joutuvat noudattamaan tulevia antikristillisiä lakeja ja säännöksiä, joita noudattamalla joutuu luopumaan Raamatun totuudesta ja Raamatullisesta uskosta Herraan Jeesukseen. Emme ole vielä siinä ajassa, jossa antikristillinen lainsäädäntö pakottaa kaikki yhdistykset noudattamaan antikristillisiä lakeja ja säädöksiä, jotka ovat Jumalan tahtoa vastaan, mutta koimme, että jo etukäteen lakkautamme Saulus-Lähetyksen, jo hyvissä ajoin, ennen kuin tämä antikristillinen järjestelmä ottaa yhdistykset ja yhteiskunnan kokonaan hallintaansa. Lähestymme tätä aikaa ja siksi lakkautimme Saulus-Lähetyksen toiminnan hyvissä ajoissa jo etukäteen.”
Itseäni ihmetyttää yhdistyksen lakkauttamisen perustelut, jotka haiskahtavat ilmiselvältä tekosyyltä. Miten niin muka yhdistykset joutuvat noudattamaan antikristillisiä lakeja, joita ei ole vielä edes säädetty? Suomessa on perustuslaissa turvattu uskonnollista toimintaa harjoittavien yhdistysten uskonnonvapaus. Uskon, että yhdistys lakkautettiin, koska lehdistön ja yleisön kritiikki Petri Paavolan salaliittoteorioita kohtaan oli niin kovaa, ettei yhdistyksen toiminnalle ollut enää edellytyksiä.
Yhdistyksen työntekijät kuitenkin ilmoittavat jatkavansa yhteistyötä nettisivujen ja videokanavansa kautta. Myös Uskonaskel-foorumi on edelleen olemassa, vaikka keskustelut ovat lähes kokonaan kuolleet ja muutama sama henkilö kirjoittaa harvakseltaan kommentteja.