Patmos-blogi

Kaksi päivää enää jäljellä kaikkien aikojen jännittävimpiin EU-vaaleihin

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

 

Otsikkooni on ennen kaikkea kaksi syytä: 

Maallinen ja ajallinen syy: Ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen kahden suurimman parlamenttipuolueen, oikeiston EPP:n ja sosialidemokraattien S&D:n valta parlamentissa järkkyy. Suuret, hyvin kauaskantoiset  mullistukset ovat odotettavissa.

Toinen, hengelliseen regimenttiin kuuluva syy:  Mitä lähemmäksi Jeesuksen toista tulemusta ja siihen läheisesti ennakkoon liittyviä tapahtumia maaplaneetalla kuljetaan,  sitä tärkeämmäksi alueeksi muodostuu  meidän Eurooppamme.

Antikristus nousee Euroopasta.

Niin sanottu 666-järjestelmä valjastetaan Eurooppaa orjuttavaksi vallaksi ja voimaksi.  Eikä kysymyksessä ole pelkästään jokin mammonaa käsittelevä toiminta – ennen pedon merkin tulemista järjestelmän valta jopa ulottuu  eurooppalaisen kansalaisen ajatus- ja tekomaailman ohjaamiseen.

Raamatun profeetalliseen ilmoitukseen uskova kristitty tietää, ettei jo vuosituhansien takaa ilmoitettua kehitystä voi katkaista.  Mutta tiedämme myös, että Jumalan tahto on, että me kristityt pidämme yötä loitolla mahdollisimman pitkään, siksikin, että saisimme  sananvapaudessa julistaa iankaikkista pelastuksen evankeliumia ja ohjata ihmisiä Jumalan tahdon kuuliaisuuteen ja siitä seuraaviin siunauksiin.   

Pyydän vakuuttaa Sinulle, ettei edellä mainittujen vapauksien menettämiseen tarvita väkivaltaisia vallankumouksia eikä merkittäviä julkisia  raamattu-uskovien vainoja.

Olethan jo valveilla tänä keväänä Suomessa heränneen ns. ”oikeistouskoviin” kohdistuneen vihakampanjoinnin kohdalla?

Ylen Brysselin kirjeenvaihtaja Anna Karismo kirjoitti uutistekstissään tänään näin: ”Äänestäessäni ennakkoon täällä Brysselissä tunsin itsekin sielussa värinää, koska nyt saatetaan olla jonkin suuren äärellä.”  Niinpä. 

Kehoitan siis Sinua täyttämään kansalaisoikeutesi ja -velvollisuutesi äänestämällä sunnuntaina. 

Ennen äänestämistä tutki Sinun ääntäsi pyytävien henkilöitten edellytyksiä hoitaa Sinulle kristittynä suurimpien arvojen käsittelyä parlamentissa.  Onko heillä asiantuntemusta?  Kokemusta – mistä?  Antautuvatko he tehtäviinsä ja ovat siinä uskollisia työkauden loppuun saakka?   Mihin he ovat sitoutuneita? Ovatko he rehellisiä Jumalan ja ihmisten edessä?  Mikä on suhteensa Israeliin?   Entä islamiin?  Onko heillä edellytyksiä ja aikomusta olla vaikutusvaltaisia   edustajiasi vaiko lähinnä omia ja omiensa etuja ajavia robotteja?

Rukoile ja pyydä johdatusta Jumalalta.

Ja sitten: täytä velvollisuutesi – äänestä sunnuntaina!

Ja jos olet jo toiminut ennakkoäänestyksessä, ole siunattu!

 

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *