Kaikki tiet vievät Paavin Roomaan ja Paavin taivaaseen?

Katolisen kirkon päämies Paavi Franciscus puhui syyskuun puolivälissä Singaporen Catholic Junior Collegessa uskontojen välisessä tapaamisessa. Thomas D Williamsin kirjoittamassa artikkelissa kerrotaan Paavin korostaneen uskontojen välisen vuoropuhelun merkitystä ja sitä, että on turha kiistellä siitä, kuka on oikeassa, koska kaikki ovat oikeassa. Paavin sanat ovat herättäneet syystäkin suurta huolta kristikansan keskuudessa. Paavin sanoista uutisoi myös The Washington Times.

”Kaikki uskonnot ovat polkuja Jumalan luo”

Paavi kysyi Singaporessa yleisöltä: Jos ihmiset alkavat tapella siitä, kenen uskonto on tärkeämpi, tai sanovat: ’Minun uskontoni on oikea uskonto, sinun ei ole oikea’, mihin se johtaa? Saatuaan yleisöstä vastauksen Tuhoon, Paavi mukaili kyseistä kommenttia: Juuri niin. Kaikki uskonnot ovat polkuja Jumalan luokse. Vertailun vuoksi ne ovat kuin eri kieliä, eri murteita, joilla sinne päästään.

Katolisen kirkon päämies hämmensi vielä lisää toteamalla: Mutta minun Jumalani on tärkeämpi kuin sinun Jumalasi! Onko tämä totta? On vain yksi Jumala, ja me, [ja] meidän uskontomme, ovat kieliä, polkuja Jumalan tavoittamiseksi. Jotkut ovat sikhejä, jotkut muslimeja, jotkut hinduja, jotkut kristittyjä, mutta ne ovat eri polkuja. Ymmärrättekö?

Ymmärrän, mutta en todellakaan haluaisi ymmärtää. Mieleni tekisi kysyä Paavilta itseltään ymmärtääkö hän? Ymmärtääkö mitä hän sanoi ja mitä hänen sanansa todella tarkoittavat? Käytännössä Paavi nousi sanoillaan itse Kristusta vastaan ja kiistää koko kristinuskon ytimen, Kristuksen ainutlaatuisuuden.

Paavi puhui italiaksi ja Vatikaanin tiedotuskeskus silottelikin puheen sisältöä englanninkielisessä käännöksessään. Kun Paavi totesi italiaksi Kaikki uskonnot ovat polku Jumalan tavoittamiseksi, Vatikaanin englanninkielisessä tekstissä sanotaan Uskonnot nähdään polkuina, jotka yrittävät tavoittaa Jumalan. Paavin lause Jotkut ovat sikhejä, jotkut muslimeja, jotkut hinduja, jotkut kristittyjä, mutta ne ovat eri polkuja typistettiin englanniksi muotoon jotkut sikhejä, jotkut muslimeja, jotkut hinduja, jotkut kristittyjä,  jolloin viittaus eri polkuihin oli poistettu kokonaan.

Paavin lausunnoista selkeästi poikkeava Vatikaanin virallinen kanta ilmenee heidän omasta tekstistään Jeesuksen Kristuksen pelastavan mysteerin ykseydestä ja yleismaailmallisuudesta. Dokumentissa siteerataan Apostolien tekoja: Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman (Ap. t. 4:12). Virallinen kanta on siis kristallinkirkas. Yksin Jeesus Kristus avaa ovet taivaaseen ja Jumalan luo. Ei ole muuta nimeä.

Katolisen kirkon päämies on siis tehnyt räikeän irtioton ja irtisanoutunut kannanotollaan edustamansa kirkkokunnan virallisesta opista. Onko ulkopuolelta tullut paine tehnyt suolasta mauttoman? Kuitenkin Kristuksen sanat ovat hyvin eksklusiiviset. Jeesus ei koskaan tarjonnut ihmisille useampia polkuja tai teitä taivaaseen ja Jumalan luo. Vain yhden.

”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”

Jeesuksen sanat eivät jätä kompromissin tai selittelyn varaa: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani (Joh.14:6). Ajassa, jossa pelko toisen ihmisen loukkaamisesta on noussut lähes epäjumalan asemaan, Jeesuksen sanat kieltämättä voivat tuntua liian ehdottomilta. Todellinen ongelma ei kuitenkaan ole Jeesuksen sanojen sisältö, vaan se, miten suhtaudumme niihin.

Jos lähden rakentelemaan muita polkuja ja teitä taivaaseen, kiistän koko uskonopin sisällön. Kiistän toisin sanottuna Raamatun jumalallisen inspiraation ja erehtymättömyyden. Nostan oman järkeilyni ja ajatukseni Jumalan sanan yläpuolelle. Toisin sanottuna syyllistyn ylpeyteen. Ylpeys ja Jumalan sanaa vastaan nouseminen olivat nimenomaan syy saatanan lankeemukseen.

Huolestuttavaa on kuitenkin se, että yhä useammin Jumalan sanan kyseenalaistava ja jopa sitä vastaan hyökkäävä henkilö vaikuttaa kirkon sisällä. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on tällainen liberaaliteologia vahvistunut vuosien varrella voimakkaasti. Raamattu on tulkinnallinen kirja ja sitä voi kukin soveltaa oman mielensä mukaan, kuten haluaa. Näin moni kirkon piirissä vaikuttava tuntuu ajattelevan eikä tuo ajatus ole täysin vieras vapaissa suunnissakaan. Lisäksi se, että kirkoissa toisinaan sallitaan näin selkeä harhaopetus on oma huolenaiheensa. Uuden testamentin kirjeissä harhaoppeja vastustetaan todella voimakkaasti ja rohkeasti. Näin ei ole kuitenkaan meidän ajassamme.

”Vaino ei koskaan tuhoa seurakuntaa, mutta kompromissi evankeliumin sisällön suhteen tuhoaa”

Billy Grahamin ja John Stottin vuonna 1974 perustama evankelioimiseen tähtäävä Lausannen liike vietti äskettäin neljättä maailmankonferenssiaan Etelä-Koreassa. Tapahtuman neljäntenä päivänä käsiteltiin hyvinkin haastavia aiheita, kuten kristittyjen vainoja, kärsimystä ja surua, joka aiheutuu läheisen ihmisen menettämisestä. Päivän aikana käännettiin esiin myös asioiden valoisampi puoli; näissä vaikeissa olosuhteissa elävien rohkeus, usko ja todistus.

Päivän päätteeksi muistutettiin vielä siitä, että kärsimys ja vaino eivät ole tarinan loppu ja että vainottujen kristittyjen uhraukset eivät ole turhia. Iltatilaisuuden aikana osallistujat rukoilivat niiden 50 maan puolesta, joissa kristittyjä vainotaan eniten. Päivän aikana Patrick Fung muistutti siitä, että Vaino ei koskaan tuhoa seurakuntaa, mutta kompromissi evankeliumin sisällön suhteen tuhoaa. 

Jos evankeliumilta kuvainnollisesti sanottuna leikataan siivet ja kiillotetaan se salonkikelpoiseksi, ei siinä ole enää voimaa. Se kutistuu ihmisen omaksi järkeilyksi ja sosiaalista hyväntahtoisuutta levittäväksi liikkeeksi. Sellaisessa julistuksessa ei ole voimaa muuttaa ihmisen elämää tai ikuisuutta. Päinvastoin, se itse ihmispelossaan muuttuu ympäröivän maailman mukaiseksi. Se ei ole enää evankeliumi vaan harhaoppi.

”Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija”

Paavali muistuttaa Kristuksessa pysymisen tärkeydestä: Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal.1:6-12) 

Paavali esittää rohkeasti kysymyksen, jota itse kunkin meistä on syytä pohtia ja tarkistaa kulkemaamme suuntaa. Olemmeko vielä kurssissa vai poikenneet siitä? Paavali kirjoittaa: Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija (Gal.1:10).

Kun evankeliumin sanomasta tingitään ihmispelon vuoksi, luovutaan Kristuksen palvelemisesta ja seuraamisesta. Jos sanoma ylösnousseesta Kristuksesta, joka kutsuu syntistä parannukseen, ei ole julistuksemme keskiössä, olemme jo matkalla kohti ”evankeliumia”, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet (Gal.1:8). Paavali ei päätä silittele sellaisessa tilanteessa. Säännöllinen kurssin tarkistaminen onkin paikallaan jokaisella meistä. Yksin Kristus, ei kukaan muu. Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani (Joh.14:6).