Kaikkein arvokkain maalaus

Rikkaalla miehellä oli yhteinen harrastus poikansa kanssa. Molemmat rakastivat vanhoja tauluja. Niinpä heidän kartanonsa seinillä roikkui paljon Picasson, Rafaelin, Rembrandtin ja muiden mestareiden maalauksia.

Kun Vietnamin sota syttyi, poika joutui armeijaan ja sotaan. Hän kaatui ankarassa taistelussa pelastaessaan joukkueensa muita sotilaita. Kun isä kuuli poikansa kaatumisesta, hän suri syvästi ainoan poikansa menetystä.

Kuukautta myöhemmin mies kuuli oveltaan koputuksen. Avatessaan oven hän näki nuoren miehen, jolla oli paketti kainalossaan.

”Anteeksi että häiritsen”, nuori mies sanoi. ”Te ette tunne minua. Olen se sotilas, jonka pelastaakseen teidän poikanne antoi henkensä. Hän pelasti sinä päivänä monien elämän ja kantoi myös minut luotisateessa turvaan. Niin tehdessään hän sai itse kuolettavan osuman. Me olimme hyviä ystäviä. Hän puhui teistä usein ja kertoi, miten paljon te rakastatte maalauksia” nuori mies jatkoi.

”Tiedän ettei tämä ole kovin hyvä, sillä minä en ole mikään taiteilija, mutta uskon, että poikanne olisi varmasti halunnut, että annan tämän taulun teille”, nuorukainen sanoi ja ohensi miehelle paketin. Poikaansa ikävöivä isä avasi paketin. Sen sisältä paljastui hänen poikansa muotokuva.

Maalaus ei ollut mikään suurenmoinen taideteos. Silti siinä olivat selvästi näkyvissä hänen poikansa piirteet. Nuori sotilas oli onnistunut tavoittamaan hyvin erityisesti kaatuneen toverinsa lempeän ja samalla hyvin päättäväisen katseen.

Kyyneleitä silmistään pyyhkien isä kiitti nuorta miestä. Jäätyään yksin hän ripusti poikansa kuvan kaikkein keskeisimmälle ja arvokkaimmalle paikalle kuuluisien taiteilijoiden töiden joukkoon. Aina kun hänelle tuli vieraita ihailemaan upeaa taidekokoelmaa, isä vei heidät ensimmäiseksi katsomaan poikansa kuvaa. Vasta sen jälkeen hän esitteli heille kuuluisien mestarien töitä.

Muutamia kuukausia myöhemmin mies kuoli. Koska hänen ainoa poikansa oli kuollut, kartanossa pidettiin suuri taidehuutokauppa. Myytävänä ollut arvokas taidekokoelma veti paikalle runsaasti varakasta väkeä.

Ensimmäisenä salin edessä olevaan myyntitelineeseen asetettiin kartanon omistajan pojan muotokuva. Meklari kopautti pulpettiinsa nuijallaan ja ilmoitti, että ensimmäisenä myytäisiin tämä edesmenneen kartanonherran poikaa esittävä maalaus.

”Kuka tekee ensimmäisen tarjouksen?” meklari kysyi.

Salissa oli aivan hiljaista. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Kun hiljaisuutta oli jatkunut pitkään, salin perältä kuului huuto: ”Me haluamme nähdä kuuluisuuksien maalaukset. Laittakaa tämä amatöörin maalaus syrjään!”

Meklari ei antanut periksi. Saliin kokoontuneita katsellen hän kysyi: ”Onko joku valmis aloittamaan tarjoamalla tästä maalauksesta 100 dollaria?”

Salista kuului uusi vihainen huuto: ”Me emme tullet tänne tuijottamaan tuota maalausta. Me tulimme nähdäksemme Van Goghin, Rembrandtin ja muiden tunnettujen taiteilijoiden töitä!”

Meklari jätti huudot huomiotta ja jatkoi sinnikkäästi: ”Poika. Kuka ottaa pojan?”

Viimein salin perimmäisestä nurkasta kuului varovainen huuto. Huutaja oli vanha puutarhuri, joka oli palvellut kartanossa sekä isän että pojan aikana:

”Minä tarjoan maalauksesta 10 dollaria! Enempään minulla ei pienen eläkkeeni takia ole varaa.”

”10 euroa tarjottu. Tarjoaako joku 20 dollaria?” kysyi meklari. Väki alkoi hermostua, jotkut tulivat jopa vihaisiksi, kun heidän kallista aikaansa tuhlattiin tuollaiseen mitättömään maalaukseen.

Kun kukaan ei korottanut tarjottua hintaa, meklari sanoi: ”10 dollaria ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran. Pojan kuva on myyty miehelle, joka tarjosi 10 dollaria!” ja napautti vielä kerran nuijalla pulpetin kanteen. ”Antakaa maalaus hänelle!”

Toisessa rivissä istuva mies huusi innoissaan: ”Hienoa, ja nyt päästään huutamaan mahtavan taidekokoelman harvinaisuuksista!”

Huutokauppaa vetävä meklari laski nuijan kädestään pulpetille ja sanoi: ”Olen pahoillani, mutta huutokauppa on nyt päättynyt.

”Entä kaikki arvokkaat taideteokset?” salista huudettiin.

”Olen pahoillani, etten voinut aiemmin kertoa erästä asiaa. Kun minut kutsuttiin pitämään tätä huutokauppaa, minulle kerrottiin eräästä testamenttiin liittyvästä erikoisesta asiasta, jota en saisi paljastaa ennen huutokauppaa”, meklari kertoi.

”Vain pojan muotokuva oli pantu myytäväksi. Samalla testamentissa oli määrätty, että kuka ikinä ostaisikin tuon muotokuvan, hän saisi samalla myös kaikki muut taideteokset sekä kartanon. Hän, joka saa pojan, saa myös kaiken muun”, meklari päätti puheensa.

Jumala antoi ainoan Poikansa syntyä ihmiseksi halvan tallin seimeen oljille. Hän antoi poikansa sovittamaan Golgatan ristillä meidän kaikkien synnit. Jumalan sanat ihmisille ovat yhä samat kuin huutokaupan meklarin: ”Jolla on Poika, hän saa kaiken.” 1. Johanneksen kirjeessä ovat sanat: ”Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.” (1.Joh.5:12)

Siunattua ja Riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa, kalliisti lunastetut ystävät!