Kahden ärrän luokalla – eikä pääsyä näkyvissä (Näitä minä muistelen #29)

YHDESTÄ opetustunnista toiseen jatkui sama meno ja meininki: kun teltan etuosaan ja paikoin teltan ulkopuolellekin rakentui vaikka mitä rautatiehen liittyvää – vaunujen määräkin kasvoi puoleen tusinaan – niin samalla yksi raamatullinen pelastukseen liittyvä totuus toisensa jälkeen selvisi leirin osanottajille. Unohtumattomasti.

Leiripäivien puolivälissä oli vuorossa kahden ärrän oppitunti.

Leiriläiset kirjoittivat puhtaalle vihkosivulle kaksi R-kirjainta.

Aloitettiin arvailu: mitä kirjaimet tarkoittavat?

Ensio-setä auttoi arvaajia matkaan sanoen, että kirjaimet viittaavat kahteen asiaan, joita ilman ei pääse TR-junan kyytiin. Vastauksia, olkaa hyvä – ja vastauksia huudettiin ääneen kilvan, niin että Oronmyllyn maaperä vavahteli.

Kuuntelin. Raamattu kuului selvästi eniten esille huudetulta matkavälineeltä.

Sitten huudettiin rukousta.

Mikä kauhistus, kun Ensio-setä ilmoitti, että rukous ei kelpaa oikeaksi vastaukseksi.

TÄYDELLINEN oikea vastaus olisi – Raamattu ja – raha!

Vaan ei mikä tahansa raha -.

Ei edes Suomen markka -.

Ensio-setä selitti: Raamattu ilmoittaa, että syntiä tehneelle matka taivaaseen jää kesken – matkaan yrittävä heitetään ulos Taivaan Rautatien vaunusta. Niin kauhistuttava tekijä ihmisen elämässä on synti. Synti estää pääsyn taivaaseen.

Täytyy ostaa kelpaava lippu – ja se maksaa.

Kuka voi maksaa – kuka on tarpeeksi rikas – ja entäs kun eivät markat kelpaa? Millä ja miten maksaa?

Kerronta jatkui ja leiriläiset kuuntelivat henkeä pidättäen:

Raamatun lehdillä mies tarjosi rahaa – Suomen markkojen kaltaista ja arvoista – ja hänelle sanottiin, että moiset rahat menkööt miehen kanssa kadotukseen.

Mikä raha sitten riittää ostamaan käyvän, kelpaavan lipun taivaaseen?

Ensio-sedän johdolla avattiin yhteisesti Uutta testamenttia ja luettiin:

Tiedättehän, että teitä ei ole lunastettu isiltä perimästänne turhasta vaelluksesta katoavilla aarteilla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, kuin virheettömän ja tahrattoman Karitsan, kalliilla verellä.  (1 Piet. 1:18-19.)

Tunti päättyi koskettavalla tavalla. Me aikuiset jäimme lasten mukana pyytämään, ettei meitä heitettäisi ulos matkaan lähteneestä TR:n junasta vaan saisimme olla ja pysyä matkassa pääteasemalle saakka.

Päivien edetessä mitään ei kerrattu niin monta kertaa kuin tämän ensimmäisen oppitunnin suuropetusta matkalipusta.

Oli hauskaa ja samalla pyhää huomata, miten leiriläiset kohdatessaan toisiansa  kyselivät tai oma-aloitteisesti ilmoittivat, että heillä on maksettu matkalippu TR:n junassa taivaaseen.

”KAHDEN ÄRRÄN” oppitunnilla minua pidettiin satoja ja satoja kertoja niitten ihmeellisten oppivuosien aikana, jolloin hengellisen isäni ja johtajani jalkojen juuressa sain opetella paitsi kustannusliikkeen johtajan ja päätoimittajan ammattia, ennen kaikkea hengellistä lakia taivasjunassa perille pääsemisestä.

Ensio Lehtosella oli selkeät kuviot mainitusta kahdesta ärrästä. Hänen kirjoituksiinsa paneutuva kohtaa heti seuraavat teesit:

Olla kristitty merkitsee olla ainaisesti sidottu Raamattuun, Jumalan ilmoitukseen.

Olla kristitty merkitsee olla ainaisesti erotettu rahan vallasta ja voimasta.

Leo, poikani – Ensio tapasi sanoa, usein – tarkista matkan tekemistäsi. Kuuntele Pyhän Hengen sisäistä ääntä. Tutki vaelluksesi jälkeen jättämiä merkkejä, jälkiä. Palaa uudestaan ja uudestaan kahden ärrän luokalle ja pysy totuudessa. Tulet perille palkkioosi.

Jo aloittelevana saarnaajana Lehtonen oli opettanut seurakuntalaisiaan mammonan orjuuttavasta, salakavalasti sitovasta voimasta.

Oronmyllyn leirillä opetustunteihin mahtui yhtenä osa-aiheena Ilmestyskirjan salaperäinen peto, joka tavalla ja toisella keskittyi estämään kristityn pääsemisen TR-junan kuljettamana perille Kultakaupunkiin.

Muistelen vieläkin sielun värähdyksin hetkeä, kun esiripun takaa ilmestyi leirikansan eteen salaperäinen Peto, tuo paha, joka kaikkensa tekee, että voisi keskeyttää TR:n kyydissä olevan pääsyn perille päämäärään, Kultakaupunkiin.

Ilmestyi Peto – ja kun alat kuvitella minkä näköisenä leirikansa sen näki, niin pidä mielessäsi teksti, jota ”ilmestymisen” hetkenä luettiin leiriläisille. Tämä oli teksti:

Se oli pukeutunut purppuraan ja helakanpunaan ja koristautunut kullalla, jalokivillä ja helmillä. Kädessään hänellä oli kultainen malja, joka oli täynnä iljetyksiä ja saastaisuuksia. (Ilm. 17:4.)

Oron leirien väkeen kuului vuodesta toiseen vakioavustajia, tottuneita lapsi- ja nuorisotyön henkilöitä, ja nuoria, jotka kaikki pukeutuivat ja valmistuivat rooleihinsa. Kesänä, jota tässä referoin, Vilho Virolainen oli Ilmestyskirjan pedon roolissa. Vilho sai onnistua Herran avulla niin hyvin, että kesän leiriläiset varmaankin loppuelämänsä ajaksi saivat vaikutteita pysyä erossa mammonan turhuudesta, jotta eivät menettäisi aarteitten aarretta, pelastuksen jalokiveä. Tämä ihmeellinen, ällistyttävän suuri, loistava ja hohtava aarre oli palkka niille, jotka uskovat ja pysyvät uskollisina kristityn vaelluksen loppuun saakka.

Kesätapahtuman oppitunteja oli kymmenkunta. Viimeisellä tunnilla TR:n juna saapui perille Kultakaupungin asemalle. Mitä kaikkea oli matkaan mahtunutkin, kaiken kruunasi Suurkonduktöörin – Pyhän Hengen, kristityn Auttajan – ja Junaylhäisyyden – itsensä  Jeesuksen Kristuksen – kohtaaminen Isän Koti Pääteasemalla. Siellä palkittiin matkaa tehneet uskollisuudesta kahden ärrän matkalla. 

Opittu oli, että Raamattu ja Raha ovat vastavoimia. Yksi pyrkii hallitsemaan toista. Vankilaan joutuvat matkansa varrelta ne, jotka antavat jälkimmäiselle ärrälle – rahalle, eli mammonan ruhtinaalle – valtaa ja voimaa ylitse Raamatun ohjeellisuuden.

PALAAN ajatuksissani rippikouluiän muistoihin.

Yksinhuoltajan kodissa elämä oli rajattua. Olimme materiassa köyhiä, mutta sisäisesti rikkaita, äitini ja minä. Asuimme Puuvallilassa ja meiltä puuttui niin sanottuja mukavuuksia, kuten esimerkiksi kylpyhuone ammeineen. Meillä oli sukulaisia, joiden luona sain käydä kokemassa kylpyhuoneitten nautintoa – loikoilla ja leikitellä lämpimässä vaahtoavassa vedessä.

Yksi tällainen pysäkkipaikka oli Marita Perklenin, sukulaisemme, johtama Tölö Barnhemmetin osastokerros Stenbäckinkadulla Helsingin Töölössä. Laitos on vieläkin paikalla, nyt kaksikielisenä lasten ja nuorison hoivakotina. Marita kutsui minua kylpyiltoihin, joihin kuului upea keskitys voileivin ja kakuin. Se oli hyvinvoivan sukulaisen välittämistä toisenlaisissa oloissa elävästä. Muistan miten usein loikoillessani vaahtokylvyssä ajattelin, mitä elämä olisi, jos meillä kotona olisi jotakin vastaavaa.

Lienen ollut 17- tai 18-vuotias kun vierailin Maritan lastenkotia vastapäätä olevassa talossa aikanansa tunnetun sielunhoitajan, profetissan, Leena Heiniön kodissa. Luin hiljattain Kansan Raamattuseuran evankelistan Kaija Roligin life storyn. Kaija kertoo, miten Leena Heiniö oli toiminut hänen henkilökohtaisena sielunhoitajanaan ja valaissut hänen palvelutietänsä. Leena Heiniö oli myös minun elämässäni tärkeällä paikalla niinä vuosina, jolloin Jumala piti minua osin hänen sielunhoidossaan. Mainitsin tämän voidakseni kertoa seuraavan.

Leena ei tiennyt mitään minusta ja tapahtumista hänen kotinsa tuntumassa kadun toisella puolella. Tuli hengensanoma, jossa sisältönä vapaasti muistettuna jotakin seuraavaa:

Elämäsi tien kahden puolen ovat paikat, jotka kutsuvat sinua. Kadun vastakkaisilla puolilla on yksi elämä kuin vaahtokylpyä – ja toisella puolella ovat kovat ja vaativat koetusten ajat. Elämäsi Herra on määrännyt sinulle kaksi mahdollisuutta: joko nauttia hyvästä elämästä tässä elämässä – tai kulkea kautta kärsimysten hyvään taivaselämään, josta ei mitään koskaan milloinkaan puutu, eikä mikään hyvä koskaan keskeydy. Kummalla puolella tätä katua tahdot viihtyä? 

Leena ei tiennyt mitään Marita Perklenin lastenkodista ja vaahtokylvyistä suoraan vastapäätä hänen kotinsa ikkunoita. Herra tiesi. Herra puhui.

Kahden ärrän tarjoukset ja ihmisen valinnat – siinä tämä muisteloni sisältö ja opetus.

Lue Näitä minä muistelen -kirjoitussarjan aiemmat osat täältä.