Jumala ei jää velkaa

Istuin noin kuukausi sitten työkaverini Mikaelin autossa. Olimme palaamassa Patmos Lähetyssäätiön henkilökunnan joulujuhlasta. Pimeys oli jo laskeutunut, vaikka kello ei ollutkaan kuin neljän maissa iltapäivällä. Katselin auton ikkunasta ulos miettien. Niin tyypillistä minulle, katsoa vain ulos ikkunasta ja miettiä hiljaa. En tiedä mistä tuo seuraava lause mieleeni ilmestyi, mutta huomasin ajattelevani sanoja Jumala ei jää kenellekään velkaa.

Olenko velkoja vai velallinen?

Elämän matkan varrella sitä saattaa helposti pettyä moneenkin asiaan. Erityisesti silloin, kun tuntuu jäävänsä paitsi jostakin arvokkaasta. Asiat eivät olekaan olleet niin helppoja, kuin olisi toivonut. Kaikki unelmat eivät ole toteutuneet. Joskus tuntuu siltä kuin elämä jäisi minulle velkaa siitä, että kaikki ei sujunutkaan, kuten toivoin. Välillä saatan yrittää velkoa Jumalaltakin saataviani takaisin. Jumala ei kuitenkaan jää meille kenellekään velkaa.

Mitä tällä tarkoitan? Ei Jumala ole velkaa meille, vaan me olemme velkaa hänelle. Me olemme itse asiassa velkaa Jumalalle aivan kaiken! Näkökulma vaan niin helposti sumenee itsekeskeisyyden iskiessä. Jeesus vastaa opetuslapsilleen:

Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja monet viimeiset ensimmäisiksi. (Matt.19:27-30)

Pietarin tavoin me niin usein kysymme miksi emme saaneet enemmän? Miksi jouduimme luopumaan jostakin, mikä oli meille niin tärkeää. Ymmärrettävä kysymys ja joskus kivuliaskin. Moni vaille jääminen aivan ymmärrettävästi sattuu. Eikä Jeesus nuhdellutkaan Pietaria tuosta kysymyksestä. Kivun keskellä on kuitenkin hyvä muistaa Jeesuksen rohkaisevat sanat saamme monin verroin takaisin ja perimme iankaikkisen elämän.

Velkoja, joka ei pyydä maksamaan velkaa takaisin

Jumalan ei olisi ollut pakko antaa meille yhtään mitään. Ei Jumalan olisi tarvinnut luoda maailmaa. Ei Jumalan olisi tarvinnut antaa meille elämää. Ei Jumalan olisi tarvinnut antaa meille pienintäkään hyvää asiaa elämässämme. Jumala ei kuitenkaan jää meille velkaa, koska Hän antaa enemmän kuin ansaitsemme. Me emme koskaan kykene maksamaan sitä velkaa takaisin. Me emme koskaan pysty maksamaan sitä syntiemme hintaa, minkä Jeesus maksoi puolestamme Golgatan ristillä. Se on liian suuri ja kallis.

Kun seuraavan kerran kysyt elämäsi haasteiden keskellä, miksi Jumala ei vastaa tai kun koet Hänen olevan sinulle jotakin velkaa, koska kaikki elämäsi toiveet eivät ole täyttyneet, muista se rohkaiseva tosiasia, että olet velkaa Hänelle oman elämäsi ja ikuisuutesi eikä Hän pyydä sinua koskaan maksamaan tuota velkaa takaisin, vaan kuittaa velkasi sinun puolestasi, yksin armosta Kristuksen työn tähden.

Liitytään Jeesuksen, fariseuksen ja syntisen naisen seuraan hetkeksi: Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella. Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: ”Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen.” Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle”. Hän virkkoi: ”Opettaja, sano”. – ”Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi ja sanoi: ”Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi”. Hän sanoi hänelle: ”Oikein sinä ratkaisit”. Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: ”Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään. Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani. Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän.” Sitten hän sanoi naiselle: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut”. (Luuk.7:36-48)

Velan anteeksisaaminen synnyttää kiitollisuutta

Kuinka erilainen suhtautuminen naisella ja fariseukselle olikaan. Nainen ymmärsi itse olevansa velallinen. Hän ymmärsi, että ei ansaitse mitään Jumalan edessä. Hän ei vaatinut Jeesukselta mitään, vaan ymmärsi itse olevansa se, joka on velkaa. Fariseus sen sijaan asettui tuon naisen yläpuolelle. Kun ymmärrämme olevamme Jumalalle velkaa aivan kaiken, ja saavamme kaiken armosta, ilman ansioitamme, herää meissä kiitollisuus katkeruuden sijaan. Sen sijaan, että katselisimme sitä, mitä emme ole saaneet, voimmekin katsella sitä, mitä olemme saaneet, vaikka emme sitä olisi missään nimessä ansainneet.

Uuden vuoden alettua voimme iloita siitä, että Jumala on jokainen päivä kanssamme. Jeesuksen sanoin tulemme saamaan monin verroin takaisin ja perimään iankaikkisen elämän. Sitä velkaa emme koskaan pysty kuittaamaan eikä Jumala sitä meiltä vaadikaan. Otetaan ilolla vastaan. Jumalan armosta. Jotain mitä emme ansaitse, mutta jotain, minkä Jumala haluaa meille rakkaudessaan lahjoittaa.