Jokaista tarvitaan

Ratkaistakseen tilanteen pääministeri Winston Churchill kutsui luokseen kaivostyöläisten johtajat. Hän kertoi heille tilanteen vakavuuden ja pyysi ammattiyhdistysten tukea sotaponnisteluille. Innostaakseen ay-johtajia Churchill ryhtyi kuvailemaan mahtavaa voitonparaatia, joka aikanaan järjestettäisiin Lontoossa Piccadily Circuksella.

Taitavana puhujana Churchill piirsi sanoillaan kokoukseen osallistuneiden mieliin kuvan marssivista miehistä ja katujen varsilla hurraavista ihmisistä. Hän kertoi kukkia heittelevistä naisista ja mahtavista suosionosoituksista.

– Paraatissa marssisivat ensimmäisinä merimiehet, jotka olivat koko sodan ajan pitäneet elintärkeät meriyhteydet kuljetuksineen toiminnassa, Churchill sanoi.

– Seuraavina marssisivat urheat sotilaat, jotka olivat lyöneet Rommelin joukot Afrikassa. Heidän perässään marssisivat urheat lentäjät, jotka olivat karkottaneet saksalaiset lentokoneet Englannin yltä, Churchill jatkoi paraatin kuvausta täynnä intoa ja voitonvarmuutta.

– Viimeisinä mutta ei lainkaan vähäisempinä marssisivat paraatissa hikisinä, nokisina ja kivihiilipölyn likaamina työmiehet kaivoskypärät päässään. Tuolloin joku varmasti huutaisi katua reunustavan valtavan yleisöjoukon keskeltä: ”Missä te olitte niinä vaaran ja taistelun päivinä, kun kansamme kamppaili olemassaolonsa puolesta?”

– Tuolloin tuhansista kurkuista kohoaisi vastauksena huuto: ”Me olimme syvällä maan uumenissa naamat mustina kaivamassa hiiltä!” Churchill lopetti puheensa.

Winston Churchillin viesti oli selkeä ja meni perille: Sotaa ei voitettaisi pelkillä sankarillisilla teoilla. Voittoa ei saataisi pelkästään urheilla sotureilla eikä taitavilla sotilaallisilla operaatioilla. Voittoon tarvittiin kaikkia sekä taistelukentillä että kotirintamalla. Jokaisen panos oli tärkeä ja yhtä välttämätön. Voiton saamiseksi jokaisen tehtaassa ahertavan työläisen, jokaisen kaivoksen uumenissa raatavan kaivosmiehen panos oli yhtä tärkeä.

Motivoidessaan hiilikaivoksissa työskenteleviä Churchill käytti samaa menetelmää kuin apostoli Paavali kirjoittaessaan siitä, miten seurakunnissa tarvitaan kaikkien panosta. Jokainen on tärkeä. Seurakunta kukoistaa ja tavoittaa ihmisiä vain silloin, kun kaikki antavat omat lahjansa ja osaamisensa yhteiseen käyttöön.

Efesolaiskirjeen 4. luvun jakeessa 11 Paavali kirjoittaa näin:

Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat,

Meillä on kiusaus lopettaa lukeminen tuohon, vaikka lauseen perässä on pilkku eikä suinkaan piste. Me ajattelemme, että vain apostolit, profeetat, julistajat, paimenet ja opettajat ovat tarpeen.

Seuraava eli jae 12 osoittaa vastaansanomattomasti, etteivät tehtävät seurakunnissa suinkaan rajoitu noihin jo mainittuihin. Näin Paavali jatkaa lausettaan 12. jakeessa:

varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

Minua on tässä lyhyessä lauseessa puhutellut erityisesti kolme sanaa. Ensimmäinen sana on ”kaikki”. Siis ihan jokainen. Ilman ainuttakaan poikkeusta. Herra kutsuu kaikki omansa seurakuntansa rakentamiseen.

Toisena nostan esille sanan ”varustaakseen”. Ajattelet ehkä, ettei sinusta ole sellaiseen. Ei tarvitse ollakaan, sillä sinun ei tarvitse varustaa itseäsi. Herra on luvannut varustaa kaikki, jokaisen meistä, sinut ja minut, juuri siihen tehtävään, jonka on itse kullekin tarkoittanut.

Kolmas sana on ”rakentamiseen”. Kristuksen ruumiin eli seurakunnan rakentamiseen. Ei oman kunnian korottamiseen tai peräti johtotehtäviin pääsemiseen vaan seurakunnan rakentamiseen, toinen toistemme palvelemiseen.

Jokainen seurakuntaan kuuluva, jokainen Jeesuksen seuraaja on tärkeä. Jokaisella meistä on kokemuksestamme, koulutuksestamme, iästämme ja sukupuolestamme riippumatta oma tärkeä tehtävämme, jolla me voimme rakentaa ja palvella Kristuksen seurakuntaa.

Siunausta oman tehtäväsi löytämiseen ja siihen iloiten tarttumiseen, rakas ystäväni!