Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan -teos on ilmestynyt

Vajaa 400-sivuinen teos johdattaa kristilliseen dogmatiikkaan ja esittää dogmatiikan eli uskonopin systemaattisen kokonaisvaltaisesti ja dogmatiikan sisäisen yhteensopivan rakenteen osoittaen. On selvää, että teoksen fundamentaaliteologinen ensimmäinen osa kaipaa rinnalleen perusteellista uskonnonfilosofista esitystä kuten kirjan systemaattinen toinen osa kaipaa rinnalleen kattavaa dogmihistoriallista esitystä. Mutta systemaattiseen esitykseen keskittyvänäkin nyt julkaistu teos on kokonaisvaltaisen kattava ja käyttökelpoisen oppikirjan luonteinen sekä pyrkii jäsentelyssään ja ilmaisussaan keveään luettavuuteen.

Teos edustaa klassisen kristillistä uskonoppia. Tässä mielessä, konservatiivisista lähtökohdistaan käsin, teos on teologisesti ekumeenisen yleiskristillinen. Teoksessa ei esitetä mitään omintakeisia eikä itse keksittyjä erikoisoppeja. Tästä teoksesta selviää myös, julkisen avoimesti ja selkeän perustellusti, se, mikä on Ahvion henkilökohtainen kanta siinä ja tässä uskonkohdassa.

Vaikka kirjan lukija ei itse jakaisikaan teoksen esipuheessa lausuttuja lähtökohtaisia vanhaprotestanttisen evankelisia – saksan evangelisch-sanan merkityksessä – teologisia sitoumuksia ja vakaumuksia eikä niistä kumpuavia yksittäisiä dogmaattisia johtopäätöksiä, on teos silti hyödyllisen rakentava väline omakohtaisen teologisen reflektion ja ajattelun syventämiseksi. Tässä mielessä teos voi pedagogisesti palvella hyvinkin erilaisista teologisista taustoista kotoisin olevia lukijoita.

Kirjani esipuheessa kirjoitan seuraavasti:

Nyt käsillä oleva teos tarjoaa systemaattisen johdatuksen kristilliseen dogmatiikkaan. Dogma-sana tarkoittaa arvovaltaisten uskonkohtien, dogmien, kokonaisuutta. Dogma-sana tulee kreikan dokein-verbistä, joka tarkoittaa näyttämistä, sekä latinan docere-verbistä, joka tarkoittaa opettamista. Dogma muodostuu niistä uskonkohdista, jotka näyttäytyvät tosina, jotka tulee uskoa ja joita tulee arvovaltaisesti opettaa.

Tässä merkityksessä dogma-sana esiintyy Apostolien tekojen luvun 16 jakeessa 4 ja Efesolaiskirjeen luvun 2 jakeessa 15. Dogmin luonteisia olivat apostolien ja Jerusalemin vanhimpien antamat säädökset kuten olivat myös Mooseksen antamat säädökset. Dogman käsite on siten vankan raamatullinen.

Dogmatiikalla tarkoitetaan toisaalta systemaattisen teologian alaa, joka tutkii kristillisiä uskonoppeja, niiden syntyä, historiallista muotoutumista ja niiden kokonaisuutta sekä toisaalta kristillisten uskonoppien kirjallista kokonaisesitystä. Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan -teos tarjoaa lukijalleen kristillisen uskonopin systemaattisen esityksen.

Kyse on Jumalan Sanaan eli kolmiyhteisen Jumalan erityiseen ilmoitukseen perustuvasta muuttumattomasta historiallisesta kristillisestä dogmasta eli perustavien uskonkappaleiden kokonaisuudesta, joka ”kerta kaikkiaan on pyhille annettu”, Juuda 3. Dogma on luonteeltaan kertakaikkisen muuttumaton ja sisäisen jäntevää Jumala-opillisista ja kristologisista edellytyksistään käsin. Dogmatiikka ei voi, ollakseen kristillinen, perustua kenenkään omaan henkilökohtaiseen kokemukseen tai tulkintoihin, vaan dogmatiikan tulee kummuta julkisen historiallisesta apostolisesta uskonsäännöstä ja sen mukaisesta klassisen kristillisestä raamatuntulkinnasta.

Teologia on uskonoppia nimenomaan edellä esitetyssä konservatiivisessa merkityksessä: Usko kohdistuu Jumalaan ja Hänen erityiseen ilmoitukseensa, jonka perusteella Jumalasta ja Hänen tahdostaan voidaan tietää ja jonka perusteella Jumalaa koskevat opilliset totuudet voidaan esittää johdonmukaisen systemaattisesti. Uskonopin perusta ei ole ihmisen omassa uskomisessa eikä sen sisältöjen tarkastelussa, kuten moderni liberaaliteologia on olettanut, vaan objektiivisen arvovaltaisessa Jumalan ilmoituksessa, kuten apostolisen klassinen teologia katsoo.

Teoksen alkupuolella esitetään niin kutsuttu prolegomena eli edeltävät huomautukset ja dogmatiikan fundamentaaliteologiset lähtökohdat. Fundamentaaliteologialla tarkoitetaan teologisen ajattelun edellytysten ja perusteiden esittämistä ja käsittelemistä. Näiden edellytysten ja perusteiden käsittelyyn sisältyy perustavien filosofisten kysymyksenasetteluiden tiivis esittäminen. Osoitetaan, että teologian ja dogmatiikan tulee edelleen olla ja että ne voivat edelleen olla konservatiivisen tunnustuksellisesti apostoliseen uskoon sitoutuvaa jumaluusoppia, koska kolmiyhteinen Jumala on: ”Minä olen se, joka minä olen”, 2. Ms. 3:14, ja ”’Minä olen A ja O’, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias”, Ilm. 1:8.

Teoksessa käydään systemaattisesti läpi dogmatiikan kuusi pääkohtaa: Oppi Jumalasta, oppi ihmisestä, oppi Kristuksesta ja Hänen työstään, oppi pelastuksesta, oppi kirkosta ja oppi viimeisistä tapahtumista.

Kristillisen uskonopin rakenne ja sisäinen keskinäisriippuvuus ei ole mielivaltaisesti valittavissa eikä esitettävissä. Kristillinen dogmatiikka jäsentyy kahden perustavimman dogmin eli trinitaarisen Jumala-opin ja kaksiluontokristologian pohjalta. Luominen, lunastus ja pyhitys liittyvät saumattomasti toisiinsa, tasapainoisena kokonaisuutena.

Dogmatiikan ytimessä on kristologia: Oppi Kristuksen persoonasta ja työstä, johon liittyvät Hänen Välimies-viranhoitonsa Profeettana, Pappina ja Kuninkaana kuten myös Hänen alennuksen ja korotuksen tilansa, joiden myötä Hänen viranhoitonsa jäsentyvät. Opit pelastuksesta, kirkosta ja viimeisistä tapahtumista riippuvat kristologiasta ja ovat tavallaan kristologian alakohtia. On merkille pantavaa, että jos opit pelastuksesta, kirkosta ja viimeisistä tapahtumista halutaan esittää oleellisesti toisin kuin mitä tässä dogmatiikassa, tulee siinä tapauksessa myös kristologia muotoilla vastaavalla tavalla toisin.

Tämä dogmatiikka edustaa läntisistä patristisista ja keskiaikaisista juurista kumpuavaa vanhaprotestanttista luterilaisreformoitua evankelista teologiaa siten kuin tätä tunnustetaan Augsburgin tunnustuksessa ja Heidelbergin katekismuksessa.

Teoksen systemaattinen osa rakentuu seuraavasti. Jokainen dogmatiikan pääkohta käsittää neljä alalukua, joista jokaisessa on viisi kohtaa. Jokaisen pääkohdan päättää merkittävimpiä harhaoppeja käsittelevä katsaus. Koska teos on vanhaprotestanttista perinnettä edustava dogmatiikan yleisesitys, käytän tekstissä myös asiaankuuluvia täsmällisiä latinankielisiä teologisia termejä, joiden sisällön avaan välittömässä asiayhteydessä suomeksi. Teoksen laatimiseen käytetty teologinen kirjallisuus käy ilmi kirjallisuusluettelosta.

Nyt käsillä olevan dogmatiikan ja systemaattisen teologian alaan lukeutuvan teoksen rinnalla on hyvä lukea myös aiemmin julkaistuja eksegetiikan ja etiikan alojen teoksiani Johdatus Raamatun syntyhistoriaan, Osat 1–2 (Kuva ja Sana, 2015, 2018), jonka ensimmäisessä osassa esitän bibliologian eli opin Raamatusta, ja Kristittynä Suomessa (Kuva ja Sana, 2019). Nämä teokset yhdessä nyt käsillä olevan teoksen kanssa muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.

Tämä teos johdattaa terveen uskonopin, Tiit. 1:9–11, perusteiden tuntemiseen, mikä on hengellisesti elintärkeää jokaiselle uskovalle. Kirja on kirjoitettu kaikille, jotka haluavat vahvistua klassisen kristillisessä evankelisessa uskossaan ja sen sisäistämisessä.

Edellä lainatulla tavalla kirjoitan dogmatiikkani esipuheessa. Kirjan ensimmäisen osan eli prolegomenan luvun 0.8. ”Teologia on jumaluusoppia” alaluvuissa ”Systemaattisen teologian kohteena on Jumala ilmoituksessaan”, ”Teologia on tiedettä” ja ”Dogmatiikan kuusi pääkohtaa”, kirjoitan seuraavasti.

Jumala on akkommodoinut eli mukauttanut, totuudellisuudesta tinkimättä, erityisen ilmoituksensa meidän ymmärryskykymme mukaiseksi. Me voimme puhua Jumalasta ja pitää Jumalaa teologian kohteena realistisesti ja totuudellisesti mutta analogisesti, vastaavuudellisesti. Ihminen, äärellisen rajallinen luotu olento, kykenee puhumaan äärettömän täydellisestä ja rajattomasta Jumalasta ja ajattelemaan Jumalaa, Hänen Olemistaan ja ominaisuuksiaan analogisesti.

Teologiset Jumalaa ja Hänen nimiään ja ominaisuuksiaan koskevat inhimilliset kielelliset ilmaisut eivät viittaa Jumalaan täysin samaa merkitsevästi eli univookkisesti, mutta eivät täysin eri merkityksessäkään eli ekvivookkisesti. Ilmaisuilla puhutaan Jumalasta todenperäisen realistisesti mutta vastaavuudellisesti, verrattavasti. Tämä koskee myös Olemisesta puhumista. Luojan Olemisen ja luodun olemisen välillä vallitsee analoginen osallisuus mutta ei univookkista, kuten monismi ratkaisevasi erehtyen olettaa.

Teologia on mahdollista, koska vallitsee analogia entis ja koska maailma ja me olemme Luojan luomia. Ihminen on luodusta olemisesta osallinen ja koska Jumala on itsessään korkein Oleminen, voivat ihmiselle tutut ja ymmärrettävät sanat ja ominaisuudet aidosti tavoittaa jotakin siitä, mitä ja millainen Jumala todella on. Ihminen on luotu. Inhimillinen järki, logiikka, induktiivinen päättely ja kokemus ovat rajallisia mutta luotettavan päteviä välineitä tiedon ja totuuden ymmärtämiseksi, ihmisen ymmärrettäväksi mukautetun Jumalan erityisen kirjallissanallisen ilmoituksen pohjalta.

Sekä Jumalan erityinen ilmoitus että apostolinen uskonsääntö ja vanhakirkolliset uskontunnustukset puhuvat Jumalasta tällä tavalla realistisesti mutta verrattavan vastaavuudellisesti Häneen ja Häntä koskeviin totuuksiin viitaten. Teologiaa eli jumaluusoppia, dogmatiikkaa, voidaan ja tulee harjoittaa, kuten Tuomas Akvinolainen on perustellut, koska Jumala on se mikä Hän on, korkein Oleminen, ja koska me ihmisetkin olemme, eli olemme osalliset olemiseen. Oleminen ilmentää Jumalaan perustuvaa olemisen hierarkiaa. Vallitsee siis olemisen analogia, analogia entis, olemisen vastaavuus.

Jumala on myös, kuten Martti Luther Isossa katekismuksessaan opettaa, se, jolta ihminen odottaa kaikkea hyvää ja johon ihminen turvautuu kaikessa hädässä ja johon sydämensä pohjalta perimmiltään uskoo ja luottaa. Jumala on siten korkein Oleminen ja korkein Hyvä. Ja kuten Jean Calvin Institutio-teoksensa aluksi perustavalla tavalla toteaa, Jumalaa koskeva tieto ja meitä itseämme koskeva tieto ovat keskinäisriippuvia. Jo pelkästään olemisemme ihmisenä edellyttää teologian harjoitusta.

Olemisemme kristittynä ihmisenä edellyttää sitäkin sitoutuneempaa systemaattisen teologian harjoittamista. Teologian, dogmatiikan, kohteena on Jumala siten kuin Hän on itse itsensä erityisessä ilmoituksessaan ilmoittanut ja siten kuin tämän ilmoituksen sisältö ja merkitys on apostoliseen uskonsääntöön ja uskontunnustuksiin tiivistetty. Teologia on jumaluusoppia. Kristinusko on myös tosi filosofia, joka vastaa ihmisen pakosti kysymiin elämän ja olemisen, olemassaolon, mieltä ja merkitystä koskeviin metafyysisiin ja eksistentiaalisiin kysymyksiin.

Koska Jumala on paitsi uskon myös tiedon kohde, on Jumalaa koskeva tutkimus, teologia, luonteeltaan tiedettä, pyhää opetusta. Kuten Olaus Svebilius opettaa katekismuskommentaarinsa uskonkohtia ja evankeliumia käsittelevässä toisessa pääkohdassa, perustavat uskonkohdat ovat oppi Jumalasta, pyhästä kolminaisuudesta ja Hänen hyvistä teoistaan. Svebilius opettaa, että ”Nämä kristityn on pelastuakseen välttämättä tiedettävä ja uskottava”.

Dogmatiikka ja systemaattinen teologia tutkivat näitä uskonopillisesti välttämättömiä uskonkohtia ja niiden elimellisiä keskinäisiä riippuvuussuhteita ja pyrkivät esittämään nämä sopusointuisen systemaattisena kokonaisuutena. Dogmatiikka ja systemaattinen teologia pyrkivät syventämään ja vahvistamaan uskonopillisten perustotuuksien ymmärtämistä ja tiedollista käsittämistä kaikkine näistä seuraavine johdonmukaisine johtopäätöksineen, jotka ovat yhtä hyvin teoreettisia kuin käytännöllisiäkin.

Tällä tavalla dogmatiikka ja systemaattinen teologia ja niiden opettaminen palvelevat ja edistävät kristillisen kirkon ja trinitaarisen kristillisen uskon lähetystehtävää eli evankeliumin ja Herran Jeesuksen Kristuksen valtakunnan asiaa, 5. Ms. 6:4–9; Ps. 100; 1. Tm. 2:5 ja Mt. 28:18–20. Dogmatiikka ja systemaattinen teologia ovat syvennettyä katekeesia, kasteopetuksen syventämistä.

Dogmatiikka ja systemaattinen teologia ovat sen pelastusjulistuksen palveluksessa, joka julistaa, että Jeesus Kristus on Herra. Dogmatiikka ja systemaattinen teologia rakentavat, syventävät ja vahvistavat uskoa ja tietoa siitä, että Herra Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Dogmatiikka ja systemaattinen teologia vahvistavat ja syventävät uskoa siihen ja tietoa siitä, että Pyhä Kolminaisuus on Totuus. Dogmatiikan ja systemaattisen teologian harjoittaminen on jumalanpalvelusta, kolmiyhteisen Jumalan kunniaksi.

Jumalan Sanaan perustuva dogmatiikka ja systemaattinen teologia ammentavat Jumalan Sanan ehtymättömästä viisaudesta ja tiedon aarteistosta, Kol. 2:1–3, kirkon ja uskovien pyhitykseksi ja hengelliseksi kasvuksi, 2. Tm. 3:14–17. Dogmatiikan ja teologian tulee väistämättä olla luonteeltaan systemaattista, koska jo varhaisin kristillinen uskontunnustus, ”Jeesus Kristus on Herra”, Rm. 10:9 ja Fil. 2:11, edellyttää Jumalan kirjallissanallisen vanha- ja uustestamentillisen erityisen ilmoituksen pohjalta tehtyjä kokonaisvaltaisen systemaattisia ja johdonmukaisia päätelmiä, jotka ovat lähtökohdiltaan trinitaarisia ja kristologisia.

Dogmatiikan ja teologian tulee olla luonteeltaan systemaattisen johdonmukaista, koska Jumala on ja Hänen sanallinen ilmoituksensa on virheettömän ja valheettoman totuudellinen, Ps. 119:164 ja Jh. 14:6. Dogmatiikan ja teologian tulee olla kokonaisvaltaisen systemaattista ja johdonmukaista, koska ”jokainen ajatus” tulee vangita kuuliaiseksi Herralle Jeesukselle Kristukselle, 2. Kor. 10:5.

Terveen uskonopin ja sen opettamisen tulee perustua luotettavaan Sanaan ja kummuta siitä, apostolisen uskonsäännön mukaisesti, Tiit. 1:9–11. Tämä sekä se, että vastaväitteet voidaan Paavalin velvoittamalla tavalla kumota, edellyttää kokonaisvaltaista systemaattisuutta ja johdonmukaisen loogista ajattelua. Dogmatiikan ja systemaattisen teologian tulee Raamatun perusteella julistaa ja näyttää toteen, että Jeesus on Jumalan Poika, Herra Jeesus Kristus, Apt. 9:20–23, tulee selittää Raamattua johdonmukaisen kristologisesti, Apt. 17:2–3, ja tulee julkisesti kumota harhaiset väitteet ja näyttää toteen, kokonaisvaltaisesta raamatullisesta ilmoituksesta johdonmukaisia päätelmiä tehden, Jeesuksen olevan Kristus, Apt. 18:28.

Dogmatiikan yleisesitys jäsentyy perinteisesti kuuden pääkohdan mukaisesti. Kuuden pääkohdan käsittelyä edeltää prolegomena, edeltävät huomautukset, jotka perustelevat teologian mahdollisuuden yleensä ja joiden yhteydessä käsitellään usein myös oppi Raamatusta, bibliologia. Nyt käsillä olevan dogmatiikan bibliologia on käsitelty kokonaisuudessaan Johdatus Raamatun syntyhistoriaan -teokseni ensimmäisessä osassa.

Dogmatiikan esityksen perinteinen jäsentyminen kuuteen pääkohtaan ei ole mielivaltainen ratkaisu. Jäsennys kumpuaa Jumalan omasta ilmoituksesta ja siihen perustuvista kristillisen uskon kahdesta päädogmista eli kolminaisuudesta ja kaksiluontokristologiasta. Jumalan kirjallisen ilmoituksen mukaan ”Minä olen se, joka minä olen”, 2. Ms. 3:14, ja ”’Minä olen A ja O’, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias”, Ilm. 1:8, ja ”Jeesus Kristus on Herra”, Rm. 10:9. Jumala on ilmoittanut itsensä maailman ja ihmisen Luojana, olemisensa ja maskuliinisen patriarkaalisesti nimettyjä nimiään ja niiden nojalla ymmärrettäviä ominaisuuksiaan kuten kaikkivaltius ja herruus.

Jumala on ilmoittanut itsensä kolmipersoonallisena olemuksena ja kristologisen pelastushistoriallisena liiton Jumalana. Ajallispaikallinen historia yleensä ja etenkin pelastushistoria eskatologisine täyttymyksineen on Jumalan itseilmoituksen keskiössä. Ilmoitukseen nojaava kristologia puhuu ihmiseksi inkarnoituneesta Kristuksesta Herrana ja Lunastajana, joten kristologia edellyttää myös oppia ihmisestä ja ihmisen lankeemuksesta ja synnistä kuten myös oppia pelastuksesta ja sen välineistä. Pelastusoppi puolestaan liittyy elimellisesti oppiin Jumalan ja Kristuksen valtakunnasta eli kirkosta, seurakunnasta, kuten myös eskatologiaan. Nämä kaikki uskonopilliset ulottuvuudet kumpuavat siis kahdesta päädogmista.

Dogmatiikka lähtee liikkeelle varsinaisesta teologiasta eli Jumalaa koskevasta opista. Jumala-oppi kumpuaa Jumalan itsensä ilmoittamista nimistään, olemuksellisesta ykseydestään ja kolmipersoonallisesta olemisen tavastaan sekä ominaisuuksistaan. Jumala-oppi tarkastelee Jumalaa sellaisena kuin Hän on itsessään eli ontologisena triniteettinä ja Jumalaa sellaisena kuin Hän toimii ajassa ja paikassa, luomakunnassaan ja historiassa, eli ekonomisena triniteettinä. Jumala-oppiin lukeutuu myös luomisen eli enkelien, maailman ja ihmisen luomisen tarkastelu sekä sen tarkastelu, miten Jumalan tahto säätää ja kaitsee kaikkea.

Jumala-oppi valaisee Jumalan lain sitovuutta ja sitä liittosuhdetta, johon Jumala ihmisen alkujaan loi. Näin ollen oppi ihmisestä eli antropologia liittyy elimellisesti oppiin luomisesta erityisesti ja Jumala-oppiin yleisesti. Ekonomisen triniteetin näkökulmasta oppi Jumalasta ja antropologia voidaan sijoittaa Isä ja luominen -yleisotsikon alle.

Antropologian alaan kuuluu myös ihmisen historiallisen syntiinlankeemuksen tarkastelu ja syntiopin selvitys. Tästä syntiinlankeemuksesta ja sen luonteesta täytyy olla selvillä ymmärtääkseen, mitä Jumalan ilmoitus opettaa kristologiasta eli Kristuksen persoonasta ja Hänen pelastushistoriallisesta armonliiton työstään syntisen ihmisen hyväksi. Oppi pelastuksesta eli soteriologia edellyttää antropologian ja kristologian oikeaa ymmärtämistä.

Ekonomisen triniteetin näkökulmasta kristologia ja soteriologia voidaan sijoittaa Poika ja lunastus -yleisotsikon alle. Kristologia ja soteriologia tarjoavat sen perustan, josta oppi kirkosta eli ekklesiologia ja oppi viimeisistä tapahtumista eli eskatologia kumpuavat. Koska soteriologiassa on kyse myös Pyhän Hengen työstä Kristuksen pelastushistoriallisen työn hedelmien soveltamiseksi ja kristillisen uskon synnyttämiseksi ja ylläpysymiseksi, liittyy soteriologia elimellisesti ekklesiologiaan ja eskatologiaan. Opit kirkosta ja viimeisistä tapahtumista voidaan ekonomisen triniteetin näkökulmasta sijoittaa Pyhä Henki ja pyhitys -yleisotsikon alle.

Dogmatiikka valaisee systemaattisessa jäsennyksessäänkin sitä, että kaiken lähtökohtana ja perimmäisimpänä todellisuutena on kolmiyhteinen Jumala suvereenissa olemisessaan. Ja että tämä Jumala toimii pelastushistoriallisesti ja luomistarkoituksensa vääjäämättä ajassa ja paikassa toteuttaen. Ja että kaikki on kerran päättyvä siihen, että kaikki Kristuksen lunastamat saavat iankaikkisen autuaasti katsella kolmiyhteistä Jumalaa, Hänen yhteydessään, Kristuksessa, Jumalan kunniaksi.

Yllä lainatusti kirjoitan kirjan ensimmäisen osan eli prolegomenan luvun 0.8. ”Teologia on jumaluusoppia” alaluvuissa ”Systemaattisen teologian kohteena on Jumala ilmoituksessaan”, ”Teologia on tiedettä” ja ”Dogmatiikan kuusi pääkohtaa”.

Edellä lainattu osoittaa, millaisista lähtökohdista käsin olen kirjoittanut nyt ilmestyneen ja Kuvan ja Sanan verkkokaupasta hankittavissa olevan teokseni Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan: Uskonoppi systemaattisesti esitettynä. Tällä teoksella haluan johdattaa terveen uskonopin, Tiit. 1:9–11, perusteiden tuntemiseen, mikä on hengellisesti elintärkeää jokaiselle uskovalle. Kirja on kirjoitettu kaikille, jotka haluavat mietiskellä dogmatiikan alan kysymyksiä ja jotka haluavat vahvistua klassisen kristillisessä evankelisessa uskossaan ja sen sisäistämisessä.

Kannattaa kuunnella myös sunnuntaina 24.4.2022 klo 18 Radio Patmoksen taajuuksilla lähetettävä Ajankohtafoorumi-ohjelmasarjan jakso ”Mitä dogmatiikka on?”, jossa Leena Metsämäen kanssa keskustelemme lisää kristillisestä dogmatiikasta yleensä ja nyt ilmestyvästä Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan -teoksestani erityisesti.