Jäähyväiset naurulle

Ilo, säen taivahainen,
tytär runottarien,
sytät tuleen sydämemme,
johdat valoon taivaiseen.

Taikavoimas liittää yhteen,
minkä taisto erotti.
Veli veljeen liittyy siellä,
missä ilo leimahti …

EU on ottanut tämän sävellyksen omaksi hymnikseen yksinoikeudella.

Schilleriä hieman tutkiessani minulle on tullut vaikutelma että saksan estetiikka on kokenut viimeisen runsaan puolen vuosisadan aikana muutoksen.

Nuoruudessani kuulin väitteen, että Schillerin oodi olisi alunperin ollut ”An die Freiheit” – Vapaudelle. Tästä en kuitenkaan ole löytänyt dokumentteja. Kuitenkin vapaudenrakkaus kuului eittämättä Schillerin omimpaan eetokseen. Tästä kertovat hänen näytelmiensä nimetkin: ”Orleansin neitsyt”, ”Wilhelm Tell”.

Ranskalainen valistus ja vapaus-veljeys-tasa-arvo aatteet vaikuttivat tuohon aikaan voimakkaasti kaikkiin saksalaisiin ”Sturm und Drang” -henkisiin taiteilijoihin, tasavaltalainen Beethoven mukaan lukien. Mutta sitten jakobiinien terrori ja Napoleonin imperialismi tukahduttivat jalojen aatteitten paloa, ihanteellisuutta ja kansallistuntoa. Uudella vuosisadalla syntyi kumouksellinen sosialismi, jota koetettiin ajaa myös käytäntöön vuosina 1830 ja 1848.

 ”Schiller edustaa runoilijana ja ajattelijana lennokasta idealismia, ja teoksissaan hän on Saksan kansan kasvattaja, kansallistunnon virittäjä ja moraalisen ylevyyden tulkki ennen kaikkea.” Näin luonnehdittiin Schilleriä v. 1930. [ii].

Aivan toisenlainen näkemys hänestä löytyyv. 1995:

”.. Yhdessä sen kanssa mitä elämä tuo, Schiller näkee ihanteellisen hahmon. Hän seuraa oman maailmanporvarillsen sydämensä mielijohdetta, ja hänen suunsa tulvii sitä. Kaikki maallinen hätä voitaisiin laastaroida kauniin sielun aateluudella. Kauneus, vapaa jumalaisuus, armo, sulouden kautta tapahtuva vaikeus – voittaa arvokkuuden kautta. .. kauneus on niin valkoista, että se tekee toden todemmaksi… Hän ennustaa maailmanhistoriaa kuin viimeistä tuomiota, idealisti, joka voi sanoa: Syvyydessä asuu totuus…” [iii]

Hyppäys ”kansallisesta opettajasta” ”maailmanporvarilliseen idealistiin” on suuri. Näin muuttuu kansallisrunoilijan arvostus ajan saatossa.

Tulee tunne, kuin muurin kaatumisen jälkeen DDR olisi ”hapattanut” Länsi-Saksan eikä päinvastoin. Olenko törmännyt ’kronologiseen snobismiin”, kun puhuessani joskus moraalista, rehellisyydestä, epäitsekkyydestä, saan vastaan: Eihän kukaan enää sellaista.. eivät muutkaan.. ei ole mahdollista.. hyväntekeväis, sehän on jo melkein taivaskelpoinen..” Ja minua katsotaan kuin fossiilia.

Eurooppaa on yritetty yhdistää pari tuhatta vuotta. Rooman imperiumi ulottui Reinille ja Skotlannin rajalle. Kaarle Suuren Saksalais – Roomalainen keisarikunta ylsi 800-luvun alussa Pyreneistä Elbeen ja Tiberistä Pohjanmereen, mutta hajosi Kaarlen kuoleman jälkeen häntä seuranneen väen kyvyttömyyteen ja riitaisuuksiin. Napoleonin yritys karahti Waterloohon, Hitlerin Stalingradiin ja Normandiaan. Valloituksissa oli aina liikkeellä aikakauden suurimmat sotaa käyvät joukot ja kalustot.

Ei väellä eikä voimalla.
Ei väellä eikä voimalla.
Mutta ehkäpä virallisuudella?

Kaikki muistamme kurkkudirektiivin. Pahempaa on luvassa. EU:n lipun polttaminen on vastedes Saksassa viharikos, josta voi saada jopa kolmen vuoden vankilatuomion.[iv] Samana helatorstaina tämän lain kanssa kriminalisoitiin EU-hymnin ’halveksiva rallattaminen’ [v].  Kaikella todennäköisyydellä nämä lait tullaan ajamaan koko EU:ta koskeviksi, Pinko-Suomi ottaa ne myös varmasti omikseen.

Tomperelaiset on saanu – korjaan: Tamperelaiset ovat saaneet – Eiku sitteski: Tomperelaiset o saanu uude hiano rotika. Sitä näytettii Yleuutisissaki ko se matkas läpi Suome.

Sil pitäs saaha nimi, ja mää ehrotanki sen nimeks: ”Nääks”.

Nimittäi, joka tompereen miäs, ko näkee sen, vormana tönäsee kaverias kylkee ja sanoo ylpeenä: ”Nääks!”, johon se kaveri: ”Kyä o!” Ko se o palijo hianomppi ko mitkää Helssingkkin sporat.

Tässä esimerkkilause:
– Mennääks nääksilvvoi nyssel?
(Suomennos: Menisimmekö raitiovaunulla vai taksilla?)

Tälle ei sitten saa nauraa.

Nimittäin Ranskasta käsin on tulossa toinen 13.5.2020 Ranskan parlamentin hyväksymä laki, josta tietysti myöhemmin tulee EU:n direktiivi. Sillä kielletään paikallisten murteiden ja muuntaustaisten ääntämisen pilkkaaminen eli ”glottofobia”. [vi] Se on niin sanottu ’Avia-laki’. Sellainen (peloton) pilkkaaminen on vastedes vihapuhetta, josta joutuu vähintäänkin oikeuteen. Paljon muutakin kielletään tällä ranskalaisella sensuurilailla. Nettisivustoja uhataan jopa 1,25 miljoonan euron sakoilla.

Suomessakin voi jo nyt varautua laittamalla suuta supumpaan. Hämäläisiä ei enää saa sanoa hitaiksi, ei edes aikaviksi. Raumalaisten kannattaisi vastedes ottaa tulkki mukaan liikkuessaan muualla Suomessa. Savolaiset saisivat viedä suuvärkkinsä palastiikkakirurgille oikaisuhoitoon.

Sitten kun em. vihadirektiivit kunnolla käyvät suomalaisten kurkkuisiin kiinni, käy selväksi, että kaikenlaiselle virnuilulle on meilläkin pantava stoppi. Ja velmuilijat ja käkättäjät putkaan.

Kuinka käynee kansalliskirjallisuutemme. Julistetaanko Aleksis Kivi pannaan, kun on veistänyt vitsiä seitsemästä hämäläismiehestä? Tai Juhani Aho virnuiltuaan savolaispariskuntaa, joka ensimmäistä kertaa näkee – junan? Tehdäänkö uudeksi kansalliskirjallisuudeksemme keltaisen lehdistön hieman muokkaamia raastuvan pöytäkirjoja? Vakavaa. Määritelläänkö ilo uudestaan – ei ”taivahaiseksi” vaan maailmasta tulevaksi. Entä Raamattu? Kirjarovioille?

Vakavaa, vakavaa.

Tähän loppuun muutama suomalainen trokee:

Virallisuus vahva, vinha
lapsi direktiivien.
Vapaa arvostelu – inha!
Valtavirta murskaa sen.

Jos nyt joku valtaa hutkii,
vihalaki tuomitsee.
Raskas syyte turvat tukkii:
Eivät enää moista tee.

Eriävä mieli vielä?
Some lynkaa, vaientaa.
Totalismi rulaa siellä,
missä pelko lamauttaa.

____________________

[i] Johann Christoph Friedrich von Schiller, saksalainen runoilija s.10.10 1759 Marbachissa Württembergissä, k. Weimarissa 9.5. 1805. Historian professori, draamoja: mm. Don Carlos, Orleansin neitsyt, Wallenstein, Wilhelm Tell.

[ii]    Saksan kirjallisuuden Kultainen Kirja WSOY Porvoo 1930, s.329

[iii]    Das Deutsche Gedicht vom Mitteralter bis zum20. Jahrhundert, Einleitung von Edgar Hederer, Fischer Verlag 1995 ISBN3-596-20155-1, s. 15

[iv]    Suomen Uutiset 22.5.2020

[v]    Sama

[vi]     Suomen Uutiset 26.5.2020