J. R. R. Tolkienin ja Taru sormusten herrasta -teoksen aatemaailma

Tolkienin ja hänen Taru sormusten herrasta -romaaninsa aatemaailman merkityksestä ja vaikutushistoriasta kirjoittaa Jussi Ahlroth 29.12.2024 päivätysti Helsingin Sanomien artikkelissaan ”Tunkua hyvän puolelle”, jonka ingressin mukaan ”Taru sormusten herrasta täytti äskettäin 70 vuotta. Ensin teoksesta vaikuttuivat hipit, sitten ympäristöliikkeen edustajat. Nyt sitä siteeraa oikeiston äärilaita. Mikä tekee teoksesta kaikkiin ideologioihin vetoavan?”

Lainaan seuraavassa Hesarin Jussi Ahlrothin artikkelin kokonaisuudessaan ja nostan sen jälkeen esiin keskeisiä näkökulmia artikkelin aihepiiriin liittyen. Hesari-artikkeli kuuluu seuraavasti:

”Kun Donald Trump voitti presidentinvaalit, perussuomalaisten Jussi Halla-aho siteerasi viestipalvelu X:ssä tiettyä maailmankuulua kirjailijaa. Samalta kirjailijalta kertoo omaksuneensa maailmankuvansa perustan J. D. Vance, joka on Yhdysvaltain uusi konservatiivinen varapresidentti. Italian kansalliskonservatiivinen pääministeri Giorgia Meloni taas on sanonut kyseisen kirjailijan tunnetuimman teoksen ilmaisevan täydellisesti hänen aatteitaan. Kirjailija on tietysti J. R. R. Tolkien”.

”Tolkienin Taru sormusten herrasta täytti tänä vuonna 70 vuotta. Se on yksi 1900-luvun suurista romaaneista. Taru sormusten herrasta -kirjaa siteeraa juuri nyt oikeiston äärilaita, mutta 1960-luvulla sitä fanittivat perinteisiä arvoja vastustaneet hipit. Se inspiroi myös nykyaikaisen ympäristöliikkeen synnyttäjiä 1970-luvulla. Miksi sekä oikeisto että vasemmisto ja ympäristöliike ovat löytäneet vuorotellen innoitusta samasta kirjasta? Vastaus ei todennäköisesti löydy teoksen hyvästä tarinasta vaan sen maailmankuvasta. Taru sormusten herrasta sopii monenlaisten ideologioiden innoittajaksi ennen kaikkea siksi, että se on pohjimmiltaan uskonnollinen teos. J. R. R. Tolkien (1892–1973) toimi muinaisenglannin professorina Oxfordin yliopistossa. Hän oli katolilainen ja konservatiivi. Kirjassa elää hänen maailmankuvansa”.

”Teoksen vastaanotto oli 1950-luvulla ristiriitainen. Jotkut pitivät sitä käänteentekevänä kirjana, toiset jaarittelevana ja lapsellisena. Ilmiö kirjasta tuli, kun se julkaistiin pokkarina Yhdysvalloissa vuonna 1965. Rauhaan ja rakkauteen uskoneet nuoret ottivat sen omakseen. Kirjaa myytiin kolmessa vuodessa kolme miljoonaa kappaletta. Frodo lives! ja Gandalf for President! ilmestyivät rintanappeihin ja seinille. Tolkien ei ollut ilmiöstä järin innoissaan. ’Monet nuoret amerikkalaiset ovat uppoutuneet tarinoihin toisella tavalla kuin minä’, professori huokaisi ja kutsui faneja ’surkeaksi kultikseen’”.

”Hippeihin vetosi hobittien paljasjalkainen elämä. Hobittien rauhaisa koti Kontu sijaitsi kaukana ihmisten maailman melskeistä. Se vertautui hippien mielestä elämään kommuuneissa. Oli syvempiäkin syitä. 1960-luvulla Yhdysvalloissa taisteltiin ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja luonnon puolesta. Taistelijoita innoitti rohkeus, jolla pieni hobitti Frodo ryhtyy tuhoamaan suurta sormusta, vaikka tehtävä vaikuttaa lähes mahdottomalta”.

”Taru sormusten herrasta liittyy myös ympäristöjärjestö Greenpeacen syntyyn. Robert Hunter on yksi liikkeen perustajista, ja hän kertoo muistelmissaan, että mielenosoittajilla oli kirja mukanaan, kun he matkasivat veneellä Amchitkan ydinkoesaarelle Alaskaan. Hunter vertaa aktivistien tehtävää useaan kertaan Tolkienin teoksen tapahtumiin. Olemme matkalla Mordorin synkkään maahan, ja Amchitka on Tuomiovuori – – meidän täytyy jotenkin heittää mahtisormus tuleen ja kaataa Pimeän herran koko kuningaskunta. Vietnamin sotaa ja ydinvoimaa vastustaneet nuoret näkivät tarinan pahoissa voimissa Sauronissa ja Sarumanissa tämän maailman julmat hallitsijat. Taru sormusten herrasta -kirjasta oli tullut tarina toivosta ja uskosta. Että on jotain, minkä puolesta taistella”.

Hesari-artikkeli jatkuu näin:

”Vuonna 1970 Taru sormusten herrasta ilmestyi italiaksi. Käännöksen esipuheen kirjoitti uskonnon tutkija ja esseisti Elémire Zolla. Hänen tulkintansa mukaan Tolkien esittelee teoksessaan yleismaailmallisen filosofian, joka vastustaa modernia maailmaa. Zollan mukaan Tolkien puhuu tarinan keinoin maailmasta, joka on ’ikuinen ja arkaainen ja siksi meille enemmän läsnä kuin nykyinen’. Zolla vertaa Tolkienia muihin fantasiakirjailijoihin ja löytää hänestä jotain erityistä. Tolkienin tarinoissa ei Zollan mukaan neuvotella pahuuden kanssa eikä ihmisen kasvu tapahdu syleilemällä pimeää puoltamme. Tolkienin tarinat eivät myöskään nosta jalustalle synkkiä hahmoja. Tolkienille sankareita ovat Pyhä Yrjö ja Beowulf. Hänen lohikäärmeitään ei oteta osaksi meitä, vaan ne tuhotaan, Zolla kirjoittaa”.

”Oli tulkinta oikea tai ei, Zollan esipuhe osaltaan innoitti Italian äärioikeistolaista puoluetta ottamaan Sormusten herran omakseen. Hakaristit vaihtuivat hobitteihin. Vuonna 1977 puolueen nuorisojärjestö järjesti ensimmäisen ’hobittileirin’. Italian nykyinen pääministeri Giorgia Meloni osallistui leirille vuonna 1993. Hän lauloi siellä Sormusten herrasta mukailtuja poliittisia lauluja. ’Uskon, että Tolkien osasi sanoa paremmin, mihin me konservatiivit uskomme’, Meloni on sanonut. ’En pidä Taru sormusten herrasta -kirjaa fantasiana.’ Rautaesiripun toisella puolella Tolkienia luettiin eri tavalla”.

”Neuvostoliiton sensorit eivät hyväksyneet Taru sormusten herrasta -kirjaa. Teos kertoo Mordorin itäisen valtakunnan tuhosta lännen liittoutuneen rintaman edessä. Se kuulosti ihan liikaa kuvaelmalta kommunismin tappiosta. Kirjalla oli kuitenkin myös ystäviä Neuvostoliitossa, ja siitä tehtiin eri tavoin muunneltuja versioita venäjäksi. Muutokset eivät auttaneet, kirjoja pidettiin edelleen neuvostovastaisina. 1980-luvulla ilmestyneen venäjänkielisen version esipuheessa linjataan – Zollan tapaan –, että Sormusten herra ei ole fantasia, vaan se kertoo tästä maailmasta, vallasta, vapaudesta ja ihmisoikeuksista. Venäläisille toisinajattelijoille kirjassa oli kyse autoritaarisen järjestelmän vastustamisesta. He olivat Frodo ja kumppanit, neuvostojärjestelmä oli Sauron ja Saruman”.

”Moskovan valtion yliopistossa intellektuellien parissa syntyi tolkienistinen liike. Huolestunut KGB soluttautui ryhmän metsässä pidettyihin kokouksiin. Lähes saman tien kun Taru sormusten herrasta -kirjasta tuli suosittu, sitä alettiin lukea useissa eri piireissä enemmän kuin vain viihdyttävänä pakona todellisuudesta. Siitä tuli poliittinen teos taistelusta paremman maailman puolesta. Mutta minkälaisen maailman? Joillekin on ollut tärkeää, että kirjassa kaikki kansat yhdistyvät rintamaan pahuutta vastaan. Toiset taas painottavat sitä, että maailmassa ylipäätään on pahuutta, ja sitä vastaan on taisteltava”.

Hesari-artikkeli jatkuu ja päättyy seuraavasti:

”J. D. Vance sanoi podcast-haastattelussa vuonna 2021 näin: ’Olen kova Taru sormusten herrasta -fani, ja vaikka en sitä tajunnut aikanaan, Tolkien vaikutti varttuessani paljon konservatiiviseen maailmankuvaani.’ Politico-julkaisu siteeraa katolisen yliopiston professoria Luke Burgisia. Hän uskoo Vancen omaksuneen Tolkienilta ’apokalyptisen ajattelutavan’. Sen mukaan politiikassakin on kyse kaikenkattavasta hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Tolkien sanoi vastustavansa allegorioita. Hän ei halunnut, että Mordoria verrattaisiin sen enempää Neuvostoliittoon kuin natsi-Saksaankaan tai sormusta ydinvoimaan. Toisaalta hän käytti kirjeissään kirjansa kuvastoa: sanoi olevansa itse hobitti ja puhui joistain ihmisistä örkkeinä tai sarumaneina”.

”Kaunokirjallisuuden ja maailman välillä on aina yhteyksiä. Tolkien ei luultavasti vain halunnut, että hänen työnsä lukittaisiin yhteen tulkintaan. Jotain hän silti halusi kirjallaan sanoa. Hänen mukaansa Taru sormusten herrasta on katolinen teos. Romaani näyttää, miten kristinuskon periaatteet esimerkiksi lankeemuksesta, toivosta ja pelastuksesta tapahtuvat toisenlaisessa maailmassa kuin omassamme. Tolkien kirjoittaa Saduista-esseessään, että sadulla pitää olla onnellinen loppu. Se kieltää lopullisen tappion ja on siksi ilosanoma, evankeliumi. Tarinat tarjoavat välähdyksen ilosta tämän maailman rajojen tuolla puolen. Se ilo koskettaa kuin suru, koska rajan taakse ei ole tässä elämässä pääsyä. Tässä fantasia ja ilosanoma kohtaavat”.

”Tolkien ei ymmärtänyt, miksi pakoa arkitodellisuudesta kritisoidaan. Hän kysyi, miksi vanki ei yrittäisi päästä kotiin tai vähintään miettiä ja puhua jostain muusta kuin vankilastaan. Tolkien puhuttelee monenlaisia ihmisiä ja maailmankatsomuksia, koska hän kirjoitti uskonnosta uskonnottomalle yleisölle. Tarinan muoto antaa ateistillekin luvan puhua toivosta, lankeemuksesta, lunastuksesta ja paremmasta maailmasta. Kun uskonnon asioista tehdään myyttisiä tarinoita, ne kelpaavat periaatteessa kenelle tahansa. Taru sormusten herrasta tarjoaa rakenteen, eräänlaisen muotin, jonka voi täyttää omalla sisällöllään. Jokainen voi valita, kuka on paha Sauron. Itse olemme tietysti jokainen hyvän puolella”.

Näin Jussi Ahlroth Hesari-artikkelissaan.

Nostan esiin seuraavia näkökulmia edellä lainaamani artikkelin pohjalta.

Artikkelissa pohditaan, miksi sekä oikeisto että vasemmisto ja ympäristöliike ovat löytäneet vuorotellen innoitusta samasta kirjasta. Perusvastaus tähän kysymykseen on se, että anarkistiset hipit, nykyisen ympäristöaatteen vaikuttamat ihmiset ja muut tyypillisesti vasemmisto-orientoituneet ihmiset ovat toki löytäneet teoksesta itselleen sopivia korostuksia, koska vasemmistolainen konsumerismi- eli kulutusyhteiskuntakritiikki ja kapitalismikritiikki ja luonnon ja ihmisen teknologista välineellistämistä vastustanut eetos ovat, itse Marxin tavoin, paikka paikoin tukeutuneet juuri alkujaan traditionalistiskansallismieliseen konservatiiviseen ajatteluun ja konservatiivisiin näkökantoihin kuten luonnon arvostamiseen esteettisenä itseisarvona.

Hesari-artikkelin kirjoittaja katsoo, että Taru sormusten herrasta sopii monenlaisten ideologioiden innoittajaksi ennen kaikkea siksi, että se on pohjimmiltaan uskonnollinen teos. Pitääkö tämä näkemys ja selitys paikkansa? Kaikki riippuu siitä, mitä uskonnon käsitteellä tarkoitetaan. Mitä on uskonto, siis jotenkin lajityypillisen yleisesti? Tähän kysymykseen ei ole olemassa mitään yhtä annettua standardivastausta.

Hesari-artikkelin kirjoittaja näyttää tulkitsevan uskonnon käsitteen nykyisellä modernilla pietistissubjektiivisella ja individualistisella tavalla. Tämän mukaan uskonnolla tarkoitetaan yksilön sisäistä tunnetta ja kokemusta jostain itseään suuremmasta ja tällaisen fiiliksen tuottamaa yksilöllistä terapeuttisuuden kokemusta. J. R. R. Tolkienin teoksen osalta tällainen moderni ja postmoderni uskonnon määritelmä on kuitenkin varsin ongelmallinen ja mahdotonkin. Tulkinta on lisäksi ristiriidassa Hesari-artikkelin kirjoittajan itsensäkin kanssa, koska artikkelissa todetaan myös, että Taru sormusten herrasta -teoksen laaja-alainen innoittavuus ei löydy varsinaisesta tarinasta, vaan sen maailmankuvasta, joka on J. R. R. Tolkienin katoliskonservatiivinen maailmankuva eli maailmankatsomus.

Tämä Tolkienin traditionalistiskatolinen maailmankatsomus ei suinkaan edusta, ei uskontokäsityksensä osalta eikä muiltakaan osin, millään tavoin modernia eikä postmodernia subjektivismia, vaan edustaa selkeitä teologisia ja nimenomaisia metafyysisiä vakaumuksia ja sitoumuksia, joita ei suinkaan voi johdonmukaisesti soveltaa mihin hyvänsä uskomusjärjestelmään, filosofiaan eikä poliittiseen ideologiaan.

Hesari-artikkelin kirjoittaja on oikeassa todetessaan, että Taru sormusten herrasta -kirjasta oli tullut tarina toivosta ja uskosta. Juuri näin on, mutta ei mistä hyvänsä toivosta eikä mistä hyvänsä uskosta. Näin ollen Hesarin Jussi Ahlrothin loppupäätelmä, jonka mukaan ”Taru sormusten herrasta tarjoaa rakenteen, eräänlaisen muotin, jonka voi täyttää omalla sisällöllään. Jokainen voi valita, kuka on paha Sauron”, ei pidä paikkaansa. Tolkienin teosta ei voi soveltaa minkä hyvänsä aatteen edistäjänä eikä ilmentäjänä.

Kuten J. R. R. Tolkien itse selkeästi ilmoitti, Taru sormusten herrasta on katolinen teos, eli siten ohjelmallisen konservatiiviskristillinen teos. Juuri tästä tosiasiasta seuraa se, että Tolkien teoksineen on ollut ja on suosiossa nimenomaan traditionalistiskonservatiivisen oikeiston tai kuten Hesari-artikkelissa esitetään, äärioikeiston keskuudessa. Tämä on täysin luonnollinen ja johdonmukainen asiaintila.

On merkille pantavaa, että Tolkienin ja siten Sormusten herran ilmentävä maailmankatsomus on klassisen kristillinen katolinen ja siten traditionalistiskonservatiivinen maailmankatsomus. Kyse on metafyysisessä ja teologisessa mielessä traditionalistisen ikuisesta ja arkaaisesta eli modernismin kautta linjan haastavasta teoksesta, jonka tarina on siten todempi kuin harhautunut ja väliaikainen modernin ja postmodernin kertomus.

Jussi Ahlroth toteaa artikkelissaan huolimattoman sekavasti ja virheellisesti Italian niin sanotusta äärioikeistosta, että ”Zollan esipuhe osaltaan innoitti Italian äärioikeistolaista puoluetta ottamaan Sormusten herran omakseen. Hakaristit vaihtuivat hobitteihin”. Miksi viitataan epämääräisesti johonkin ”Italian äärioikeistolaiseen puolueeseen”? Ja mikä ”hakaristien vaihtuminen hobitteihin”? Ahlroth mitä ilmeisimmin viittaa niin kutsuttujen Italian uusfasistien eri ryhmittymiin kuten Italian sosiaaliseen liikkeeseen ja sen seuraajiin, mutta hakaristi ei näiden tunnuksena ole koskaan ollut eikä näin ollen ole tapahtunut mitään ”hakaristien vaihtumistakaan”. Italiassa käytettyjä tunnuksia ovat olleet lähinnä liekehtivä trikolori, fiamma tricolore, ja kelttiristi.

Sen sijaan Italian kansallisen oikeiston keskuudessa kyllä järjestettiin hobittileirejä. Tämä oli täysin asiayhteydellistä ja johdonmukaista juuri niistä syistä, joihin Italian nykyinen pääministeri Giorgia Meloni on viitannut: ’Uskon, että Tolkien osasi sanoa paremmin, mihin me konservatiivit uskomme’ ja ’En pidä Taru sormusten herrasta -kirjaa fantasiana.’ On myös täysin ymmärrettävää, että Neuvostoliitossa Tolkienin kirja oli sensuroitu ja neuvostovastaiseksi mielletty. Täysin syystäkin, koska teos julistaa autoritaarisen järjestelmän vastustamista.

Sekin on ymmärrettävää, että Neuvostoliiton toisinajattelijapiirit ottivat kirjan omakseen. Teoksesta on todellakin tullut poliittinen teos taistelusta paremman maailman puolesta. Mutta tämä parempi maailma on, J. R. R. Tolkienin ja Sormusten herran mukaan, traditionalistisen konservatiivinen, ei minkä hyvänsä modernin edistysutopian mukainen. Tästä syystä onkin erittäin mielenkiintoista, että juuri tällaista maailmankatsomusta edustava teos on paitsi fantasiaromaanikirjallisuuden uranuurtaja myös myydyimpiä eli suosituimpia alan teoksia. Traditionaistisella kristillisellä konservatismilla on aina ollut ja edelleen on vaikuttamiskeinonsa ja -väylänsä.

Avainkysymys on tämä: Millainen on Tolkienin konservatiivinen maailmankatsomus? Kuten katolinen filosofian professori Peter Kreeft osoittaa Ignatius Pressin vuonna 2005 julkaisemassa The Philosophy of Tolkien: The Worldview Behind The Lord of the Rings -teoksessaan, Tolkien ja hänen teoksensa edustavat klassisen realistista metafysiikkaa. Teoksensa sivulla 12 Kreeft toteaa, että Tolkienin teos ilmaisee aivan tietynlaista kokonaisvaltaista maailmankatsomusta, Weltanschauung, ja elämänkatsomusta, Lebensschauung. Sivuilla 50 ja 51 Kreeft luonnehtii, että Taru sormusten herrasta on kristityn kirjoittama kertomus, joka sijoittuu esikristilliseen aikaan. Sekä pakanajumalat että kristinuskon Jumala ovat kertomuksessa läsnä. Kristinuskon Jumalan suvereeni kaitselmus hallitsee koko kertomusta sen perusedellytyksenä.

Kirjailija Humphrey Carpenter puolestaan kirjoittaa vuonna 2022 WSOY:n suomeksi julkaiseman J. R. R. Tolkien: Elämäkerta -teoksensa sivuilla 138 ja 139 seuraavasti:

”Tolkienin maailmankuva, jossa jokainen ihminen kuuluu tai jokaisen pitäisi kuulua tiettyyn ’asemaan’, korkeaan tai matalaan, osoittaa, että yhdessä mielessä hän oli vanhanaikainen konservatiivi…Tolkien oli modernisti sanottuna oikeistolainen siinä, että hän kunnioitti monarkiaa ja isänmaata eikä uskonut kansanvaltaan. Hän vastusti demokratiaa siksi, ettei uskonut loppujen lopuksi lähimmäistensä hyötyvän siitä. ’Minä en ole demokraatti’, hän kirjoitti kerran, ’ja vain siksi että nöyryys ja tasa-arvo ovat hengellisiä periaatteita, jotka turmeltuvat, jos ne pyritään mekanisoimaan ja muodollistamaan, eikä tuloksena suinkaan ole yleinen pienuus ja nöyryys vaan yleinen suuruus ja ylpeys, kunnes sitten joku örkki saa haltuunsa mahtisormuksen – sitten me saamme orjuuden’…Jokaisen tarkan tutkimuksen Tolkienin elämästä täytyy ottaa huomioon se, kuinka tärkeä uskonto oli hänelle…Uskonnollisuus oli Tolkienin luonteen syvimpiä ja vahvimpia piirteitä”.

Tohtori Benjamin Wiker puolestaan katsoo vuonna 2010 Regneryn julkaiseman teoksensa 10 Books Every Conservative Must Read sivuilla 255 ja 256, että Tolkienille ja hänen teoksensa Konnulle perustavia todellisuuksia ovat perhe, koti, ruoka, musiikki ja luomakunnan lumottu kauneus, joita myös USA:n varhaishistorian antifederalistit puolustivat. Wiker kirjoittaa, että hobitit ovat todellisia konservatiiveja, Keski-Maan antifederalisteja eli hajautetun vallan ja paikallisten traditioiden puolustajia. Wiker muistuttaa, että Tolkienin ja kirjansa maailmankatsomuksen mukaan ei ole olemassa väärää ja abstraktia universaaliutta. Hobitit eivät ole kaikki samanlaisia.

Kuten on laita kaikkien hyvien asioiden osalta, hobittien keskuudessa vallitsee siunattu moninaisuus ja yksittäisyys, josta syystä hobitteja on eri lajisia, joilla on omintakeiset luonteenpiirteensä ja tapansa. Hobittien ja heidän Kontunsa lisäksi Keski-Maassa on runsaasti muita olentolajeja ja heidän omia alueitaan. Keski-Maassa ei ole mitään superylihallitusta, joka hallitsisi kaikkea jostain kaukaisesta keskuksesta, paitsi sitten, kun kammottava Sauron örkkiarmeijoineen aloittaa pyrkimyksensä ylivaltaan. Näin katsoo Benjamin Wiker. 

Bradley J. Birzer vetää yhteen Tolkienin poliittisen maailmankatsomuksen pääkohtia 28.8.2024 julkaistussa The Imaginative Conservative -artikkelissaan “The Ten Points of Tolkien’s Politics”, seuraavasti.

Tolkien oli burkelainen konservatiivi, mutta ei kannattanut Churchill-tyyppistä imperialismia. Tolkienin kansallismielinen patriotismi kohdistui Englantiin, ei Iso-Britanniaan. Tolkien sitoutui paikallisiin juuriin ja paikallishallinnon tärkeyteen katolisen subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti. Tolkien ei ollut minkäänlaisen rotuylemmyyden kannattaja. Hän kannatti tradition, paikallisten tapojen ja tapaoikeuden säätelemää monarkiaa. Tolkien suhtautui kriittisesti moderniin teknologiahybrikseen, etenkin keskitettyjen hallintojen edustamaan teknologiauskoon.

Tolkien uskoi kielen olevan ihmisen ja historiallisten yhteisöiden jatkuvuuden perusmäärittäjä. Siksi hän varoitti hallitusten poliittisista pyrkimyksistä ottaa haltuunsa kielen ja sanojen kontrolli, koska tällaisessa oli kyse ihmisten totalitaarisesta kontrolloimisesta ja heidän ihmisyytensä tuhoamisesta. Traditio, syvän juureva paikallinen ja vanha perinne, elää kielessä ja sen käytössä.

Sanat ja niiden juurimerkitykset ovat oleellisen tärkeitä, sekä metafyysisesti että episteemisesti, tiedollisesti. Sanat eivät ole nominalistisen relativistisesti ja postmodernistisesti pelkkiä nimiä eivätkä pelkkiä merkkejä, vaan ilmaisevat todellisuutta, jolla on juurensa ja historialliset kehkeytymisensä. Tästä syystä, kuten Joseph Pearce korostaa 2.2.2015 ilmestyneessä The Imaginative Conservative -artikkelissaan ”Tolkien, Trees, and Tradition”, Tolkien käytti runsaasti orgaanisia puu ja sen juuret -vertauskuvia teoksessaan.

Näin Birzer ja Pearce.

Kieli, historia ja näissä itseään ilmaiseva syvä ja vanha traditio erilaisine paikallisine kansallispatrioottisine muotoineen ovat Tolkienin maailmankatsomuksen ytimessä.

Taru sormusten herrasta -romaanin sanoma on, että näitä perustavia ja viime kädessä Jumalaan perustuvia ja hyviksi luotuja todellisuuksia ei voita eikä orjuuta Sauron örkkiarmeijoineen, vaikka kuinka teknototalitaariseen globalistiseen ylivaltaan kultaisen mahtisormuksen voimalla pyrkiikin.

J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -romaanin mukaan huominen kuuluu niille, jotka luottavat kuolemattomalla uskolla iloisesti Jumalaan ja tukeutuvat isänmaalliseen juuristoon ja traditioon.