Iloa ja surua nuoruuteni karismaattisessa liikehdinnässä / Varottavia ansoja matkalla helluntaihin osa 1

ELIN läheltä ns. vanhojen historiallisten kirkkojen avautumista uushelluntailaiselle vaikutukselle.

Se tapahtui aluksi maamme ruotsinkielisen kristillisyyden kentällä.

Vierailijoita saapui läntisen naapurimme aaltoilevista Hengen liikkeistä: oli täyden evankeliumin liikemiehiä, oli Jeesus-nuorisoa, oli karismaattisesti orientoituneita maailmanlaajan palvelutyön omaavia perushelluntailaisia ruotsalais- ja norjalaissyntyisiä julistajia ja esirukoilijoita. Oli suosiota nauttivia – ja oli pelättäviä, esimerkiksi vaikkapa äärimmäisen maran ata liikkeen ”ylikarismaattisia evankelistoja”, valmiudessa jopa rukoilemaan jonkun fyysisesti kuolleen takaisin elävien joukkoon.

Veikko Manninen totesi radiohaastattelussani suomalaisen helluntaiherätyksen ”uusimman sukupolven” irtautuneen ”ensimmäisen kierroksen helluntaitulessa eläneistä ja palvelleista”. Kysyin Veikolta, missä kulkee tie parempaan. Veikko mietti hetken ja totesi vakavalla äänellä:

Kun helluntaitulet syttyivät Suomessa ja Pohjolassa, sytykkeinä olivat alkuperäisen helluntain soihtutulet. Jerusalemista tuli levisi Pohjolaan.

Tie alkuperäiseen ei kulje jonkun ihmemiehen kätten päälle panemisen kautta vaan perehtymällä luotettavien opettajien turvin Sanan rikkaaseen opetukseen ja passaamalla elämä ja vaellus raamatullisiin muotteihin.

Yksi mitä tärkein muotti on – risti.

Itsellensä ja lihallishengellisille tarpeille on kuoltava. Helluntaisiunauksen kanavaksi ei tulla sillä viissii, että tahtoo armolahjaparaatilla olla jotakin enemmän kuin toiset armon aalloilla tallaavat.  

Veikko Manninen totesi minulle pelkäävänsä, että ”kun sinä ja minä ollaan vanhoja, niin maanpiiriä voi pahimmassa tapauksessa kiertää jokin uus-uus-uus-helluntailainen liike, jonka alkuperästä ei pääse selville ilman henkien erottamisen lahjaa.”

JAMIE BUCKINGHAM on merkkihenkilö karismaattisen uudistuksen piirissä. Hän on palvellut mm. Kathryn Kuhlmanin, David Wilkersonin ja eräitten toisten armoitettujen karismaatikkojen avustajana, muistelmien kirjoittajana – jopa saarnojen valmistajana.

Olen päässyt Jamien veljesyhteyteen jo 1970-luvulla. Olemme kohdanneet Yhdysvalloissa, Kanadassa, Israelissa, Neuvostoliitossakin.

Jamie on vieraillut Suomessa, ja olen tulkannut häntä esimerkiksi Lauttasaaren kirkossa, illassa, jossa otsikkona olivat sanat Pyhä Henki sulattaa yhdeksi – Sanassa.

Jamien puhenauhoituksesta tällainen näyte – yhtä polttavan ajankohtaista asiaa tänään kuin kerran Lauttasaaren kirkossa:

Juhlin siinä, mitä Pyhä Henki teki uudistaessaan kirkkoja viime vuosina. Oma elämäni koki täydellisen muuttumisen tuossa liikehdinnässä. Mutta Hänen läsnäolonsa pilvi on edelleen liikkeessä. Emme saa pystyttää telttamajojamme menneitten herätysten ympärille. 

Tämä ei merkitse, että viskaamme lapsen pesuvesien mukana käsistämme. 

Pitäydymme siihen mikä on hyvää (1 Tess. 5:21). Kuitenkin se, mikä alkoi Pyhän Hengen elämän ja voiman dynaamisena räjähdyksenä, se sama on muodostunut lisääntyvästi ontoksi ja tyhjäksi. 

Aalto on palannut meriin, rannoilla on vain jäljellä kaikennäköistä hylkytavaraa.

Työpöydälläni on Jamien kirja THE HOLY SPIRIT IS NOT FOR SALE
(Pyhä Henki ei ole kaupan). 

Selailen kirjan sivuja.

Kirjan vieressä on transkriptio Lauttasaaren puheesta.

Vertailen näitä kahta dokumenttia toisiinsa.

Totean Lauttasaaressa puheessa esiintyneen siemeniä, joista vuosikymmenien aikana on kasvanut suuri Totuuden Puu – kokonainen kirja, josta seuraava lainaus niin sanotusti ”Lauttasaaren hengessä”:

Me rakastamme sitä, mitä Jumala teki ja toimitti aikaisemmissa herätysaalloissa. Mutta meidän täytyy irrottautua ja jättää jälkeemme ylilyönnit, ääri-ilmiöt ja kummalliset erikoisopit, jotka kaikki ovat saaneet karismaatikot kantamaan pahoja nimikylttejä.

Yhden miehen show-aika on ohitse. Päättynyt.

Niin sanottu menestysteologinen sirkus oli pelkkää pettymystä ja epäonnistumista.

Meidän on osattava luopua menneitten päivien ”hypestä”. 

Tämän päivän ihminen etsii ja vaatii autenttisuutta – ei enää tyhjiä sanoja ja tyhjiä lupauksia Jumalan ja Pyhän Hengen nimissä.   

J. Lee Grady jatkaa:

Uskon uuden sukupolven seurakunnan kasvavan esiin. 

Vierailen joka kuukausi kahdessa, kolmessa seurakunnassa Yhdysvalloissa. Vaikka näissä seurakunnissa edelleen saarnataan karismaattisia ydintotuuksia Pyhällä Hengellä täyttymisestä, niin seurakunnissa, jotka ovat todella terveitä ja kasvavat, niissä vallitsevat uudet paradigmat. 

Toki nämä seurakunnat edelleen pitävät kiinni Pyhän Hengen karismoista, hengenlahjoista.

Niissä asetetaan myös suurta painoa evankelioimiselle, pienryhmäopetuslapseudelle, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannatukselle ja maailman lähetykselle.

Näissä seurakunnissa ei kansa elä yhdestä erikoistapahtumasta toiseen. 

Johtajiksi pääsevät ne, jotka eivät ole pelkästään voideltuja vaan jotka omistavat karaktäärin, joka on eduksi evankeliumille. 

Nämä johtajat ovat joutuneet ottamaan etäisyyttä karismaattisen liikkeen ”pimeään puoleen”: he hylkäävät kaikenlaisen ylpeyden, lihallisuuden, mammonavoimaisen liikehdinnän ja hallitsemattoman mystisismin.

Kukaan ei ole vielä osannut nimetä tätä karismaattisuuden uusinta reittiä ja sillä kulkevaa Jumalan kansaa.  

Mutta liikehdintä kasvaa ja vahvistuu sisäisesti ylhäältä. Enkä tällä viittaa korkeimpiin hallitseviin veljiin vaan itseensä Kolmiyhteyteen. 

Seurakunnat rakastavat syntisiä ja opettavat armon totuuksia, mutta ovat tarkkoja raamatullisten standardien seuraamisesta.

TYÖTILASSANI on ns. uuskarismaattisuudelle omistettu arkistoalue. Kahden vuoden aikana olen joutunut kolmesti lisäämään kyseisen tilan vetokapasiteettia.

Lue tarkasti seuraavat rivit:

Vielä kaksi vuotta sitten tuolloin toista kymmentä vuotta kasvussa ollut arkisto sisälsi etupäässä materiaalia, jossa nykykarismaattisuuden traaginen lankeaminen sielullisuuden ja mammonakulttien orjaksi oli esillä.

Muistan, mistä edellä mainitun arkiston avaus tahollani johtui.

Vieraanani oli alankomaalainen maailman evankelista, karismaattinen sellainen.

Toteutimme kokoussarjan: vieras saarnasi, ja minä tulkkasin, ja jälkikokouksissa rukoiltiin tarvitsevien puolesta.

Vieraani oli esittänyt toivomuksen, ettei kokouksia rajattaisi vain suurimpiin kaupunkeihin; hän toivoi pääsevänsä Lappiin, ja toivomus toteutui – kokouskierros ulottui Rovaniemelle ja muistaakseni Sodankylään tai Sallaan.

Matkustaessa paitsi rukoillaan, myös keskustellaan ja opitaan veljesyhteydessä yhtä ja toista.

Lappi oli takanapäin ja tehtiin yöjunan hytissä matkaa Rovaniemeltä Helsinkiin.

Vieraani herkesi kertomaan.

Hänen kotimaassaan oli hiljan vieraillut amerikkalainen uuskarismaattinen maailmanevankelista.

Kokoussarjoja oli kaksi, väliin mahtui muutama vapaapäivä.

Vieraani oli kysynyt, voisiko maailmanevankelista harkita vierailua köyhässä eurooppalaisessa valtiossa nimeltä Albania ja saarnata ja rukoilla.

Vieras kysyi, mitä hänelle maksettaisiin vierailusta.

Ystäväni mainitsi minulle rahasumman, jonka oli tarjonnut amerikkalaiselle uuskarismaatikolle.

Mies oli katsonut ystävääni pitkään.

Sitten hän avasi suunsa ja vastasi.

Katso kenkiäni.

Nämä kengät ovat maksaneet useamman kerran sen mitä minulle tarjotaan yhdestä Pyhän Hengen kokouksesta Albaniassa.

Amerikkalainen käänsi selkänsä ja poistui toisaalle.

Me kaksi hengellistä vaikuttajamiestä VR:n junan kiitäessä etelään vaikenimme, sammutimme vuoteitten yllä olevat yölamput ja herkesimme kumpikin rukouksiin.

AJATTELETKO minun olevan ns. piilovihollinen kaikelle karismaattisuudelle?

Totisesti väärässä olet, jos noin ajattelet.

Palaa kanssani tämän kirjoitelman alkuun. Mainitsen nuoruusvuosieni kokemukset karismaatikoista ja mainitsen nimiäkin.

Mainitsemani Ole oli koko nimeltään Ole Siberg. Hän ja puolisonsa ja heidän ylioppilasikäinen Henry-poikansa olivat yrittäjiä. Ole kyllä kävi Pitäjänmäellä sähkötehtaassa päivätyössä, mutta perhe omisti parikin mankelikeskusta Albertinkadulla eteläisessä Helsingissä. Mankelit tuottivat hyvin omistajilleen tuona aikana.

Olen perhe-elämää varjosti perheen muitten jäsenten vieraus elävälle kristillisyydelle. Ole oli kielillä puhuja ja profetoija. Kun Henki alkoi vaikuttaa, Sally-vaimo vaati puolisoa menemään wc-tilaan ja sulkeutumaan sinne niin pitkäksi aikaa kuin ”Henki puhui”.

Ole toimi niin kuin toivottiin.

Mitä vielä Olesta ja hänen perheestänsä?

Olin lukuisia kertoja todistamassa, miten halvalla pistettiin perheen isää hänen uskonsa vuoksi. Myös kodissa vierailevien toimesta. Kertaakaan ei Ole minun silmieni nähden ja korvieni kuullen edes yhdellä ilmeellä tai yhdellä pistävällä sanalla sivaltanut kiusaajiansa.

Ole oli sulaa rakkautta ja hyvää tahtoa ja kaikkea muuta mahdollista kaunista ja kadehdittavaa.

Kyllä, hän oli karismaatikko, ja joskus hän puhui kielillä perheelle ja profetoi.

Sally ja Henry-poika vaikuttivat kokevan nuo karismaattiset hetket jotenkin – tainnuttavina.

Olen selän takana arvosteltiin ja puhuttiin – maallisista, vaan ei näistä karismaattisista ilmiöistä. Joku sanoi Sally-vaimon tiedostavan, että puolisossa oli ajoittain esillä taivasten valtakunnan voimaa ja todellisuutta, eikä sitä sopisi pilkata.

Lienenkö jossakin blogissani maininnut, että jouduimme Kapteeninkadun kodissamme häädön kohteeksi? Lappalaisen herra oli päättänyt lahjoittaa omistamansa asunnon, jossa elimme vuokralla, häälahjaksi avioituvalle pojallensa. Meidät häädettiin. Tavaramme kannettiin sisäpihalle alkutalven lumisateeseen, ja siellä ne olivat mattojen ja peitteitten alla toista kuukautta, kunnes Helsingin kaupunki ohjasi meidät uuteen asuntoon.

Valtakunnan ruotsinkielinen sanomalehti Hufvudstadsbladet esitteli tilanteemme etusivun kuvalla ja tekstillä. Otsikko käännettynä suomeksi kuuluu: Poika tekee läksynsä lumisateessa pihalle häädettynä. – Jotenkin noin.

Häätöviikkoina äitini ja Martta-siskonsa asustivat missä kulloinkin; yöt oli jonkun aikuisen aina vahdittava pihalla olevia huonekaluja ja muuta irtainta.

Missä minä vietin yöni?

Olin saanut muuttaa Sibergien kotiin häätöviikkojen ajaksi.

Mainittuina viikkoina näin läheltä Sibergien avioparin elämää ja opin käsittämään kaksi päällimmäistä todellisuutta Olen karismaattisuudesta profetioineen ja kielilläpuhumisineen: se kaikki oli Pyhästä Hengestä.

En olisi kyennyt menemään takuuseen siitä, että kielet ja muut ihmeelliset äännähdykset olivat merkki Jumalan läsnäolosta Ole Sibergin ajallisessa olemuksessa. Mutta muutama viikko Olen ja Sallyn kanssakäymisten todistajanelämää sai minut käsittämään, että Ole oli – todellinen kristitty. Ja että hänen mainitsemansa Pyhän Hengen lahjat olivat totisesti Jumalasta.

Sillä Ole oli sataprosenttisesti jumalallisen rakkauden hallitsema ja ohjaama tilanteessa kuin tilanteessa.

NIIN, näin kulutin aikaasi, rakas lukijani, tällä kertaa tässä blogissa.

Pyhän Hengen maailma on suunnattoman laaja ja korkea ja syvä – ja rikas.

Tässä maailmassa jälleen kohtaamme ajallaan seuraavassa osassa, miten Herra suo.   Varaudu siihen, että näissä sarjan blogeissa peilataan karismaattisuutta laidalta toiselle – mutta aina kunnioituksessa ja uskossa ja kaivaten alkuperäistä Pyhän Hengen kosketusta. Nämäkin blogitekstit kuuluvat helluntaihin matkalla olevan varustuksiin.

LUE SARJAN MUUT OSAT:

Osa 1. Iloa ja surua nuoruuteni karismaattisessa liikehdinnässä
Osa 2. Mitäs sitten tapahtuikaan?
Osa 3. Uuden sukupolven vanha helluntai