Helluntain sanoma: Pyhän Hengen vuodatus takaa pyhityksemme
Luterilaisen kirkkomme tunnustuskirjoihin lukeutuva Apostolinen uskontunnustus on Raamattuun perustuva vanhakirkollisen yleiskristillinen yhteenveto kristillisen uskon ydinsisällöstä. Kolmannessa uskonkohdassa tunnustetaan uskoa kolmiyhteisen jumaluuden kolmanteen persoonaan, Pyhään Henkeen, ja Häneen nojaavaan pyhitykseen:
”Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.”
Sen, mitä tämä tunnustus tarkoittaa, selittää Martti Luther Vähässä katekismuksessa, joka sekin on kirkkomme ohjeellisen sitova tunnustuskirja, seuraavasti:
”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta.”
Sunnuntaina 9.6.2019 on helluntaipäivä. Helluntaipäivän raamatullinen merkitys ja sisältö liittyvät vahvasti sekä kristologiaan – Kristuksen taivaaseenastumiseen – että etenkin pneumatologiaan, oppiin Pyhästä Hengestä. Apostolien tekojen toisessa luvussa selostetaan ensimmäisen helluntain eli Pyhän Hengen vuodatuksen yhteyteen liittyneitä tapahtumia ja avataan niiden merkitystä. Apostolien tekojen toisen luvun pohjalta selviää, että ensimmäisen helluntain ja armonliiton uusitestamentillisen vaiheen liikkeelle lähdön raamatullisen sisällön ymmärtääkseen pitää palata Vanhaan testamenttiin ja profeetta Jooelin kirjaan, joka on peräisin 800-luvulta eKr.
Jooelin kirja on kirjoitettu varoittamaan tulevasta ”Herran päivän” tuomiosta, kehottamaan parannuksentekoon ja vahvistamaan profeetallisesti Jumalan armonliiton lupausten lopullinen täyttyminen ja Jumalan kansan vihollisten häviö.
Jooelin kirjan mukaan Jumala on suvereeni, pyhä ja samalla myötätuntoinen. Jumala hallitsee kaikkien kansojen kohtaloita. ”Herran päivä” on käsite, joka viittaa ennen kaikkea Jumalan tuomion ja jumalallisen asioihin puuttumisen toteutumiseen, kuten Jooelin kirjan luvun 2 jakeet 1–2, 11–12 ja 20 osoittavat. Nämä jakeet ennakoivat Jooelin näkökulmasta pitkällä tulevaisuudessa olleet Babylonian maahantunkeutumisen ja sittemmin Babyloniaa kohdanneen tuomion.
Mutta Jooelin julistus ei pelkisty tällaiseen paikallisrajalliseen asiayhteyteen, kuten käy ilmi Jooelin kirjan luvun 2 jakeesta 31, joka puhuu ”Herran päivästä, siitä suuresta ja peljättävästä” eli Jumalan lopullisesta eskatologisesta asioihin puuttumisesta ja tuomiosta. Tätä käsitettä – universaalin eskatologista ja kosmista Herran taistelun päivää, jolloin Jumalan koko Israelia ja koko luomakuntaa koskevat armonlupaukset täyttyvät lopullisesti ja Israelin viholliset kärsivät yhtä lopullisen tappion – avaavat Jooelin kirjan jakeet 2:28–3:21.
Näissä jakeissa ilmenee vahva pneumatologinen eli Pyhän Hengen työhön liittyvä korostus. Jumalan koko Israelin eli sekä etniskansallisen Israelin että armonliiton yhteyteen liitettyjen muidenkin etnisten ryhmien eli kansakuntien ja luomakunnan uudistus lähtee liikkeelle ainutlaatuisella Pyhän Hengen vuodatuksella, Jooel 2:28–32. Tästä asiayhteydestä käsin tulee ymmärtää yhtä hyvin Hesekielin kirjan luvun 36 jakeet 24–28 ja luvun 39 jae 29 kuin Jooelin kirjan luvun 3 jakeet 1–2, 14, 17–18 ja 20. Avainlähtökohta on se, että Pyhä Henki vuodatetaan universalistisesti ”kaiken lihan” päälle.
Uusi testamentti osoittaa Apostolien tekojen luvun 2 jakeissa 14–21, että Jooelin kirjan toisen luvun jakeet 28–32 saivat perustavan lähtökohtaisen täyttymyksensä ensimmäisen helluntain Pyhän Hengen vuodatuksessa. ”Tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta”, lausuttiin ensimmäisenä helluntaina Jerusalemissa. Apostoli Pietarin tulkinnan mukaan Jooelin vahvasti perhekunnallisliittoteologinen – naiset, lapset, nuoret, vanhukset – armonlupaus Pyhän Hengen vuodatuksesta täyttyi helluntaina, Uuden liiton voimaan astumisen alkutapahtumien yhteydessä, Apt. 2:38–39.
Apostolien tekojen toisen luvun jakeen 19 mainitsemat ihmeet ja merkit sekä veri, tuli ja savupatsaat viittaavat ensinnäkin helluntain ihmeellisiin tapahtumiin, joita olivat ”kaikkinaisten kansojen” omilla kielillä puhuminen, tuli, voima ja profetoiminen. Ihmeillä ja merkeillä viitataan myös takautuvasti ja ennakoivasti Jeesuksen ja apostolien suorittamiin ihmeisiin, Jeesuksen ristinkuolemaan ja siihen liittyneeseen pimentymiseen sekä vuonna 70 jKr. tapahtuneen Jerusalemin tuhon aikaisen historian tuntemiin hyvinkin monitahoisiin ilmiöihin.
Tämä ilmiökokonaisuus muodostaa pelastushistorian kannalta ratkaisevan vedenjakajan, jonka jälkeen Kristuksen taivaaseenastumisen ja kuninkaallisen herruuden todellisuudet ovat käyvä vähitellen ilmi kaikille kansoille huipentuakseen lopulta, aikojen päättyessä, mittasuhteiltaan kosmisen vavahduttavaan Kristuksen toiseen tulemukseen ja viimeiseen tuomioon, ”Herran päivään, siihen suureen ja julkiseen”, Apt. 2:20.
Jooelin kirjan toisen luvun jae 32 profetoi Jeesukseen Kristukseen henkilöityvän Uuden liiton ydinsisällön, kuten osoittavat jakeet Apt. 2:21 ja 4:12. Tämän mukaisesti Jooelin profetiaa tulkitsee myös apostoli Paavali Roomalaiskirjeensä luvun 10 jakeissa 12–13 ja Galatalaiskirjeensä luvun 3 jakeissa 27–29.
Sekä Jooelin kirjan että Apostolien tekojen toisen luvun mukaan helluntain raamatullinen perusmerkitys ja se, mitä me nyt Suomessakin erityisesti tarvitsemme, tiivistyy Jooelin kirjan toisen luvun jakeiden 12–13 ja 15–17 julistuksen sisältöön:
”Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne…kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö, sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas…Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset…”
Jumalan tykö on käännyttävä perhekunnittain, koko seurakuntana. Jumalan mielen mukainen kristillinen elämä ja seurakuntaelämä perustuvat perheiden varaan ja perheiden kokonaisvaltaisen toiminnan varaan. Tämä raamatullinen totuus täytyy löytää uudelleen. Ja tarvitaan myös pappeja, jotka oikeasti ja todella ”toimittavat Herran palvelusta”, kuten jae 17 kehottaa.
On syvällisesti ymmärrettävä, mitä Jooelin kirjan luvun 2 jae 32 opettaa: ”Jokainen, joka huutaa” eli ”ne, jotka Herra kutsuu”, pelastuvat. Jooelin kirja opettaa vahvaa armonteologiaa ja Jumalan suvereenia kaikkivaltiutta. Näihin totuuksiin meidänkin pitää palata uudelleen ja uudelleen, koska nämä ovat kristillisen uskon perustavia lähtökohtia.
Tällainen on myös Jooelin kirjan luvun 3 jakeen 21 opetus forenssisesta vanhurskauttamisesta, syntisen vanhurskaaksi julistamisesta Kristuksen vieraan vanhurskauden tähden ja nojalla. Näiden totuuksien varaan rakentuu Jooelin kirjan ja Apostolien tekojen edustama aito raamatullinen tulevaisuuteen katsova optimismi. Muista, että Jooelin kirjan ja Apostolien tekojen mukaan – kuten myös Danielin kirjan ja lähetyskäskyn mukaan – ”kaikki liha”, kaikki kansat ja kielet, kuuluvat lopulta Kristukselle. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Suomen kansa kuuluu Kristukselle.
Jooelin kirjan opetus on vahvasti Apostolien tekojen luvun 1 jakeiden 7–8 sisällön taustalla näiden opettaessa, että Pyhä Henki, helluntain Henki, tarjoaa sen voiman, jossa vaikuttava todistus Kristuksesta voidaan menestyksellisesti viedä ”aina maan ääriin” saakka. Helluntain todellisuudet osaltaan takaavat sen, että tämä Sanaan perustuva ja Hengen voimassa julistettu todistus ei ole jäävä merkityksettömäksi. Sillä on Kuninkaan ja hänen Henkensä takuu takanaan. Jumalan omien kannalta myönteinen lopputulos on taattu, Jumalan armosta, Jooel 2:25–27. Tähän totuuteen viittaa myös 500-luvulta eKr. peräisin oleva profeetta Sakarjan julistus.
Kuten Sakarjan kirjan luvun 4 jakeiden 6–10 perusteella voidaan ymmärtää, on nykyistä Uuden liiton hengellistä Kristus-temppeliä ja Kristuksen valtakuntaa – niin kutsuttua hengellistä regimenttiä – rakennettava ja edistettävä oikealla tavalla: ei sotaväellä eikä inhimillisellä voimalla, vaan Herran Hengellä, Pyhän Hengen pyhittävällä voimalla ja armonvälineellisen Jumalan Sanan kautta, kuten Paavali toteaa Ensimmäisen korinttolaiskirjeensä luvun 1 jakeissa 21–25. Kristuksen valtakuntaa ei siis rakenneta inhimillisen voiman varassa mutta kylläkin todellisen Jumalan voiman varassa, voiman, joka ilmenee nimenomaan ristinteologian ja Veren evankeliumin opettamisen, julistamisen ja uskomisen välityksellä.
Vastustavia ja masentavan vahvoilta näyttäviä ”vuoria” on ja tulee varmasti olemaan Kristuksen valtakunnan ja temppelin rakentamisen edessä, mutta Jumalan voimasta nekin ovat kaitselmuksellisesti aikanaan muuttuva ”lakeudeksi”, kuten Jeesus opettaa Matteuksen evankeliumin luvun 21 jakeissa 19–22.
Seurakunnalta edellytetään kuitenkin oikeaa asennetta: ”pienten alkujen päivää” ei saa pitää merkityksettömänä eikä halveksittuna, vaan Kristuksen valtakunnan työtä on tehtävä täysillä nimenomaan silloin, kun inhimillisesti arvioituna näyttää ”toivottomalta”. Juuri tässä tämän päivän seurakunnalta kysytään todellista Kristus-uskoa ja uskonluottamusta Jumalan armonliiton lupausten – vertaa jakeita Sak. 14:8–9 ja Jh. 4:10, 14, 21–26 – todellisuuteen. Periksi ei saa antaa eikä vaipua masennuksen valtaan ulkoisen vastustavan paineen tähden.
Omatekoinen uskonnollisuus ja ”itsevalittu jumalanpalvelus” – Kol. 2:18–23 – on hylättävä ja on sitouduttava Pyhän Hengen armonvälineiden kautta synnyttämään raamatullisen totuudelliseen hengellisyyteen, jonka ytimessä on Kristus ja hänen voittoisa työnsä, Sak. 7:5–7 ja 12. On pitäydyttävä niihin sanoihin, ”jotka Herra on julistanut entisten profeettain kautta” ja ”…on lähettänyt Henkensä voimalla entisten profeettain kautta…” eli Raamatun, Jumalan erityisen ilmoituksen, sanaan eli lakiin ja evankeliumiin.
Raamatun Kristus-keskeisissä sanoissa ja niihin nojaavassa julistuksessa on Jumalan Pyhän Hengen, kolmiyhteisen jumaluuden kolmannen persoonan, voima, jonka vaikutus on ulottunut, ulottuu nyt ja tulee vielä entistäkin voimakkaammin ulottumaan aina maan ääriin asti. Tähän suvereenin voimalliseen ja armolliseen pneumatologiseen todellisuuteen tiivistyy helluntain merkitys ja totuus myös tänään.
Huomaa myös, että Apostolien tekojen luvun 2 jakeiden 5–11 mukaan helluntain kieli-ihme osoittaa, että Jumala toimii Uuden liiton voimaan astumisen jälkeenkin etnisen – jae 5 käyttää Kristuksen antaman lähetyskäskyn tapaan kreikan ethnos-sanaa – ja kielinationalistisen järjestyksen mukaisesti ja myötä.
Helluntaina tapahtunut Pyhällä Hengellä täyttyminen ilmeni siten, että jakeiden Apt. 1:15 ja 2:4 mukaisesti koolla ollut joukko alkoi puhua itselleen ennestään tuntemattomilla inhimillisillä kielillä, ”muilla kielillä”, ja alkoi julistaa evankeliumia, ”Jumalan suuria tekoja”, Jerusalemissa edustettuina olleille ”kaikkinaisten kansojen” eli etnisten ryhmien edustajille, kullekin ”hänen omalla kielellään”. Pane merkille, että Pyhä Henki, helluntain Henki, kolmiyhteisen jumaluuden kolmas persoona, mukautti evankeliumin julistuksen luomisen todellisuuteen perustuvan kielinationalistisen järjestyksen mukaisuuteen.
Helluntain Pyhällä Hengellä täyttyminen ei johtanut siihen, että Pyhä Henki olisi antanut ihmeellisen kyvyn puhua jotain yhtä universaalia ja historialliset kansalliskielelliset erot ylittävää ja purkavaa keinotekoista yleiskieltä, jota kuulijat olisivat yhtä ihmeenomaisesti ymmärtäneet luonnollisista kielellisistä rajoitteistaan huolimatta. Sen sijaan helluntain Pyhällä Hengellä täyttyminen johti siihen, että kuulijat ”kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on” kuulivat kukin ”sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet…”
Maa rajoineen, maaperä, synnyinmaa, siihen juurtuneisuus, kansakunnallisuus, kansallisuus ja tähän liittyvä kielellisyys ovat – Uuden liiton kristillisen seurakunnan historiallisen synnyn kannalta keskeisen ja Jumalan Pyhän Hengen pyhityksellistä toimintaa perustavalla tavalla avaavan uusitestamentillisen raamatuntekstin mukaan – Jumalan luomistekoon perustuvia hyviä järjestyksiä, joita Pyhä Henki kunnioittaa kaikessa kolmannen uskonkohdan alaan liittyvissä toiminnoissaan.
Pyhä Henki haluaa suvereenin jumalallisesti evankeliumia julistettavan kunkin etnisen ryhmän, kansakunnan, omalla kansallisella kielellä. Evankeliumi ja Pyhän Hengen voima eivät hajota eivätkä poista kansalliskielellisiä järjestyksiä, koska ne ovat hyviä luomisjärjestyksiä, joita Pyhä Henki kaikessa pyhittävässäkin toiminnassaan kunnioittaa ja säilyttää, ikuisuuteen asti, Ilm. 7:9; 21:23–27 ja 22:1–2.
Kansakunnallinen ja kielellinen erilaisuus ja moneus eli etnopluralismi – kuten myös perhekunnallisuus kansakunnan ja seurakunnan perustuksena – ovat ensimmäisen uskonkohdan sisällön mukaisia Jumalan hyviä luomisjärjestyksiä. Toinen ja kolmas uskonkohta kuuluvat elimellisesti ensimmäisen uskonkohdan yhteyteen eivätkä suinkaan ole sen kanssa ristiriidassa.
Jeesuksen Veri pesee pois synnin syyllisyyden ja Pyhän Hengen helluntain voima uudistaa, vahvistaa ja pyhittää uskovia, kuten apostoli Paavali opettaa Tiitus-kirjeensä luvun 3 jakeessa 5. Jeesuksen Veri ei suinkaan pese pois Jumalan hyviä järjestyksiä eikä Pyhän Hengen helluntain pyhittävä työ suinkaan hajota, kumoa eikä ylitä näitä Jumalan hyviä järjestyksiä.
Soteriologia, oppi toisen uskonkohdan lunastuksen ja kolmannen uskonkohdan pyhityksen pääteemoihin pelkistettävissä olevasta pelastuksesta, ei suinkaan tee tyhjäksi ensimmäisen uskonkohdan käsittelemää ”Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään” liittyvää luomisen teologiaa.
Lue ohjeet kommentoinnille