Hamas omin sanoin – Naamiot ovat pudonneet.
MEDIA, joka toisinaan esittää selitykseksi Hamasin hyökkäykselle ja barbaariselle käytökselle Gazan saarron palestiinalaisille aiheuttamaa ”näköalattomuutta” ei ymmärrä Hamasia ja siksi tulkitsee konfliktin narratiivin väärin.
Eikä syy palaudu myöskään kahden valtion malliin ratkaisuna. Eli tämän lukutavan mukaan kahden valtion mallin myötä Hamasilla ei olisi mitään syytä toimia niin kuin se toimii. Jos siis vain Israel saataisiin taipumaan palestiinalaisten vaatimuksiin omasta valtiosta tulisi rauha.
Tämäkin lukutapa on väärä, eikä siinä ymmärretä Hamasia, jonka terroristisella toiminnalla ei ole mitään suoraa tekemistä Gazan saarron taikka Israelin rinnalle perustettavan oman suvereenin palestiinalaisvaltion perustamisen kanssa.
Tässä perustelut:
Gazan saarto, josta puhutaan, alkoi 2007 Hamasin ensin voitettua alueen vaalit 2006 ja sitten kaapattua vallan ja ajaen Fatahin väkivaltaisesti ulos Gazasta. Alkoi Hamasin islamilainen diktatuuri sekä terrorismi Israelia kohtaan Gazasta käsin. Alkoi saarto 2007, joka on välillä ollut tiukempi ja välillä löysempi olosuhteista riippuen.
Mutta Hamas perustettiin jo elokuussa 1988 tuhoamaan Israel eikä silloin ollut mitään Gazan saartoa, jolla järjestön väitetty ”vastarinta” mediassa toisinaan selitetään. Muutama vuosi myöhemmin 1993-95 Oslon sopimusten myötä Arafat sai vapaasti palata Gazaan, tulla ja mennä melkein miten halusi.
Hamasin perustamisasiakirjassa vuodelta 1988 kerrotaan mistä liikkeessä ja sen päämäärissä on kyse. Eikä liikkeen terroristisella ”vastarinnalla” sen mukaan ole mitään tekemistä Gazan kaistaleen saarron kanssa.
Syy on yleisemmin juutalaisvaltion olemassaolossa sellaisenaan. Kyse on koko Israelista, jota Hamas pitää miehitettynä Islamille kuuluvana maana ja joka pitää kokonaan ”vapauttaa”.
Älkää toki minua uskoko.
Näin Hamasin perusasiakirja (Hamas Covenant) 18. Elokuuta 1988 toteaa omin sanoin.
Esimerkiksi:
”Israel on olemassa ja jatkaa olemassaoloaan, kunnes islam tuhoaa sen …”
Myöhemmin artiklassa 7 lainataan hadithia (al Bukhari) ja haetaan innoitusta Muhamedin sanoista:
”Tuomiopäivä ei tule ennen kuin muslimit taistelevat juutalaisia vastaan (tappaen juutalaiset), jolloin juutalainen piiloutuu kivien ja puiden taakse. Kivet ja puut sanovat: ”Oi muslimit, oi Abdulla, takanani on juutalainen, tulkaa ja tappakaa hänet.”
Niiden, jotka ajattelevat ratkaisun löytyvän kahden valtion mallista kannattaa lukea myös perusasiakirjan artikka 13:
”Aloitteet, niin sanotut rauhanomaiset ratkaisut ja kansainväliset konferenssit ovat ristiriidassa islamilaisen vastarintaliikkeen periaatteiden kanssa … Islamilaisen vastarintaliikkeen nationalismi on osa sen uskontoa … Nämä konferenssit ovat vain keinoja asettaa vääräuskoiset muslimien maahan välimiehiksi … Palestiinan kysymykseen ei ole muuta ratkaisua kuin jihad. Aloitteet, ehdotukset ja kansainväliset konferenssit ovat kaikki ajanhukkaa ja turhia ponnisteluja.” (Artikla 13)
Kyse ei siis ole Gazan saarrosta, eikä kahden valtion ratkaisun kariutumisesta. Kyse on siitä, että Israel on olemassa alueella, joka Hamasin mukaan kuuluu kokonaan Islamille.
Hamas toimii 1988 peruskirjansa julkilausuttujen tavoitteiden mukaisesti. Hamas on peruskirjan mukaan samaisen muslimiveljeskunnan hengenheimolainen, kuin oli Al-Qaida ja ISIS. Se myös näkyy tavassa toimia sekä hallita.
Vuonna 2017 Hamas julkaisi uuden asiakirjan ja sen 42 prinsiippiä. Kieli on perusasiakirjaa ”maltillisempaa” (esim juutalaisten masilmanlaajuisella salaliitolla ei enää herkutella ja viittaukset Siionin vanhinten pöytäkirjaan on siistitty pois ym.), mutta poliittinen päämäärä ei ole muuttunut eikä perusasiakirjaa vuodelta 1988 ole missään kumottu.
Akateemiset älyköt, jotka uuden asiakirjan valossa väittivät Hamasin olennaisesti muuttuneen tai muuttaneen pyrkimyksiään ja toimintaansa osoitettiin olevan täysin väärässä viimeistään lauantain siviileihin kohdistuneen julman ja huolella suunnitellun verenvuodatuksen myötä.
Israel ei ole palestiinalaisten tai gazalaisten vihollinen. Mutta Israelin täytyy elää.
Presidentti Sauli Niinistö sanoi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, että ”Naamiot ovat pudonneet. Näkyy vain sodan kylmät kasvot.”
Hamasin naamiot myös ovat pudonneet sosiaalisen median täyttyessä Hamasin terroristien itse kuvaamista videoista, joissa nämä häpeilemättä rehvastelevat tekemillään julmuuksilla, kokonaisten perheiden tappamisella, naisten, lasten ja jopa vanhusten kaappaamisilla ja pahoinpitelemisillä.
Moni on alkanut nähdä verisen todellisuuden naamion takaa.
Lue ohjeet kommentoinnille
11.10.2023 23:58
Miksi suomi lähettää rahaa palestiinaan, mitä apua he tarvitsevat? eli suomen velkarahaa terroristeillekko?
Kyllä pitäisi päättäjien tietää hamas terrorijärjestöstä, ja siitä mikä heidän tarkoitus on, eli hamas haluaa koko Israelin,
mutta sitä he tule saamaan, Israel kuuluu Jumalalle, ei terroristeille, suomalaisten silmien edessä on peite, koska he ei näe, tai eivät halua nähdä.
pasi kerro Raamatun näkökanta tästä tilanteesta, ei politiikkaa.
10.10.2023 22:15
Mielenkiintoista oli, että Venäjän katkaisi Suomen kaasuputken ja tietoliikennekaapelin samana päivänä ja suurin piirtein samaan aikaan, kun Hamas aloitti hyökkäyksen Israeliin.
10.10.2023 20:11
Israel on normalisoinut suhteensa jo muutamaan muslimimaahan mm. Egyptiin,Jordaniaan,Arabiemiraatteihin,Marokkoon ja Bahrainiin.Miten se on mahdollista? Koska kyseiset maissa sunnimuslimihallitukset suhtautuvat suopeammin Israeliin.Sen sijaan Iranin shiiamuslimi imaamit sekä hallitus ovat aina vihanneet Israelia,vaikka mailla ei ole edes yhteistä rajaa.Tämä osoittaa shioojen leppymättömän vihan Israelia kohtaan.Samoin tekee myös Qatar,joka hyväksyi Hamasin hyökkäyksen.Kaapelikanavan kautta voin seurata Al Jazeera-kanavaa,niin se suoltaa Israelin vastaista propagandaa,ja on palestiinalaisten asialla Suomen pitää kutsua Iranin suurlähettiläs puhutteluun,koska Iran ylisti Hamas-terroristeja.Helsingissäkin on tapahtunut,että kyllä Palestiinan lippuja saa vapaasti heiluttaa,mutta kun eräs nainen heilutti Israelin lippua,niin eräs muslimi kiroten repi sen hänen kädestä pois. Tämä sota ei lopu ennenkuin Jeesus tulee ja tuo rauhan.
10.10.2023 19:51
Tosin on puhuttu, että Israel olisi itse perustanut Hamasin tai tukenut jollakin tavalla sitä alkuvaiheessa, kun ajateltiin sen tukemisen siten heikentävän PLO:ta. Mikä lienee sitten totuus? Mutta ei Israel kai ole valtiona siinä suhteessa erilaisempi kuin muutkaan, etteikö se olisi voinut omaa etuaan ajatellen harjoittaa ”hajota ja hallitse”-politiikkaa, niinkuin ei nytkään ole erilaisempi valtio vastatessaan maataan kohdannesseen hyökkäykseen. Niin tekisi jokainen valtio maailmassa.
10.10.2023 11:36
Toisinaan tuntuu, että syyt ja seuraukset menevät uutisoinneissamme sekaisin.
Gazan palestiinalaisilla ei toki ole juuri mahdollisuuksia, ja saarto varmasti siihen liittyy. Saarto kuitenkin lienee suraus tai oli varotoimi sen vuoksi, että Hamas toimii ja on toiminut kuten toimii terroristijärjestö – ilmeisesti Iranin & Co tuella, lännen katsellessa toiveajattelevaisesti.
Palestiinalaiset ovat ahdingossa, mutta ahdinko ei ole perussyy terroritiseen toinintaan vaan pikemminkin terroristinen toiminta on syy ahdinkoon.
Käytännössä tietenkin asiat menevät limittäin ja lomittain, moni asia liittyy moneen aisaan, onhan jo lähtökohta vuosikymmeniä sitten ollut ns. haasteellinen.
Vaikea uskoa kahden valtion ratkaisun tarjoavan ulospääsyä tilanteesta, erityisesti tämän terroristihyökkäyksen jälkeen ja vaikutuksesta. Vaikea uskoa, että palestiinalaiset olisivat niin tyhmiä, että itsekään uskoisivat (yleisesti enää) kahden valtion mallin reaalisuuteen. Tuskin israelilaisetkaan pääsääntöisesti enää? Toisaalta yhden valtion mallikin tuntuu epätoivoiselta.
Valitettavaa sekä israelilaiaten että ”tavallisten” palastiinalaisten kannalta.
10.10.2023 13:54
Jukka Mikkola, näin on: silloin, kun palestiinalaiset puhuvat kahden valtion mallista – joka on syötetty nahkoineen karvoineen länsimaille – he puhuvat taqiyyaa, valhetta ”vääräuskoisille” hölmöille islamin eduksi.
Antikristillisen maallisen valtavirtamedian on helppo jatkaa tätä Israelin tuhoon tähtäävää narratiivia. Plestiinalaisilla on vai tasan yksi heille toimiva malli, jota Hamasin hyökkäys kuvasi koruttomasti.
Gazan ja sen asukkaiden käyttäminen suojakilpenä – lastenkotien ja sairaaloiden alla ammusvarastot ja komentopaikat – toimii tehokkaasti, tehden sen valoittamisesta äärimmäisen vaikeaa, ilman omia uhrejasiitä ei selvitä. Mutta kuten juutalaiseen elämänkatsomukseen kiinteänä osana kuuluu elämän suojeleminen, IDF lähtee panttivankien pelastusyritykseen ja pyrkien tuhoamaan Hamasin. Tässä on huolenaiheena Israelin kannalta se, että aina Israelin hyökätessä maailma koko mediansa voimalla tulee tuomitsemaan Israelin ainoana syypäänä koko Lähi-idän ongelmaan.
Paradoksi sinänsä: jos palestiinalaiset olisivat käyttäneet vuosittain saamansa miljardien dollareiden ja eurojen tuet yhteiskuntansa todellisen hyvinvoinnin rakentamiseen, siellä voisi olla jotakinmuuta kuin nyt taistelijoiden hyvin varustetut huolto- ja hyökkäystunnelit ja suuret ase- ja rakettiarsenaalit.
Täytyy muistaa Raamatun sanan ilmoitus, että missä nyt Hamas ’onnistui’ Eretz Israelin maaperällä, on pienoiskoossa sitä, miltä näytää Antikristuksen hyökätessä Jerusalemia vastaan. Se on hirvittävin kärsimyksen aika israelin historiassa, holokausti mukaanlukien. Tämän keskelle Herra itse tulee lyömään vihollisjoukon ja 1/3 juutalaisesta kansasta pelastuu, kirjoitusten mukaan.
10.10.2023 02:20
Kiitos Pasi, tuomasi tosiasiat on hyvä tuoda esiin jo kertauksen vuoksikin, Totuudesta käsin, mitä Hamasin Perustamisasiakirja pitää sisällään. Yhä syvenevään Antikristillisen valtavirtamedian hampaisiin ovat joutuneet vain Israelin oikeudet; näitä myötäilevät muka puolueettomat järjestöt, yhtenä esimerkkinä Suomen Amnesty, joka tässä tapauksessa oli hiljaa koko vkl:n, ”odottaen” asian kohdalta muutakin kuin ”itsestäänselvyyksiä”. Näin siis toiminnanjoht. Andersson.
Itsekin 1960-luvulta lähtien Israelin asiaa seuranneena, ja jo nuorena poikasena kiinnostuneena – tätä myöhemmin joskus ihmettelin itsekin – tuli esiin esim. PFLP ja Musta syyskuu ja niiden yhteys entiseen NL:oon. Nyt kuin paradigmana, Hamas, Iranin välityksellä on taas rakentelemassa yhteyksiä ”uuteen” NL:oon.
Käsitellessään lopunaikoja Baruch Korman tuo esille eräässä opetusvideossaan esille palestiinalaiset mielenkiintoisessa merkityksessä siinä vaiheessa, kun kansakunnat piirittävät Jerusalemia. Tämä Hamasin terroristinen verenhimoinen, ISIS-kaltainen isku on esinäytöstä siitä, mikä osaa juutalaista kansaa kohtaa. Sitä mietin itsekin, kun lähes uskomaton näky ilmestyi TV-ruutuun: Hamas suurella joukolla Israelin omalla maaperällä.
Palestiinalaiset odottivat jo muutama vuosi sitten YK:n Yleiskokouksen tekevän päätöksen itsenäisestä Palestiinan valtiosta. Näin ei käynyt, vaikka Abu Masen, hyvä kaveri presidenttehdokas Stubbille, heilutteli mielenkiintoista pienoislippua kokouspaikalla palestiinalais-mielenosoittajien keskellä: Lipussa kuva Israelin valtiosta ja tekstinä: ”From the River to the Sea”. Jäikö vielä palestiinalaisten tarkoitus epäselväksi?
10.10.2023 00:30
Ulkoministeri Elina Valtosta haastateltiin A-Studiossa juuri. Hänen poliittisen jargonin läpi tuli kuitenkin esille, että Valtonen on täysin Palestiinan puolella ja Israelia vastaan.
Valtonen toisti kuitenkin Joe Bidenin sananparren, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään, mutta sitten hän lisäsi, että noudattaen ihmisoikeuksia ja humanitaarisuutta, mikä käytännössä kieltää Israelia sotimasta Gazan kaupunkia vastaan, jonka lähes koko väestö tukee Hamasia.
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja syytti ruotsalaisia vihreitä ja vasemmistoa Hamasin rahoittamisesta, koska Ruotsi on antanut tukea Palestiinalle. Kun Valtoselta kysyttiin, aikooko Suomikin lopettaa kaiken rahallisen tuen Palestiinalle, niin Valtonen hätkähti ja torjui kierrellen ja kaarrellen asian.
Valtonen ei ole oma-aloitteisesti ottanut esille talouspakotteiden asettamista Palestiinalle ja diplomaattisuhteiden katkaisemista Palestiinan valtion kanssa, koska Valtonen todellisuudessa tukee Palestiinaa.
Sen lisäksi Valtonen korosti selväsanaisesti, että Suomi kannattaa kahden valtion mallia, mikä käytännössä tarkoittaisi Palestiinan Hamas-valtion tunnustamista ja Israelin maan antamista vieraille. Kahden valtion malli ei tule takaamaan mitään rauhaa vaan edistää vain Hamasin agendaa. Itse asiassa palestiinalaiset eivät edes itse kannata kahden valtion mallia vaan yhden valtion mallia, missä ei ole juutalaisia ollenkaan.
Ulkoministeri Valtonen näyttää olevan täysin välinpitämätön sen totuuden edessä, että Hamasin ja Iranin todellinen tavoite on uskonnollisista syistä vallata Jerusalem, jotta he voivat perustaa maailmanlaajuisen kalifaatin Jerusalemiin ja sieltä johtaa myös Suomen kalifaattia. Lehdistössä on ollut jo tietoja siitä, miten Suomen moskeijoissa kehotetaan ottamaan Suomi islamin valtaan, koska Suomen muslimiväestön voima on kasvanut tuntuvasti maahanmuuton takia.
Yleisradio on tässä Israel-vastaisessa rintamassa mukana. Se on lähettänyt palestiinalaismyönteisen kirjeenvaihtajan Israeliin, jonka sijoituspaikka on Palestiinan puolella Ramallahissa. Tämä on uskomatonta politikoihtia verorahoilla.
Ylen uutiset ovat yrittäneet koko ajan puolustaa Hamasin hyökkäystä sillä verukkeella, että palestiinalaiset ovat kuulemma kärsineet koko ajan niin paljoin Israelin väkivallasta ja siirtokuntien laajenemisesta. Nyt Yleisradion kanavalle tulee törkeä propaganda-”dokumentti”, jossa Israelia syytetään rasistiseksi apartheid-valtioksi, joka ei olisi enää edes oikeusvaltio. Ylestä on tullut täysin politisoitunut vihervasemmistolainen uutiskanava, jonka tiedonvälityksen taso on viime vuosina romahtanut.
10.10.2023 11:58
Ylekö vihervasemmistolainen uutiskanava, kun sen hallintoneuvostossa on vain kokoomuslaisia?
Näyttää siltä, että ministeri Valtonen on sitoutunut Orpon hallituksen rahanpalvontapolitiikkaan, jolloin kaikki muu on hänelle silkkaa sivuraidetta…?