Hallavan hevosen vuosi

Olen huomannut jonkinlaisen ’luokkajaon’ venäläisissä ystävissäni. Kun lausuin yllä mainittuja säkeitä venäjäksi, vanhemmat ystävät innostuivat ja jatkoivat runoa; osasivat Pushkininsa jo koululuokissa ulkoa. Taas nuoremmilla venäläisillä säkeet saivat aikaan vain hartioiden kohotuksen. Kuitenkin Pushkin on suuri runoilija, maailman mittakaavassa asettaisin hänet aika pian Danten ja Shakespearen jälkeen.

Sama suomalaisilla. Vanhemman polven suomalaiset tuntevat sanonnat: ”sydäntä vain puolikas” tai: ”Älyä kuinka äijällä lie ollut itsellään..” = Runeberg. Ja jos lausui: ”Ruislinnun ääni korvissani, tähkäpäiden yllä taysikuu” = Leino, kyllä joku vanhempi jatkoi: ”Kesäyön on onni omanani..”

Vaan ei enää. Minulla on vaikutelma, että Suomen kouluissa tutustuminen maailmankulttuuriin on korvattu tutustumisella populaarikulttuuriin. Ja jos pitäisi antaa oma kouluarvosana sanataideteokselle, perustuisiko se nykylapsilla moraaliseen kohottavuuteen, taidollisuuteen sanojen käytössä vaiko ”kiinnostavuuteen” eli sensaatiomaisuuteen? Eikä populaarikulttuurilla ole isänmaata. Onko H. C. Andersenin kotimaa A: Düsseldorf? B: Disneyland? C: Denmark? Tuntuu että nykyihmisten yleissivistys olisi supistunut siitä mitä sen joskus aiemmin oli.

Sattui käsiini peruskoulun uskontokirjan 80-luvulta. Siinä puhuttiin Q-lähteestä ja annettiin ymmärtää, että evankeliumeja on monia, ja niitä kopioitiin ties mistä valikoiden. Eli: Uuteen testamenttiin ei ole uskomista. Q-lähde on imaginaarinen, teoreettinen konstruktio, että ”jostakin alkuperästä ne kopioivat ne legendansa ja pistivät sitten omiaan lisäksi”. Olin pöyristynyt. Eikö kukaan kunnon kristitty tuolloin seurannut, mitä lapsille syötettiin? Nyt tuon ajan lapset siirtävät epäuskonsa opettajien ominaisuudessa nykyisille. Selvä ”luokkajako”: vanhempi polvi otti Jumalan tosissaan, nuorempi polvi ei usko. Syy: oppikirjat?

Erään maakuntalehden päätoimittaja kirjoitti vuoden 2020 ensimmäisessä numerossa: ”Vihreät tarvitsevat perussuomalaisia ja perussuomalaiset vihreitä”. Hän perusteli tätä sillä, että vastakkaiset mielipiteet ilmastonmuutoksesta ja pakolaisista pyörittävät äänekästä ja jyrkkääkin poliittista keskustelua, jossa muut puolueet jäävät ikään kuin jalkoihin.

Uskon, että kyse on paljosta muustakin. Paras ystäväni äänesti vihreitä, mutta hän luuli, että se on edelleenkin kilttien kettutyttöjen puolue. – Kaikkea muuta. Vihreä poliittinen aate tukee luunkovaa globalismia. Valtiovalta käsikassarana se tahtoo määrätä sinun uskonnonvapaudestasi ja ruokalautasesi sisällöstä, kieltää autoilusi ja isänmaanrakkautesi sekä opettaa lapsesi pienestä pitäen pervoilemaan.

Ilm. 6:8. Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta. (KR -38)

Minä uskon, että Ilmestyskirjan hevoset lähtivät liikkeelle kohta Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen. Evankeliumi lähti maailmanvalloitukselle, mutta niin lähti myös ”monia antikristuksia” 1. Joh. 2:18. Sotia on ollut aina, mutta varsinkin 600-luvulta alkaen uskonsotia. Monin paikoin taloudet romahtavat ja kuollaan nälkään, vaikka ihminen on niin viksu. Kuolema ja tuonela – hallava hevonen – ovat tulleet trendeiksi, tietoisiksi pyrkimyksiksi monille liikkeille. Mutta niitten takana oleva ”sylttytehdas” kiistetään aktiivisesti.

Vihreät ovat ihania ihmisiä, mutta heidän puolueellaan on hämmästyttävän letaalit pyrkimykset: Rajattoman vapaita abortteja syntymättömille, sukupuolen kastroimista sukupuoliahdistusta kokeville teineille, Ja pahoin pelkään että muutaman vuoden kuluttua kaivetaan uudelleen esille lakiehdotus eutanasiaa vanhuksille. Linkolallahan oli ajatus: Ihmiskunta, apuharvenna itsesi olemattomiin – luonnon suojelemiseksi. ”Jumala”, ”biodiversiteetti” ja ”ihmisoikeus” käyvät perusteluiksi aktiiviselle kuoleman asian ajamiselle.

Sana ”hallava” on alkutekstissä ”khloros”. Siitä sanat klorofylli ja kloori. Se on sanakirjan mukaan vihreänkeltainen tai vastanousseen oraan vaaleanvihreä. Se ei tarkoita puiden kypsää vihreyttä. Kloorin kellanharmaa sävy ja lämpökompostorissa kaksi viikkoa lojuneen lohifileen homeinen kelmeys mahtuvat tähän skaalaan.

SITRA:n katsauksessa tämän ajan megatrendeihin kuvataan ”postnormaaliutta”. Se on trendien takana olevia metatrendejä: uusia keinoja vaikuttaa demokratiaan, nopeuttaa päätöksentekoa, uudistaa yhteiskuntaa muuten kuin parlamentin kautta. Tapahtuu ”heimoutumista”. On kait oma viehätyksensä siinä, että kaikilla on samanväriset liivit – kellanvihreät tai sateenkaariset tai muut. On kait hauskaa seistä kylki kyljessä kuin sardiinit. Suomessa otetaan oppia, ja on perustettu silakat-ryhmä ii. Ehkä tulee lisää: – kilohaili-kampanja? muikku-muuvment? Tämmöiset fisuliikkeet eivä taida itsekään ymmärtää, mitä kaikkea ovat suvaitsemassa. Minulla on tällainen mutu-tuntuma.

Keskustelukulttuuri on kärjistynyt, sanoi Sauli Niinistö. Se on selitettävissä niinkin, että some on vapauttanut ihmiset käyttämään rumia, loukkaavia ilmaisuja. Rääväily on trendikästä. Niin teiniä, niin teiniä.

Viestintäneuvos Seppo Kievari kirjoitti jo aikaa sitten:

”Sosiaalinen media on nostanut valtavasti päätään viime vuosien aikana. Sen voimaa ei voi missään nimessä vähätellä, mutta viestintäalan konkarille se aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Yhtäältä se avaa paljon mahdollisuuksia osallistua ja olla aktiivinen, toisaalta näen siinä ison kysymysmerkin, että millaisen arvomaailman varaan se rakentuu tulevaisuudessa. Voisi kuvitella, että sosiaaliseen mediaan syntyy sellainen ajatus, että jokainen meistä voi olla tärkeä viestinnän toimija ja se on mielestäni illuusio. Ei niin tule käymään. Sosiaalisessa mediassa tulee olemaan ja on nyt jo avainhenkilöitä, jotka osaavat käyttää sitä paremmin kuin muut.” Joku toinen vaikuttaja kirjoitti: ”some suoltaa sivistymättömyyttä”.

Sanoista on lyhyt askel tekoihin, varsinkin samanmielisten seurassa, se on lynkkausmentaliteettiin. Vanha totuus: levottomina aikoina sakka nousee pintaan. Totisesti tarvitsemme Jeesusta ja pian.

Hyvää tätä uudenkarheaa armonvuotta.

i Aleksandr Pushkin: Jevgeni Onegin, viides laulu , suom: Lauri Kemiläinen. – Aleksandr Sergejevitsh Pushkin (26.5. 1799 – 27.1. 1837)
ii Siitä ei mitenkään voi tulla kovin tiivis ottaen huomioon suomalaisen ”hajuraon”: n. metrin etäisyyden lähimmästä ihmisestä. Ilmiön huomaa erityisesti bussijonossa.