Europarlamenttivaalit 2019 ovat ”kaikkien aikojen mullistavimmat EU-vaalit”

Europarlamenttivaalit ovat ”ratkaisevan tärkeitä, kuten olen itsekin todennut ja kuten olen perustellut tätä teemaa 18.2.2019 käsitelleessä luennossani. Europarlamenttivaaleissa kannattaa ehdottomasti äänestää ja vaikuttaa.

Ilta-Sanomien Jari Alenius on sikäli oikeassa edellä viitatussa kommenttiartikkelissaan, että Suomen eurovaalikampanjan ratkaisevilla loppumetreillä pelataan parhaillaan todellakin ”samaa peliä” kuin esimerkiksi USA:ssa on pelattu vuodesta 2016 alkaen eli Donald Trumpin kansalliskonservatiivisen linjan voitosta alkaen.

Tuolloin nimittäin kaikille amerikkalaisen kansalliskonservatiivisen patriotismin poliittisideologisille vastustajille näytti yhtäkkiä selvinneen, kuin salamaniskusta seuranneena ”valaistumisena”, että Venäjä vaikuttaakin kaikkialla ja kaikessa ja että Trump ja muut kansalliskonservatiivit ja perhearvoja puolustavat arvokonservatiivit edistävät Venäjän strategiaa ja vehkeilevät salaliitossa Venäjän kanssa toimien.

Tämä väite oli ja on jo lähtökohtaisestikin kestämätön, kuten perustelen laajemmin artikkelissani ”Trumpin politiikka ei edistä Venäjän strategista etua” Oikeassa Mediassa 16.11.2017 ja 16.3.2014 päivätyssä kirjoituksessani ”Puolustavatko Putin ja Venäjä konservatiivisia ja raamatullisia kristillisiä arvoja?”.

Massiivinen amerikkalainen ja eurooppalainen valtamediarummutus Trumpin Venäjä-vehkeilyväitteen todenperäisyyden puolesta on osoittautunut täydelliseksi valeuutisoinniksi ja epätotuudelliseksi poliittisideologiseksi propagandaksi ja manipulaatiovaikutuspyrinnöksi.

MTV:n uutistenkin oli pakko otsikoida 18.4.2019 näin: ”Robert Mueller ei löytänyt todisteita Donald Trumpin vehkeilystä venäläisten kanssa”. Todellisuudessa monet Trumpia ja kansalliskonservatiiveja Venäjä-vehkeilystä syyttäneistä sosialisteista, vasemmistoliberaaleista ja avointen rajojen multikulturalisteista ovat itse niitä, joilla on ollut hämäriä Neuvostoliitto- ja Venäjä-yhteyksiä, kuten USA:n tapauksessa esimerkiksi Bernie Sandersilla, Hillary Clintonilla ja Barack Obamalla.

Tätä samaa ”kansalliskonservatiivit ovat Venäjän kätyreitä” -peliä pelataan nyt, europarlamenttivaalien alla, Suomessakin. Suomalaisia ja eurooppalaisia kansalliskonservatiiveja, jotka kannattavat isänmaiden Eurooppaa ja perinteisiä eurooppalaisia kristillisiä arvoja sekä vastustavat keskitettyä ja arvoliberaalin monikulttuurillista liittovaltio-EU:ta, syytetään lajityypillisiksi Venäjän strategian edistäjiksi. Syytöksen esittäjät, jotka useimmiten ovat EU-federalisteja ja avointen rajojen maahanmuuton kannattajia, esiintyvät itse ”haukkamaisen ryhdikkäinä” ja ”tiukkoina” Venäjän vastustajina ja Venäjän vaarallisesta vaikutuksesta tietoisina olevina ja tätä vaikutusta jämerästi torjumaan pyrkivinä.

Mutta kuka todellisuudessa ajaa Venäjän asiaa Suomessa? Tätäkin valotan artikkelissani ”Venäjä valmistautuu Airistolla” Oikeassa Mediassa 28.9.2018.

Merkille pantavaa on, että suomalaiset arvokonservatiiviset kansalliskonservatiivit edustavat tyypillisesti perinteistä snellmanilaista Venäjä-realismia, johon kuuluu vahvan kansallisen maanpuolustustahdon ja -kyvyn korostus ja vaaliminen. Suomalaiset arvoliberaalit eurofederalistit ja avointen rajojen multikulturalistit sen sijaan esiintyvät tyypillisesti nyt oudolla tavalla samanaikaisesti sekä russofobisina EU-federalistisen yhteispuolustuksen kannattajina että itsenäisen suomalaisen maanpuolustuksen edellytysten kuten nationalistisen maanpuolustustahdon ja koko ikäluokan kattavan asevelvollisuuden alasajajina.

Poliittisesti korrektisti nationalismia fanaattisesti kammoavien EU-federalistien edustamista valtiofeministisistä ja sateenkaari- ja gender-ideologisista lähtökohdista käsin ei hevin vahvisteta suomalaisten miesten maskuliinispatriarkaalista maanpuolustuksellista taistelutahtoa eikä velvollisuudentuntoa suomalaisen kansan, isänmaan ja sen rajojen – jotka ovat toki rasistisia konstruktioita ja joista on jo nyt vuonna 2019 syytäkin päästä eroon – puolesta kaatumiseen.

Rintamaolosuhteet kun eivät edelleenkään mahdollista minkäänlaista snowflake-tyylistä ”safe space” -tilan vaatimista eivätkä omaan itsemääräämisoikeuteen nojaavan mielihyvän maksimointivaatimuksen itkupotkuraivarityylistä toteuttamista. Sitä paitsi rintamaolosuhteet ovat ihmisoikeuksien ja niiden velvoittaman yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon vastaisiakin, joten ketäänhän ei – ei varsinkaan miehiä, koska nykyäänhän ei enää olekaan miehiä ja naisia, vaan henkilöitä, joiden sukupuoli liukuu ja vaihtelee ja on muutenkin perin moninainen – saa velvoittaa sellaisiin olosuhteisiin, joissa voi sekä fyysisesti että ennen kaikkea henkisesti sattua, tulla loukkaantumisen kokemus ja joissa taatusti tulee ennemmin tai myöhemmin jopa paha mieli.

On syytä todeta selkeästi, että tällaisten poliittisesti korrektien ”yhteisten eurooppalaisten” EU-sateenkaariarvojen perustukselle ei rakenneta sellaista maanpuolustustahtoa eikä -kykyä, jolla Suomen itäraja pysyisi kiinni ja turvattuna.

Mutta toisaalta: Miksi – siis EU-eliitin multikulti- ja Open Borders -arvojen näkökulmasta – Suomen itärajankaan pitäisi olla jotenkin pitävästi kiinni, kun muidenkaan rajojen ei missään tapauksessa kuulu olla kiinni? Jos rajojen yli kuuluu voida kävellä mistä päin hyvänsä ja millaisella joukolla tahansa ja milloin vain, miksei sitten idästä itärajan ylikin? Jos Suomi todella kuuluu kaikille ja kaikenlaisista kulttuureista peräisin oleville ihmisille ja etenkin arabialaisafrikkalaisista kulttuureista peräisin oleville islamilaisille ihmisryhmille, niin miksei myös slaavilaisortodoksisesta kulttuuripiiristä peräisin oleville? Ja miksi itärajaa pitäisi ylipäätään jotenkin sotilaallisesti puolustaa? Eikö vallitsevien ja eettisesti ylevien EU-arvojen mukaista olisi vain todeta, että ”ei saa antaa pelolle sijaa”?

On siis yksiselitteisen ilmeistä, että edellä mainittujen arvojen ja niiden johdonmukaisten seurausten kannattajat ovat niitä, jotka heikentävät Suomen maanpuolustuskykyä ja Suomen kansallista turvallisuutta sekä altistavat Suomen täten myös Venäjän vaikutukselle ja voimapolitiikalle.

Tosiasia on, että, loppuviimeiseksi, Venäjän asiaa Suomessa eivät ole ajaneet eivätkä aja snellmanilaisen suomalaiskansallisen perinteen mukaisen Venäjä-inhorealismin sisäistäneet toimijat, vaan avointen rajojen maahanmuuttoa, sateenkaari- ja gender-radikalismia sekä Suomen energiahuollon kyseenalaistavan vihreän ilmastohysterian sisäistäneet EU-federalistiset ja kansallismielisyyttä fanaattisesti vastustavat toimijat.

Lue vaikkapa dosentti Arto Luukkasen 20.5.2019 päivätty Oikean Median artikkeli ”Mistähän löytyvät ne todelliset ’Putinin kätyrit’?”. Luukkanen kirjoittaa muun muassa seuraavasti:

”Ainoat poliittiset ryhmät, johon Venäjä on näiden vaalien alla investoinut, ovat SDP ja RKP. Kaasuputki-expertti Paavo Lipponen teki mahtavat tilit Gazpromilta. Nykyinen EU-ehdokas, itse demarien puoluesihteeri Antton Rönnholm sai 200 000 euron palkkion jostain hyvästä samassa kaasuputkijutussa vuonna 2017.”

”Puoluesihteeri Anttonin historia on mielenkiintoinen. Hän aloitti Paavo Lipposen avustajana. Sen jälkeen on ollut EK:n palveluksessa (! ovatko SDP ja EK samaa puljua?). Sen jälkeen lobbariyhtiössä nimeltä ’Milton Group’, joka komppaa suomenruotsalaista rahaa. Tämän herran/toverin loistosaavutus on ollut ’Tasa-arvoinen avioliitto’ -kampanjan ’Tahdon 2013’ tehokas lobbaus. Kampanja voitti Fabre Awards palkinnon ’Multi-cultural Marketing’ -sarjan pääpalkinnon. ja nyt sitten vuonna 2017 hän sai ison kasan rahaa Venäjältä”.     

Historioitsijan näkökulmasta Luukkanen toteaa näinkin:

”Ulkomailta tuleva vaalirahoitus on ollut tässä maassa yleisenä tapana suomettumisen aikana. Neuvostoliitto rahoitti kommunisteja sekä maalaisliitto/kepua ja USA rahoitti SDP:tä. Tämä paha traditio, kuin suoraan ’Välskärin kertomuksista’ 1700-luvun Ruotsista, on ollut loputtoman pitkä tarina. Totean tässä yhteydessä vain, että mikäli tutkitaan tosiasioita ja rahavirtoja, ne ulkovaltojen kätyrit löytyvät aivan muualta kuin kotimaantalouden perussuomalaisista. Nykyajan ’quislingit’ löytyvät ’kansainvälisten arvojen’ ja suhteitten puolueista.”

Kannattaa lukea myös Suomen Uutisten artikkeli 22.5.2019 ”Venäjä lapioinut vuosien varrella säkkikaupalla rahaa SDP:n korkeissa asemissa toimiville ’kaasuputkimiehille’”.

Artikkelissaan ”Wanhojen puolueiden likaiset temput ja epätoivo” 21.5.2019 Oikeassa Mediassa Arto Luukkanen palauttaa mieleen senkin, että valtaosaltaan juuri ne, jotka nyt esiintyvät ”jämäköinä” Venäjän suuntaan ja kovaan ääneen syyttävät muita venäläisten kanssa vehkeilystä, ovat takavuosina itse ansioituneet vahvassa Venäjän intressien myötäilyssä ja kaikenlaisen Venäjä-kritiikin suomettuneessa hiljentämisessä.

On syytä noteerata tarkkaan ja huolellisesti se, mitä kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa 21.5.2019 päivätyssä tekstissään ”Varo federalistien vaalivaikuttamiskampanjaa!”     

Sunnuntaina 26.5.2019 ovat käsillä ”kaikkien aikojen mullistavimmat” EU-vaalit, jotka voivat hyvinkin johtaa historialliseen muutokseen.

Kansalliskonservatiivinen, kristilliseen arvopohjaan nojaava ja isänmaiden Eurooppaa rakentava linja vahvistuu kaiken aikaa EU-Euroopan alueella. Tämä linja ei ole sen paremmin venäläisten kuin amerikkalaistenkaan keinotekoisesti masinoima, vaan kumpuaa elimellisistä eurooppalaisista kulttuurillisista ja henkishengellisistä juuristamme.   

Europarlamenttivaaleissa kannattaa äänestää ja vaikuttaa historian kulkuun.