Ankkuri laahaa!

Mitä tekisit ankkurille, joka ei pidä venettä ankkurissa, vaan laahaa veneen perässä järven laidasta laitaan. Luulisinpa, että vanhaa sanontaa käyttääksemme, jokainen heittäisi sillä vesilintua keskellä järveä!

Näitä mietteitä tuli mieleeni, kun jokin aika sitten sattui silmiini Uusi Tie -lehdessä (numerossa 12) ollut Matti Korhosen erinomainen kolumni otsakkeella ”Katekismus on rautaa”. Kyseessä on piispa Eero Huovisen kirjoittama evankelisluterilaisen kirkon Katekismus eli kristinoppi, joka julkaistiin vuonna 1999. Korhonen tuo tuossa kirjoituksessaan esille ajatuksen, kuinka tuolloin tuo Katekismus tuntui liian laimealta, mutta yllätys, yllätys, tänä päivänähän se on monessa suhteessa täyttä rautaa!

Muistan itsekin vielä hyvin ajan ennen piispa Huovisen julkaisemaa Katekismusta. Aloitinhan papin työni aivan 1970-luvun lopulla ja tuolloin oli vielä käytössä piispa Eino Sormusen kirjoittama kirkkomme kristinoppi vuodelta 1948. Itselleni tuo Katekismus oli hyvinkin tuttu, olihan se ollut varsinaisena oppikirjana, kun kävin itse rippikoulua 1960-luvulla. Olin siitä myös itse opettanut rippikoululaisia ollessani kesäteologina 1970-luvulla, ja sitä käytettiin vielä 1980-luvulla opaskirjana ainakin kinkereillä sisäsavolaisessa seurakunnassa, jossa toimin pappina. Tuossa kristinopissa käsiteltiin vielä lyhyesti, mutta ytimekkäästi monia uskoon tuloon ja uskossa elämiseen liittyviä asioita. Voisi sanoa, että jokainen, joka luki läpi tuon kirjasen, tiesi ainakin teoriassa, mitä uskoontulo ja uskossa eläminen on.

Mutta tuo piispa Sormusen kirjoittama kristinoppi oli kai liian selväsanaista tekstiä ja siksi haluttiin kristinoppi kirjoittaa uudestaan. Joudun myöntämään, että kun sain ensi kertaa käsiini tuon piispa Huovisen kirjoittaman kristinopin vuonna 1999, oli se itsellenikin tietyllä tavalla pettymys. Verrattuna edelliseen kristinoppiin Huovisen Katekismus oli kovasti typistetty ja laimennettu. Siinä ei enää sanallakaan käsitelty sellaisia aiheita kuin parannuksen tekeminen ja uskoontulo. Riittihän, kun olit lapsena kastettu, se takasi sinulle ikuisen elämän. Tarkoitukseni ei ole aloittaa keskustelua kasteesta, enkä aio ottaa siihen osaa, jos joku siihen ryhtyy. Yksinkertaisesti haluan vain tuoda esille, kuinka vaihtuvaisia nämä kirkkomme antamat ohjeet ovat olleetkaan eri aikoina.

Piispa Sormunen selittää Kristinopissaan suruttomuutta selväsanaisesti: ”Jos Pyhä Henki ei saa lapsena kastettua hoitaa Kristuksen yhteydessä, maailman henki valtaa ihmisen sydämen. Vain hämärästi hän ikävöi Jumalaa ja iäisyyttä. Hän ei tajua, että hänen tärkein asiansa olisi sielun pelastus.” Piispa Sormunen jatkaa opettamalla, kuinka Jumala kutsuu tällaista surutonta ihmistä elämänkohtaloiden, kärsimysten ja toisten esimerkin kautta. Jumala antaa myös etsikkoaikoja, joina Jumala erityisesti kutsuu häntä puoleensa. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.
Erittäin selväsanainen on Sormusen opetus myös Jumalan kutsun hylkäämisestä, kun hän opettaa: ”Ihminen voi kuitenkin hyljätä Jumalan kutsumisen. Näin hän vaipuu yhä syvemmälle suruttomuuteen ja paaduttaa sydämensä. Tämä voi johtaa hengelliseen kuolemaan.” Ja piispa Sormunen jatkaa: ”Kun Jumala pysähdyttää syntisen eteensä, tämä joutuu näkemään todellisen tilansa. Tätä synnin hätää ja armon ikävää Jumalan edessä sanotaan heräämiseksi.”

Jos tällainen herätyksen tilassa oleva ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja tunnustaa syntinsä, Jumala vanhurskauttaa hänet, kun hän uskossa ottaa vastaan Kristuksen Vapahtajanaan. Ja sitten seuraa mielestäni yksi Sormusen Kristinopin kirkkaimpia helmiä, kun hän sanoo: ”Kun Jumala vanhurskauttaa meidät, hän synnyttää meihin uuden elämän. Tämä on hengellisesti kuolleen uudestisyntyminen.” Uskaltaisinpa väittää, että tämä piispa Sormusen opetus suruttoman ihmisen tiestä uudestisyntymiseen voitaisiin tänäkin päivänä allekirjoittaa myös niissä kirkkokunnissa, joissa on käytössä ns. uskovien kaste.

Mutta valitettavasti meidän kansankirkossamme tuo opetus on hylätty tai ainakin siitä suurelta osin vaietaan. Ei sanaakaan suruttomuudesta, parannuksen teosta, uskoon tulosta tai hengellisesti kuolleen uudestisyntymisestä. Ja kuinkas siitä opettaa muita, jos ei kenties ole itsekään niitä kokenut ja läpikäynyt. Huovisen Katekismuksesta tuota selvää opetusta ei enää löydy. Vaikka on siis kyse yhdestä luterilaisen kirkkomme keskeisestä oppikirjasta, Kristinopista, siitä huolimatta joutuu toteamaan, että ankkuri laahaa ja pahemman kerran.

Mutta vielä muutama selittävä sana, mitä tulee tuohon alussa mainitsemaani Matti Korhosen kolumniin, jossa ylistettiin, että Huovisen Katekismus on rautaa. Korhonen on nimittäin tehnyt pari oivallista havaintoa, liittyen Huovisen tekstiin, verrattuna tämän ajan niin maallisiin kuin kirkollisiin tulkintoihin.

Voimme ottaa pari esimerkkiä. Ensiksikin neljännen käskyn selitys alkaa Huovisen Katekismuksessa lauseella: ”Jumalan tahto on, että jokaisella lapsella on isä ja äiti.” Ja kuudennen käskyn selityksessä sanotaan heti alkuun: ”Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi.” Huovinen jopa jatkaa selittäen: ”Seksuaalisuuden tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä.”

Luit tai kuulit aivan oikein. Ja jos et usko, voit itse tarkistaa sen Huovisen Katekismuksesta, joka pitäisi löytyä jokaisesta kodista, koska sehän jaettiin tuolloin vuonna 1999 ilmaiseksi jokaiseen kotiin kirkkomme toimesta. Pelkäänpä, että moni piispa, kirkkoherra ja pastori haluaisi nyt, jos suinkin mahdollista, kerätä nuo Katekismukset ilmaiseksi takaisin, koska monet heistä saattavat tänään jopa hävetä Huovisen vanhanaikaista, mutta selvää opetusta mitä tule mieheen ja naiseen, isään ja äitiin.

Huovisen kirjoittamasta kristinopin opetuksesta on aikaa vain kaksikymmentä viisi vuotta, ja kirkolliset selittelyt ovat jo näin paljon muuttuneet. Ne ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan, koska kirkkomme oppi ei ole lujasti ankkuroitu Raamattuun. Mitä tekee siis ankkurilla, joka on kuin muovinen jäljitelmä, joka tulee laivan perässä meren pohjassa hyppien, tai mitä tekee majakalla, joka on kuin valo, joka on kiinnitetty maapalloa ympäriinsä seilaavan loistoristeilijän kannelle!