Alkoiko Suomessa kirkkojen alamäki?

Mihin tämä johtaa?

Lähetysseura järjesti teologisen symposiumin tammikuussa, jossa oli puhujavieraana TT Veli-Matti Kärkkäinen, joka toimii professorina tunnustustenvälisessä Fullerin teologisessa seminaarissa Kaliforniassa.

Lähetyssanomien haastattelussa Kärkkäinen sanoo: ”Suomen luterilaisen kirkon tulee valmistautua huolella radikaaliin aseman muutokseen suhteessa valtioon ja toisiin yhteisöihin, ei pelkästään siksi, että lähiaikoina verotus- ja muut sekulaariin, pluralistiseen yhteiskuntaan huonosti sopivat oikeudet tullaan poistamaan, vaan ennen kaikkea siksi, että kirkon tulevaisuus on kiinni sen sanoman ja toimintaan sitoutuneista ihmistä. Kirkon ”sydämen” muodostaa piskuinen joukko aktiiveja, jotka tulevat olemaan myös avainasemassa kirkon taloutta koskien siinä vaiheessa, kun Suomen kirkko joutuu keräämään itse varansa, kuten kaikki luterilaiset ja muut kirkot tekevät Skandinavian ulkopuolella.”

Onko Kärkkäinen profeetta?

Kärkkäisen sanoma on lievästi profeetallinen ja vahvasti tilastollinen. Tämä on suunta, johon kirkot marssivat tai hiljaa laahustavat, mutta niin haasteellinen, että jokaisen kirkkokunnan ja herätysliikkeen on syytä suhtautua siihen vakavasti. Nykyinen tilanne on jokseenkin se, että jäsenet vähenevät, rahat loppuvat ja henki hiipuu.

Kotimaa-lehti kirjoittaa pääkirjoituksessaan: ”Tilastokirkollisuuden edessä on toinenkin rajapyykki. [ensimmäinen oli: 69,7% suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon] Arvioiden mukaan vuonna 2037 alle 50% suomalaisista on luterilaisen kirkon jäseniä.” Silloin puhutaan jo vähemmistökirkosta.

Kärkkäinen jatkaa tilastojen valossa seuraavaa: ”Tilastojen valossa tiedämme, että vuoteen 2050 mennessä 50% kristityistä on roomalaiskatollisia (kuten nyt), runsas neljäsosa helluntai-karismaatikkoja, joiden suurin alaryhmä ovat roomalaiskatolliset karismaatikot. Jäljelle jäävä neljäsosa koostuu ortodokseista sekä tasaisesti taantuvista protestanteista ja anglikaaneista. Vuoteen 2050 mennessä islam on väkimäärältään maailman suurin uskonto.”

Kärkkäisen haastattelun viimeinen kappale voi hyvinkin olla profeetallista sanaa, onhan Kärkkäisen tausta vahvasti helluntailainen, eikä edes luterilaiseksi papiksi siirtyminen välttämättä sammuta ”helluntaitulta.”

Kärkkäinen nimittäin sanoo näin: ”Kirkon pirstaloituminen jatkuu vapaiden ja itsenäisten kirkkojen sekä helluntailais-karismaattisten myötä. Samoin kärjistynevät kirkkoperheiden, kuten anglikaanien ja episkopaalien, keskellä tapahtuvat hajaantumiset lähinnä eettissosiaalisten kysymysten myötä.”

Onko Suomen ja Euroopan kristityillä tulevaisuutta?

Tilastot puhuvat karua kieltä kirkkojen ja seurakuntien tulevaisuudesta. Valitettavasti ne ovat varsin usein paikkansapitäviä. Huolestuttavia ne ovat etenkin siksi, että ne eivät lupaa Euroopan ja Suomen kristilliselle kentälle kovin valoisia näkymiä. Näköpiirissä ei ole kirkkojen kasvua, ei suuria hengellisiä herätyksiä, ei liioin taloudellista ja toiminnallista kasvua. Pahalta näyttää, jos meillä ei ole katseellemme muuta kohdetta kuin tilastot, mutta onneksi on Raamattu, Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle. Pelastuksen ja lupauksien kirja.

Jumalan Sanan julistaminen ja sen vastaanottaminen voi muuttaa tulevaisuuden tilastot ja ihmisistä lähtöisin olevat tulevaisuuden näkymät. Raamatun sanoma antaa uskon ja toivon. Sielläkin on ”tilastoja”, jotka kertovat mm. ”Jeesuksesta kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi.”

Mitä enemmän evankeliumia julistetaan, sitä enemmän ihmisiä tulee uskoon ja sen seurauksena synkät tulevaisuuden lukemat tekevät täyskäännöksen ja suunta muuttuu. Mennään uskossa eteenpäin, kohden valoisaa tulevaisuutta.