Ajatuksia uskoni maasta

TUTTUA tekstiä, jotenkin, ja sittenkin jotenkin vierasta.  – Näin ehkä sinäkin juuri nyt huomaat ajattelevasi. Selitän.

Teksti on Heprealaiskirjeen 11. lukua (jakeet 13-14).

Kirja, josta lainaan, on Pyhän Raamatun Elävä uutinen. Kansan Raamattuseuran 1970-luvun puolivälissä julkaisema Living Bible´in suomennos. Kustantaja esittelee teosta näin:

Elävä uutinen ei ole uusi raamatunkäännös, vaan siinä on Uuden testamentin sisältö esitetty vapaasti, toisin sanoin. Se on siis parafraasi – selventävä mukaelma – samoin kuin sen esikuva Living New Testament.

Kun ”mukaelma” ilmestyi, opetin Helsingin Saksalaisessa kirkossa kokoontuvaa nuorten ryhmää. Muistan, kun ensimmäistä kertaa avasin ”mukaelman” ja luin tekstiä. Sinä iltana ei tahtonut tulla loppupistettä olemisellemme: jengi tahtoi aina vain kuulla uudestaan ja uudestaan sitä ja tuota ja tätäkin raamattutekstiä uudessa muodossa.

Jatkan vielä tekstin kanssa – jakeet 15 ja 16:

He olisivat hyvin voineet palata siihen maahan, mistä olivat lähteneet, mutta he eivät halunneet, sillä he elivät taivasta varten. Jumala ei häpeä, kun häntä sanotaan tällaisten ihmisten Jumalaksi. Hän on tehnyt heitä varten taivaan kaupungin.

SIIS: Nykyinen maailma ordereineen ei ole lopullinen elintilamme.

Paholaisen suosikkivalheita on esimerkiksi seuraava:

Tämä nykyinen olomaailmamme on kaikki, mikä on, eikä mitään muuta ole koskaan missään. Joten – elä ja ota irti ilo elämästä. Ja jos maailma ei anna, ei suo sinulle mihin kuvittelet sinulla olevan oikeuksia, niin miksi et lopeta kaikkea?

Kristityt ovat toista maata. He ovat – Raamatun tekstin mukaan – ”täällä vieraita”.

Kristityt eivät ole sitoneet unelmiensa täyttymystä tähän maailmanaikaan.

Kristityt etsivät pääsyä ”oikeaan kotiinsa, taivaaseen”.

Jeesus opettaa maailmoista:

Ja mitä hyötyä ihmiselle on siitä, että hän voittaa koko maailman, jos hän samalla menettää sielunsa ja elämän?

Sillä onko hänellä mitään sieluaan arvokkaampaa?

Kadotettua elämää ei osteta rahalla takaisin. (Mark. 8:36-37).

Tämä nykyinen maailma ei ole kaiken täyttymys, kaiken päätös. Jumala on valmistanut jotakin paljon, paljon parempaa kansallensa.

Hyvä on olla nykyisen maailman huolehtivia hoitureita. Mutta on väärin ripustautua katoavaan kuin se olisi kaikki, mitä ja mikä ihmisellä on.

Jumalalla on katoavan sijaan tarjolla jotakin, mikä on katoamatonta – ikuista. Jos ankkurimme on tuossa katoamattomassa omaisuudessa, edes kuolema ei vie meiltä sitä, mikä on armosta meidän.

Jokainen kristitty omistaa voiton kuolemasta, ylösnousemuksen, uuden maailman.

USKON maailman todellisuudet.  Niin – sanot sinä – ”todellisuudet”.  ”Jospa uskon maailma olisi niin todellinen, että sitä voisi koskettaa – niin kuin pöytää tai juomalasia tai haarukkaa, jossa on nälän poistavaa ravintoa.”

”Mitä tulee uskon maailmaan – näkeminen on uskoa – eikä kristillinen usko näytä minulle mitään. Se on vain – uskomista.”

Pohdi kanssani hetkisen verran uskon olemusta – ennen kaikkea sitä, mistä usko tulee.

Raamattu väittää, että usko tulee kuulemisesta.

Minkä kuulemisesta?

Sama raamatunkohta jatkaa: ”Herran sanan kuulemisesta.”

Luet aamulehteä. Yksi uutinen kertoo siitä, mitä hyvin tunnet ja tiedät, oletpa jopa saattanut kuulla ja koskettaakin todellisuutta – todellisuutta! – josta luet.

Sitten ovat nuo toiset uutiset – niitä on paljon, paljon, luet niitä ja uskot, mitä kerrotaan kaukaa ja vieraista ja tuntemattomista asioista.

Kuulet ja uskot senkin, mitä et ole koskettamassa etkä voi vannoa, että se, mitä luet,  on.

Kuitenkin: olet koskettanut ja maistanut ja kuullut omilla korvillasi ja nähnyt omilla silmilläsi sitäkin, mistä uutiset kertovat. Luotat siihen, mitä olet kokenut, nähnyt, kuullut, koskettanut – mutta mitä sitten, kun samassa sanomalehdessä on saman arvoisena sekin tieto, josta et voi itse mennä takuuseen. No, eihän ihminen voi kaikkialla olla ja kaikkea itse nähdä ja kuulla – mutta tuon tekstin tuossa voin vannoa todeksi, koska minä tiedän, että siinä kerrottu on.

Etkö voisi käsitellä Raamattua samalla logiikalla kuin tuossa edellisessä kappaleessa mainittuja asioita?

Raamattu on tiedon ja tieteen ja psykologian ja terveyden ja monien muitten alueitten todistetusti pätevä ja oikeassa oleva teksti.

Sitten Raamatussa on se toinen puoli: Raamattu on sanoma toisesta maailmasta.  Raamattu viestii Jumalasta – Kolmiyhteydestä – enkeleistä – paholaisesta – paratiisista – paljosta muusta.

Jos Raamattu on totta ja uskottava monissa, monissa maan ja taivaan todellisuuksissa – miksi emme antaisi Raamatulle luotettavuuden mainetta myös oman elämänpiirimme ulkopuolella tapahtuvasta kertovissa kuvauksissa?  Uskomalla, mitä Raamattu kertoo taivaasta ja helvetistä, enkeleistä ja paholaisista, syntisen ihmisen pelastuksesta ja kadotuksesta?

Raamattu puhuu – useimmiten me emme kuuntele, ja siksi emme kuule kaiken tiedon ja viisauden ykköslähteen vakuuttavaa sanomaa.

Vanhan testamentin pyhät omistivat lupauksia Jumalalta.

Omistivat he muutakin – lahjana annetun uskon.

Uskossa he lähtivät synnyinmaistaan matkalle, jonka päämäärästä olivat kuulleet, mutta eivät tienneet sen todellisuudesta mitään.

Tällaisiin vanhatestamentillisiin kulkijoihin Raamattu viittaa kehottaessaan meitä, tämän päivän ihmisiä, liittymään uskovien joukkoon, vaeltamaan kohti taivaan kaupunkia, ja siinä matkaa tehden kokemaan näkymättömän muuttuminen näkyväksi uskon toimiessa elämässämme.

JUMALA ei valehtele. Jumala ei voi valehdella.

Raamattu väittää Jumalan olevan elämä – Jumala ei voi koskaan kuolla.

Samalla lailla kuin Jumala on elämä, samalla lailla Hän on totuus.

Jumala ei voi valehdella.

Jumala vastaa lupauksistansa.

Joku on laskenut, että Raamatussa on syntiselle, kadotetulle ihmiselle pelastuksessa sisään rakennettuna 366 lupausta. Yksi lupaus jokaista vuoden päivää varten – mukaan lukien karkausvuodet.

Aabrahamia kutsutaan uskovien isäksi. Aabrahamin uskoa koeteltiin monta kertaa – ankarastikin. Meitä perässä kulkevia isä Aabrahamin lapsia uskossa koetellaan myös.  Aabrahamin malli koetuksissa selviytymisestä kelpaa ja sopii jokaiselle aikamme kristitylle.

Aabrahamin usko kirjaimellisesti riippui Lupausten Jumalassa.

Miten on meidän kanssamme?

Miten me riipumme Jumalassa?

Uskomalla Jumalan lupauksiin.

Uskomalla, mitä Jumala on sanonut.

Kristityn elämän varmuus ei ole kytköksissä tapahtumiin ja olosuhteisiimme.

Kristitty vaeltaa tilanteisiin, joissa hänellä ei ole paljoa muuta vaelluksensa voimana kuin Jumalan Sanasta, Raamatusta, löytyvät Jumalan lupaukset kansallensa.

Olosuhteet elämässämme eivät tue Jumalan lupausten uskottavuutta.

Aineelliset ja ajalliset perustukset vapisevat ja järkkyvätkin. Maailmamme voi romahtaa. Silloinkin Jumalan lupaukset ovat luotettavia ja uskomme arvoisia.  Jumalan lupaukset ovat niin ja amen, koska ne ovat Jumalan lupauksia. Jumala ei voi valehdella. Jumala koettelee – Hän ei koskaan, koskaan valehtele tai petä.

VAELLUKSEEMME kuuluvat asiat ja kokemukset, joita emme käsitä. Kokemusten tarkoitus jää hämärän peittoon – jopa ikuisuuteen saakka.

Erämaavaelluksella oleva Israel ei päässyt omistamaan Kanaanin maan siunauksia.

Sinun ja minun on päästävä sisään taivaalliseen Kanaanin maahan.

Paavali kirjoittaa työtoverista, joka ei jaksanut matkan päähän vaan – : ”Deemas on jättänyt minut. Hän ihastui maallisiin houkutuksiin ja lähti Tessalonikaan” (2 Tim. 4:10).

Me mietimme, mitä taivas matkamme päässä pitää sisällään. Mutta me emme tiedä – vielä. Jopa Jumalan innoitetun, Pyhästä Hengestä syntyneen sanankin täytyy käyttää sellaisia ilmaisuja kuten: ”Pääkatu oli puhdasta kultaa ja näytti läpinäkyvältä lasilta” (Ilm. 21:21). Vertauskuvat toki puhuvat – mutta ne eivät ole todellisuus.

Me uskomme raamatullisesti katoamattomaan pelastukseen – ja kuitenkin meidän tulee huolehtia siitä, että emme palaa tämän maailmanajan menoihin ja olemisiin.

Vaelluksemme vaiheissa ajattelemme usein taivasta ja siellä olevaa ja tapahtuvaa.   Emme tiedä paljoa taivaasta – mutta tiedämme taivaassa olevista kanssavaeltajistamme. Eniten tiedämme Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta – Hän tekee taivaan taivaaksi. Miten ihmeellinen taivas itsessään onkaan, se ei olisi kristitylle yhtään mitään, jos Kristus Herra ei olisi taivaassa.

Miksi aikamme kristityt ajattelevat hyvin vähän taivasta ja puhuvat hyvin harvoin taivaasta?

Yhden varman vastauksen löydämme, kun avaudumme Paavalin kuvaukselle työtoveristansa nimeltä Deemas. Näin Paavali kirjoittaa:

Deemas on jättänyt minut. Hän ihastui maallisiin houkutuksiin ja lähti…. (2 Tim. 4:10.)

MITEN varmistamme pääsyn taivaaseen?

Vastaus keskittyy kahden avainsanan tiimoille.

Ensimmäinen avainsana on armo.

Armo on sitä, mitä Jumala antaa kadotetulle syntiselle – täysin ja kokonaan ansaitsemattomasti.

Joka kuvittelee olevansa oikeutettu taivaaseen ja yhtä lailla saamaan syntiset tekonsa anteeksi, hän ei tiedä yhtään mitään armosta.

Taivaassa ei ole palkkaa niille, jotka tekevät hyviä tekoja.

Taivas on Jumalan lahja kokonaan arvottomalle syntiselle.

Taivasosa on kuin osake, joka ostetaan ja annetaan kodittomalle, helvetin kadotuksen ansaitsevalle ihmiselle.

Taivas on armon lahja arvottomalle, kadotetulle syntiselle.

Toinen avainsana on usko.

Taivaslippua ei osteta eikä sitä ansaita esimerkiksi hyvillä pyrkimyksillä tai hyvillä teoilla. Toistan: taivasta ei voi ansaita millään milloinkaan. Taivas otetaan vastaan uskossa.

Ja tässä, epistolamme lopuksi, on tärkein kaikesta: taivas – pelastus – armahdus syntiselle – kaikki on armon lahjaa. Lahja on lahjaa vain, kun siitä ei voi maksaa pennin pyörylää. Usko tulee – lahjana. Ihminen pelastuu – lahjana.

Siis: käänny Armahtajan puoleen ja selvitä asiasi Hänen kanssansa. Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, pyhä veri sovitti syntisi ja sinä olet vapaa – armosta – vapaa pelastumaan – vapaa pääsemään taivaaseen – ja kaikki alkaa tässä ja nyt, täällä, tässä ajassa.

Usko vain ja kiitä!