Miten pukea sanoiksi jotakin, mihin sanat eivät yllä? – jakelumatkan kolmas päivä
Olemme matkallamme saaneet vierailla eri kodeissa Vasluin alueella Romaniassa. Olin nähnyt mieheni kanssa aiemmin tekemillämme Brasilian lähetysmatkoilla läheltä ihmisten hätää ja äärimmäisiä olosuhteita, joten tilanne ei ollut täysin uusi. Jotain kuitenkin tapahtui, mikä yllätti täysin ja jätti sisimpään pysyvät jäljet.
Päivän viimeinen koti, johon tiimin kanssa menimme vierailulle, oli vaatimaton pieni huone, jossa nuori äiti hoiti seitsemää lastaan. Huoneessa oli vain kaksi sänkyä ja puulla lämmitettävä liesikamiina, jonka tuli lämmitti sisätilaa. Tiimimme mahtui juuri ja juuri huoneeseen sisään.
Perheen pienin, arviolta noin yhdeksän kuukauden ikäinen vauva, keikkui äidin käsivarsilla ja väläytteli valloittavaa hymyään. Hänen hengityksensä jatkuva rohina kuitenkin paljasti hengitysvaikeudet, joista hän oli kärsinyt jo pitempään. Pyysimme saada rukoilla vauvan puolesta, mihin äiti mielellään suostui. Kun paketteja ojennettiin isommille sisaruksille, seisoin äidin ja vauvan lähellä ja rukoilin yhä mielessäni parantumista tälle pienelle.
Sitten tapahtui jotakin, joka oli jollain tapaa niin ihmeellistä, etten tiennyt haluaisinko edes jakaa tästä. Sanat eivät millään tunnu tavoittavan tuon tilanteen syvyyttä. Miten voisin pukea ymmärrettävään muotoon jotakin, mikä ylittää ihmisjärkeilyn. Jotakin, mikä ei ole tästä maailmasta. Sillä katsellessani tuon pienen suloisen pojan ruskeisiin silmiin yhtäkkiä näin Jeesuksen silmät. Kokemus oli niin todellinen, että jouduin käyttämään kaikki voimani siihen, etten purskahtaisi itkemään. Oli kuin itse Jeesus olisi kurkistanut tuon pienen pojan silmistä ulos.
Olin matkustanut Romaniaan auttamaan Euroopan köyhiä, mutta kohtasinkin Kristuksen pienessä romanialaisessa pojassa, jonka hengitys rohisi sielua raastavalla tavalla. Samassa hetkessä mieleeni palautui tuttu Raamatun kohta:
“Herra, milloin me näimme Sinut nälkäisenä ja annoimme Sinulle ruokaa, tai janoisena ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme Sinut muukalaisena ja otimme Sinut luoksemme, tai alastomana ja vaatetimme sinut? – – Niin Kuningas vastaa heille: ‘Totisesti Minä sanon teille: kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä Minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet Minulle.’” Matt.25:37-38,40
Miten me reagoisimme, jos kaikkein arvostetuimpana pitämämme henkilö sanoisi, “Tarvitsen apuasi”? Jos kyseessä olisi joku vaikutusvaltainen henkilö, ehkä kuuluisuus tai joku, jota jollain tapaa ihailemme? Varmasti juoksisimme apuun ja kokisimme suurena etuoikeutena tulla kutsutuksi tällaiseen merkittävään tehtävään. Mikä kunnia, että juuri minut kutsuttiin!
Jos meille paljastuu Jeesuksen todellinen merkitys, ymmärrämme Hänen olevan kaikkien maanpäällisten järjestelmien yläpuolella oleva ikuinen hallitsija, kaikkien kuninkaiden Kuningas. Hänen arvovaltansa ja arvostuksensa ylittää kaiken inhimillisen. Tämä Kuningas on kutsunut meidät suurimpaan mahdolliseen tehtävään: jakamaan Hänen ilosanomaansa sanoin ja teoin.
Hänen palvelemisensa on rakkauden palvelutyötä, joka näkyy ja tuntuu käytännön tasolla lähimmäiselle saakka. Siitä Operaatio Joulun Lapsessa on kyse. Siksi tänäkin jouluna toimitetaan kenkälaatikkolahjoja Romanian, Moldovan ja Ukrainan lapsille.
“Sinä teit tämän Minulle”, Jeesus tuntui sanovan sydämelleni. “Sinä teit tämän Minulle”, uskon Hänen sanovan jokaiselle, joka on ollut tavalla ja toisella mukana toteuttamassa avustuspaketteja. Olisiko mitään arvokkaampaa kuin saada palvella itse kuninkaiden Kuningasta? Hän ottaa meidät mukaan auttamaan niitä, jotka eivät voi auttaa itseään.
Olin jonkin aikaa sanaton tuon tilanteen jälkeen. “Älä unohda köyhiä”, nousi sydämelleni vielä tiimimme auton jo kaasutellessa takaisin kohti majapaikkaamme. Nämä ajat ovat haastavia meille kaikille Suomessakin. Emmehän unohda köyhiä, sillä heissä me kohtaamme Kristuksen, heitä palvellessamme me palvelemme itse Kuningasta.
ANNAMARI BRANDAO
Operaatio Joulun Lapsen kummi