Oppimassa Paimenesta Valkean Karitsan kappelissa – osa 3

NÄIN kirjoitti Ensio Lehtonen sotien jälkeisen Suomen kristillisyyden kuumasti taistellessa siitä, mitä on ja mitä ei saa olla kristittyjen yhteys.

Lehtonen oli jättänyt helluntaiherätyksen.

Tapahtunut oli toinen lähtö kodiksi muodostuneesta herätysliikekristillisyydestä.

Ensimmäinen lähtö tapahtui vapaakirkollisuudesta.

Tätä lähtöä käsitellessään tutkijat päätyvät yhteen kahdesta mahdollisesta syyvaikuttimesta.

Yksi sanoo: Lehtonen jätti Vapaakirkon omassa henkilökohtaisessa elämässään   tapahtuneen lihan teon – lankeemuksen – seurauksena.

Toinen sanoo: Lehtonen kaipasi helluntailaisuuden vahvaa Pyhän Hengen kasteeseen ja täyteyteen ja armolahjojen toimintaa julistavaan kristillisyyteen keskittyvää todellisuutta. Palaan tähän aiheeseen tulevassa muistelossani.

Sekä vapaakirkollisuudessa että helluntailaisuudessa Ensio Lehtonen yhden liikkeen miehenäkin oli valtakuntatietoinen. Hän kirjoitti herätyslehtykäiseensä:

Apostolinen perintö vaatii säilyttämään hengen yhteys rauhan yhdyssiteellä Kristuksen ruumiissa (Ef. 4:3). Kristuksen ruumis on paljon laajempi ja monilukuisempi kuin minun kirkkoni tai herätykseni. Pakkokeinoilla ei saa puolustella yleisen kirkon tai yhden liikkeen yhteyttä ohittaen kaikkien kristittyjen yhteyden. Velvollisuutemme on todistaa yhden Kristuksen pyhien yhteyden puolesta: tunnustaa se, uskoa se, ja pitää sitä aina silmiemme edessä.  Sen olemassaolon tulee vaikuttaa kristityn elämään määräävästi.

Edellisessä kirjoituksessani selvitin, mistä ovat lähtöisin nyt käynnissä olevan tämän neliosaisen sarjan Ensio Lehtoselta itseltänsä peräisin olevat tekstit. Seuraavasta kappaleesta tämän kirjoituksen loppuun ovat kaikki ajatukset Ensio Lehtosen omia, joskus kuitenkin tiivistettyjä ja lyhennelmistä yhdistettyjä.

Puheenvuoro on kunnioittamallani hengellisellä opettajallani ja johtajallani.

IHMISILLÄ näyttää olevan huolena saada syntymään uskovien yhteys.

Miksi me koetamme luoda sitä, mikä on vain ja yksin Jumalan työ – ja on jo olemassa?

Kuka tahansa, joka lähtee tekemisillänsä ja teorioillansa ”luomaan” kristittyjen yhteyttä, on tosi asiassa ensiksikin Jumalan tekojen arvostelija ja niitä parantelemaan pyrkivä, ja toiseksi, hän loukkaa Pyhää Henkeä tarjoamalla langenneen järjen ja lihan mahdollisuuksia johonkin, josta Jumala yksin vastaa kolmiyhteydessään.

Meidän parhaatkaan yrityksemme eivät voi korvata Jumalan työtä.

Meidän täytyy saada se armo, että saamme ihmiset katsomaan siihen, pitämään sitä pyhänä ja käyttäytymään sen mukaan, mitä kolmiyhteys luo ja valmistaa. Tällaisen työn Jumala on uskonut haltuumme. Meillä on siitä vastuu sellaisena kuin Jumala on sen antanut, eikä sellaisena, kuin millaiseksi me olemme sen tehneet.

Eri tavalla vaikka vesikasteesta ajattelevia ei voida yhdistää vaatimalla toisia luopumaan vakaumuksestaan ja sovittelemalla kaikkia yhteen malliin.

Emme me hengelliset johtajat mitään yhdistä.

Jumala yhdistää Kristukseen ja Pyhä Henki yhdistää ruumiin jäsenet yhdeksi kokonaiseksi toimivaksi pyhien yhteydeksi.

Todellinen pyhien yhteys on kokonaan toista kuin sovittelujen avulla aikaan saatu yhteisymmärrys.

HAEMME perusteita Herran Jeesuksen Kristuksen lauman yhteydelle.

Ensin huomaamme, että yhteydessä, joka jotakin merkitsee, on aina kysymys yksin ja ainoastaan uskovien yhteydestä. Lue: Joh. 17:20.

Ihmisten selitykset Kristuksesta vaihtelevat – mutta heidän kokemuksensa Kristuksesta ovat samanlaisia vanhan kadotessa ja kaiken tullessa uudeksi uudestisyntymisessä.

Todellisen Kristuksen todellinen kokeminen on lujempi side yhdistämään kuin eri mielipiteet vaikkapa vesikasteesta erottamaan.

Kristinuskossa on oleellista ja luovuttamatonta usko Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen, Pyhään Henkeen, Raamattuun Jumalan täydellisenä ja lopullisena ilmoituksena, pelastukseen Kristuksen kautta. Kaikki muu on toisessa sijassa.

Johannes oli innokas puhtaan opin puolustaja (1 Joh. 4:1), mutta hän oli valmis näkemään ja tunnustamaan totisen kristityn jokaisessa ihmisessä, joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi (1 Joh. 4:15).

Paavali kiivaili puhtaan opin puolesta (Gal. 1:6-9), mutta erehtyvään nähden hän toivoi ja esirukoili, että Jumala ilmaisisi tällaiselle, mikä on oikeata (Fil. 3:15).

Yhdellä uskolla ei tarkoiteta samanlaista käsitystä jokaisessa opinkohdassa, vaan samaa välikappaletta, jolla pelastus otetaan vastaan.

Raamatussa on kuvia Kristuksen ja Hänen omiensa suhteesta, joissa tulee näkyviin, että Kristuksen lauman yhteyden oleellisin perustus on – Kristus itse. Hän yksin.

Vertaus viinipuusta on ratkaiseva ajattelullemme ja suhtautumisellemme toisiin uskoviin (Joh. 15:1-8).

Koska Kristus on viinipuu ja Hänen omansa ovat oksia, niin ei ole kristillisyyttä, jossa Kristus ei olisi mukana antamassa elämää. Kristitty kasvaa Kristuksesta, niin kuin oksa kasvaa puusta. Uskova elää Kristuksesta, niin kuin jokainen erillinen oksa elää yhdestä ja samasta puusta saamastaan ravinnosta.

Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. (Gal. 2:20)

Viinipuu oksineen muodostaa kokonaisuuden.

On selvää, että keskeisin, josta kaikki riippuu, on runko, eikä jokin oksista tai ominaisuus jossakin oksassa. Olisi käsittämätöntä, kuinka jokin oksista pyrkisi yhteydestä erilleen siksi, että jokin toinen oksa ei ole hänelle mieluinen. Yhteistä on kaikille sama elämän lähde – saman Hengen antama tarkoitus olemassaololle ja tehtävä kantaa hedelmää.

RUUMIS. Tämä on toinen vertauskuva Kristuksen seurakunnasta. Hämmästyttävä.  Suorastaan pelottavakin.

Raamattu selostaa aihetta: Room. 12:4-5. 1 Kor. 12:12. Ef. 4:4.

Kristus on ruumiin pää, ja jokainen uudestisyntynyt uskova ihminen on jäsen ruumiissa.

Raamattu opettaa selkokielisesti jäsenyydestä Kristuksen ruumiissa.

Me emme liity seurakuntaan tullaksemme pelastetuiksi, vaan koska Jumalan armosta ja uudestisyntymisen ihmeestä johtuen me olemme uskossa ja pelastuneet, me olemme seurakunnassa.

Seurakunta on Raamatun mukaan ennen kaikkea Jumalan seurakunta.

Urho Muroma saarnaa väkevästi siitä, että me emme mene Kristuksen luokse seurakunnan kautta, vaan me menemme seurakuntaan Kristuksen kautta. Eli: nimi kirkon kirjoissa ei tee kenestäkään automaattisesti pelastunutta. Kuunnelkaa Urho Muromaa. Lukekaa Urho Muromaa.

Kun ihminen syntyy uudestaan, hänet yhdistetään Kristukseen.

On näkyvä Kristuksen seurakunta, kahtaalle jakautunut: osa maan päällä taistelussa syntiä ja lihaa vastaan, toinen osa paratiisissa vapaana synnistä ja maasta.

Kristikunnan alussa seurakunta kasvoi niistä, jotka tulivat uskoon. (Apt. 2:47)

Seurakunnan keskus on yksin Kristus, kirkon Herra.

Kristus Jeesus on elävä kivi, jonka perustuksella ja ympärille kristityt kokoontuvat.  1 Piet. 2:4-5. Kristityt eivät kokoonnu opin eivätkä järjestelmän ympärille. Seurakunta – tosi seurakunta – on uskottu Pyhän Hengen johtoon. Hän johtaa asioita yksityiskohtia myöten. Pyhä Henki johtaa, jos ja kun Hän saa asua seurakunnan jäsenissä. Pyhän Hengen omistaminen ratkaisee suhteemme Kristukseen, seurakuntaan ja toisiin uskoviin. Ja maailmaan ja sen menoihin.

1 Kor. 12; Apt. 15:28; Apt. 20:28; Ef. 4:8-12; Gal. 1:1.

Kun katsoo kirkon elämää aikanamme, näyttää siltä kuin palvelijat olisivat ottaneet isännyyden talossa. Missä Pyhä Henki saa määrätä asiat? Ajattelen esimerkiksi papin vaaleja, joissa jumalattomat ihmiset – jos pääsevät enemmistöön vaalipaikoilla – saavat ajaa tahtonsa läpi.

Koska seurakunta on Jumalan ilmoituksen mukaisesti Kristuksen ruumis, niin yhteyden Kristukseen ja Hänen seurakuntaansa tulee olla yksi ja sama asia.

Kaikissa maanpäällisissä kristillisissä yhteyksissä on uudestisyntyneitä kristittyjä.

Missä Raamattu kielletään ja sen uskollinen opettaminen tehdään mahdottomaksi ja tilalle tulevat ihmisten viisaudet ja olettamukset, siellä Pyhä Henki väistyy.  Joskus joissakin tuollaisissa tilanteissa uudestisyntyneet kokevat johdatusta siirtyä näkyvän kirkon riveistä maanalaiseen seurakuntaan, useimmiten kodeissa kokoontuvaan pyhien yhteyteen. Jotkut jäävät yksinäisiksi – silti he eivät ole orpoja, sillä orpojen Kristus on heissä ja heidän matkassansa.

VIELÄ kerran Urho Muromaan.

Muroma saarnasi muistaakseni Lappeenrannassa. Hän kertoi jotakin mitä olisin herkkä kutsumaan näyksi.

Muroma siis sai näyn. Näyssä hän näki kaksi ryhmää ihmisiä sunnuntaiaamuna kulkemassa kahtaalle. Yksi ryhmä näytti astuvan kirkon ovesta sisälle jumalanpalvelukseen.

Toinen ryhmä oli sekin varustettu virsikirjoilla ja oli uskovan näköistä – mutta suunta oli toisaalle.

Muroma näki jälkimmäisessä ryhmässä joitakin tuttuja Raamattuopiston ystäviin lukeutuvia kristittyjä. Hän kysyi Jumalalta, mihin jälkimmäinen joukko oli menossa ja keistä joukko kaikkiaan koostui. Muroma sai vastaukseksi, että joukko koostui uudestisyntyneistä, jotka joutuivat suuntaamaan muualle kuin tuttuun isoon kirkkoon, koska siellä ei saarnattu Jumalan totuutta vaan ihmisten järkeisoppeja.

Eri ryhmissä on totisia uskovia. He kuuluvat yhteen ja ainoaan, samaan, Kristuksen ruumiiseen, Hänen seurakuntaansa. Koska he ovat Kristuksen yhteydessä, he ovat pyhien yhteydessä.

Kristillisyys alkaa Pyhän Hengen synnyttäessä ihmisen uudestaan, mutta se kasvaa laajaan veljeyteen ja muodostuu – rakentuu – yhdeksi temppeliksi.

Vain Kristuksella on oikeus asua ja hallita temppelissään, seurakunnassaan. (1 Kor. 3:16)

Kristillisen yhteyden laatu on yhteyttä Kristuksessa.

Yhteydessä vaikuttaa aina yksi ja sama yliluonnollisesta lähteestä alkuisin oleva Jumalan Hengen voima. Gal. 3:28. Se on syvällisin yhteys. Esikuvana on Isän ja Pojan yhteys, jossa Isä ja Poika ovat yhtä. Joh.10:30; 14:9.

Se on luonnon, olennon ja elämän yhteys.

Se on rakkauden yhteys.

Tätä on uskovien yhteys.

Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, hän on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt. (1 Joh. 5:1)

Kristittyjen tulee rakastaa toisiaan, ei sen tähden, että kuuluvat samaan uskonnolliseen ryhmään, vaan siksi, että ovat syntyneet Jumalasta ja ovat Herran Jeesuksen Kristuksen omia, pyhällä sovitusverellä ostettuja Herralle.

SEURAKUNTA on yhtä kuin ihmiset, jotka lahjaksi annetussa uskossa Jeesukseen ovat osallisia Hänen elämästään, elävät ja toimivat niin, että Kristus tulee heidän kauttansa tunnetuksi koko maailmassa.

Ennen ristin kuolemaa Herralla oli omiansa ajatellen kaksi taivaallista käskyä jaettavana. Käskyt voidaan ilmaista kahdella sanalla. Ne ovat eri sanoja ja samalla muodostavat yhden suurimman mahdollisen totuuden kristillisyydessä.

Yhteys.

Lähetys.

Yhteys on välttämätön, jotta kristityt voisivat täyttää tehtävänsä ihmiskunnassa.

Tehtävä on saattaa ihmiset tietoisiksi tiestä Jumalan luokse.

Maailman evankelioiminen ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan yhden kristityn asia ja työ.

Tehtävä on niin suuri, että kristityt voivat vain yhdistynein voimin suorittaa sen.

Lähetystyötä tekevät kristityt ovat niitä, jotka parhaiten tiedostavat yhteyden tarvetta.

Tehtävän suuruus painaa työntekijät lähelle Kristusta ja toisiaan.

Työ on suuri ja laaja ja me olemme hajallamme muurilla, kaukana toinen toisistamme.  (Neh. 4:19)

Tätä saa valittaa nykyinen kristikunta.

Johtakoon valituksemme meidät tomussa ja tuhkassa Herran Jeesuksen Kristuksen luokse.

Kuka ikinä tekee taivaallisen Isäni tahdon, hän on minun veljeni ja sisareni.

Kuuletko pyhien sanojen pauhun hengessäsi?

Etkö jo lähtisi Pyhän Hengen avulla ja voimassa toteuttamaan sanoja?

Yhteyttä.

Ja lähetystä.