Oma koukku

Kalastusalus oli Gennesaretin järven turistiveneiden kokoluokkaa, kippari ammattikalastaja. Kalastusväline, turskapilkki on 15-20 senttiä pitkä kiiltävä metalliläpyskä, jossa järeät koukut ja järeä siima. Keskellä meren selkää kippari näki kaiusta parven olevan kohdalla. Alus pysäytettiin. Hän huusi: ”Nyt!” Kaikki heittivät pilkit veteen. Mitään ei tapahtunut. Tuli kehotus laskea pilkit alemmas 6-7 metriin. Sitten tapahtui.

Nyppäsin hieman pilkkiäni kuten avantokalastuksessa on tapana, ja koukku oli heti kiinni. Vedin, jokin pani vastaan – kala! Neuvottiin vetämään vaan reippaasti ylös, kyllä siima kestää. Selvisi, että turska käyttäytyy niin, että tuntiessaan koukun se ensin panee vastaan, mutta tulee sitten ihan nätisti portaattain ylös.

Kohta oli kädessäni harmaa, kaksikiloinen, myrtsinnäköinen vonkale. Äkkiä pilkki takaisin. Isohko metallikappale upposi nopeasti. Toiset riuhtaisivat heti pilkin laskeuduttua, ja ylösnoussut kala saattoi olla kiinni kiduksissa tai jopa pyrstössä. Tätä jatkui jonkun aikaa. Sitten kalaparvi poistui. Ja uutta etsimään kaiun kanssa.

Kesäinen sää oli hieno.

– – –

Sama vuosikymmen, toisenlaista ”säätä”:

Vanhan Kuppila. Melua. Väittelyä. Juomista.

– Mikä ihminen sää oot?

– Edistyksellinen, vasemmistolainen.

– Ole vaan.

– Entä sää?

– Mää kannatan punkkia.

– Punkkari?

– Joo.

– Oon aina ihmetelly, mitä punk pitää sisällään. Mitä te ajatte? Mitä sää esim haluat muuttaa?

– Ha-ha-ha. En mitään!

– Onko maailma susta okei?

– Mitä se mua liikuttaa. Muut saa tehdä mitä tykkää. Mää pidän huolta omista asioistani.

– Mut eiks ois kivempaa, jos asiat maailmassa ois paremmin?

– Sää oot sinisilmäinen idealisti. Ei kukaan ajattele kuin itseään.

– Maailmassa on nimittäin paljon mätää.

– Toi on sun mielipide.

– Mut se on totuus.

– Se on sun totuus, ei mun.

– No mikä sun totuus on ?

– Se, ettei oo mitään totuutta.

Törmäsin aivan uuteen ilmiöön henkisessä ilmastossa: nihilismiin. Noista päivistä se on kasvanut, levinnyt, alkanut ilmentyä mm. opportunismina ja jesuitismina, eikä sitä edes hävetä. Se peittää nykypäivänä lukuisat ihmissydämet ja aivot ikään kuin jääkannen alle. Lähestymättömiksi.

– – –

Minulla oli toistuva uni. Olen jossain rakennuksessa muiden ihmisten kanssa. Se muistuttaa lapsuuskaupunkini ”Ynniä”, jonkinlainen kerhohuone tai opisto. Jotain työtä siellä tehdään, tai vain oleillaan. Ihmiset ovat tutunoloisia, muttei ketään, jonka oikeasti tuntisin. Jotenkin kuulun tuohon joukkoon.

Sitten yksi yö ”Ynnin” ulkopuolelle kerääntyi joukko ihmisiä. Eivät puhuneet eivät tehneet mitään, he vain odottivat. Unessa ihmettelin, mitä heille pitäisi tehdä. Mitä antaa? Mitä sanoa? Mitä he odottivat? Heitä oli kaikennäköisiä ja -ikäisiä. Eivät jutelleet keskenään, eivät ilmeisesti kukaan tunteneet toisiaan.

Erään kerran kokouksessa olin ihmetellyt oman yleisömme sekalaista selskaapia. En keksinyt heissä kerta kaikkiaan mitään yhteistä piirrettä, ominaisuutta, taustaa tai historiaa. Kysyin asiaa Herralta: Hän vastasi: – Näille MINÄ OLEN kelvannut.

– – –

Rymättylässä keksittiin mennä talvena uusi kalastustapa: ”silakan litkaaminen”. Siihen tarvitaan siima, jossa kymmenkunta koukkua ovat letkassa tasasin välein. Sitten tarvitaan avanto ja silakkaparvi paikalle. Syöttiä ei tarvita. Siima lasketaan avantoon ja nykäistään kohta ylös. Hyvässä lykyssä siinä tulee useita silakoita ylös kerralla, niin että joka silakka on omassa koukussaan.

– – –

Kun minä tulin uskoon, minut koukutti Raamattu. ”Suuremmoinen kaunokirjallinen teos” muuttui maagiseksi[i] totuuden lähteeksi; se ’luki’ minua. Kuva Jeesuksesta muuttui hippimäisestä kiiltokuvasta oikeaksi, läsnäolevaksi, painovoiman kaltaiseksi voimatekijäksi ja lopulta Jumalaksi.

Tyyroksen historia pysäytti Hes. 26:12-14: Kaksisataa vuotta aiemmin sanotaan, että kaupunki heitetään noin vain mereen. Ja sitten tulee Aleksanteri Suuri – ja tekee sen! Sellainenkin ikivanha kirja kuin Kellerin ”Raamattu on oikeassa” vahvisti uskoani ja monet muutkin kirjat.

5. Moos. 7:20: ”Herra lähettää heidän (vihollisten) kimppuunsa herhiläisiä.” Tämäkin detalji toteutui v. 1948. Arabijoukot tunkeutuivat maahan idästä. Tel Avivin esikaupungeissa oli suuri määrä mehiläispesiä, ja miljoonat mehiläiset hyökkäsivät vihollissotilaiden kimppuun. Monet näistä heittivät aseensa ja yrittivät paeta. Tarkoitus oli ollut katkaista juuri itsenäistynyt maa Jordanista Välimerelle, mutta ei onnistunut.

Uusilla sukupolvilla ei ole pohjatietoa Raamatusta – ehkä se toisaalta vähentää hieman ennakkoluuloja. Jotkut uskonlahkot jakavat lehtiä, missä on lyhyesti kirjoitettuja artikkeleita, kiintoisia nippelitietoja Raamatun tapahtumista ja henkilöistä. Arkeologia vahvistaa yhä enemmän Raamatun totuudellisuutta. Apologia, Raamatun ja uskon tiedollinen puolustus herättää yhä laajempaa kiinnostusta.

Radiossa puhuttiin evakelioimisnäyistä eri vuosisadoilla. On yksilö- ja massaevankeliointia. Jälkimmäisen edustajia olivat Wesley, Finney, Moody, Graham, Hinn ym. Onko tällaisten aika ohi, ja korvaako media ja some ”ison nuotan vetämisen”? Käykö niin kuin ”jälkikorjuussa”:

Jes. 24:13. ”Sillä niin on käyvä maan päällä, kansojen keskuudessa, kuin öljypuuta karistettaessa, kuin jälkikorjuussa, viininkorjuun päätyttyä. ”

17:6. ”Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari kolme marjaa korkealle latvaan, neljä viisi hedelmäpuun oksiin.”

– – –

Enemmän suolaa? Reikä jäähän? Ja jokaiselle oma koukku? – Noinkohan onnistuisi ihmisten kalastus?

Se ”maan suola”, josta Jeesus puhui, ei Aapeli Saarisalon mukaan tarkoita moraalipoliisina toimimista vaan Kristuksen opetuslasten esirukouksia Hengessä ja totuudessa ihmisten ja maailman pelastumiseksi[ii].

”Me tiedämme isoin kalain tarvitsevan paljon suoloja, ennenkuin ne tulevat kelpaavaisiksi.” L. L. Laestadius[iii]

——

[i]     Maaginen on väärä sana mutta paremman puutteessa.

[ii]    A. Saarisalo: ”Suola”, Raamatun sanakirja

[iii]    Laestadius: Katso, Jumalan Karitsa, WSOY Porvoo 1958