Jumala on ilmoittanut itsensä ja tahtonsa yleisesti sekä erityisesti

Ensinnäkin Jumala on ilmoittanut itsensä ja tahtonsa yleisen ilmoituksen muodossa. Yleistä ilmoitusta kutsutaan, aivan oikein, myös luonnolliseksi ilmoitukseksi.

Yleisellä eli luonnollisella ilmoituksella tarkoitetaan sitä, että Jumala on ilmoittanut olemassaolonsa ja hyvät järjestyksensä luomakunnassa, sen ylläpysymisessä ja hallinnassa. Luonnollisilla kyvyillään jokainen ihminen voi järkiperäisesti tietää, että Jumala on. Kaikille yhteiset havainto- ja kokemusmaailmamme ilmiöt edellyttävät Jumalan olemassaolon. Jumala on näiden ilmiöiden peruste ja syy. Tämän syyn vaikutuksista, seurauksista, voimme tietää jotakin itse syystä eli Jumalasta ja Hänen hyvästä ja kauniista järjestyksestään. Yleisen ilmoituksen nojalla ihminen voi tietää, että Jumala on maailmankaikkeuden alku ja päämäärä.

Jokainen ihminen tiedostaa totuuden, kauneuden, hyvyyden, vapauden ja onnellisuuden tavoittelun ulottuvuudet välttämättöminä olemassaolonsa ulottuvuuksina. Ihminen tiedostaa lopulta välttämättä olemassaolonsa sielulliset henkishengelliset ulottuvuudet, jotka eivät ole pelkistettävissä aineeseen.

Maailman ja ihmisen olemassaolo osoittavat, että niiden alku ja lopullinen päämäärä eivät voi olla niissä itsessään. Ne eivät voi olla olemassa ilman alutonta ja päättymätöntä Olemista, Korkeinta hyvää, Jumalaa, kaiken alkusyytä ja lopullista päämäärää. Tällainen Jumalan yleinen ja luonnollinen ilmoitus todistaa ihmiselle kuin ihmiselle, että Jumala on ja että ihminen on vastuussa olemassaolostaan ja tekemisistään Jumalalle, kaiken Luojalle ja Ylläpitäjälle. Yleisen ja luonnollisen ilmoituksen todellisuus perustuu luomisen teologiaan.

Vanhan testamentin Psalmi 19 ilmoittaa jakeissaan 2, 4 ja 8–10 seuraavasti: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja…Se ei ole puhetta, se ei ole kieltä, jonka ääni ei kuuluisi…” Saman ilmoittavat Psalmit 29 ja 104.

Uudessa testamentissa apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen luvun 1 jakeet 19–32 puolestaan ilmoittavat: ”…sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseään puolustaa…”

Kyseisistä jakeista ilmenee myös, että ihmisen syntiinlankeemus, perisyntisyys ja kapinointi Jumalaa vastaan ovat pimentäneet ihmisen sydäntä eli tahtoa ja johtaneet ihmisen itsepetokselliseen Jumalan yleisen ilmoituksen ja järjestyksen kieltämiseen. Luvun 1 jakeet 21–22 toteavat näin:

”…koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet”.

Mutta tästä ihmisen sydämen turmeltuneisuudesta huolimatta yleinen ilmoitus kuten myös siihen sisältyvä luonnollisen lain tuntemus omassatunnossa, johon apostoli Paavali viittaa Roomalaiskirjeen luvun 2 jakeissa 14–16, ovat silti yhä edelleen todellisuutta. Paavali ja Barnabas perustavat julistuksensa ja uskon puolustuksensa Jumalan yleisen ilmoituksen todellisuuteen Lystrassa, kuten Apostolien tekojen luvun 14 jakeet 14–17 kertovat. Yleisen ilmoituksen todellisuuteen vetoaa Paavali myös Ateenan Areiopagilla Apostolien tekojen luvun 17 jakeissa 22–31.               

Yleisen ja luonnollisen ilmoituksen lisäksi Jumala on ilmoittanut itsensä ja tahtonsa myös erityisen ilmoituksen muodossa.

Yleinen ja luonnollinen ilmoitus ilmoittaa, että Jumala on ja että ihminen on Hänelle vastuussa olemisestaan ja tekemisistään. Erityinen ilmoitus puolestaan ilmoittaa, kuka Jumala on, miten ja miksi ihminen on syntiin langenneessa tilassaan ja miten ihminen voi tuntea Jumalan pelastavasti.

Yleinen ilmoitus perustuu luomisen teologiaan. Erityinen ilmoitus perustuu lunastuksen ja pyhityksen teologiaan. Yleinen ilmoitus ilmoittaa Jumalan hyvän luonnollisen lain ja järjestyksen. Erityinen ilmoitus ilmoittaa, syntiin langenneelle ihmissuvulle, yliluonnollisen armon ja anteeksiantamuksen. Yleinen ilmoitus tekee ihmisestä vastuullisen. Erityinen ilmoitus on pelastavaa. Yleisen ja erityisen ilmoituksen sisällön erilaisuus tulee tunnustaa mutta siten, että ymmärretään niiden olevan toisiaan täydentäviä. Armo täydellistää luonnon, ei tee sitä tyhjäksi eikä ole sen kanssa ristiriidassa.

Erityisessä ilmoituksessaan Jumala on tehnyt itsensä persoonallisesti ja sanallisesti tunnetuksi. Ilmoituksen alkuperä on Jumalassa. Jumala on ilmoittanut itsensä ja tahtonsa sanoin, historiallisin teoin ja käskyin. Erityisen ilmoituksen tarkoitus on, että tuntisimme Jumalan pelastavasti, kuten Jeesus itse, ihmiseksi tullut Jumalan Poika, toteaa Välimies-asemansa näkökulmasta Johanneksen evankeliumin luvun 17 jakeessa 3: ”Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen”.

Tästä syystä Jumalan ilmoitus on mukautettu ihmisen ymmärryskyvyn mukaiseksi. Jumala, Luoja, on halunnut ryhtyä liittosuhteeseen luomansa ihmisen kanssa. Käsitys erityisestä ilmoituksesta ja sen mahdollisuudesta nojaa kolmiyhteisen Jumalan persoonallisen kaikkivaltiaaseen todellisuuteen, inkarnaation todellisuuteen sekä Jumalan kykyyn ja haluun ilmoittaa itsensä sanallisesti.

Ihminen on Jumalan kuvaksi ja alkujaan Jumalan kanssa liittosuhteeseen luotu persoonallisen arvokas olento. Opit luomisesta ja ilmoituksesta tarjoavat ainoat kestävät olemukselliset ja tiedolliset perusteet ihmisarvolle, yksilölliselle persoonallisuudelle, yhteisöllisyydelle ja ylipäätään tiedolle ja ymmärtämiselle. Tästä syystä etenkin Ensimmäisen Mooseksen kirjan alkulukujen sekä historiallisen että teologisen sisällön ymmärtäminen on luovuttamattoman tärkeää.

Luotu on täysin riippuvainen Luojastaan ja Hänen tahdostaan. On olemassa kaikkivaltias kolmiyhteinen Luoja, joka kykenee ja haluaa ilmoittaa itsensä ja tahtonsa sekä persoonallisesti kolminaisuuden toisen persoonan, Sanan eli Jumalan Pojan eli Jeesuksen Kristuksen, inkarnaation muodossa, että kirjallisen Sanan, Pyhän Raamatun, muodossa.

Jumalan erityisellä ilmoituksella on ajallinen historiansa. Apostoli Paavali kirjoittaa Heprealaiskirjeen luvun 1 jakeissa 1–2 seuraavasti:

”Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut…”

Jumala on ilmoittanut itsensä eri tavoin: Teoissaan, persoonallisissa kohtaamisissa, nimissään ja käskyissään sekä näiden kirjallissanallisen tulkinnan myötä. Erityinen ilmoitus on saanut täyttymyksensä Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen valtuuttamanaan laaditussa kirjallisessa Uudessa testamentissa.

Herra Jeesus Kristus on Jumalan persoonallinen ja elävä erityinen ilmoitus. Kuten Uusi testamentti todistaa Roomalaiskirjeen luvun 10 jakeessa 9 ja Filippiläiskirjeen luvun 2 jakeissa 5–11, vanhin kristillinen uskontunnustus on tämä: ”Jeesus Kristus on Herra”. Nasaretin puuseppä liittyy olemuksellisesti Vanhan testamentin Jahveen, Herraan. Jeesuksen pre-eksistenssi, ennalta olemassaolo, liittää Jeesuksen ontologiseen eli olemukselliseen ja ekonomiseen eli taloudenhoidolliseen kolminaisuuteen. Jeesus Kristus on Vanhan testamentin profeettojen ja Vanhan liiton Israelin teokratian ja jumalanpalveluksen esi- ja varjokuvallisesti ennakoima Voideltu, Kristus, Pyhän Hengen voitelema Messias.

Jumala on ”muinoin monesti ja monella tapaa” profeettojensa kautta ”puhunut isille” erityistä sanallista ilmoitustaan, kuten apostoli Paavali ilmoittaa. Mutta nyt, ”näinä viimeisinä päivinä”, Uuden liiton alettua Herran Jeesuksen Kristuksen inkarnaatiosta eli ihmiseksi tulosta, on Jumala ”puhunut meille Pojan kautta, joka on ”kaiken perillinen” ja jonka kautta” Jumala on ”myös maailman luonut”. Herra Jeesus Kristus on persoonallisesti ja elävästi Jumalan ”kirkkauden säteily” ja jumalallisen ”olemuksen kuva”.  Herra Jeesus Kristus kantaa ”kaikki voimansa sanalla”.

Herra Jeesus Kristus on olemuksellisesti Jumala, Jumalan Sana, kuten apostoli Johannes ilmoittaa evankeliuminsa ensimmäisessä luvussa: ”Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan” ja Hänessä on ”elämä”, joka on myös ilmoittavan valaiseva ”valkeus”. Herra Jeesus Kristus on ”Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen”. Tämä Sana inkarnoitui, ”tuli lihaksi”, ilmoittaen kolmiyhteisen Jumalan kirkkauden kaikessa täyteydessään. Sana, Herra Jeesus Kristus, on täynnä ”armoa ja totuutta”. Armo ja totuus ovat tulleet, lopullisessa täyteydessään ja kirkkaudessaan, ”Jeesuksen Kristuksen kautta”.

Apostoli Paavali kirjoittaa Kolossalais- ja Heprealaiskirjeessään, että Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa ovat kaikki ”viisauden ja tiedon aarteet”. Jeesuksessa Kristuksessa ”pysyy kaikki voimassa”, koska Hänessä ”luotiin kaikki”. Herra Jeesus Kristus on kertakaikkisesti toimittanut ”puhdistuksen synneistä” ja Hän istuu Majesteetin oikealla puolella korkeuksissa. Meidän Herramme Jeesus Kristus on ”suuri lammasten paimen”, yhden ja kaikenkattavan pelastushistoriallisen ja armollisen ”iankaikkisen liiton veren kautta”.

Herra Jeesus Kristus on elävästi ja persoonallisesti Jumalan erityisen ilmoituksen lopullisin, viimeisin ja korkein muoto. Erityinen ilmoitus sisältää totuudet pyhästä kolminaisuudesta, Kristuksen kaksiluontoisesta persoonasta sekä luomisesta, lunastuksesta ja pyhityksestä. Kuten Vanhan liiton profeetallinen erityinen ilmoitus saatettiin myös kirjalliseen muotoon, valtuutti Herra Jeesus Kristus itse valitsemansa apostolit saattamaan, Pyhän Hengen inspiraation ylivalvonnassa, Uuden liiton erityisen ilmoituksen kirjalliseen muotoon. Yhdessä Vanha testamentti ja Uusi testamentti muodostavat yhden kirjallisen ja sanallisen erityisen ilmoituksen, Pyhän Raamatun.

Pyhä Raamattu on Jumalan kirjallinen ja sanallinen erityinen ilmoitus. Raamattu on luonteeltaan Jumalan profeetallinen ilmoitus. Raamatun pelastushistorian aikana vaikuttaneet profeetat julistivat Jumalan tahtoa kokonaisuudessaan, sekä suullisesti että kirjallisesti. Jumala kutsui profeetat ilmoituksensa välikappaleiksi ja välittäjiksi. Profeetat olivat ikään kuin mukana Jumalan neuvotteluissa ja julistivat tämän nojalla Jumalan sanat Jumalan kansalle parannuskehotuksena. Profeetat ymmärsivät Jumalan mielen ja kykenivät julistamaan sen sanallisesti.

Tämän mukaisesti ennen kaikkea Mooses 1400-luvulla eKr. oli todellinen profeetta ja tällaisena Kristuksen edeltäjä. Kristuksen työ ja toiminta Profeetan virassaan täytti ja täydellisti Jumalan koko profeetallisen ilmoituksen, kuten Mooses itse Jumalan ilmoitukseen nojaten ennakoi Viidennen Mooseksen kirjan luvun 18 jakeissa 15 ja 18: ”Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni, häntä kuulkaa…Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua”.

Näin ollen sekä Mooseksen kirjoitukset että Kristuksen arvovallan takaama apostolinen Uusi testamentti lukeutuvat profeetallisiin Kirjoituksiin.

Jumaluuden kolmas persoona, Pyhä Henki, puhui profeetoissa ja heidän kauttaan. Siksi profeetat saattoivat julistaa: ”Näin sanoo Herra.” Profeetat olivat tietoisia siitä, että olivat Jumalan välikappaleita. Vanhan testamentin profeetta Habakuk 600-luvulta eKr. ilmaisee kirjansa luvun 2 jakeissa 1–4 selkeästi, millainen luonne profeetallisella julistuksella ja kirjallisuudella on:

”Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän, nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu…Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: ’Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin niin että sen voi juostessa lukea’. Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy. Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mutta vanhurskas on elävä uskostansa”.

Inspiroitu profetia, Jumalan sulkeutunut erityinen ilmoitus, on Jumalan Pyhän Hengen johtamana esiin tuotua ilmoitusta. Erityinen ilmoitus on Jumalan tahdon ja erittäinkin pelastustahdon ilmoittamista, tulevien ennakointia, täyttymykseltään varmaa eli luotettavaa, totuudenmukaista, erehtymätöntä ja virheetöntä ja kirjalliseen muotoon saatettua.

Tässä korostuu kirjallisen Sanan ajatus. Kirjallinen muoto palvelee Jumalan ilmoituksen objektiivista säilymistä ja tähän historialliseen ilmoitukseen nojaavan myöhemmän julistuksen mahdollistumista, kuten profeetta Jeremian kirjan luku 36 osoittaa.

Profeetallinen puhe ja julistus sekä nämä kirjallisessa muodossa taltioineet kanoniset profeetalliset Kirjoitukset eli Raamatun Sana ovat Jumalan tahdon julistusta ja liiton kansalle suunnattua kehotusta ja opetusta. Tässä laajemmassa asiayhteydessä profeetallisuus pitää sisällään myös ennustavan ulottuvuuden. Tämä kaikki on taustana sille, mitä apostoli Pietari toteaa testamentinomaisen Toisen Pietarin kirjeensä luvun 1 jakeissa 19–21:

”Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta”.

Inspiroitu profeetallinen sana eli Raamattu sisältöinen on tuotu esiin sekä puhuttuna että kirjallisesti Pyhän Hengen johtamana. Siksi Raamattu on Jumalan varma ja arvovaltainen profeetallinen ilmoitus.

Profeetallisten kirjoitusten eli Raamatun, sekä Vanhan että Uuden testamentin, sisällöllinen keskus on Herra Jeesus Kristus ja hänen työnsä. Tämän osoittaa evankelista Luukas evankeliuminsa luvun 24 jakeissa 44–45 Vanhan testamentin osalta ja apostoli Paavali Roomalaiskirjeen luvun 16 jakeissa 25–27 Uuden testamentin kirjoitusten osalta, seuraavasti:

”Ja hän [eli ylösnoussut Jeesus] sanoi heille: ’Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa’. Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset”, ja ”Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi”.

Pyhä Henki todistaa Kristukseen keskittyvän Raamatun Jumalan profeetalliseksi ilmoitukseksi, Jumalan Sanaksi, myös apostolisprofeetallisen Uuden testamentin kirjoitusten osalta, Johanneksen evankeliumin luvun 15 jakeen 26 sekä luvun 16 jakeiden 13–15 mukaan:

”Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta…Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julista teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille”.

Pyhä Raamattu, Vanhan ja Uuden testamentin sopusointuisena ja sulkeutuneena kokonaisuutena, on kolmiyhteisen Jumalan erityinen kirjallinen profeetallisapostolinen ilmoitus. Vanhakirkollinen ja kautta koko kristikunnan hyväksytty Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus lausuu täysin raamatunmukaisesti: ”Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään…joka on puhunut profeettojen kautta.”

Raamatun viimeinen luku, Johanneksen ilmestyksen luku 22, lausuu jakeissa 18–19, että Jumalan kirjallissanallinen erityinen ilmoitus on täydellistynyt ja sulkeutunut. Jokainen Kirjoitus, koko Raamatun sisältö, on Pyhän Hengen inspiroima, henkeyttämä, eli pasa grafe theopneustos, kuten kreikankielinen alkuteksti tuossa kuuluu ja kuten apostoli Paavali toteaa Toisen Timoteus-kirjeensä luvun 3 jakeissa 14–16. Samoin sanoi Herra Jeesus Johanneksen evankeliumin luvun 10 jakeessa 35: Raamattu, Kirjoitukset, eivät voi raueta tyhjiin.

Patmos Lähetyssäätiön verkkosivujen Kotimaantyön sivulta kannattaa panna merkille tämän artikkelin aihepiiriin liittyvä seuraava ennakkoinformaatio:

”Johdatus Raamatun syntyhistoriaan – ilmainen verkkokurssi alkaa! Johdatus Raamatun syntyhistoriaan on teologian tohtori Juha Ahvion samannimiseen kirjaan perustuva ilmainen ja kaikille avoin verkkokurssi. Torstaina 29.4. klo 19:30 alkavassa 7-osaisessa vuorovaikutteisessa suorassa verkkolähetyksessä pureudutaan Raamattu-opin kannalta perustaviin kysymyksiin pintaa syvemmältä. Kaikille avoimet opetusillat toteutetaan torstaisin klo 19:30. Löydät jokaisen illan LIVE-lähetyksen Patmoksen raamattuopetus-YouTube-kanavalta tai tapahtumakalenteristamme. Verkkokurssin aikana paneudutaan muun muassa seuraavan kaltaisiin kysymyksiin: Miksi ja miten Raamattu on Jumalan erityinen sanallinen ilmoitus? Miksi Raamatun ohjeelliseen kaanoniin kuuluu 66 kirjaa? Kuinka kaanon on muodostunut? Miten hyvin Raamatun alkuperäinen teksti on säilynyt? Kuinka sen tulkinta liberaaliteologisen historialliskriittisen lähestymistavan mukaan eroaa konservatiivisesta historiallisesta ja kriittisestä raamatuntutkimuksesta? Miten tulkita Raamattua oikein? Kurssin vetäjänä toimii Pasi Turunen ja opettajana TT Juha Ahvio. Jokainen verkkolähetys koostuu opetusjaksosta (40 min) ja sen jälkeen käsiteltävistä katsojakysymyksistä. Voit myös lähettää kysymyksiäsi kunkin jakson aihepiiriin liittyen sähköpostiosoitteeseen pasi.turunen(a)patmos.fi. Osallistuminen ei edellytä ennakkoilmoittautumista.”

Tervetuloa kurssille!