Totisesti kansa on heräämässä!

– Monia vuosia on kulunut siitä, kun Herra ensi kerran asettui tielleni. En uskalla väittää aina olleeni tälle pyhälle kutsumukselle uskollinen. Olen useammin kuin kerran ollut tottelematta Herran määräystä ja horjunut ratkaisevien tehtävien edessä. Ei hänen Pyhä Henkensä ole joka sekunti saanut olla mieltäni hallitsevana voimana. Eikä hänen tahtonsa ole joka hetki ollut lakini. En ole aina jaksanut katsoa lähimmäisiäni Herran silmillä, enkä ole antanut hänen rakkautensa minun kauttani rakastaa heitä. Väliin olen ollut kylmä ja arvosteleva, ja väliin olen syöksynyt omalle polulleni, edes ajattelematta, että tie oli omani.

– Huolimatta kaikesta, mitä hän tiesi, hän uskalsi kutsua minut lähettilääkseen. Ainoastaan Jumalan uskollisuus on syynä siihen, etteivät siteet hänen ja minun väliltäni ole katkenneet.

Mangs kertoi kokemuksistaan suomalaisessa herätyskristillisyydessä, kun sota-ajan karut olosuhteet ja poikkeuksellinen tilanne olivatkin tuoneet yhtäkkiä ihmiset Jumalan eteen ja hän oli evankelistana päässyt avainasemaan johdattaessaan kansaa Jeesuksen luokse. Rintaman takana pidetyt tilaisuudet olivat äärimmäisen yksinkertaisia, vaatimattomia; ei lauluesityksiä, ei kuoroja, vain vanhoja virsiä, mutta vanhanaikainen evankeliumi vetosi nuoriin ja vanhoihin. Kokouksissa pidettiin jälkikokouksia, joissa rukoiltiin pelastusta etsivien puolesta. Tuhannet tulivat uskoon. Silloin Mangs totesi: – Totisesti kansa on heräämässä!

Kirjan alkulehdillä ikään kuin johdantona Mangs paljasti suuren salaisuuden, joka on edelleen todellisuutta Suomessa, ja josta Jeesus hänet vapautti:

– Olinhan kasvanut Suomessa — siinä osassa Suomea, jossa raja ruotsalaisen ja suomalaisen välillä oli veitsenterävä. Jos jokin tila oli vaarassa joutua suomalaisten käsiin, niin tavallisesti joukko seudun talonpoikia lyöttäytyi yhteen ostaakseen tilan ja pitääkseen mihin hintaan tahansa suomalaiset kunnanrajan ulkopuolella. Ja jos ruotsalainen mies tai nainen meni naimisiin suomalaista sukujuurta olevan henkilön kanssa, hänen omat heimolaisensa katsoivat häntä säälivin silmin. Suomalaiset olivat toista rotua. Siinä oli kaikki, mutta siinä oli kyllin. Kasvuvuosinani oli minunkin asennoitumiseni ollut suunnilleen samanlainen. Kunnes tulin kristityksi. Silloin sävy muuttui.

Mangsin mainitsema kielellinen muuri on ollut ilmeisen vahva ihmisiä erottava tekijä kautta aikojen. Ei ihme, että viha ja sodat ovat aina kuuluneet ihmiskuntaan, sillä synnymme tänne syntisinä ja tuotamme sen mukaan sen vaikutusta jatkuvasti. Olemme ihmisinä hyvin rajoittuneita ja suhteemme toisiin ihmisiin peilaa yleensä itseämme. ”Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä.” Snl.27:19.

Onkin hienoa lukea Mangsista Jeesuksen muuttavan vaikutuksen jälkeen, kun hän kiersi ympäri sota-aikaista Suomea julistamalla Kristusta ja johdattamalla ihmisiä Herran luokse. Ilman Herran antamaa pelastusta ei hänellä olisi ollut mitään edellytyksiä evankelistaksi, hän olisi ollut vain pelkkä ahdasmielinen ruotsia puhuva talonpoika.

Helsingin Messuhalliin oli järjestetty herätyskokouksia. Tila oli silloin yksi pohjoismaiden suurimpia. Eräänä iltana tilaisuus oli ilmoitettu olevan ainoastaan nuorille. Kaksi ensimmäistä penkkiriviä oli varattu sotainvalideille – nuorille miehille, jotka olivat menettäneet sodassa kätensä, jalkansa, tai silmänsä. Kuoro, joka oli koottu kaikista kristillisistä järjestöistä, nousi lavalle ja laulu alkoi.

Mangs kertoi nähneensä erään invalidin etupenkissä tarttuvan kainalosauvoihinsa. Hänen toinen jalkansa oli poissa. Hän oli menettänyt sen Karjalassa. Ja niin hän käydä kolkutti yhdellä jalallaan ja kahdella sauvallaan suuren salin kulmausta kohti selvittääkseen asiansa Jumalan kanssa ja saadakseen sielunsa parannetuksi. Sokea nuori mies hapuili käsillään kuljettajaansa. Hän tarvitsi apua löytääkseen tien pelastusta etsivien paikalle. Ja niin he tulivat kaikkialta, vapaasti, pakottamatta, yksitellen ja pienissä ryhmissä, kymmenittäin, sadottain alttarille…. Yöllä, kun Mangs oli lähdössä kotiin, tuli hänen luokseen sairaanhoitajaopiskelijoita pyytämään häntä puhumaan heidän kouluunsa….

Sota-aika ja Tampereen tuomiokirkko, illaksi oli suunniteltu herätyskokous. Se oli täynnä hartaita ihmisiä. Käytävätkin olivat täynnä seisovia ihmisiä. Urut pauhasivat, seurakunta lauloi sydämen pohjasta virttä. Tuli yhtäkkiä hiljainen ilmahälytys. Venäläisiä koneita oli havaittu Tampereen eteläpuolella. Valot sammutettiin kirkosta, tuli pilkkopimeä. Kirkko oli tyhjennettävä. Oli suuri ihme, kuinka nämä kolmetuhatta ihmistä voivat pikimustassa pimeydessä ja muutamassa minuutissa jäseniään taittamatta selvitä ulos kirkosta ja löytää suojahuoneeseen.

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua puhallettiin ”vaara ohi” ja väki tuli takaisin. Kokous alkoi uudestaan. Tuomiorovastin puhe oli menossa, kun taas tuli hälytys. Sama kirkon tyhjennysmenettely uudistui yksityiskohtia myöten, ja kello kahdeksalta väki kokoontui kolmannen kerran kirkkoon. Silloin päästiin niin pitkälle, että Frank Mangs oli juuri lukenut Raamatun tekstin ja alkanut puhua, kun taas tuli keskeytys, ilmahälytys. Nyt oli seurakunnan taivuttava. Ei kannattanut yrittää enää kokoontua, kaikki menivät kotiin, kun hälytys oli ohitse.

Mutta kansa oli heräämässä, ja kokouksia täytyi jatkaa. Mangs kertoo, että he alkoivat tilaisuuden seuraavana päivänä kello viideltä iltapäivällä, samalla hetkellä kun tehtaat pysähtyivät. Ja ihmiset tulivat suoraan tehtaista ja liikkeistä ja konttoreista kirkkoon. Heillä oli vain tunti käytettävänä, sillä kello kuusi oli kirkon oltava taas tyhjä ja pimennetty, niin kuuluu ylipäällikön käsky. – Lauloimme, rukoilimme, saarnasimme ja pidimme jälkikokouksen, sillä kansa oli heräämässä ja syntiset etsivät laumoittain Jumalaa.

Mangs kertoi miehestä, joka tuli nuorisoleirille, vaikka oli selvästi keski-ikäinen. Mies oli pukeutunut maalaisten tamineisiin, kulki kävelykeppi apunaan ja poltti sikaria. Nuoret sanoivat hänen olevan hapan ja tyytymätön kaikkeen, huono ruoka, huono vuode ja huono hinta. Mies kulki koko ajan yksin leirillä, ja vältti toisten seuraa. Mies tuli kuitenkin luennoille muutaman kerran.

Mangs koki kuitenkin miehen olevan lähimmäinen ja siksi hän meni tervehtimään tätä ja juttelemaan hänen kanssaan. Kun Mangs kertoi matkustavansa seuraavana päivänä saarnaamaan lähikaupunkiin, mies halusi tulla mukaan. Niin he lähtivät. Mies haukkui koko matkan kristittyjä. Tilaisuuden ajaksi mies meni muualle ja paluumatkalla sama haukkuminen jatkui. Tuli viimeinen leiripäivä. Mies tuli Mangsin luo ja valitti, että oli turha tulla leirille, jossa kukaan ei huolehtinut hänestä ja hän tunsi yksinäisyyttä.

Silloin Mangs pyysi mieheltä anteeksi, ettei ole pystynyt vastaamaan odotukseen. Mies ällistyi ja melkein perui puheensa. Mangs jatkoi, että Jumala oli lähettänyt hänet kaikkialle julistamaan evankeliumia rakastavasta Jumalasta. Niin mies avautui pikku hiljaa ja alkoi kertoa itsestään, vaikeuksistaan ja odotuksistaan, pettymyksistään, sairauksistaan ja vastoinkäymisistään. Mieskin pyysi anteeksi. Silloin Mangs ehdotti, että rukoilisivat yhdessä. Pian he polvistuivat Mangsin kanssa ja mies rukoili: – Herra, Jumala, minä olen kaikkein yksinäisin ihminen maailmassa, auta minua – Herra Jumala, minä olen syntinen – suuri syntinen – pelasta minut ja anna minulle anteeksi. Auta minua löytämään sinut ja sinun suunnitelmasi elämälleni!

Mangs oli aivan hämmästynyt, kyyneleet valuivat kummaltakin, kun rukoushetki päättyi. Myöhemmin hän kertoi tapauksen opettaneen, kuinka tärkeä hänen oli aina pyytää apua Jumalalta jokaisessa lähimmäisen kohtaamisessa johtaakseen heidät Kristuksen luokse.

Myöhemmin Mangs arvioi hengellistä tilannetta sota-ajan Suomessa: – Kaksi virtaa pyrkii murtautumaan esille Suomen kansan elämässä juuri nyt, ja arvostelu saa värityksensä siitä virrasta, jonka kanssa kukin eniten on joutunut kosketukseen. Olen tuskin nähnyt kansaa, joka on tehnyt syntiä niin hillittömästi kuin Suomen kansa. Mutta en myöskään koskaan ole nähnyt kansaa, joka on ikävöinyt Jumalaa niin väkevästi kuin Suomen kansa juuri nyt. Muista, että sekä taivas että helvetti ovat Suomessa voimaperäisessä toiminnassa. Ja se tekee siellä olon niin jännittäväksi ja kiintoisaksi.

– Olisi luonnollisesti sangen helppoa esittää tässä yksityiskohtaista mustamaalausta, mutta se ei kannata. Viinavirta Suomessa ei laske eikä kevytmielisyys hillinny sillä, että minä maalaan paholaisen seinälle. Eikä meidän sitä paitsi tarvitse matkustaa Pohjanlahden ylitse löytääksemme siveellisyyden alenemista. Sitä löytyy lähempänä, vaikkei sitä saakaan kosketella. Sen sijaan osoitan toista virtaa, joka murtautuu esille meidän aikamme Suomessa: Hengen ja elämän virtaa, virtaa täynnä Jumalan ja pelastuksen, puhtauden, vapauden ja totuuden kaipuuta. Tapasin tämän elävän virran melkein kaikkialla. Tapasin sen voimakkaampana ja syvempänä kuin millään muulla taholla maailmaa.

Nykyisin valtioiden johtajat hakevat itselleen ja rikoksilleen syytesuojaa ja saavatkin sellaisen ollessaan vallassa ja virassa. Mutta sitten tulee aika, jolloin he eivät ole enää mitään ja koittaa tuomion päivä. Ihmiset hoippuvat hyvän ja pahan rajamailla, heillä on halu hyvään, mutta ei voimaa eikä edellytyksiä elää semmoista elämää. Tarvitaan joku, joka ojentaa auttavan käden tai sanoo pelastavan sanan.

Mangs kertoi miehestä, joka oli hyvä ja onnistunut elämässään. Mutta silloin ei mies tuntunut tarvitsevan Jumalaa, eikä hengellisiä neuvoja, keskusteli muuten vain näistäkin ajankuluksi. Tapahtui, että mies sairastui ja joutui sairaalaan. Hän lähetti Mangsille sanan, että tämä tulisi hänen luokseen. Mangs vähän pelkäsi kohtaamista, koska mies oli aiemmin ollut niin itsevarma ja ylimielinen. Hän kuitenkin meni tämän luokse. Vuoteella makasi ihmisraunio, joka kysyi: – miksi et tullut ennemmin…. anna minulle sana, jonka varassa voin kuolla!

Yhtäkkiä Mangsin eteen avautui sielunhoitotilanne. Hän kaivoi Raamatun esiin ja alkoi etsiä sopivaa tekstiä. Vihdoin hän päätyi Jesaja 53. lukuun ja alkoi lukea: – Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme…..

Mangs kertoi polvistuneensa sairasvuoteen viereen rukoukseen kuunnellen, kun mies toisti: – Minun tähteni… Hän kuoli minun tähteni… Hän kantoi minun syntini. Ihme tapahtui yhdennellätoista hetkellä ja mies sai Jumalan valon sisimpäänsä ja pääsi rauhaan. Hän lähti tästä ajasta vain muutama tunti myöhemmin.

Herra Jeesus, sinä olet suuri sielujen Paimen, joka johdat omiasi kuin lammaslaumaa. Rakkautesi etsii edelleen kadonneita, eksyneitä ja haavoittuneita sieluja yhteyteesi. Tule meille, meidän seurakuntaamme, meidän koteihimme, meidän sydämiimme, elämäämme, aikaamme. Ojenna kätesi, pelastava kätesi, parantava kätesi, ihmeitä tekevä kätesi, heikkoja tukeva kätesi, syvyydestä nostava kätesi, syntisten tähden haavoitettu kätesi, nukkuvan herättävä kätesi, elämän tielle ohjaava kätesi, sairasta kantava kätesi, ihmisiä yhdistävä kätesi perheissä sekä avioliitoissa ja siunaava kätesi kurjuuden ja pimeyden keskelle. Anna tähän aikaan hyvä sanoma: Kansa on heräämässä.