Jeesus Kristus on Herra, inkarnoitunut Jumalan Poika

Tuomas Akvinolainen (1225–1274) lukeutuu lännen kirkon ja koko kristikunnan kautta aikojen merkittävimpiin teologeihin. Täysin perustellusti Tuomas sai jo keskiajalla kunnianimen Doctor communis eli Yhteinen opettaja, kirkon yhteinen eli yleinen opettaja. Vuodelta 1273 peräisin olevassa Apostolisen uskontunnustuksen selityksessään Expositio Symboli Apostolorum Tuomas selittää lyhyesti ja tiiviisti klassisen kristinuskon uskonopin pääkohdat.

Lainaan seuraavassa Tuomaan ”3. Artikkeli. Joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta” -otsikoidun uskontunnustuksen selityksen siitä, mistä Herran Kristuksen inkarnaatiossa on kyse. Lainaus on Seppo A. Teinosen suomentaman teoksen Tuomas Akvinolainen, Usko ja rukous: Apostolisen uskontunnustuksen ja Herran rukouksen selitys (Kirjapaja, 2005) sivuilta 36–40. Tuomas opettaa Jumalan Pojan inkarnaation eli joulun ydinsanoman seuraavasti:

Kristitylle ei ole välttämätöntä uskoa ainoastaan, että Jumalalla on Poika, niin kuin on osoitettu, vaan hänen tulee uskoa myös hänen ihmiseksitulonsa. Puhuttuaan monista jaloista ja korkeista seikoista autuas Johannes ilmaisee sen vuoksi meille myös hänen ihmiseksitulonsa sanoessaan: ”Ja Sana tuli lihaksi” (Jh 1:14). Voidaksemme ymmärtää tästä jotakin esitän välillä kaksi esimerkkiä.

1. Edellä on jo käynyt ilmi, ettei mikään muu ole sillä tavoin Jumalan Pojan kaltainen kuin sydämessämme siinnyt sana, jota ei vielä ole lausuttu julki. Kukaan ei kuitenkaan tunne tätä sanaa niin kauan kuin se on ihmisen sydämessä, paitsi se, jossa se on siinnyt. Vasta siten se voidaan tuntea kun se lausutaan julki. Samoin Jumalan Sanaa ei tuntenut kukaan muu kuin Isä niin kauan kuin hän oli Isän sydämessä. Vasta siten kun hän omaksui lihan – niin kuin sana äänen –, hän tuli ilmeiseksi ja tunnetuksi. ”Tämän jälkeen hän ilmestyi maan päälle ja vaelsi ihmisten keskuudessa” (Ba 3:38).

2. Julki lausuttua sanaa voidaan tosin oppia tuntemaan kuulolla, mutta sitä ei voida nähdä eikä koskettaa. Vasta sitten kun se kirjoitetaan lehdelle, se on nähtävää ja kosketeltavaa. Niin myös Jumalan Sana tuli nähtäväksi ja kosketeltavaksi, kun hän tuli lihaamme ikään kuin siihen kirjoitettuna. Ja samoin kuin lehtistä, johon on kirjoitettu kuninkaan sana, nimitetään kuninkaan sanaksi, samoin ihmistä, jonka kanssa Jumalan Sana on yhdistynyt yhdeksi hypostaasiksi, kutsutaan Jumalan Pojaksi. ”Ota itsellesi iso kirja ja kirjoita siihen ihmisen piirtimellä” (Js 8:1). Sen vuoksi pyhät apostolit lausuivat: ”Joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta”.

Tässä kohden monet ovat kuitenkin kulkeneet harhaan. Sen tähden pyhät isät lisäsivät Nikaian synodissa toiseen uskontunnustukseen monia seikkoja, joiden avulla voidaan nyt kumota kaikki erehdykset.

Origenes näet väitti, että Kristus syntyi ja tuli maailmaan pelastaakseen riivaajatkin; siksi hän sanoi, että kaikki riivaajat pelastuvat maailman lopussa. Tämä on kuitenkin vastoin pyhää Raamattua. Kristus nimittäin sanoo: ”Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen” (Mt 25:41). Väärän käsityksen torjumiseksi isät lisäsivät sanat: ”Joka meidän ihmisten” – ei siis riivaajien – ”ja meidän pelastuksemme tähden”. Siten käy näet selvemmin ilmi Jumalan rakkaus meitä kohtaan.

Fotinos tosin myönsi, että Kristus syntyi autuaasta Neitsyestä, mutta jatkoi, että hän oli pelkkä ihminen, joka hyvällä elämällään ja tekemällä Jumalan tahdon ansaitsi pääsyn Jumalan pojaksi aivan samoin kuin muutkin pyhät. Tätä vastaan Kristus sanoo: ”Minä laskeuduin taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt” (Jh 6:38). On selvää, ettei hän olisi sieltä laskeutunut ellei olisi siellä ollut, ja jos hän olisi ollut pelkkä ihminen, hän ei olisi ollut taivaassa. Tällaisen näkemyksen torjumiseksi isät lisäsivät sanat: ”Astui alas taivaista”.

Manichaeus taas väitti, että vaikka Jumalan Poika onkin ollut aina ja astunut alas taivaasta, hänellä ei ollut todellista ruumista vaan näennäinen. Tämä on kuitenkin väärin, sillä totuuden Opettajalla ei sopinut olla mitään väärää: niin kuin hän näytti todellista ruumistaan, niin se hänellä olikin. Siksi hän sanoi: ”Kosketelkaa ja katsokaa, sillä hengellä ei ole lihaa eikä luita niin kuin näette minulla olevan” (Lk 24:39).

Ebion puolestaan, joka oli syntyjään juutalainen, sanoi Kristuksen syntyneen autuaasta Neitsyestä mutta mieheen yhtymisen seurauksena ja miehen siemenestä. Tämä on kuitenkin väärin, sillä enkeli lausui: ”Se näet, joka hänestä on syntynyt, on Pyhästä Hengestä” (Mt 1.20). Torjuakseen väärän käsityksen pyhät isät lisäsivät sen vuoksi sanat: ”Pyhästä Hengestä”.

Valentinus taas tosin tunnusti, että Kristus sikisi Pyhästä Hengestä, mutta väitti, että Pyhä Henki toi taivaallisen ruumiin ja asetti sen autuaaseen Neitsyeen; se oli Kristuksen ruumis. Siten autuas Neitsyt ei tehnyt muuta kuin oli Kristuksen sija, ja niinpä Valentinus väitti, että Kristuksen ruumis kulki autuaan Neitsyen läpi kuin vesijohtoa myöten. Tämä on kuitenkin väärin, sillä enkeli lausui Marialle: ”Sitä Pyhää, joka sinusta syntyy, kutsuttakoon Jumalan Pojaksi” (Lk 1:35). Ja apostoli sanoo: ”Mutta kun aika täyttyi, Jumala lähetti Poikansa, naisesta syntyneen” (Gl 4:4). Siksi isät lisäsivät sanat: ”Syntyi neitsyt Mariasta”.

Areios ja Apollinarius väittivät, että vaikka Kristus olikin Jumalan Sana ja syntynyt neitsyt Mariasta, hänellä ei kuitenkaan ollut sielua, vaan sielun tilalla oli jumalallisuus. Tämä on kuitenkin vastoin Raamattua, sillä Kristus sanoi: ”Nyt minun sieluni on järkytetty” (Jh 12:27), ja edelleen: ”Minun sieluni on murheellinen kuolemaan asti” (Mt 26:38). Niinpä pyhät isät tämän torjuakseen lisäsivät sanat: ”Ja tuli ihmiseksi”. Ihminen taas koostuu sielusta ja ruumiista, ja siten Kristuksella oli totisesti kaikki, mitä ihmisellä voi olla, syntiä lukuun ottamatta.

Mutta kun sanotaan Kristuksen tulleen ihmiseksi, kumotaan kaikki yllä mainitut erehdykset ja kaikki muutkin, jotka voidaan esittää, ja erityisesti Eutykheen harha. Hänhän väitti, että tapahtui sekoitus: jumalallisesta luonnosta ja inhimillisestä syntyi Kristuksen yksi luonto, joka ei ollut puhtaasti jumalallinen eikä puhtaasti inhimillinen. Tämä on kuitenkin väärin, sillä silloin hän ei olisi ollut ihminen. Siten tätäkin vastaan suuntautuu lause: ”Ja tuli ihmiseksi”.

Samalla kumoutuu Nestoriuksen erehdys; hän näet väitti, että Jumalan Poika yhdistyi ihmiseen vain siten, että asusti tässä. Tämä on kuitenkin väärin, sillä silloin Kristus ei olisi ollut ihminen, vaan vain ihmisessä. Hän oli ihminen, kuten käy ilmi apostolin sanoista: ”Hänet havaittiin olennaltaan ihmiseksi” (Fl 2:7). ”Miksi tavoittelette minua surmataksenne, ihmistä, joka olen puhunut teille totuutta, minkä olen kuullut Jumalalta?” (Jh 8:40).

Näin sanotusta voimme kuitenkin ottaa jotakin opiksemme.

1. Saamme uskon vahvistusta. Jos joku näet kertoisi meille jotakin kaukaisesta maasta, jossa hän ei itse ole ollut, emme uskoisi häntä samalla tavalla kuin jos hän olisi siellä käynyt. Ennen kuin Kristus saapui maailmaan, patriarkat, profeetat ja Johannes Kastaja kertoivat jonkin verran Jumalasta, mutta ihmiset eivät uskoneet heitä niin kuin Kristusta, joka oli itse ollut Jumalan luona ja on yhtä hänen kanssaan. Sen vuoksi uskomme on sangen luja, koska olemme sen perineet itseltään Kristukselta. ”Jumalaa ei kukaan ole milloinkaan nähnyt; ainutsyntyinen Poika, joka on Isän helmassa, on itse hänestä kertonut” (Jh 1:18). Siksi monet uskon salaisuudet, jotka olivat ennen kätkössä, ovat meille nyt paljaina Kristuksen saavuttua.

2. Toivomme viriää. On nimittäin ilmeistä, ettei Jumalan Poika tullut luoksemme eikä ottanut lihaamme vähäpätöisistä syistä vaan suodakseen meille paljon hyötyä. Niinpä hän teki eräänlaisen vaihtokaupan: hän omaksui elävän ruumiin ja näki hyväksi syntyä Neitsyestä lahjoittaakseen meille oman jumalallisuutensa. Siten hän tuli ihmiseksi, että ihminen tulisi Jumalaksi. ”Jonka kautta meillä on uskon kautta pääsy tähän armoon, jossa nyt olemme ja kerskaamme toivoen Jumalan lasten kirkkautta” (Rm 5:2).

3. Rakkautemme syttyy. Ei ole olemassa mitään selvempää osoitusta jumalallisesta rakkaudesta kuin se, että Jumala, kaiken Luoja, tulee luoduksi, meidän Herramme meidän veljeksemme, Jumalan Poika ihmisen pojaksi. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa” (Jh 3:16). Kun tämän huomaamme, heräämme ja sytymme uudelleen rakastamaan Jumalaa.

4. Pidämme sielumme puhtaana. Kun luontomme yhdistyi Jumalaan, se sai osakseen niin suuren ylennyksen ja korotuksen, että se otettiin jumalallisen persoonan yhteyteen. Sen vuoksi enkeli ei ihmiseksitulon jälkeen halunnut ottaa vastaan palvontaa autuaalta Johannekselta, vaikka oli aikaisemmin sen sallinut suuremmillekin patriarkoille. Ihmisen tulee muistella ja ajatella tätä korotustaan, eikä hän saa alentaa arvossa itseään eikä luontoaan tekemällä syntiä. Siksi autuas Pietari lausuu: ”Jonka kautta hän on lahjoittanut meille suurimmat ja kalliit lupauksensa, että niiden kautta tulisimme osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja pääsisimme pakoon maailmallisen himon turmelukselta” (2 Pt 1:4).

5. Kaipuumme syttyy päästäksemme Kristuksen luo. Jos näet jollakulla olisi veli kuninkaana jossakin kaukana, hän haluaisi päästä tämän luo ja elää ja pysyä hänen tykönään. Koska Kristus on veljemme, meidän tulee haluta olla hänen kanssaan ja yhdistyä häneen. ”Missä ruumis on, sinne kotkatkin kokoontuvat” (Mt 24:28). Ja apostoli halusi päästä täältä ja olla Kristuksen luona. Tämä kaipuu kasvaa meissä, kun tarkastelemme hänen ihmiseksituloaan.

Tällaisen Kristus-keskeisen joulusanoman Tuomas Akvinolainen lähettää meille 1270-luvulta, Apostolisen uskontunnustuksen kolmannen artikkelin selityksen muodossa.

Jeesus Kristus, ihmiseksi inkarnoitunut Jumalan Poika, on joulun ja koko historian Herra ja Kuningas.

Kuten itävaltalaiset Sigrid & Marina esittävät joulukappaleessaan Sterne der heiligen Nacht, ”Christkind ist heute geboren…”

Siunattua joulua 2020 ja hyvää Herran uutta vuotta 2021!