Jylisevä Urho Muroma. Kuusi vuosikymmentä – kuusi hengen jättiläistä 1/6 (Näitä minä muistelen #21)

MUISTAN ja tiedän kuunnelleeni Urho Muromaa ensimmäisen kerran Helsingin Johanneksen kirkossa.

Tuohon aikaan oli hengellinen kotini Tähtitorninmäen Lähetyskirkon ruotsinkielisessä toiminnassa. Hengellisiä isiäni olivat Per Wallendorff ja Mikael Sandell. Ensin mainittu kehottamalla kehotti ruotsinkielisiä käymään Urho Muromaa kuuntelemassa. ”Den Helige Ande skall nog hjälpa att förstå finska.” – ”Kyllä Pyhä Henki auttaa ymmärtämään suomea.” Näin Wallendorff passitti. Ja minä menin. Ihastuin hengessä ja sielussa. Käsitin, että Muroman terveys ei enää ollut parhaimmillaan joskaan julistuksen terää ei sairaus leikannut.

Urho Muroma oli syntynyt 10. toukokuuta 1890 Helsingissä. Hän kuoli 25. kesäkuuta 1966 76-vuotiaana. Muroman isä oli tunnettu evankeliseen liikkeeseen kuuluva pappi. Muroma itse koki väkevän heräämisen ja uudestisyntymisen norjalaisen baptisti evankelistan Albert Lunden kokouksissa Helsingissä.

1910 luvun lopulla Muroma oli vakuuttunut siitä, että niin sanotun vapaakirkollisen julistusmenettelyn kautta suomalaisia johdatettiin heräämiseen ja uudestisyntymiseen paremmin kuin luterilaisen kirkon perinteisissä jumalanpalveluksissa. Vuosina 1921 – 1939 Muroma kiiti Suomea ristiin rastiin ja toimi puhujana laskemattoman monilla paikkakunnilla.

1929 Muroma alkoi julkaista Herää valvomaan! -lehteä (joka ilmestyy vieläkin nimellä Elämä.) Muroma työskenteli useitten järjestöjen palveluksessa. 1940 hänen evankelioimistyönsä tukemiseksi perustettiin Suomen ev.lut. Sisälähetyssäätiö (nimi perustunee norjankieliseen Indremission-sanaan, jonka alla toimivaan norjalaiseen matalakirkolliseen herätyskristillisyyteen Muromalla oli runsaat yhteydet). Työ tunnetaan tänään Suomen Raamattuopiston säätiön nimellä, keskuspaikkana  Kauniaisissa sijaitseva Suomen Raamattuopisto.

TAANNOISESSA kirjoitelmassani mainitsin tieni Jeesuksen Herrauden tunnustamiseen ja uskon vaelluksen opettelemiseen kulkeneen kristillisen lähetys radion herättävän kosketuksen kautta. Päädyin Helsingin ruotsinkielisen helluntaiseurakunnan Filadelfian puhujanlavan alla olevan rukoussalin lattialla tapahtuneeseen pelastusrukouksen lausumiseen pastori Edwin Nyqvistin toimiessa sielunhoitajana. Helluntailaisessa ympäristössä kuulin saman tyyppistä julistusta kuin olivat amerikkalaisten radioevankelistojen saarnat. Kotiuduin tuohon ympäristöön. Erilainen käsitys vesikasteesta kuitenkin vaikutti sen, että kulkeudun ulos helluntailaisesta vaikutuspiiristä – tuolloin.

Sitten tuli ilta, jolloin istuin ensimmäistä kertaa Urho Muroman saarnatuolin juurella.

Kohtasin tuohon astisen hengellisen elämäni ensimmäisen Jumalan jättiläisen. Saarnan sisällöstä saarnaajan ääneen – kaikki oli jättimäistä Jumalan kosketusta. Jumala puhui – ihmisensä kautta. Kummastakaan väitteestä ei jäänyt tilaa epäilyn häivällekään. Jos tuohon aikaan olisi ollut äänikasetteja, varmaankin olisin ostanut lompakkoni tyhjäksi äänitteitä.  Kasetteja ei ollut, mutta oli kirjoja – vieläkin on hyllyssäni joitain tuohon aikaan ostamiani Muroman pieniä kirjasia.

1958 painettiin Urho Muroman kirja “Että he yhtä olisivat”.  Minulla on uutena ostettu mutta lukuisista lukemisista tosi käytetyn näköinen ja tuntuinen kappale 61 sivuista kirjaa.

Nuorena kristittynä takanani oli helluntailainen tien katkelma ja matalakirkollinen, herätyskristillinen jatkuvasti käytössä oleva luterilainen tie. Kristittyjen yhteys oli minulle kaiken aikaa edistyksellinen raamatullisideologinen voima. Miten nautinkaan saadessani lukea Muroman kirjaa.

Kirjan ensimmäisellä sivulla on raamattuteksti Johannes 17:20-23. Teksti on tunnettua Herran Jeesuksen Kristuksen ylimmäispapillista rukousta, jossa aiheena on Häneen uskovien yhteyselämä. Muroma kirjoittaa:

Kuoleman hetkellä puhuu ihminen vain sellaista, mikä on hänelle kaikkein kalleinta.

Rukoillessaan rukouksensa on Jeesus jo iäisyyden rajalla.

Mikä on se asia, joka näinä Hänen elämänsä viimeisinä hetkinä valtaa Hänet niin, että Hän painuu polvilleen taivaallisen Isän eteen yhdessä opetuslastensa kanssa?

Se käy ilmi sanoista: ”…että maailma uskoisi … että maailma ymmärtäisi…”

Maailman voittamisen edellytyksenä näkee Jeesus tässä sen, että Hänen opetuslapsensa olisivat yhtä.

Tästä voimme päätellä, että ajatus, mikä Jeesusta hallitsi Hänen elämänsä viime hetkinä maan päällä, oli, että Hänen omansa olisivat yhtä rakkaudessa. Ja me ymmärrämme hyvin, mikä mahtava voima kristillisyys olisikaan ollut ihmiskunnan historiassa, jos tämä rukous olisi voinut täyttyä kaikessa valtaisuudessaan.

Mutta ikävä kyllä, ihminen on rajattoman pieni ja samalla rajattoman suuri. Hän on rajattoman pieni Jumalan edessä, mutta rajattoman suuri omissa silmissään. Nöyryys puuttuu. Ylpeyttä on ylen paljon. Ja sen tähden Jumalan valtakunnan suuri asia tärventyy aina ja joka paikassa inhimillisen typeryyden, itserakkauden, itsekkyyden ja omahyväisyyden tähden.

Jospa saisit – voisit – lukea tämän kirjan alusta loppuun!

Urho Muroma piti Ensio Lehtosta hyvänä, läheisenä ystävänään. Kuva ja Sana sai olla siunauksen kanavana julkaisemalla eräitä Urho Muroman kirjallisia tuotteita. Kolmen ensimmäisen tapaamiseni aikana Ensio Lehtosen kanssa sain joka kerta häneltä kirjan matkaani. Yksi kirja oli Lehtosen oma päivittäisen raamattutekstin ja sen hartausselityksen sisältävä teos – kaksi kirjaa olivat Urho Muroman tuotantoa. Jotakin tämä osoittaa Lehtosen – hengellisen johtajani – asenteesta ja arvostuksesta Urho Muromaa kohtaan.

ENSIMMÄINEN henkilökohtainen yhteyteni Urho Muromaan muodostui Ensio Lehtosen määräyksestä vierailla Muroman kodissa haastattelemassa häntä Kipinä-lehteen. Olin juuri aloittanut kokotoimisesti Kuvan ja Sanan toimituksessa.

Keskeisin muistoni vierailusta muodostui Muroman kohtaamisesta hänen ollessaan vuoteen omana sairaana. En muista sairauden laatua; sen muistan, että haastateltavani oli määrätietoisella tavalla puhelias ja muistan hänen arvostaneen Kuvaa ja Sanaa – ”tärkeätä kirjojeni kustantajaa” – ja Ensio Lehtosta. Jälkimmäistä muistoa väritti Muroman tervehdys Lehtoselle ”olla välittämättä kaikenlaisista esteistä” ja rohkeasti tulla julistamaan syventymispäiville. Muroma myös osoitti kiitollisuutta siitä, että Lehtonen oli kuulunut Herää Valvomaan lehden kirjoittajiin ”Jeesuksen tulemista käsittelevillä kirjoituksilla”.

Urho Muroma oli varannut kopioita tai revittyjä Herää Valvomaan-lehden sivuja kolmesta kirjoituksestansa:

”Myrskyn noustessa” (3/1939).

”Rohkaisun ja lohdutuksen sana raskaan ristin alla vaeltavalle” (?/1944).

”Usko, joka voittaa maailman” (?/1941).

Tarkoitus oli julkaista kirjoitukset Kipinässä yllä olevassa Muroman itsensä korostamassa järjestyksessä. Kirjoitukset jäivät Lehtosen haltuun ja vuonna 1972 paikallistin ne (Ensio Lehtonen kuoli 1971) käsiini siirtyneistä Lehtosen arkistoista.

Mielikuvani on edellä mainitusta kohtaamistilanteesta alkaen aina ollut se, että Urho Muroma ja hänen perintönsä vaalijat ovat myötämielisiä edustamaani työmuotoa kohtaan. Mainitsen yhden esimerkin.

Rovasti Eino Sares siunasi minua ystävystymällä kanssani jo Suomen Raamattuopiston päivinä. Olimme yhdessä mukana puolen tusinan miehen piirissä, joka useamman vuoden ajan tutki Raamattua nimenomaan eskatologisista horisonteista käsin. Kun kristillinen politiikka oli murtautumassa puolueeksi, Sares tuli Raino Westerholmin kanssa joitain kertoja Kuvan ja Sanan tiloissa olevassa Alasalissa kokoontuvan rukoussolun keskuuteen pitämään esillä kristillisen politiikan asiaa. Teimme sittemmin ainakin kerran kuukaudessa tapaamisia ilta-aterian ja keskustelun äärellä ja kävelimme pitkiäkin matkoja ravintoloista hänen kotiinsa lähellä Messuhalleja. Puhuimme paljon Muromasta ja tuohon nimeen liittyvästä.

Sares kannusti minua huolehtimaan siitä, että Muroman perintö eläisi Kuvan ja Sanan kautta pitkään. Erään kerran tapahtui, että Sares oli kerännyt ruskeaan voimapaperiin lehtiä, kirjoja, kirjeitäkin ja muuta Muromaan liittyvää ja antoi kantamuksensa käyttööni. Käsitin, että palauttaisin materiaalin, ja kun sitä noin vuoden hallussa pidon jälkeen olin tekemässä, Sares ilmoitti, että hän toivoo minun hallitsevan minulle luovutettua ja tekevän sen kanssa mitä parhaaksi koen.

Radio-historiamme alkuvaiheisiin liittyy toivomukseni saada käyttää Urho Muroman kasetoituja puheita radiokanavillamme (tuolloin ei ollut vielä Radio Patmosta; ostimme aikaa kaupallisilla asemilla ympäri maata ja Helsingin Lähiradiossa vastasimme usean tunnin ohjelmista viikoittain.)  Jälkimmäisellä kanavalla ennätimme käyttää joitakin Urho Muroman puheita luvilla, jotka tulivat pojalta Uolevi Muromalta.

Uolevilla oli kanssamme läheinen yhteys. Julkaisimme hänen kirjansa.  Puheissa oli myös Urho Muroman kirjoituskokoelma Jeesuksen tulemuksesta ja Israelista. Uolevi suhtautui ajatukseen rakentavasti, ja suunnitelmissa oli yhdistää isän ja pojan tekstejä, joissa katseltiin kohti tulevaa. Otsikkoakin oli hiottu: Muroman oma otsikko oli esillä: ”Myrskyn noustessa”. Kustantajana kuitenkin luovuimme koska saman aikaisesti olimme kehityksessä, jossa ajettiin alas kirjankustannustamme.

Radio teki läpimurtoa – sekä Suomessa että suomenkielisissä ohjelmissa ulkomailla. Esimerkiksi amerikan- ja kanadansuomalaisten radioissa kuultiin Patmoksen ”Taivaskanavaa”.  Parhaimmillaan yli kaksikymmentä kaupallista mainosradiokanavaa Suomessa radioi ohjelmiamme.

En muista missä merkeissä Uolevi oli Jyväskylässä samaan aikaan kun minä olin puhumassa kaupungissa. Kohtasimme. Puhuimme kirjallisista aiheista, viidesläisyyden tilanteista, muusta. Kosketimme isänsä kirjallista ja puhuttua / nauhoitettua perintöä. Uolevi vahvisti iloiten oikeuksiamme isänsä aineiston käyttämiseksi. Hän mainitsi henkilön, jolla tiettävästi oli hallussaan merkittävän paljon vanhoja avokeloja, joissa isänsä puhetta. En näitä kuitenkaan alkanut kysellä koska käyttöömme tuli hyvä kokoelma valmiiksi kasetoituja puheita. Uolevi antoi myös joitain itse puhumiansa kasettejansa ja olemme niitä eräitä radioineetkin.

Summa summarum: Uolevi Muroma – kuten jo ilmaisin: iloisena – antoi radiotyöllemme valtuudet käyttää sekä isänsä että omia puheäänitteitään. Vapaasti ilman korvauksia.

Toivomukseni luonnollisesti on, että Urho Muroman ääni ja sanoma saisi kantautua Radio Patmoksenkin kautta tuhansien opastukseksi ja heräämiseksi.

MUISTELONI kasvavat lähes luvatonta pituutta. Tämän kerran tämä sallittaneen – tämän Jumalan jättiläisen vallatessa ajatustilaa.

Olet heikkojen ilmaisujeni kautta tullut lähelle jättiläistä, joka on merkinnyt elämälleni ja elämässäni lähes ääretöntä, niin, perustuksen löytämistä. Urho Muroman kirjallisuutta on edelleen myynnissä ja lainattavissa kirjastoista. Lue! Opi! Kasva! Koe rajoja rikkovia radikaaleja kokemuksia Pyhän Hengen radikaalissa maailmassa! Kasva perustotuuksien sisimpään ytimeen saakka. Jumala olkoon kiitetty johtajista, jotka Hän antoi Suomen Siionille!

Lue Näitä minä muistelen -kirjoitussarjan aiemmat osat täältä.