Vapaaksi masennuksen ja itseinhon kahleista

Olin silloin 20-vuotias lukiosta valmistunut, vailla tulevaisuuden suuntaa oleva nuori aikuinen, joka oli kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta ja itseinhosta jo 7 vuotta. Lapsuuteni ja nuoruuteni vaikeudet ja traumaattiset kokemukset olivat saaneet aikaiseksi mielenterveysongelmia, joita en ollut omin voimin tai edes ammattilaisen avulla saanut parantumaan. Olin ollut jo pitkään umpikujassa, josta ei ollut ulospääsyä.

Joka ilta kävin läpi saman kuvion mielessäni. Vihasin itseäni ja sitä miltä näytin ja syytin katkerana Jumalaa siitä, ettei hän auta minua. Halusin kuolla.

Koulu oli sujunut huonosti yläasteella ja lukionkin olin päässyt suurella vaivalla läpi – joissakin kohtaa rimaa hipoen.

Jeesus oli kuitenkin kutsunut minut jo nuorena tyttönä seuraamaan häntä ja kertonut minulle, että tulisin olemaan mukana hänen valtakuntansa työssä. En kuitenkaan nähnyt miten Jumalan kutsu voisi toteutua, koska enhän minä voinut mennä raamattukouluun opiskelemaan masentuneena, saati sitten tekemään mitään hengellistä työtä.

Jumalalle tämä tilanteeni ei kuitenkaan ollut mikään este. Hänellä oli suunnitelma. Hän aikoi parantaa minut.

Olin sinä talvisena viikonloppuna tavalliseen tapaan seurakunnan nuortenillassa kotipaikkakunnallani ja puhujana oli eräs romanimies. Hän ei tiennyt tilanteestani ja ongelmistani mitään, enkä siitä hänelle esirukoiltavaksi mennessä kertonut. Menin vain rukoiltavaksi tuttuni kehotuksesta.

Kun tämä uskon mies kertoi hallavuosien olevan ohi, minä vain tiesin, että nyt on muutos tapahtunut, vaikka en siinä hetkessä kokenutkaan mitään erityistä. Uskoin siihen, että jotain isoa muuttuu elämässäni.

Illalla kotiin mennessäni koitin vähän niin kuin testatakseni ajatella masentavia ajatuksia ja puoliksi odotin jo niin tutuksi tullutta itseinhon tunnetta, joka oli terrorisoinut elämääni vuosia. Ihmetyksekseni huomasin, ettei näillä ajatuksilla ollut enää mitään valtaa mielessäni ja ajatuksissani. Oli kuin Jumala olisi suojannut mieleni ja sydämeni näiltä pahan voimilta ja niiden ote ei enää pitänyt.

En ollut masentunut, katkera enkä vihannut enää itseäni. Olin parantunut. Olin vapaa!

Tästä alkoi uusi vaihe elämässäni. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin pystyin sanomaan olevani onnellinen. Vaikka ulkoiset olosuhteet olivatkin täsmälleen samat kuin mitä ennen parantumistani, oli mieleni vapaa masennuksesta ja alituisesta itseinhosta sekä katkeruudesta. Jeesus, joka oli kutsunut minut jo lapsena seuraamaan häntä, oli ottanut pois esteet kutsumukseltani.

Meninkin kohta tämän jälkeen opiskelemaan raamattukouluun Iso Kirjaan ja opiskelin lopulta teologian maisteriksi valmistautuen siihen kutsuun, jonka Jumala oli minun sydämelleni laskenut.

Monien, välillä hyvin kirjavienkin vaiheiden kautta, saan tänä päivänä palvella Jumalaa Patmos Lähetyssäätiön leivissä ja olen edelleen kiitollinen Jumalalle siitä, että hän paransi minut ja antoi minulle uuden elämän.

Elämässäni on ollut vuosien varrella paljon muitakin asioita, joissa olen tarvinnut Jumalan parantavaa voimaa ja apua, mutta hän on ollut niin uskollinen ja pitänyt huolen monenlaisissa elämän myrskyissä. Ja Jumalan työ minun kohdallani ei ole suinkaan vielä ohi, mutta pitkälle ollaan tultu Jumalan kanssa siitä, mistä lähdimme liikenteeseen.

Haluan tällä tarinallani ja todistuksellani rohkaista sinua uskomaan siihen, että Jumalalla on hyvä suunnitelma sinunkin elämääsi varten. Hän kuulee jokaisen huokauksesi ja näkee jokaisen kyyneleesi. Hän tietää mitä tekee, vaikka se ei siltä aina näyttäisikään meidän vajavaisten ihmisten silmissä. Jumala ei ole unohtanut sinua. Luota häneen, vaikka elämässäsi olisi aikoja, kun on todella vaikeaa ja ulospääsy ei olisikaan näköpiirissä. Hänellä on suunnitelma.

”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.” (Jes. 43:18-19 RK)

”sillä minä tunnen ajatukseni, joita minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra. Ne ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia – minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11 RK)