Patmos-blogi

Kenen pöytä?

Reijo Telaranta Patmos Lähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja, talousneuvos Reijo Telaranta on ollut toimittajana ja päätoimittajana useissa isoissa lehtitaloissa. Vuonna 2005 hän jäi eläkkeelle Kotimaa-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on myös toiminut Hengen uudistus kirkossamme ry:n hallituksen puheenjohtajana. Reijon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi
Julkaistu:

Toukokuun 2. päivänä 1865 aamujumalanpalvelus oli edennyt Virginian osavaltiossa Alexandrian kaupungin St. Paulin metodistikirkossa hetkeen, jolloin vuorossa oli Herran Pyhä Ehtoollinen. Tällä kerralla ilmassa väreili erityinen jännitys. Se sai paikalla olleet pidättelemään hengitystään. Nyt kaikki ei sujunutkaan tuttuun ja turvalliseen tapaan.

Mustat, jotka istuivat takana omassa kirkonosassaan, eivät olleet yleensä osallistuneet ehtoollisen viettoon.  Vain valkoihoiset ihmiset olivat tavanneet astella alttarille Herran pyhälle ehtoolliselle. Nyt tapahtui kuitenkin jotain, mikä yllätti kaikki. Vanha musta mies nousi ensimmäisenä ylös, käveli keskikäytävää eteen ja polvistui alttarille ottaakseen vastaan ehtoollisen.

Sellaista ei ollut koskaan aiemmin nähty. Niinpä kukaan, pappi mukaan lukien, ei tiennyt, miten pitäisi menetellä. Kaikki istuivat kuin kivettyneinä tuijottaen alttarilla yksin olevaa mustaa miestä.

Pitkän hämmennyksen ja hiljaisuuden jälkeen kookas valkoinen mies, jolla oli hulmuava vaalea tukka ja parta, nousi ylös penkistä. Ryhdikkäänä ja varmoin askelin hän käveli eteen, polvistui alttarille aivan mustan miehen viereen ja rukoili hänen kanssaan. Sen jälkeen he jäivät polvistuneina yhdessä odottamaan ehtoollisen jakamista.

Tuo ryhdikäs ja määrätietoinen valkoinen mies ei ollut kuka tahansa. Hän oli kenraali Robert E. Lee, joka oli sisällissodassa komentanut orjuutta kannattaneiden etelävaltioiden joukkoja.

Huhtikuussa 1865 Amerikan sisällissota oli päättynyt. Kenraali Lee oli antautunut pohjoisvaltioiden kenraali Grantille. Myöhemmin Lee pyysi etelävaltioita liittymään Unioniin ja muodostamaan pohjoisvaltioiden kanssa yhden kansakunnan.

Presidentti Lincolnin salamurha oli jättänyt valtakunnan epävarmuuteen. Kuka johtaisi jälleenrakennusta, ja miten aiemmin taistelleet osapuolet voitaisiin yhdistää?

Vastaus tähän polttavaan kysymykseen saatiin nyt pienessä metodistikirkossa. Ensimmäiset askelet sovinnon polulla otettiin, kun orjana elänyt vanhus ja orjuuden jatkamisen puolesta taistellut kenraali polvistuivat rinnakkain ehtoollispöydän ääreen. Tuona hetkenä sielujemme vihollinen, joka haluaa aina erottaa ihmisiä toisistaan, kärsi kirvelevän tappion.

Jeesuksen risti rakentaa siltoja ihmisiä erottavien kuilujen yli. Risti pelastaa samalla tavalla mustat ja valkoiset, köyhät ja rikkaat, katoliset ja protestantit, helluntailaiset ja luterilaiset, ortodoksit ja vapaakirkolliset. Ei ole montaa erilaista pelastusta. Jumalan luo on vain yksi tie, Vapahtajamme Jeesus Kristus.

Ennen kärsimistään ja kuolemaansa Jeesus antoi meille taivasmatkallemme evääksi Herran pöydän, Herran Pyhän Ehtoollisen. Pöydän isäntänä hän kehotti kaikkia läsnä olleita, jopa kavaltajakseen tietämäänsä Juudasta ja epäilevää Tuomasta, osallistumaan pyhään ateriaan. Jokainen oli samalla tavalla tervetullut Herran aterialle.

On vain yksi Herran pöytä, yksi Herran Pyhä Ehtoollinen. Valitettavasti monet kirkot ja seurakunnat ovat halunneet anastaa sen itselleen. Ne ovat halunneet tehdä siitä omien jäsentensä ja kuppikuntiensa yhteyden vaalimiseen tarkoitetun ja siksi muilta kristityiltä suljetun pöydän. Ikään kuin olemassa olisi kaksi joukkoa, oma perheväki ja ne muut, ne vieraat. Aivan kuin Jumalalla olisi monia perheitä.

Kun me polvistumme ehtoolliselle, me ajattelemme, että alttarin puolikaari jatkuu silmiltämme salattuna molempiin suuntiin. Meidän kanssamme tähän vain osittain näkyvissä olevaan Herran pöytään kokoontuvat myös ne Herramme Jeesuksen seuraajat, jotka ovat eläneet ennen meitä sekä meidän jälkeemme elämään tulevat. Herran pöydässä kyse on hengellisestä yhteydestä yli vuosien, vuosisatojen ja jopa yli ajallisen kuoleman rajan.

Kaikkien Jeesukseen uskovien ja häneen turvautuvien välillä on hengellinen yhteys, vaikka se ei vielä olisi todellisuutta organisaatioiden, tulkintojen ja perinteiden tasolla. Siksi Herran pöydän on oltava avoinna kaikille Herraamme uskoville ja hänen maailmanlaajuiseen seurakuntaansa kuuluville. Kaikkien yhteinen ehtoollinen ei ole päämäärä, palkinto saavutetusta yhteydestä. Se on väline sitä kohti.

Seurataan, ystävät, siksi vanhan orjan ja kenraali Leen esimerkkiä. Avataan rohkeasti ehtoollispöydät kaikille kristityille. Jaetaan kaikille ja mennään itse kaikkiin pöytiin.

Tärkeintä ehtoollisessa on, että se välittää yhteyden ihmisen ja Kristuksen välille. Hän omistaa ja pyhittää pöydän riippumatta siitä, kuka hänen ruumiinsa ja verensä kulloinkin  jakaa. Hänessä ja hänen kauttaan meille avautuu polku kohti todellista yhteyttä. Siksi kaikille avoin Herran pöytä on väkevä lääke sekä omien että kirkkokuntien sydänhaavojen parantamiseksi.

Siunausta päivääsi, Jeesuksen kalliisti lunastama ystäväni!

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (3)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Faktantarkastus

    Ihan kivasti kirjoitettu juttu, joskaan se ei pidä paikkaansa. Sisällissodan jälkeen kenraali Robert E. Lee vastusti orjuuden yhtäkkistä lopettamista, eikä hän tunnustanut orjuudesta vapautetuja mustia valkoisten kansalaisten veroisiksi. Lisäksi hänen mielestään orjuus oli mustille hyväksi.

    • juhani

      Millä tavalla tuo muka kumoaa ylläolevan tarinan, jossa Lee polvistuu ehtoolliselle mustan vanhuksen viereen? Ei se edellytä sitoutumista mihinkään tiettyyn politiikkaan, vaan kaikkien ihmisten tasavertaisuuteen Jumalan edessä.

  2. Sen tien kulkija

    Amen!
    Usko Herraan Jeesukseen avaa tien Herran aterialle. Se riittää!