Jumalalla on edelleen kaikki hallinnassaan

Luetteloa voisi jatkaa loppumattomiin. Miten voin kuitenkin väittää samaan aikaan, että Jumalalla on edelleen kaikki hallinnassaan. Onko se viimeinen järjen hivenkin paennut vasenkätisen kieroutuneen ihmisen päästä ja naiiviuden vaaleanpunaiset sokeuttavat silmälasit korvanneet selkeän näkökyvyn?

Jumala tietää ja välittää

Tämänkin blogini inspiraatiosta saan kiittää kristillistä musiikkia. Vuonna 1972 perustetun Petra-yhtyeen keulakuvaa Bob Hartmania. Albumilta Back to the Street (1986) löytyy laulu nimeltään Whole World (Koko maailma). Kuuntelin sitä juuri äsken kyyneleet silmissä ja kuuntelen yhä edelleen.

Näkökulmani tuntuu niin kovin helposti vääristyvän. Miksi näen vain ne haasteet, esteet ja niiden painon? Mihin unohdan Jumalan kaiken tämän keskellä? Kyllä Jumala näkee maailman hädän. Kyllä Jumala tietää kaiken sekamelskan mitä sinisellä planeetallamme on käynnissä – niin koko maailman tasolla kuin yksityisessä elämässämmekin.

Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä. (Apt. 17:24-27)

Kyllä Jumala tietää tasan tarkkaan, mitä on meneillään eikä hän ole kaukana yhdestäkään meistä. Onko ongelmani kuitenkin siinä, että liian usein katson maailmanmenoa ja oman elämäni kaarta omien aistieni, ajatusteni ja tunteitteni kautta. Omien huolieni, pelkojeni ja rajoittuneen näkökykyni kapeuttaman linssin läpi?

Entä jos useammin muistaisinkin, etsiä Jumalaa joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä

Jumala ei aiheuta maailman sekasortoa vaan tarjoaa ratkaisua siihen
Kun suuri tragedia kohtaa elämäämme tai joudumme itsellemme epämiellyttävään tilanteeseen, on todella helppoa syyttää Jumalaa. Jumala ei kuitenkaan aiheuta maailman sekasortoa. Jumala ei paina liipaisinta murha-aseessa. Jumala ei syydä loukkaavia sanoja koulukiusaajan suusta uhria kohtia. Jumala ei ole piittaamaton nälkään kuolevan ihmisen hädälle. Ongelma on oikeasti se, että kovin usein me olemme piittaamattomia! Ihmisen oma itsekkyys ja syntisyys aiheuttaa suunnatonta tuskaa ihmiselle itselleen ja hänen läheisilleen. Köyhyys olisi vältettävissä hyvin pitkälti, jos me rikkaammat välittäisimme toisten hädästä tarpeeksi. Jumalan tarjoama armo ja rakkaus olisivat oivallinen lääke rakoilevien ihmissuhteiden tuskaan.

Jumala tarjoaa kestävän kehityksen ratkaisua maailman ongelmiin – sisimmän ja mielenmuutosta jokaiselle ihmiselle

Jumala tarjoaa muutosta, mikä saa alkunsa hänen armonsa ja rakkautensa vastaanottamisesta. Jos emme ole kokeilleet hänen tarjoamaansa vastalääkettä maailman hätään, miten voimme väittää, että Jumala ei välitä tai hän ei kykene? Jumala voi ja haluaa tarjota ratkaisua maailman sekasortoon ja hätään, mutta haluammeko me toimia hänen välikappaleenaan vai hylätä hänen tarjouksensa?

Jumalan kaikkivaltius ja rakkaus eivät horju, vaikka maailma hajoaisi palasiksi: Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. (Jes.54:10)

Maailman sekasorto on pitkälti seurausta kyvyttömyydestämme myöntää avoimesti sitä, että meistä ei ole itseämme auttamaan. Yhä uudestaan ja uudestaan taomme päätämme samaan seinään. Ennennäkemätön teknologinen kehitys sumentaa samalla näkökykymme ja paisuttaa egomme harha-ajatukset omasta kyvykkyydestämme liian suuriksi. Se ei ole suurista lupauksistaan huolimatta antanut ihmiselle kyvykkyyttä ratkaista sisimmän syvimpiä moraalisia ongelmia. Yhä kovempaa raikuva inhimillisen vapauden ylistyslaulu ei ole tuonut lupaamaansa vapautusta taakkojen parissa kipuilevalle ihmiselle vaan johtanut yhä enenevään pahoinvointiin. Ihmisestä ei ole itseään auttamaan. Voisimmeko lopultakin myöntää sen?

Sisimmän rauha on tarjolla kaiken sekasorron keskelläkin

Muutama viikko sitten matkustin lähijunassa. Junavaunu oli täynnä apaattisia ihmisiä. Moni meistä nojaili laiskan näköisenä junavaunun seinää vasten. Useamman pää nuokkui veltosti alaviistossa. Silmät painuivat kiinni väsymyksen vallassa. Vaunussa oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Kaikki elämä tuntui kadonneen junavaunun ulkopuolelle. Olo oli kuin hidastetussa filmissä keskellä keinotekoista todellisuutta.

Kesken junamatkan tapahtui jotain odottamatonta. Pieni lapsi alkoi jokeltelemaan iloisesti. Tuntui siltä kuin junavaunullinen ihmisiä olisi herännyt henkiin. Aivan kuin kaikki me olisimme saaneet äkillisen kutsun keskelle riemullista ilojuhlaa. Huolet kaikkosivat, kumaraan painuneet ryhdit alkoivat suoristua, sulkeutuneet silmät avautuivat. Sama junavaunu, samat ihmiset, mutta kuinka erilainen tunnelma ja mieliala.

Jumala tarjoaa (mielen)rauhaa kaiken sekasorron keskelle hänen poikansa välityksellä. Jeesus syntyi tähän maailmaan, että meillä olisi rauha Jumalan ja toistemme kanssa. Jeesus syntyi tähän maailmaan, että saisimme anteeksi syntimme. Jeesus syntyi tähän maailmaan, jotta meistä voisi tulla hänen rakkautensa välikappaleita. Hänessä on kaikki toivo ihmiskunnan ongelmiin.

Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. (Jes. 9:5)

Kristus haluaa ottaa syliinsä jokaisen kyyneleitään nieleskelevän. Otatko sinä hänet vastaan ehdoitta sellaisena kuin Hän on vai käännytätkö hänet pois?