Eutanasian kalteva pinta on todellinen
Haastattelin Suomen Lääkäriliiton eettisen neuvottelukunnan jäsentä, lääkäriä ja teologia Kalle Mäkeä tämän vuoden maalis- ja kesäkuussa. Lääkäriliiton eettinen neuvottelukunta teki taustaselvityksen eutanasiasta ja lääkäriavusteisesta itsemurhasta. Kalle Mäki oli mukana valmistelemassa kyseistä taustaselvitystä. Suomen Lääkäriliiton valtuuskunta päätti säilyttää kielteisen kansansa eutanasiaan, kun se käsitteli eutanasiakysymystä viime keväänä. Lääkäriliitto julkaisi 16.5.2024 tiedotteen, jossa se kertoo vastustavansa eutanasian laillistamista sekä lääkärien velvoittamista tekemään toimenpiteitä, joilla ensisijaisesti joudutetaan potilaan kuolemaa.
Kalle Mäki kertoo haastattelussa, että eutanasia sekä lääkäriavusteinen itsemurha ovat sallittuja muun muassa Alankomaissa, Kanadassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Kolumbiassa, Uudessa Seelannissa, Espanjassa, osassa Australian osavaltioita ja Kuubassa. Equador liittyi tänä vuonna näiden maiden joukkoon. Monissa maissa eutanasia on alunperin sallittu henkilöille, jotka ovat parantumattomasti sairaita ja jotka kärsivät paljon sairautensa vuoksi. Mäen mukaan tämän kaltaisista lähtökohdista on usein lähdetty liikkeelle.
-Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että eutanasian saamisen kriteereitä on lainsäädännöllisesti väljennetty tai määritelmät on alun perin olleet niin väljiä, että ne ovat sallineet laajentaa tulkintaa yhä uusiin ja uusiin potilasryhmiin. Kaltevan pinnan ilmiö on selkeästi havaittavissa esimerkiksi Alankomaissa ja Kanadassa.
Sietämätöntä kärsimystä pidetään keskeisenä perusteena eutanasialle, Mäki kertoo. Se on ongelmallista, sillä missään ei ole määritelty sitä, mikä on sietämätöntä kärsimystä. Sietämättömän kivun määritteleminen perustuu pitkälti potilaan omaan kokemukseen.
Kärsimystä ja kipua voidaan jollakin lailla objektiivisesti mitata tietyillä kipumittareilla, mutta kun käsitteet ovat näin väljiä, se antaa mahdollisuuksia monenlaisille tulkinnoille, Mäki sanoo.
Henkilö voi saada eutanasian väljillä ja vaikeasti määriteltävillä perusteilla. Usein taustalla on ajattelutapa, että ihmisen itsemäärämisoikeuden pohjalta arvioidaan sitä, mikä on sietämätöntä kärsimystä, Mäki toteaa. Alankomaissa eutanasian saa lääketieteellisen syyn perusteella. Lääketieteellisellä syyllä voidaan tarkoittaa esimerkiksi vanhuuden heikkoutta, näön tai kuulon heikkenemistä, yleistä heikkoa tilaa tai kaatumisia. Eutanasia voidaan myös myöntää sillä perusteella, että henkilö on toisten varassa. Kanadassa henkilö voi saada eutanasian nivelrikonkin perusteella, Mäki kertoo.
Lääkäriliitto tarkoittaa eutanasialla potilaan vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä tapahtuvaa lääkärin tarkoituksellista potilaan elämän lopettamista lääkkeitä antamalla. Eutanasialla Lääkäriliitto ei tarkoita vaikuttamattomien tai tarpeettomien hoitojen lopettamista tai niistä pitäytymistä.
SUSANNA KOIVULA
- Kuuntele alta Kalle Mäen haastattelu ohjelmasarjasta Iltapäivä Susanna Koivulan seurassa: Eutanasian kalteva pinta on todellinen.
- Lääkäriliitto torjuu eutanasian – aiheisessa haastattelussa Mäki kertoo, millä perusteilla Lääkäriliitto päätti säilyttää kielteisen kantansa eutanasiaan.
- Haastattelin Kalle Mäkeä myös saattohoidosta. Jakson nimi on Saattohoidon tila Suomessa. Näkökulmina ovat muun muassa saattohoitopotilaiden tarpeet ja ihmiselämän arvokkuus kuoleman jo lähestyessä.
Eutanasian kalteva pinta on todellinen: |
Lääkäriliitto torjuu eutanasian: |
Saattohoidon tila Suomessa: |
Lue ohjeet kommentoinnille
11.8.2024 12:59
Kärsimystä ja kipua voidaan kuulemma helpottaa palliatiivisella hoidolla, mutta juju tässä on se, ettei kunnon palliatiiviseen hoitoon tai saattohoitoon edes pääse tarpeeksi hyvin. Näin olen käsittänyt. Terhokotikin melkein lakkautettiin taannoin. Joten eutanasian vastustajat kaivavat maata jalkojensa alta.
Ja tiedän sen, että kipulääkkeitä ei sairaalassa jaeta kovinkaan hanakasti. Itse olin joskus kuolemansairas ja pyysin kipulääkkeitä, että voisin nukkua paremmin, kun oli kova sisäinen tulehdus, kuume ja muistaakseni päänsärky. En pystynyt nukkumaan. Mutta eivät antaneet mitään kunnon tujausta kipulääkkeitä. Sain jonkun pillerin, joka ei mielestäni kunnolla tehonnut aiemminkaan. Jonkin aikaa sen jälkeen tosin jouduin leikkaukseen, koska tulehdusarvot eivät laskeneet antibiooteista huolimatta ja tulehtunutta kudosta oli imettävä leikkauksessa ja dreeneillä pois. Laitettiin 3 dreeniä keskivartalolle. Vasta sitten tulehdus lähti ja alkoi paraneminen.
5.8.2024 12:40
tähän voidaan määritellä toimivat rajat. eläimen kärsimyksen päättäminen on ok mutta ei ihmisen. tämä ei ole sama asia kuin trumpistien keksimä syntyneiden sikiöiden abortointi.