Kansanedustaja Laura Huhtasaari Turun Mikaelinkirkossa

Suomen Uutiset uutisoi tilaisuudesta 10.10.2018 otsikolla ”Kirkko kohtasi perussuomalaiset – Huhtasaari lähetti painokkaat terveiset: ’Olkaa rohkeita’”. Artikkelin ingressissä todetaan seuraavasti:

”Kirkko kohtasi perussuomalaiset maanantaina Turussa Mikaelinkirkossa. Puolitoistatuntisen debatin aikana kansanedustajat Ville Tavio ja Laura Huhtasaari pohtivat kirkon roolia maahanmuutossa, turvapaikkojen antajana ja poliittisena toimijana. Huhtasaari lähetti tilaisuuden loppupuolella kirkolle painokkaat terveiset, jossa hän kannusti kirkon väkeä rohkeuteen. Tavio puolestaan nosti esiin valtiofilosofisen näkökulman sille, miksi yksittäistapauksista ei voida johtaa lakeja.”

Tilaisuus sujui suunnitellusti ja keräsi kiinnostunutta yleisöä kirkkoon.

Keskustelun alussa Laura Huhtasaarelta kysyttiin tärkeä kysymys liittyen siihen, mitä tarkoittaa käsite ”kristillissosiaalinen” perussuomalaisen puolueen luonnehdintana. Huhtasaari vastasi seuraavasti, kuten Kotimaa24:n blogisti Heikki Palmu Huhtasaaren vastausta lainaa sisällöltään varsin kriittisessä ”Laura Huhtasaari Mikaelin kirkossa” -blogissaan 18.10.2018:

”Tärkeätä on sisäinen solidaarisuus. Me ollaan sitä mieltä, että meidän tulee pitää huolta omasta kansastamme. Esimerkiksi tämä käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Se käsky on äärimmäisen tärkeä. Kunnioita myös isoisääsi. Kunnioita sitä verenperintöä, jonka olet saanut. Se kulttuuri ja kieli. Pidä huolta jokaisesta suomalaisesta. Suomalainen aina ensin…Kristilliset perinteet ovat meille äärimmäisen tärkeitä. Me ei olla valmiita luopumaan mistään. Ei suvivirrestä eikä jouluevankeliumista. Lisää vain ristejä esiin…Kyllähän Raamatussakin sanotaan, että jos muukalainen muuttaa tänne, niin olkoon niin kuin muutkin asukkaat. Ja tämähän on suoraan Raamatusta.”

Keskustelun lopussa Huhtasaarelta kysyttiin puolestaan sitä, miten hän yrittäisi saada nuoria kiinnostumaan kirkon sanomasta. Huhtasaari vastasi seuraavasti, kuten edellä viitattu Suomen Uutisten artikkeli ja sen yhteydessä oleva videotallenne kansanedustajan lausuman esittävät:

”Minä itse toivon kirkolta ja teiltä, vaikka toistan vähän samojakin asioita, mutta nämä ovat tärkeitä. Minä oikeasti toivon sitä, että kirkko rohkeasti puolustaa kristillisiä arvoja, kristittyjä, kristillistä perinnettä, koska muuten islam pyyhkii yli. Me tarvitsemme vahvan kristinuskon Suomeen. Sateenkaariaatetta, islamia ja maahanmuuttoa saa arvostella, niitä pitää arvostella. Jos ei ole sananvapautta, ei ole mitään vapautta. Me tarvitsemme nuorisoherätyksen. Haluan, että jokaiselle nuorelle olisi ilon aihe tulla kirkkoon, saisimme täytettyä tämän salin vielä teidän lisäksenne nuorilla. Haluan, että kirkot ovat täynnä Suomessa. Haluan, että tulee uusi herätys, jossa jokainen voi löytää Jeesuksen. Älkää alistuko tämän yhteiskunnan hegemonian edessä. Pitäkää Raamatusta kiinni. Pitäkää evankeliumista kiinni. Pitäkää Jumalan sanasta kiinni. Se on rohkeutta, ja sitä me teiltä odotamme.”

Tämä vastaus, kuten Huhtasaaren määritelmä kristillissosiaalisuudestakin, on, päinvastoin kuin esimerkiksi blogisti Heikki Palmu Kotimaa24-blogissaan esittää, läpeensä raamatullinen, luterilainen ja perinteisen suomalaisen kansallisprotestanttisen luterilaisen kirkollisuuden mukainen, kuten selviää lukemalla 12.2.2017 Oikeassa Mediassa julkaistu artikkelini ”Kristityn tulee olla kansallismielisesti isänmaallinen” sekä 29.10.2017 julkaistu tekstini ”Martin Luther ja evankelisen uskonpuhdistuksen 500-vuotinen perintö”.

Jumala on luonut ja säätänyt kansalliset erot ja rajat, 1. Ms. 1; 11:7–9; 5. Ms. 32:8; Apt.17:26 ja Ilm. 7:9; 21:24 sekä 22:2. Raamattu käyttää jatkuvasti ”Kansanheimot, sukukunnat, kansat ja kielet” -sanontaa hyvänä luomisjärjestyksellisenä määreenä. Jumalan luoma hyvä kansallinen järjestys näyttää Raamatun mukaan vallitsevan luomisesta iankaikkisuuteen. Luterilaisen kirkkomme kirkkolain tunnustuspykälän mukaisen virallisen tunnustuksen eli Augsburgin tunnustuksen – jonka mukaisuuteen kaikki kirkkomme papit ovat virkansa puolesta pappisvalassaan tai -lupauksessaan sitoutuneet – mukaan Jumalan hyvät luomisjärjestykset tulee tunnustaa myös politiikassa:

Augsburgin tunnustuksen artiklan XVI mukaan evankeliumi ei kumoa Jumalan hyviä luomisjärjestyksiä ja lähimmäisenrakkautta tulee harjoittaa näiden hyvien järjestysten mukaisesti, ei niitä vastaan eikä niitä kumoamaan pyrkien. Kuten kirjoitan Oikeassa Mediassa 12.11.2017 julkaistussa ”Isänpäivä on edelleen isänpäivä” -kirjoituksessani:

Raamatullisen ilmoituksen ja kristillisen uskon kannalta luovuttamattomiin uskonopillisiin perustotuuksiin lukeutuu näkemys Jumalasta taivaallisena Isänä, Taivaanisänä, patriarkaalisena Herrana ja Luojana, koko olevaisuuden ja ihmiselämän alkuun saattajana. Apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti kristitty tunnustaa ensimmäisen, luomista käsittelevän uskonkohdan, mukaan seuraavasti:

”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…”

Tämä merkitsee Lutherin Vähän katekismuksen mukaan seuraavaa:

”Uskon, että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit sekä pitää niitä jatkuvasti yllä. Hän antaa…kodin ja konnun, vaimon ja lapset…kaiken omaisuuden…Kaiken tämän hän tekee yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan…Tästä kaikesta minun on häntä kiitettävä ja ylistettävä ja tämän vuoksi häntä palveltava ja toteltava. Tämä on varmasti totta.”

Ison katekismuksen ensimmäisen uskonkohdan selityksessään Luther kirjoittaa erittäin oikeaan osuvasti ja raamatullisesti:

”Näin me voimme tästä uskonkohdasta oppia, ettei kukaan meistä ole voinut itse aikaansaada elämäänsä…kaikki tämä sisältyy sanaan ’Luoja’”.

Usko Jumalan Isyyteen merkitsee kutsumuksellista sitoutumista Jumalan hyviin luomisjärjestyksiin kuten ”kontuun” – kotimaahan, isänmaahan – ja perheeseen sekä rehellisellä ja tuottavalla työllä ja yrittämisellä hankittuun yksityiseen omaisuuteen. Yhteiskunnallista elämää käsittelevä kirkkomme päätunnustuksen Augsburgin tunnustuksen uskonartikla XVI lausuu selkeästi, ettei evankeliumi kumoa näitä Jumalan hyviä patriarkaalisia luomisjärjestyksiä. Päinvastoin:

”…evankeliumihan…ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa…”

Isyyden ja äitiyden sosiobiologisten sukupuolisten todellisuuksien varaan nojaava heteronormatiivinen perheinstituutio ja alueeltaan rajattu isänmaa ja sen maaperä ovat niitä jumalallisia järjestyksiä, joiden puitteissa oma henkilökohtainen elämämme ja identiteettimme on taivaallisen Isämme tahdosta ja kaitselmuksesta muodostunut ja joiden puitteissa myös meidän tulee harjoittaa evankelista lähimmäisenrakkautta. Me emme ole itse aikaansaaneet elämäämme emmekä sen ajallishistoriallisia puitteita. Me emme voi konstruktivistisesti luoda itse itseämme millaisiksi hyvänsä haluamme. Olemme saaneet nämä kuten sukupuolemmekin hyvinä ja velvoittavina lahjoina Luojalta, Taivaanisältä.

Kymmentä käskyä Isossa katekismuksessa selittäessään Luther toteaa neljännen käskyn kohdalla seuraavasti:

”Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Jumala on antanut isän ja äidin tehtävälle erityisarvon, joka ylittää kaiken muun arvon ja aseman, missä ihminen voi olla. Hän ei käske vain rakastaa, vaan myös kunnioittaa vanhempia…Hän siis erottaa isän ja äidin kaikista ihmisistä maan päällä ja asettaa heidät rinnalleen…”

”Nuorten mieleen on siis painettava, että heidän tulee pitää vanhempiaan Jumalan sijaisina ja ajatella, että he yhtä kaikki ovat isä ja äiti, jotka Jumala on antanut, miten vähäpätöisiä, köyhiä, raihnaisia tai omituisia he sitten ovatkin. Hairahdusten ja virheiden vuoksi heitä ei saa lakata kunnioittamasta. Sen vuoksi ei pidä kiinnittää huomiota siihen, millaisia he ovat ihmisinä, vaan Jumalan tahtoon ja hänen luomakuntansa järjestykseen. Jumalan silmissä me kaikki tosin olemme samanarvoisia, mutta ihmisten kesken emme tule toimeen ilman erilaisuutta ja järjestykseen kuuluvaa eriarvoisuutta. Sen vuoksi on pidettävä Jumalan käskynä myös sitä, että sinä olet poikana isällesi kuuliainen ja alistut hänen käskyvaltaansa…”

”…Jos kerran Jumalan sana ja tahto tapahtuvat ja toteutuvat, mikään ei saa olla arvokkaampaa kuin vanhempien sana ja tahto. Kuitenkin myös sen on alistuttava kuuliaiseksi Jumalalle, eikä se saa johtaa ristiriitaan edellisten käskyjen kanssa…Tämän käskyn yhteydessä tulee edelleen puhua kaikenlaisesta kuuliaisuudesta, joka kohdistuu esimiehiin, niihin, joiden tehtävä on käskeä ja hallita, sillä vanhempien esivalta-asemasta virtaa ja levittäytyy kaikki muu valta…Näin siis kaikki vallankäyttäjät edustavat vanhempia, ja näiltä heidän on saatava valtuutus hallitsemiseensa. Raamatun mukaan heitä kaikkia kutsutaankin isäksi, koska he hallitessaan toimittavat isän virkaa ja heidän tulee suhtautua alaisiinsa isällisesti. Antoivathan roomalaisetkin ja muut muinaiset kansat samalla tavoin talon isännille ja emännille nimityksen patres et matres familias, mikä tarkoittaa ’perheenisät ja -äidit’. Samoin he antoivat ruhtinailleen ja hallitsijoilleen nimityksen patres patriae eli ’koko maan isät’…”

”…Eihän tässä ole kysymys vain yksittäisestä isästä, vaan hallitsija on isä yhtä monelle kuin hänellä on alamaisia. Sillä Jumala antaa ja säilyttää meille ravinnon, kodin ja konnun, suojan ja turvallisuuden hallitsijoiden välityksellä aivan kuin he olisivat vanhempia..”

Meidän tulee sekä rakastaa että etenkin kunnioittaa omia biologisia vanhempiamme, isäämme ja äitiämme, ja pitää heitä erityisessä arvossa. Heidän myötään meidän tulee rakastaa ja kunnioittaa ja erityisesti arvostaa myös niitä kaikkia aikaisempia sukupolvia, joista verenperinnöllisesti polveudumme ja joiden pohjalle oma identiteettimme Jumalan eli Luojan isällisessä tahdossa ja kaikkivaltiaassa kaitselmuksessa on muodostunut.

Kansalliset juuremme, isänmaamme ja äidinkielemme, ovat meitä velvoittavia Jumalan hyviä järjestyksiä, joita meidän tulee kunnioittaa, vaalia, puolustaa ja pitää erityisessä arvossa ja joiden puitteissa meidän tulee harjoittaa kristillissosiaalista lähimmäisenrakkautta. Luojan hyvään ja isälliseen kaitselmukseen vakaasti ja horjumatta luottaen miehekkäänä mottonamme tulee maallisen regimentin alan asioissa olla:

Suomalainen työ, perhe ja isänmaa!

Näin kirjoitin siis tekstissäni 12.11.2017.

Muista myös, että Jeesuksen opetus lähimmäisenrakkauden tärkeydestä Uudessa testamentissa, Mt. 22:39, ”Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’”, perustuu Vanhan testamentin 3. Ms. 19 -luvun jakeeseen 18, ”Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra”, ja saman luvun jakeiden 33–34 asiayhteyteen, jotka jakeet toteavat:

”Kun muukalainen asuu luonasi teidän maassanne, älkää sortako häntä. Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niin kuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niin kuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne”.

Eli, kuten Huhtasaarikin aivan oikein totesi: muukalainen olkoon maassa maan tavalla. Ja kun yhteiset auttamisresurssit joka tapauksessa ovat rajalliset, nämä resurssit tulee priorisoida alkaen ”oman kansan lapsista”, eli lähimmistä aidon avun tarpeessa olevista lähimmäisistä. Juuri näin Huhtasaari totesi kristillissosiaalisuutta määritellessään.

Avoimet rajat ja maahanmuutto: Euroopan ja Suomen itsemurha? (Kuva ja Sana, 2016) -kirjani sivuilla 193–195 kirjoitan seuraavasti, ” Mitä Raamatun Jeesus opettaa muukalaiseen kohdistuvasta lähimmäisenrakkaudesta?” -alaluvussa:

”Mitä Jeesuksen lähimmäisenrakkausopetus merkitsee pakolais- ja maahanmuuttokysymyksen osalta? Tähän kysymykseen vastaa hyvin Jeesuksen Laupias samarialainen -vertaus, Luuk. 10:30–37. Ketä hyvänsä todella avun tarpeessa olevaa, ’puolikuollutta’, tulee auttaa kykyjen mukaan. Jeesus opettaa tätä selvästi ja yksiselitteisesti. Mutta tällöin on pantava merkille, että suurin osa niistä viimeisen vuoden aikana Eurooppaan vaeltelemaan tulleista nuorista, hyvinvoivista kännykkä- ja selfiekeppi-miehistä, jotka huutelevat Allahu akbar! -huutojaan ja vaativat kaikenlaista erityiskohtelua, ei suinkaan ole ’puolikuolleita’.”

”On myös syytä huomata, että jakeiden Matt. 22:37–40 ’rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’ -velvoite nojaa Vanhaan testamenttiin, 3. Moos. 19 -lukuun, jakeisiin 18 ja 33–34. Raamatun Jeesusta – on pitäydyttävä oikeaan Jeesukseen, ei mihin hyvänsä jeesukseen – ja Hänen lähimmäisenrakkausopetustaan ei voi erottaa Vanhasta testamentista eikä Raamatun luomisjärjestysopetuksesta. Jeesus on kolmiyhteisen Jumalan, Luojan, toinen persoona, joka inkarnoitui ihmiseksi. Nasaretin puuseppä oli ja on Jumalan Poika, ei gnostilainen kumouksellinen, joka olisi kironnut kaikki aineelliset ja itse alussa luomisen yhteydessä asettamansa hyvät ja ihmiselle ja hänen yhteisölliselle olemiselleen oleelliset luomisjärjestykset.”

”On tärkeää ymmärtää, että jakeet 3. Moos. 19:33–34 opettavat: maahan tullaan ja maassa ollaan maan tavalla ja maan edellytysten mukaisesti. Kuten Vanhan testamentin eksegetiikan, muinaisen Lähi-idän historian ja arkeologian professori James K. Hoffmeier selostaa kirjassaan The Immigration Crisis: Immigrants, Aliens, and the Bible (Crossway, 2009) ja Uuden testamentin eksegeetti ja systemaattisen teologian professori Wayne Grudem kirjassaan Politics According to the Bible: A Comprehensive Resource for Understanding Modern Political Issues in Light of Scripture (Zondervan, 2010), viitattujen jakeiden ’muukalainen’ on heprean ger, joka tarkoittaa laillisesti ja hyväksytysti maan rajojen sisällä asuvaa. Tällaista on kohdeltava juridisen oikeudenmukaisesti maan lakien mukaan ja muukalaisen on myös näihin lakeihin ja maan tapoihin mukauduttava. Oleellista on huomata, että jakeet eivät viittaa laittomiin ’ulkomaalaisiin’, joista käytetyt termit olivat nekhar ja zar, ja joita eivät lailliset oikeudet ja edut koskeneet. Rajoista ja rajojen kontrollista pidettiin kiinni VT:n päivinäkin. Valtioilla oli oikeus ja velvollisuus päättää, ketä maahan otetaan ja ketä ei.”

Kansanedustaja Huhtasaaren Turussa Mikaelinkirkossa 8.10.2018 antama vastaus on siis paitsi raamatullinen myös rakentava, kannustava, kirkon perinteistä tehtävää suuresti arvostava, evankelioiva ja ennen kaikkea Kristus-keskeinen. Huhtasaari toivoo uutta hengellistä herätystä, jossa jokainen voisi löytää Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen.

Mutta erittäin kuvaavaa ajallemme ja kirkon nykytilallekin on se, että kun Suomen Uutiset artikkelissan julkaisi puolitoistaminuuttisen videon juuri tästä Huhtasaaren Kristus-keskeisestä lausunnosta, käynnistyi mieletön vastareaktio. Vasemmistoaktivistit alkoivat viharaivota seurakunnalle siitä, että se oli tällaisen tilaisuuden järjestänyt ja että Laura Huhtasaari oli ylipäätään päästetty ääneen.

Seurakunta nöyrtyi – kuten nykyään hegemonisen poliittisen korrektiuden pelikirjan mukaan kuuluu – heti kuuliaisesti tämän punavihreän sananvapauspainostuksen edessä ja sanoutui julkisesti irti vieraidensa ja etenkin Huhtasaaren näkemyksistä. Myös arkkipiispa Tapio Luoma reagoi antamalla asenteellisen ja poliittisesti kantaa ottavan lausunnon Åbo Underrättelser -lehdelle, kuten Turun Sanomat uutisoi 16.10.2018.

Mielenkiintoinen kysymys on tämä: Miksi arkkipiispa Luoma yhtäkkiä juuri nyt havahtuu pelkäämään sitä, että ”poliitikot käyttävät kirkkoa ja kristinuskoa argumentoinnissa” jonkun asian vastustamisessa tai kannattamisessa? Luomaa ei ole lainkaan häirinnyt se, että punavihreät poliittiset vaikuttajat kirkon sisällä ja politiikassa ovat iät ja ajat – ja täysin Raamatun opetuksen ja luterilaisen tunnustuksen vastaisesti – käyttäneet kirkkoa, Jeesusta ja kristinuskoa argumentoidessaan vaikkapa sateenkaariagendan, islamisaation, monikulttuurisuuden, luokkasodan ja -vihan, sosialismin, laittomien maahanmuuttajien laillisten palauttamisten vastustamisen ja esivallan vastustamisen ja vaikkapa vapautuksen teologian kannattamisen puolesta.

Avainkysymykset ovatkin: Milloin Suomen evankelisluterilainen kirkko on muka virallisen vanhurskaasti läänitetty punavihreän marxilaiselle vapautuksen teologialle ja miksi vihervasemmistolaisten kirkollisten toimijoiden pitäisi saada vapaat kädet toteuttaa gnostilainen ja kirkkolain vastainen laiton vallankumouksensa kirkossa?

Vastaukset näihin kahteen kysymykseen ovat selkeät: Ei milloinkaan, ja: Ei millään perusteella.

Kirkko ei kuulu vihervasemmistolaiselle antikristilliselle humanismille eikä harhaoppiselle liberaaliteologialle, vaan Kristukselle, Raamatun ja Augsburgin tunnustuksen mukaiselle konservatiiviselle luterilaiselle kansallisprotestanttiselle evankeliselle kristillisyydelle.

Konservatiivien on vallattava kirkko takaisin Raamatun Kristukselle ja perinteiselle kristillisyydelle!

Kirkon todellakin kuuluu, juuri niin kuin kansanedustaja Laura Huhtasaari Turun Mikaelinkirkossa totesi, pitää rohkeasti ja vallitsevan hegemonian alle alistumattomasti kiinni Jumalan Sanasta, Raamatusta ja evankeliumista. Kirkon tulee tehdä kaikkensa, jotta jokainen voisi löytää Raamatun Jeesuksen Vapahtajakseen ja Herrakseen.