Patmos-blogi

Pietaroitu piispa ja muita kulttuuritekoja

Laura Seppi Laura Seppi kirjoittaa Porissa. Hän on eläkkeellä oleva kielen kääntäjä, jonka erikoisena kiinnostuksena ovat Raamatun kielet. Laura kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Ajoittain hänen tekstiensä päällisen puolen takana on vasta varsinainen viesti – kannattaa etsiä se esille.
Julkaistu:

Suloisessa Suomessamme sijaitsi muinoin hyvin tunnettu Hölmölän kylä. Uuden kuntalain voimalla yhdistettiin sitten pienet maalaiskunnat, ja Hölmölän nimi muutettiin Etu-Rientolaksi. Silloin vielä kylän tapahtumia uudisoitiin ihan pääkaupungin lehdessä asti. Se oli viime vuosituhannella.

Mitä kuuluu tuolle legendaariselle yhteisölle tänään? Meidän aikanamme kasvukeskusten väistämätön laajeneminen nielaisi Etu-Rientolan, ja se muodostaa nykyisellään lähiöalueen nimeltä Polyjalo. Polyjalo kuuluu alueellisesti Cityyn. City taas, kuten tiedämme, on Pohojolan valakea yliopistokaupunki. Cityssä on aina sievä ilima, eikä kukkaan pelekää polliisia.

Polyjalon tunnetuin ilmiö on kulttuuripersoona, semiotiikan, kulttuurihistorian ja sumea-diskussiotieteen professori Dino Kätkölä. Kyselen professori Kätkölältä hänen alansa viimeisimpiä kuulumisia.

– Semiotiikka tutkii erilaisia viestinnän ja tiedonvälityksen muotoja. Kieli on tärkein merkkijärjestelmä. Mutta minua kiinnostaa myös kulttuuriset symbolit ja kansainvälinen elekieli.

– Esimerkkejä?

– Esimerkiksi Keski-Amerikan Yohannon-indiaaneilla oli käytössä keskisormen näyttäminen toisia siunatessa, kuten kalliopiiroksista näemme. Tänä päivänä tuosta merkistä joku pahastuu, mutta mikä estäisi palaamasta kulttuurin juurille tässäkin suhteessa.

– Voiko tuolla eleellä siunata ministereitä?

– Miksipä ei. Aluksi voisi kokeilla sitä, siis kämmenselän näyttämistä kohotetulla keskisormella, paikallispoliisille. Kaikki uusi vaatii vain rohkeutta. Merkkien moniymmärrettävyys on ajallemme ominaista. Se osoittaa joustavuutta, suvaitsevaisuutta ja jopa luovuutta!

– Mitä osuutta taiteilijoilla on tässä kaikessa?

– Taiteilijan integriteetti on nykyään luja. Jumalan sanaa voidaan muuttaa, mutta mikään ei väännä taiteilijan visiota toiseksi. Tästä esimerkki: City-Teatterin uudisrakennuksen kivipatio. Siitä on noussut someraivo, että se sateella valuttaa vedet kellariin. Arkkitehti on hyvä ystäväni. Hän kieltää ehdottomasti rakentamasta sadekatosta pihalle. Jos näyttelijöiden pukuhuoneen lattialla on vettä, se on heidän ongelmansa; arkkitehti pitää kiinni avopation visiostaan.

– Toinen esimerkki: Taiteilija luo fantasiastaan sikamaailman. Tässä maailmassa johdonmukaisesti messiaana on sika. Ankkamaalari ei vielä on laittanut ankkaa ristille, mutta ehkä sekin joku päivä nähdään.

– Ovatko uskonto ja taide vastakkain?

– Taide rikastuttaa uskontoa. Näin toimii ystäväni, kuvataitelija Tour-Miolà:sta. Se on viereinen lähiö; huomaatko miten kaunis, globalistinen kaiku näillä lähiönimillä on, aivan toista kuin Puupäät ja Heinäpäät.

– Siis ystävältäni tilattiin design uuden piispan asusteeksi. Hän mietti perusteellisesti piispan roolia ja päätti asusteen kautta tuoda piispaa lähemmäksi ihmistä. Käännetty risti edustaa marttyyri Pietaria. Se on paljon tutummanoloinen hahmo kuin etäinen ja kylmähkö Kristus. Eli, taiteilija ihmismäisti piispan identiteettiä. Piispa on nyt Pietarin edustaja.

– Seuraavaksi: Hänen inhimillistämistaiteena on nyt niin suosittua, että häneltä pyydetään alttaritaulua Tour-Miolà:n kappeliin. Hän aikoo kuvata apostoli Bartolomeuksen marttyyrikuolemassa nyljettyä suurta nahkaa. Ideassa on tosin vaikutteita Micelangelon Viimeisestä tuomiosta, mutta uskoisin, että nyljetyn nahkan kuva lohduttaa kirkossa kävijää, jota raastetaan kaikkiin suuntiin ja joka puolelta. Siitä tulee kulttuuriteko!

– Mutta tarvitseeko ihminen ihmistämistä?

– Jokainen ihminen luo itseään. Jokaisella on tarve olla joku. Sopivista esikuvista vain on puutetta, joten kun taiteilijat luovat erilaisia identiteettejä, no otetaan kiljuen vastaan. Yksi tatuoi nahkansa täyteen, toinen kutsuu erilaisia henkiä sieluunsa, omaksuu niitten roolin ja identiteetin. Sitten ne alkavat toimia hänessä ”sisäisinä sankareina”, itse asiassa sivupersoonina.

– Itseäni lähellä on transhumanismi, sattuneesta syystä. Minulla oli syntyessäni häntä, mutta ajattelemattomat vanhempani antoivat operoida sen pois. Olen luonnonoikku; minulla on myös oikeassa jalassani kaksi isovarvasta eikä muuta. Plastiikkakirurgiani olen pyytänyt tekemään otsaani luumuodostelmia, joiden mallina on Mooses-patsaan sarvet. Nämä nyt ovat vielä pienet, mutta ne kasvavat.

Kiitän kulttuuriperoonaa, professori Dino Kätköstä, haastattelusta. Hän näyttää ystävällisesti jalkaansa, joka tosiaankin kaksine isovarpaineen tuo mieleen jonkinlaisen sorkan. Kysyn vielä, onko hänellä joitain suunnitelmia Polyjalon suhteen tai muita missioita hankkeilla.

– Toimittajalle pieneksi vinkiksi: se äännetään ”pölijälää” anglosaksiseen tapaan. Sitten hän lisää:

– Tahtoisin kovasti levittää tätä Polyjalon ja Tour-Miolà:n avaraa henkeä kaikkeen henkiseen elämään Suomessa! Uskon että piispatkin voivat siinä auttaa…

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *