On jaksettava kolkuttaa ja anoa

Lopulta heille avautui eräs ovi. Heidät otti hoiviinsa Parlophone, joka oli surkeasti menestyvä puhelevyjä tuottava suuren EMI:n osasto. Henkilö, joka teki päätöksen Beatlesien hyväksymisestä, oli tuottaja George Martin, jota työtoverit tämän valinnan takia pilkkasivat.

Loput on historiaa. Useimmat meistä taitavat ainakin osittain tuntea sen. Beatles yhtyettä pidetään kaikkien aikojen suosituimpana ja vaikutusvaltaisimpana rockyhtyeenä. Sen saama julkisuus oli valtavaa. Heistä kirjoitettiin useita kirjoja ja tehtiin elokuvia.

Nyt olisi sopiva hetki ryhtyä päivittelemään suurten levy-yhtiöiden typeryyttä, kun ne hylkäsivät tarjolla olleen kultakimpaleen, menestyksestä toiseen kulkeneen yhtyeen. Millaisia musiikin ammattilaisia niiden edustajat oikein olivat, kun eivät ymmärtäneet omaa parastaan!

Menestyksen arvioiminen etukäteen on todella vaikeaa. Joskus se tuntuu ammattilaisestakin lähes arpapeliltä. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, sillä olin monta vuotta kirjoja kustantavan yrityksen johtajana. Työhöni liittyi päätösten tekeminen hyväksyttävistä ja hylättävistä käsikirjoituksista. Jouduin tuolloin oppimaan, että menestystä on vaikea ennakoida. Usein se tulee suurena yllätyksenä ja aina vasta kovan työn tuloksena.

En valinnut tarinaa Beatles -yhtyeestä ihmetelläkseni isojen yhtiöiden typeryyttä. Minusta yhtyeen tarinassa on toinen paljon kiinnostavampi puoli: poikien sinnikkyys ja sisukkuus levy-yhtiöiden ovien kolkuttelemisessa.

Pojat olivat sinnikkäitä, koska he uskoivat asiaansa. Siksi he eivät masentuneet monista hylkäämisistä. Levy-yhtiö toisensa jälkeen löi oven heidän nenänsä edestä kiinni, mutta he jaksoivat yrittää, ja viimein ovi avautui!

Jeesus kertoi vertauksen, jolla hän halusi opettaa meille sinnikkyyttä myös rukoilemisessa. Näin hän sanoo Luukkaan evankeliumin 11. luvun jakeissa 5-8:

”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’
Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’
Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.” (Luuk.11:5-8)

Tämän kerrottuaan Jeesus varmuuden vuoksi ikään kuin vääntää rautalangasta mallin siitä, mitä meidän olisi hänen tarinastaan osattava oppia. Näin kuuluvat kaksi seuraavaa jaetta:

”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.”
Luuk.11:9-10

Sitkeä kolkuttaminen ja anominen on tärkeää omassa rukouselämässämme. Joskus voi nimittäin käydä niin, että me saatamme innoissamme rukoilla jonkun henkilön tai asian puolesta. Sitten me unohdamme asian, koska se ei ole meille kovin tärkeä. Tai ehkä me emme itsekään oikein jaksa uskoa siihen.

Jatkuva ja sinnikäs rukous kertoo toisenlaisesta asenteesta. Se osoittaa meidän todella välittävän tuosta henkilöstä tai pyytämästämme asiasta. Kyse ei ole vain hetken päähänpistosta vaan syvältä sydämestämme nousevasta pyynnöstä, jonka me haluamme yhä uudelleen viedä Jumalan eteen.

Joskus Jumala vastaa rukouksiimme jo ensimmäisellä kerralla. Toisinaan hän vastaa vasta sitkeän ja määrätietoisen rukoustaistelun jälkeen. Kenties hän joskus viivyttää vastaustaan vain opettaakseen meille rukouskestävyyttä. Hän haluaa kasvattaa meissä luottamusta siihen, mitä Jeesus meille tuossa edellä opetti: ”pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan”.

Jatketaan, ystävät, kolkuttamista ja anomista silloinkin, kun ovet eivät millään näytä aukeavan.

Runsaasti siunattua joulun aikaa, kalliisti lunastettu ystävä!