Kantaako Vapahtaja uuteen vuoteen
Meillä on taipumus unohtaa Joulun Vapahtaja ja Joulun sanoma yllättävän nopeasti. Vain muutama päivä Joulun jälkeen alkaa jo tulevaisuuden arviointi ja huolien kasaaminen elämän ylle.
Vuoden vaihteessa medialla on suorastaan muotia ennustaa synkkiä asioita. Pörssiromahduksia, luonnonmullistuksia, terrorismia, sotaa ja suuronnettomuuksia. Itse asiassa kyse ei olekaan ennustamisesta, vaan historiasta ja siitä muistuttamisesta, sillä kaikkea tätä ja paljon muuta olemme jo menneinä vuosikymmeninä nähneet. Ei siis mitään uutta auringon alla.
Poikkean kuitenkin ennustajien valtavirrasta ja ennustan valoisaa tulevaisuutta. Valoisan tulevaisuuden ennustamiseen tarvitsee vahvan Raamatun tuen ja sitä löytyy, kun vaan osaa lukea Raamattua oikeasta kohdasta. Synkän tulevaisuuden ennustajat lukevat Raamatusta synkkiä kohtia ja valoisan tulevaisuuden ennustajat lukevat valoisia kohtia.
” En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni se, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Näin meidän on siis ajateltava.” ( Filp.3:12- 14).
Kilpailija ei pääse perille ja saa palkintoa, jos pysähtyy ennen päämäärää. Paavali rohkaisi uskovia kehottaen heitä ponnistelemaan ja juoksemaan, sekä saamaan palkinnon. Taivas on uskomme päämäärä ja se on maailman valoisin paikka. Meitä odottaa taivas, eli valoisa tulevaisuus.
Paavali ei ollut vielä saavuttanut päämääränsä, koska oli täällä ihmisten keskuudessa. Hän ei elämässään kuitenkaan takertunut menneisyyteen, vaan tahtoi jättää mielestään sen mikä on takanapäin ja ponnistella sitä kohden joka on edessä. Valoisat mielikuvat tulevaisuudesta, siitä todellisuudesta joka meitä odottaa antaa meille uskoa ja rohkeutta mennä eteenpäin.
Urheiluvalmentajana olen joutunut usein tilanteeseen, jolloin nuori urheilija on epäonnistunut suorituksessaan. Murheellinen ilme kasvoilla ja kyyneleet poskilla kertovat sanoitta, että kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Silloin muistutan häntä onnistuneista suorituksista ja tulevista voitoista. Tiivistän rohkaisuni lauseeseen: ” Se, että olet sijoittunut hyvin kilpailuissa ei ole pelkkä sattuma, vaan kovan työn ja harjoittelun tulos, mutta se, että epäonnistuit tänään, oli pelkkä sattuma.” Paavalin esimerkin mukaan kehotan häntä ” jättämään mielestä sen, mikä on takanapäin ja ponnistelemaan sitä kohti mikä on edessä.”
Edessäpäin on niin paljon hyvää ja valoisia asioita. Ne kannustakoon meitä kulkemaan uskossa eteenpäin.
Taivaallinen Valmentaja Pyhä Henki kulkee rinnallamme ja muistuttaa meitä Raamatun lupauksista.
” Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.”
” Vanhurskasten tie on kuin aamun kajo, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka.”
” Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”
Olen matkalla kohden valoisaa tulevaisuutta ja siunattua Uutta Vuotta, tervetuloa seuraan!
Lue ohjeet kommentoinnille