Patmos-blogi

Suomessa on näkymätön kirkko – Tulossa uusi uskonpuhdistus.

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Kristuksessa rakastettu Ystävä,

Minun on vaikeata pitää sisälläni kaikkea, mitä viimeksi elettyinä viikkoina on latautunut henkeeni — rohkenen sanoa: Jumalalta.

Toista vuotta sitten hiljennyin kuuntelemaan ja oppimaan mitä Pyhä Raamattu opettaa kotialttarista ja perhekuntien pelastumisesta. Johtosana oli Apostolien tekojen 16:31. Tutussa jakeessa on  selkeä apostolinen lupaus: kun Sinä uskot Herraan Jeesukseen Kristukseen, silloin Sinä – ja perhekuntasi! – pelastutte.

Tämä vuosi 2018 on kulunut opiskellessani Jumalan herätystyön mahdollisuuksia rakkaan kansamme keskuudessa.   Olen saanut paljon.  Niin paljon, että koko vuoden 2019 – kenties jopa koko jäljellä olevan elämäni! – saan erottaa julistamaan sanomaa

useimmille näkymättömästä ja tuntemattomasta kirkosta joka paikallistetaan teiltä ja aitovieriltä kuin uuden uskonpuhdistuksen kautta.

Aavistin, mitä mielessäsi juuri nyt liikkuu.  Vakuutan Sinulle, että juuri lukemassasi ei piile mitään kummallista, salaperäistä, kiellettyä ja vaarallista oppia. Kysymyksessä on  normievankelisuus.   

TULE UUDENVUODEN AATTONA 31.12.2018 KLO 18.00

PATMOSTALON PAJALLE PAJUNIITYNTIE 1, HELSINGIN HAAGASSA  

Uudenvuoden aaton tilaisuudessa puhun aiheesta, jota en ole koskaan elämäni aikana valottanut.  

Suomessa on näkymätön kirkko.

Tulossa uusi uskonpuhdistus,

joka tuo esille tuhannet ja tuhannet.

SUOMI2019 

KAHDEN   RISTIN  ALLA

Selitän Sinulle miten paneutumiseni otsikon aiheeseen  muotoutui.

Kohtasin norjalaisen kristityn vaikuttajan tämän käydessä Suomessa. Sain kuulla välähdyksiä Norjan kristillisestä tilanteesta.  Vieras lausui jotakin, joka erityisesti jäi askarruttamaan mieltäni ja jonka vastiketta aloin etsiä Suomen kansan keskuudesta.  Nimittäin: Norjassa 70 % kansasta uskovat jollakin tavalla Jumalaan ja rukoilevat. Kuitenkin vain 5 % täatä massasta käyvät milloinkaan kirkoissa tai yleensä hengellisissä tilaisuuksissa!

Norjassa elävä kristillinen seurakunta odottaa herätystä koskettamaan tätä valtaisaa norjalaisten salattua, kätkettyä mutta olemassa olevaa eräänlaista etsijöitten kirkkoa.  Heillä on vahvat syyt uskoa, että tilanteet Norjassa muuttuvat sellaisiksi, että yksi etsii yhden, ja Jumalan aikataululla on rakennettu valmiiksi uusi, kristillinen, herätetty kirkkokansa.

Tule ja kuule ja opiskele kanssani

profeetallista tulevaisuutta 

uudenvuoden aattona 31.12.2018 klo 18

PATMOSTALON SAVENVALAJAN PAJASSA

PAJUNIITYNTIE 1, HELSINKI

Illan alkuosan kuulet Radio Patmoksen taajuuksilla.  Voit myös osallistua iltaan omalla puhelullasi.  

Työtovereitani on illassa esillä. Laulajapastori Hannu Grönroos paitsi laulaa ja todistaa myös palvelee sairaitten ja väsyneitten uudistusrukouksin. Illassa on tarjoilua.  Tule ja osallistu ottamaan vastaan vuosi 2019, jolloin jotakin todella hyvää saa tapahtua Sinulle,  Jumalan oma ihminen! 

LEO MELLER

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *