Patmos-blogi

YLE: Kritiikkivyöry ajoi Aito avioliitto ry:n pois opettajien Educa -messuilta

Pasi Turunen Pasi Turunen (TM) on raamatunopettaja, toimittaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.
Julkaistu:

Näin uutisoitiin YLE:n verkkosivuilla 11.1.2019. Toimintamalli on tuttu. Kun Aito avioliitto yhdistys oli perustettu ja se järjesti maaliskuussa 2015 kansalaisaloitteensa merkeissä ensimmäisen oman julkisen tilaisuutensa Vantaan tiedekeskus Heurekassa, seurauksena oli ”kritiikkivyöry” Heurekaa kohtaan, jolla tiedekeskusta yritettiin saada perumaan maksavan asiakkaansa tapahtuma tiloissaan. Heureka piti pienen julkisen nikottelun jälkeen kuitenkin pintansa ja tilaisuus järjestettiin täydelle auditoriolle. Se sujui rauhallisesti ja iloisin mielin. Sateenkaariaktivistien Heurekan eteen uhkailema mielenosoituskaan ei materialisoitunut. 

Parisen vuotta sitten yhdistystä pyydettiin poistumaan Helsingin kirjamessuilta, jossa se oli Luther Divarilta saanut luvan kerätä divarin oman messuosaston yhteydessä nimiä eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen avioliiton puolesta. Messuilla olleet sateenkaariaktivistit kiinnittivät huomiota pieneen nimienkeruupisteen ja laittoivat twitterissä ”kritiikkivyöryn” liikkeelle. Koska yhdistyksellä ei muodollisesti ollut omaa messuosastoa, järjestäjät pyysivät yhdistystä purkamaan nimienkeruupisteen Luther Divarin yhteydestä. 

Tällä kertaa kyykähti Opettajien ammattijärjestö OAJ ja Educa -messut. Nyt ei muodollisena syynä voinut olla oman messupaikan puuttuminen, sillä yhdistys oli muiden näytteilleasettajien tapaan etukäteen hakenut sellaista, hyväksytty mukaan ja maksanut osallistumisesta. Kasvavassa yhdistyksessä on mukana myös opettajia ja sillä on vaikuttamistyötä koulujen, opettajien ja vanhempien parissa, joten siltäkin osin osallistuminen juuri opetusalan messuille oli perusteltua. 

Sitten tuli jälleen ”kritiikkivyöry”. Se pakotti OAJ:n ”arvioimaan tilanteen uudestaan” ja lopulta perumaan yhdistyksen osallistumisen Educa messuille.

Maailmoja syleilevät perustelut

Päätöstä perusteltiin arvoilla, kuten suvaitsevaisuus ja valinnanvapaus ja yksilön oikeudet. Järjestäjät myös pelkäsivät Aito avioliitto -yhdistyksen vievän liikaa huomiota satojen näytteilleasettajien joukossa messujen ohjelmalta, vaikka yhdistys ei ollut osa mitään ohjelmaa. Järjestäjien saamassa kritiikissä myös kiinnitetiin huomiota siihen, että ”yhdistyksen ajamat aatteet näyttävät olevan ristiriidassa nykyisen opetussuunnitelman mukaisen maailman kanssa.” 

Viittaus ristiriitaan ”opetussuunnitelman mukaisen maailman kanssa” on ehkä tarkoituksellisen epäselvästi ja laajasti ilmaistu, jotta sellainen ”maailma” voi sulkea sisäänsä mitä tahansa syitä, joilla osallistuminen voidaan peruuttaa. Silti opetushallituksen mukaankaan vaikkapa opettajille Seta-avusteisesti laadittu Tasa-arvotyö on taitolaji -opas  ei vaadi kouluja opettamaan sukupuolen moneudesta gender-ideologian mukaisesti. 

Aito avioliitto yhdistyksen aatteena on halu pitää ja tukea avioliittoa miehen ja naisen välisenä instituutiona sekä tukea lapsen ihmisoikeutta isään ja äitiin. Lisäksi halutaan edistää lapsen sukupuoli-identiteetin kehittymistä siten, että tuetaan poikien kasvamista miehiksi ja tyttöjen kasvamista naisiksi. Tässä ei kyse ole sukupuolirooleihiin liittyvien stereotypioiden vahvistamisesta, vaan siitä tosiasiasta, että biologisesti sukupuolia on kaksi, eikä muita ole.

Tämä tietysti haastaa vallitsevan sukupuolineutraalin käsityksen yhtä hyvin avioliitosta kuin pseudotieteellisen ja politisoituneen gender-ideologiankin. Jälkimmäisen mukaanhan vain mielikuvitus on rajana sille, kuinka paljon ”sukupuolia” on olemassa. 

Onko majatalossa enää sijaa erilaisille näkemyksille?

Onko moniarvoisessa yhteiskunnassa aidosti tilaa erilaisille näkemyksille? Myös sille, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, ja että lapsen ihmisoikeuteen kuuluu lähtökohtainen oikeus isään ja äitiin. 

Avioliittolain muutoksen jälkeen sukupuolineutraali indoktrinaatio vaikuttaa sangen estoitta läpäisseen julkisen keskustelun eri kerrokset, niin että hintalappu poikkiteloin asettumisesta on korkea ja eri mieltä oleminen vaatii rohkeutta. 

Suvaitsevaisuus, yksilönoikeudet ja valinnanvapaus, joihin Educan järjestäjät vetoavat, näyttävät toimivan yksisuuntaisen liikenteen tavoin: Vastaantulijat, jotka poikkeavat sukupuolineutraalista liikennevirrasta, joutuvat aktivistitahojen ”kritiikkivyöryn” kohteeksi; Valinnanvapaus toteutuu samalla logiikalla, kuin uskonnonvapaus islamissa: Olet täysin vapaa kannattamaan estoitta sukupuolineutraalia ajattelua; Olet myös täysin vapaa vaihtamaan näkemystäsi. Sukupuolineutraaliksi. Nämä vapaudet kuuluvat ihmisoikeuksiin ja yksilönvapauksiin; Pelkkä kriittisten näkemysten ilmaiseminen on syrjintää ja vihapuhetta. Ole siis hiljaa. Rasisti. Natsi. Homofoobikko. Kristitty. 

Mitä kirjamessuilla oikeasti tapahtui?

YLE:n jutussa esitetään, että yhdistys olisi parisen vuotta sitten poistettu Helsingin Kirjamessuilta koska, ”yhdistyksen käytös ei ollut asiallista”. Tämä ei ole totta, mutta asian esittäminen tässä valossa palvelee perusteluna Aito avioliitto yhdistyksen ennakkoon maksaman messuosallistumisen peruuttamiselle. Olin itse vielä tuolloin kirjamessujen aikaan yhdistysaktiivi ja toimin sen tiedottajana, joten tunnen tapauksen hyvin.  

Yhdistys oli Luther Divarin kanssa sovitusti divarin messuosastolla rauhallisesti tarjoamassa mahdollisuutta allekirjoittaa eurooppalainen kansalaisaloite avioliiton puolesta. Sitä varten divarin osaston kulmauksessa oli pieni yhdistyksen tunnuksin varustettu nimienkeruupiste, jonka  sateenkaariaktivistit huomasivat ja panivat vihaisen somemyrskyn pystyyn twitterissä. Sen johdosta messujärjestäjät kävivät ystävällisesti pyytämässä yhdistyksen nimienkeruupisteen poistamista Luther Divarin osastolta, koska yhdistykselle itselleen ei muodollisesti oltu haettu näytteilleasettajan lupaa oman messuosaston pystyttämiseksi. Ei siis riittänyt, että Luther Divari antoi omalla osastollaan kerätä nimiä Aito avioliitto -kansalaisaloitteeseen. Järjestäjien pyynnön jälkeen yhdistyksen edustajat poistivat pikku nimienkeruupisteen Luther Divarin kulmauksesta ihan kaikessa rauhassa. 

Muodollisesti kyse oli korkeintaan toimintatapoihin liittyvästä väärinkäsityksestä. Joissakin jutuissa tuolloin sai lähes vaikutelman, että yhdistys olisi suorastaan tunkeutunut messualueelle, josta heidät piti heittää ulos. Fake news. Ei mitään epäasiallista käytöstä sen enempää messujärjestäjien kuin Aito avioliitto yhdistyksenkään taholta.

Sen sijaan sateenkaariaktivistien käytös twitterissä vaati yhteydenoton Helsingin poliisiin, kun eräs heistä fantasioi yhdistyksen nimienkeruupisteen tuikkaamisella tuleen ja tämä tuhopolttotwiitti sai kymmenittäin innokkaita samanmielisiä tykkääjiä. Siitä eivät YLE eikä muutkaan koskaan uutisoineet. Kirjamessujen twitter-jupakasta inspiroituneen häiriintyneen nuoren miehen hyökkäys myöhemmin Luther Divariin rautaputken kanssa riehumaan sentään uutisoitiin tiedotusvälineissäkin. 

Let’s be honest!

Educa -messujen järjestäjillä on mielestäni oikeus hyväksyä tai hylätä näytteilleasettajia sääntöjensä ja harkintansa mukaan. Mutta ollaan kuitenkin rehellisiä sen suhteen, miksi juuri Aito avioliitto -yhdistyksen osallistuminen peruttiin. OAJ:n viestintäjohtajankin mukaan yhdistyksen poissulkemiselle ei aiemmin nähty perusteita, niin kuin häntä YLE:n artikkelissa siteerataan: ”Yhdistyksen osallistumisesta tapahtumaan käytiin jo ennen joulua keskusteluja, mutta emme tuolloin nähneet perusteita kieltää heidän läsnäoloaan.” 

Mutta sitten tuli koreografian mukainen ”kritiikkivyöry” ja järjestäjien kantti ei kestänyt aktivistien painostusta. ”Kritiikkivvyöry” on sateenkaariaktivistien modus operandi, jolla julkista keskusteluavaruutta nykyisessä asenneilmastossa ja yhden sateenkaaritotuuden maassa voidaan onnistuneesti ohjailla ruotuun. 

Tämä meno jatkuu siihen saakka, kunnes joku taho uskaltaa antaa aidosti tilaa myös sukupuolineutraalista indoktrinaatiosta poikkeaville näkemyksille ja jättää tällaiset aktivistien masinoimat ”itkupotkuraivarit” omaan arvoonsa. 

Ystäville Aito avioliitto -yhdistyksessä sanon: Rohkeutta. Katse palloon. Eteenpäin. 

Opettajille ja vanhemmille, jotka ovat huolissaan perinteisen avioliiton asemasta ja lasten oikeuksien toteutumisesta ja kouluissa tapahtuvasta gender-indoktrinaatiosta, sanon: Liittykää Aito avioliitto -yhdistykseen, osallistukaa toimintaan ja ryhtykää vaikuttamaan muutoksen aikaansaamiseksi! 

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *