Kommunistinen nyrkkitervehdys ilmaisee jumalattomuutta ja vihaa

Tämän nyrkkitervehdyksen taustat ovat helposti tarkasteltavissa vaikkapa Wikipedian ”Raised fist” -artikkelista. Nyrkkitervehdys valtasi alaa erilaisten kommunististen organisaatioiden ja järjestöjen keskuudessa alkaen Espanjan vuosien 1936–1939 sisällissodan vuosista, jolloin kommunistit kävivät ohjelmallista tuhoamissotaa etenkin Espanjan roomalaiskatolista kirkkoa ja sen papistoa vastaan.

Nyrkkitervehdys oli leimallisesti Saksan kommunistisen puolueen 1920-luvulla perustetun Rotfrontkämpferbund-taisteluorganisaation eli Rotfrontin, Punarintaman, julkisena tunnuksena ja tervehdystapana. Saksan 1920–30-lukujen kommunistisen Punarintaman suora perillinen on meidän päiviemme Antifa, jonka keskuudessa perinteinen kommunistinen nyrkkitervehdys on käytössä.     

Tätä historiallista kommunistista taustaa vasten tarkasteltuna on hätkähdyttävää lukea SDP:n nyt virkaa tekevää puheenjohtajaa Sanna Marinia käsittelevää Helsingin Sanomien artikkelia 26.1.2019. Hätkähdyttäväksi artikkelia ei tee sen sanallinen sisältö, vaan artikkelin yhteydessä oleva kuva SDP:n vuoden 2017 puoluekokouksesta. Kuvassa SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm ja puheenjohtajistoon lukeutuva Sanna Marin tekevät valituksi tulonsa kunniaksi kommunistisen nyrkkitervehdyksen. 

Siis demarijohtajat tekevät puoluekokouksessaan täysin julkisesti kommunistisen Rotfront-nyrkkitervehdyksen!

Hesarin artikkelissa Sanna Marin sanoo edustavansa ”tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia”. Mutta Marin ei joko tiedä, muista tai ei välitä siitä, että nämä iskusanat kuten myös ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo” ovat historiallisesti tarkasteltuina erittäin verisiä ja väkivaltaisia iskusanoja, aina Ranskan suuresta jakobiinivallankumouksesta alkaen, kuten perustelen kirjoituksessani 16.2.2018 Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin.  

Erityisen verisiä ja väkivaltaisia iskusanoja edellä mainitut ovat silloin, kun ne Marinin tapaan liitetään kommunistisen nyrkkitervehdyksen tekemiseen.

Jos kommunistisen nyrkkitervehdyksen julkiseen tekemiseen suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin suhtaudutaan niin sanotun roomalaisen tervehdyksen – jonka taustoja selostaa Wikipedian ”Roman salute” -artikkeli – tai sen niin kutsutun natsitervehdys -version julkiseen tekemiseen, tulisi jokaista nyrkkitervehdyksen tekijää pitää vastuussa olevana kaikesta siitä, mitä tekemänsä tervehdyksen voidaan katsoa symbolisesti edustavan ja millaisiin asiayhteyksiin kyseinen tervehdys on historiallisesti liittynyt.  

Mielenkiintoista ja merkille pantavaa tosin on, että siinä missä roomalaisen tervehdyksen versioiden tekemisten osalta vallitsee käytännössä nollatoleranssi, näyttää kommunistisen nyrkkitervehdyksen julkinen tekeminen olevan ihan ok ja asiallisena symbolisignaloimisena pidettyä. Suuren suomalaisen puolueen johtoon lukeutuvat henkilöt voivat näköjään täysin julkisesti tehdä puoluekokouksessaan kommunistisen nyrkkitervehdyksen ilman minkäänlaisia seuraamuksia.

Erikoinen tämä asiaintila on siksi, koska kommunistinen nyrkkitervehdys on avoimen pelkistetysti vihaa, väkivaltaa, kostoa ja kristinuskonvastaista jumalattomuutta ilmaiseva ele ja liittyy historiallisesti asiayhteyksiin, jotka ovat ihmisuhrimäärissään ja väkivaltaisissa tuhoseurauksissaan moninkertaiset verrattuna kaikkeen siihen, mitä laajimmallakin mahdollisella laskutavalla voidaan liittää roomalaisen tervehdyksen versioiden historiallisiin asiayhteyksiin. Tämä tosiasia käy vastaansanomattomasti ilmi suomennoksena 863-sivuisesta Kommunismin musta kirja: Rikokset, terrori, sorto (WSOY, 2000) -teoksesta.

Kommunismin mustan kirjan dokumentoimat rikokset ja väkivallantyöt tehtiin ”vapauden ja veljeyden” sekä ”tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien” valtiojohtoisen edistämisen nimessä ja oikeuttamana, käsi kohotettuna ja vihaiseen nyrkkiin puristettuna.

Jos kommunistisen nyrkkitervehdyksen julkinen tekeminen on ihan ok ja hyväksyttävää, tarkoittaa tämä vain sitä, että tervehdyksen hyväksyjät tuntevat sympatiaa kaikkea sitä tuhoa ja väkivaltaa kohtaan, johon kyseinen tervehdys historiallisesti liittyy.  

Kommunistisen nyrkkitervehdyksen käyttäjä signaloi sympatiaa sitä hirvittävää neuvostoliittolaista keskitys- ja vankileiritodellisuutta kohtaan, jonka dokumentoi Neuvostoliiton keskitysleirit kokenut toisinajattelija, sionisti ja sittemmin israelilainen poliitikko Avraham Shifrin (1923–1998) suomennetussa teoksessaan Vankileirien maa (Kuva ja Sana, 1981). Teoksen alaotsikon mukaan kirja on:

”Ensimmäinen raportti Neuvostoliiton vankiloista, keskitys- ja työleireistä, vankimielisairaaloista – ja ihmisistä niissä. Satoja karttoja, kuvia – jokainen tieto dokumentoitua totuutta. Kirja on koottu ja valmistettu vankileirien maailmassa – jotta totuus vihdoinkin tunnettaisiin!”

1970-luvun lopulla kirjoitetun teoksen esipuheessa todetaan:

”Kädessänne on nyt epätavallinen kirja. Se on ensimmäinen laatuaan. Se sisältää tarkat tiedot yli 2000 Neuvostoliiton rangaistuslaitoksesta. Siinä ei ole suinkaan tietoja kaikista vaan ainoastaan niistä, joiden sijainnin tiedämme. Suurin osa osoitteista on nykyisten keskitysleirien osoitteita. Neuvostovalta rakensi niitä jo vuonna 1917, ja ne ovat vielä tänäänkin olemassa…”

”Nämä ihmiset ovat viattomia. Heidät on tuomittu toisinajattelevina, kiellettyjen filosofisten, kansallismielisten tai uskonnollisten kirjojen lukijoina, lentolehtisten levittäjinä, lippujen kohottajina, uskonnonopetuksen vaatijoina, maasta muuttoa haluavina tai oma-aloitteosuudesta kaupan alalla. Sellaisten ’rikosten’ takia ihmisiä joutuu vankilaan Neuvostoliitossa.”

Kirjan loppusanoissa todetaan puolestaan seuraavasti:

”Mikä on tämän kirjan tarkoitus? Onko sen tarkoitus pelottaa teitä ja saada teidät hämmästelemään? Ei suinkaan. Auschwitzin ja Maidanekin murhenäytelmien, Kamputsean ja Vietnamin massateurastusten jälkeen on ihmiskuntaa enää vaikeaa hämmästyttää millään. Mutta jos teillä on vielä omatunto, siirtykää hengessänne Neuvostoliittoon ja siellä tehtävien rikosten keskelle: jo yli 60 vuotta on tässä maassa kidutettu ja surmattu ihmisiä. Yli 60 miljoonaa viatonta ihmistä on saanut surmansa näissä leireissä. Neuvostoliitossa pyritään tänään kitkemään pois kaikki vapaa ajattelu ja eri tunnustussuuntien ’maanalaiset kirkot’…”

Tällaiseenko kansallismielisen ja uskonnollisen, etenkin kristilliskirkollisen, ajattelun ja toiminnan kieltävään vankileiritodellisuuteen yhä edelleenkin tähtäävät ne, jotka katsovat asiakseen ilmaista tuntemuksiaan ja signaloida julkisesti poliittisia pyrkimyksiään kommunistisella nyrkkitervehdyksellä?

Haluavatko kommunistisen nyrkkitervehdyksen tekijät ilmaista tukensa myös sille, mitä DDR:n eli Itä-Saksan kommunistihallinto harjoitti vielä 1980-luvullakin?

DDR:n hallinto ja sen turvallisuusorganisaatio Stasi harjoittivat muun muassa terroristista psykologista sodankäyntiä kommunismin vastustajia kohtaan, kuten Juha-Pekka Tikka selostaa Verkkouutisten 28.1.2019 artikkelissaan ”Diabolisen pahuuden psykoterroria – näin Stasi ’riisti sielun’”. Artikkelissa käsitellään psykologisen sodankäynnin ja tuhoamisen Zersetzung-menetelmää, josta lisää englanniksi täällä ja saksaksi täällä. Aihetta valaisee hyvin myös Max Hertzbergin artikkeli 22.11.2016 ”Stasi Tactics – Zersetzung”.

Tikan artikkelin mukaan Stasi määritteli Zersetzungin tarkoittavan kohteeksi valitun henkilön järjestelmällistä maineen, imagon ja arvostuksen rapauttamista ja järjestelmällistä sosiaalisen ja ammatillisen epäonnistumisen järjestämistä kohdeyksilön itseluottamuksen horjuttamiseksi. Zersetzung-toimilla pyrittiin horjuttamaan niitä, ”joilla on ei-toivottuja vakaumuksia ja jotka ovat sosialismin vastustajia”.  

Haluavatko tämän päivän kommunistisen nyrkkitervehdyksen tekijät soveltaa Suomessakin Zersetzung-tyyppisiä toimia sellaisia kohtaan, joilla on ”ei-toivottuja vakaumuksia” kuten kristillinen arvokonservatismi, kansallismielinen isänmaallisuus, Suomen puolustaminen pidäkkeetöntä avointen rajojen maahanmuuttoa vastaan ja EU-kriittisyys?  

Neuvostobolsevikkien terrorikoneiston piirissä alkujaan kehitetty ja kommunistisen Itä-Saksan Stasin viimeistelemä Zersetzung-menetelmä todellakin ilmentää diabolista pahuutta eli paholaismaista pahuutta kaikkein alastomimmillaan.

Tällaisen diabolisen pahuuden organisatorinen ilmentymä oli Josif Stalinin (1878–1953) Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ideologisena välineenä ohjelmallisen kristinuskonvastaisesti vuosina 1925–1947 toiminut miljoonajäseninen Neuvostoliiton Taistelevien jumalattomien liitto, jota johti Neuvostoliiton bolsevikkihallinnon ytimeen lukeutunut Minei Izrailevitsh Gubelman eli Jemeljan Jaroslavski (1878–1943).

Tästä taistelevan ateistisesta kommunistisesta jumalattomuusorganisaatiosta laati kirkkoherra ja rovasti Matti A. Mustonen (1900–1983) Jumalattomuusliike ja taistelevien jumalattomien liitto Neuvosto-Venäjällä -tutkimuksen. Tämä perusteellinen tutkimus ilmestyi omakustanteena Jyväskylässä vuonna 1941.

Suomessa ja Suomen kirkon piirissä on kyllä oltu selvillä siitä, mistä kommunismissa ja sen erilaisissa ilmenemismuodoissa – ja kommunistisessa nyrkkitervehdyksessä – on loppuviimeiseksi kyse.

Vaan miten onkaan tänään, ollaanko näistä enää selvillä?  

Yhteiskuntatieteiden tohtori Jouni Tilli lainaa tutkimuksensa Suomen pyhä sota: Papit jatkosodan julistajina (Atena, 2014) sivulla 77 Helsingin yliopiston systemaattisen teologian professorin Yrjö J. E. Alasen (1890–1960) vuonna 1941 esittämää analyysiä kommunismin jumalattomuudesta ja kristinuskoon kohdistuvasta vihasta. Professori Alasen mukaan, erittäin oikeaan osuvasti:

”Bolsevismin perustajassa Leninissä oli hehkuva, tahtoisi sanoa saatanallinen viha uskontoa vastaan. Jo kuusitoistavuotiaana hän, uskonnollisessa kodissa kasvanut poika, otti kaulastaan pikkuristinsä, sylkäisi siihen ja heitti sen maahan. […] Tämä Leninin viha ja vainokiihko uskontoa vastaan on yhä säilynyt bolsevismissa ja on varmaan sen syvimpänä perustana.”

Tutkimuksensa sivulla 68 tohtori Tilli selostaa, kuinka seurauksiltaan vakavana koko kristikunnan kannalta kirkkoherra Matti A. Mustonen näki vuonna 1941 tilanteen siinä tapauksessa, että se sama jumalattoman kristinuskovihamielinen aate, joka tuolloin piti otteessaan Venäjää, leviäisi tulevaisuudessa kautta koko Euroopan. Mustosen näkemystä kuvaten ja hänen tekstiään Kotimaassa lainaten Tilli kirjoittaa:

”Jos tämä vihollinen olisi päässyt Eurooppaan, kuten kirkkoherra Matti Mustonen Kotimaan Kotiviesti-liitteessä varoitti, se olisi ollut Euroopan sivistyksen loppu. Ennen muuta se olisi tarkoittanut ’äärettömiä kärsimyksiä’ koko kristikunnalle:”

”Se olisi merkinnyt uuden epäinhimillisen vainokauden alkamista, jossa kristityt olisivat saaneet omassa ruumiissaan kokea venäläisen ruoskan jäljet ja nähdä maahan poljettavan kaiken sen, mikä heille on pyhää ja kallista. […] Voi koko maailman kristikuntaa sinä päivänä, jolloin bolsevismin saasta ja rienaus olisi tunkenut sen keskuuteen, yhteiskuntaan, koteihin, kouluihin ja julkiseen elämään! Silloin olisi täytetty marttyyrien luku ja saatanan valtaistuin julkisesti ja rienaten olisi pystytetty keskellemme.”

Kirkkoherra Mustosen lausumat vuodelta 1941 ovat karmaisevan profeetallisia.

Nythän, vuonna 2019, me voimme omin silmin todeta, mitä on tapahtunut, kun bolsevistinen taisteleva jumalattomuus on päässyt hegemoniseen asemaan Euroopassa ja muuallakin länsimaissa ja nyt kun jumalattoman ”bolsevismin saasta ja rienaus” on de facto kulttuurimarxismin muodossa tunkenut EU-Euroopan ”keskuuteen, yhteiskuntaan, koteihin, kouluihin ja julkiseen elämään!”.  

Kaikkea tätä edellä mainituissa viitteissä ja lainauksissa esiin nousevaa kommunistista jumalattomuutta, vihaa, väkivaltaa ja varsinkin kaikkeen kristilliseen kohdistuvaa tuhoamishenkisyyttä ilmaisee kommunistinen nyrkkitervehdys.

Tervehdys ilmaisee paholaismaisen jumalatonta pahuutta ja Jumalaa vastustavaa katkeran kostonkaunaista kapinointia.

On monellakin tavalla valitettavan paljonpuhuvaa, että ”tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia” ajetaan Suomessa kommunistisen nyrkkitervehdyksen innostamana sellaisessa puoluejohdossa, joka huhtikuun 2019 eduskuntavaaleissamme saattaa hyvinkin päätyä pääministeripuolueen johdon asemaan.

Suomalaisilla, varsinkin suomalaisilla kristityillä, on nyt todellakin arvokonservatiivisen ja kansallismielisen vastuullinen velvollisuus vaikuttaa kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta, yhtä hyvin huhtikuun eduskuntavaaleissamme kuin toukokuun europarlamenttivaaleissakin.