Patmos-blogi

Taannehtivasti taivaan merkeistä juutalaisin silmin nähtynä

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Näin kirjoittaa yksi juutalaisen maailman tunnetuimmista ortodoksisista kirjanoppineista, jerusalemilainen rabbi Adam Elijahu Berkowitz aiheenaan ilmeisen lisääntyvästi taivaalla näkyvät erikoiset ilmiöt:  ”Ne ovat Jahven sallimia ja Raamatussa ennustettuja aikain merkkejä.  Taivaan kaareltakin julistetaan juutalaisille messiaanisen ajan läheisyyttä. Julistuksen ytimessä on kehotus jättää pakanamaat ja tehdä alija Israeliin.  Jos joku juutalainen on viivyttänyt lähtöään viime hetkeen, niin nyt tämä hetki on koittanut.”

TAMMIKUUN  20. päivän iltana superverikuu lipui Washingtonin  yli. Samaisena iltana auringonlasku oli merkkinä  juutalaisen tu bišvat-juhlan alkamisesta. Kyseessä oli heprealaisen ševat-kuun 15. päivä, joka tunnetaan myös puiden uutenavuotena. Amerikkalaisten keskuudessa huomioitiin niin hyvällä kuin pahalla samaisen päivän merkinneen Donald Trumpin presidenttikauden puoltaväliä. Trumpin virkaanastumisvalasta oli kulunut tasan kaksi vuotta.

”Superverikuu” nähdään  kun kuu on kaikkein lähimpänä maata. Tuolla hetkellä kuu näyttää 14 prosenttia suuremmalta ja 30 prosenttia kirkkaammalta kuin ollessaan maasta kaikkein kauimpana. ”Verikuu” on ilmakehän vaikutusta, se luo kuulle punertavan eli ”verikuun” sävyn. Lisäksi ilmiö koetaan yleensä kuunpimennyksen aikana.

Profeetta Jooelin ennustuksissa tämä astronominen ilmiö edeltää viimeisen sukupolven päivinä tapahtuvaa tuomiota.

Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu. (Jooel 2:30–32)

Israelissa Toora-blogistaan ”Ha’Chashmal” tunnettu rabbi Yekutiel Fish kertoi Breaking Israel News –julkaisulle: ”Kaikki elämämme osa-alueet ovat Jumalalta (Hashem) lähtöisin.  Ajoittain   näemme tämän selvemmin. Kun luonnossa tapahtuu jotakin epätavallista, kuten pimennys taivaalla, meidän tulisi huomioida se ja tutkia pyhiä kirjoituksia onko siellä mitään viittauksia kokemukseemme.”

Rabbi Fish vahvisti tu bišvatin ja verikuun välisen yhteyden ja selitti kuun erityisen merkityksen kabbalistisin (juutalaisen mystiikan) termein.

”Kuu edustaa feminiiniä”, rabbi Fish selitti. ”Maskuliinia, joka tunnetaan Kabbalassa termillä ’Yesod’, ilmentää yleensä aurinko.”

”Puut edustavat kuun maskuliinista puolta. Kuu yleensä loistaa täytenä tu bišvatin aikaan, koska se sijoittuu kuukauden puoliväliin”, hän jatkoi. ”Juhla kuvaa symbolisesti auringon ja kuun kohtaamista, maskuliinin ja feminiinin kohtaamista tasapainoisella tavalla.”

Juutalaisen tradition mukaan kuunpimennykseen sisältyy myös potentiaalinen viesti. Rabbi lainasi Talmudia (Sukkah 29a), jossa sanotaan, että kuunpimennys on paha enne Israelille, koska juutalainen kalenteri perustuu kuun kiertoon. Talmudissa sanotaan, että jos kuu näyttää vereltä, se on merkki ”miekkojen lisääntymisestä”. 

RABBI  huomautti pitävänsä tärkeänä, että tämä taannoinen kuunpimennys ei kuitenkaan näkynyt Israelissa.

”Pohjois-Amerikan yllä tapahtuva kuunpimennys sisältää viestin Yhdysvalloille ja juutalaisille”, rabbi Fish selitti. ”Se selvästikin kertoo juutalaisille, että heidän on tultava Israeliin.  Pakanamaissa pahat päivät odottavat juutalaisia.”

”Kun lähettiläs on kuninkaan asialla, hän on kuninkaan suojeluksessa”, rabbi Fish sanoi. ”Kun juutalainen toimii Jumalan tahdon mukaisesti, häntä suojellaan. Juutalaiset lähetettiin maanpakolaisuuteen, heidät hajotettiin ympäri maailmaa Tooran valoa jakamaan. Heti kun tämä tehtävä on suoritettu, he eivät ole enää kuninkaan suojeluksessa.  Heidän kuuluu palata lähettäjävaltion turviin.  Siksi vuosisatojen hajotuksen ja maanpakolaisuuden jälkeen juutalaisilla on oma valtio, Israel.”

”Profeettojen mukaan lopunajat ovat merkki Edomin kuningaskunnan lopusta”, rabbi Fish kertoi. Hän viittasi  kansakuntaan, joka on saanut alkunsa raamatullisen Jaakobin kaksoisveljestä Eesausta. ”Lopulta Edomista kehittyi Rooman valtakunta”, rabbi toteaa.

”Olemme nyt siirtymässä kansojen tuomion ajanjaksoon”, rabbi Fish totesi suorasukaisesti ja painotti, että läntisen kristikunnan  kansat ja valtiot ovat siirtymässä äärimmäisen haastavaan aikaan. ”Tapahtuu valtavia tragedioita.  Hallituksia kaatuu.  Syntyy suurta inhimillistä kärsimystä. Vain Jumalan tahdon mukaan toimimalla nämä tragediat voidaan välttää tai niitä voidaan lieventää.”

”Kuka tahansa, joka ei ole juutalainen, voi kuitenkin toimia Jumalan tahdon mukaan olipa hän missä tahansa. Mutta ainoa muoto, jossa edelleen maanpakolaisuudessa elävät juutalaiset voivat välttää tragedian, on palata Israeliin.”

”Jos joku juutalainen on viivyttänyt lähtöään viime hetkeen, niin nyt tämä hetki on koittanut”, rabbi Fish sanoi.  ”Verikuut julistavat!”

    

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *