Patmos-blogi

30 miljoonaa ristiä ja yksi Daavidin tähti

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

48 VUOTTA SITTEN olin juhannustulilla Juudeassa, paikalla, jolla tänään on Jad Hashmona ja K.O. Syvännön tyttären ja hänen puolisonsa johtama Raamatunkääntäjien koti. Oli vuosi 1971. Hengellinen isäni, johtajani, Patmos-työn näkijä ja perustaja Ensio Lehtonen oli kuollut ja Keravan kirkossa siunattu ylösnousemuksen odotuksessa.

Miksi minä olin Israelissa enkä Suomessa?

Eräitä viikkoja aikaisemmin olin kokenut suuria ikuisia hetkiä Ensio Lehtosen Päivölän Nuorisokylässä

Keravan Ahjossa. Hänen kättensä päällepanemisen kautta olin asetettu hänen työnsä jatkajaksi. Edempänä samalla viikolla saatoin hänet Meilahden sairaalaan. Siellä hänet leikattiin ja siellä hän sai ylennyksen taivaallisiin. Olin osallistunut hautajaisjärjestelyihin. Mutta miksi olin Israelissa enkä Suomessa?

PUOLI VUOTTA AIKAISEMMIN olin sitoutunut Ensio Lehtosen apulaisena johtamaan Kipinä-lehtemme lukijakunnasta koostuvan pyhiinvaellusryhmän kolmen viikon matkalle Israeliin. Kuljettaessani johtajaani sairaalaan hän vaati minua pysymään matkasuunnitelmissa, mitä tahansa hänelle tapahtuukin. Muistan hänen painotuksilla lausutut sanansa: ”Olen siunannut sinut, Leo, työhön kahden taivaallisen johtomerkin – Golgatan pyhän ristin ja Daavidin kuusisakaraisen tähtikilven – kuljetettavaksi. Jos kiellät yhden, kiellät toisenkin. Vie ryhmä suomalaisia ristin alla Pyhään Maahan ja juurruta heidät antamaan aikansa ja elämänsä ja varansa sinivalkoisen Israelin elämäksi. Se, mikä tehdään Israelille, on aina tehty Suomen parhaaksi!”

JUUDEAN JUHANNUSTULILLA IRTAUDUIN ryhmäläisistäni. Istuin sypressin varjossa puhelussa Jumalan kanssa. Hahmottelin paperille kirjettä niille, jotka tunsin nimiltä Ensio Lehtosen työn tukijoina … ystäväjoukolle, jonka esirukousten ja uhrien turvin olisin jatkamassa johtajani aloittamaa työtä. Heitä oli vain 211 ihmistä. Kirje on jäljellä. Luen sitä parhaillaan. Vahasmonisteessa on tällainenkin rivi: ”Vapisevalla sydämellä ja tyhjin käsin minun on jatkettava työtä. Täällä Juudeassa näillä tulilla istutan hengessä siemenen Israelin elämäksi. Saakoon siitä kasvaa puu, jonka oksille kansakunnat saavat rakentaa pesiä, joista tuhannet saavat avun.”

TUOLLA PIENELLÄ 211 ihmisen esirukoilija- ja uhraajajoukolla alkoi Patmos-työ Israelissa
ja levittäytyi kautta maailman. Tuon Juudeassa syntyneen kirjeeni jälkeen olen kirjoittanut
miljoonia sanoja patmosystäville jakaen niin mahdollisuuksien kuin tarpeittenkin tietoja heidän
kanssansa. Jokaisen postituksen jälkeen olen tuskaillut Herrani edessä kysellen, olenko ”uskollinen ja viisas palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään .. ajallaan” (MT 24:45).

Lähes puolensadan vuoden aikana yksikään kirkko, herätysliike, seurakunta ei ole vastannut
työn tarpeista. Uuden testamentin laajuinen kirja tarvitaan kertomaan 48 vuoden tapahtumien
ja tekojen pääpiirteet. Jumalan armosta olen saanut seurata perustajan ja johtajani
ohjetta: Ensiksi Israelille. (APT 13:46) Tämä Sanan majakka valaisee ja ohjaa nytkin rakkaan
synnyinmaan ahjossa matkalla huhtikuun 14. päivään 2019, jonka jälkeen mikään ei ole entisellään
Suomessa.

SUOMEN HALLITUS JÄTTI eronpyyntönsä. Suomi-laiva on tuuliajolla. Karit ja myrskyt uhkaavat. Kansa valitsi ja valitut ovat pettäneet kansansa. Vallan paikoille päässeet – lähes kaikki – ovat etsineet omaansa. Miten meidän käy? Ketkä ovat ruorissa huhtikuusta eteenpäin?

Pyydän: tutustu postitukseen! Lue tabloid-lehti!

Toteat, miten Herralta olemme saaneet teeman SUOMI2019 – KAHDEN RISTIN ALLA. Lue ja tiedät, mitä teema pitää sisällään. 30 miljoonaa tyhjää ristiä ovat merkkeinä Suomen niemellä. Herra Jeesus Kristus on vapaana Suomessa. Herra Jeesus Kristus haluaa olla Voittaja Suomen koetuksissa. Herra Jeesus Kristus haluaa herätystä kansallemme.

Radio Patmos on näkymme mukaisesti Jumalan antama mahdollisuus herättää Jumalan valitsemaa osaa kansastamme. Olemme sijoittaneet uskossa suuren euromäärän radiotyöhön 1.3.–31.5.2019 väliseksi ajaksi, jolloin 4,9 miljoonaa suomalaista on radiosanomamme potentiaalisia kuulijoita. Rukoile tämän kylvötyön puolesta! Mahdollisuuksiesi mukaan anna korkein mahdollinen uhrisi kulujen maksamiseksi!

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *