Nyt tarvitaan sananvapauden puolustajia!
Nostin esiin kirjassani Sananvapaus uhattuna Suomessa: Vihapuhe, ihmisoikeudet ja media (Kuva ja Sana, 2018) esimerkkejä siitä, että sananvapaus on tosiasiallisesti uhattuna Suomessa ja että suomalainen sanan- ja mielipiteenvapaus on suorastaan orwellilaisen aivopesun kourissa. Näitä konkreettisia esimerkkejä tulee jatkuvasti lisää. Esimerkiksi professori Tapio Puolimatkan sananvapauden rajoittamishankkeet ovat jatkuneet aktiivisesti.
Professori Tapio Puolimatka julkaisi 11.3.2019 vastineen häneen ja hänen akateemiseen sananvapauteensa kohdistuneisiin sananvapausrajoitusvaatimuksiin, joita on perusteltu sillä, että Puolimatkan julkisesti esittämät akateemisen perustellut arvokonservatiiviset näkemykset esimerkiksi gender-ideologian haitallisuudesta ovat syrjivää eli perimmiltään rasistista kiusaamista eli itse asiassa väkivaltaa.
Aktivistikriitikot vaativat Puolimatkaa mielipiteineen pois julkisesta akateemisesta tilasta, koska hänen katsotaan edustavan ihmisoikeuksien vastaista väkivaltaista syrjintää, joka on oikeastaan rasistista.
Tuore esimerkki sananvapauden rajoittamisaktivismista käy ilmi Suomen Uutisten 27.3.2019 päivätystä artikkelista ”Halla-ahon kannattaminen oli liikaa – oikeusprofessorikin ihmettelee Kari Peitsamon syrjäyttämistä Ämyrock-festivaaleilta”.
Muusikko Kari Peitsamo suljettiin pois oman ammattialansa keskeiseltä foorumilta, koska hän twiittasi omana mielipiteenään ”rajat kiinni” -sanat ja koska on maininnut Jussi Halla-ahon ja Donald Trumpin nimet – jotka aktivistien mielestä ilmaisevat rasismia ja väkivaltaa – myönteisessä mielessä. Twitterissä Peitsamo leimattiin oitis epähenkilöksi ja jotkut Peitsamoon vihastuneet ilmoittivat tuhoavansa kaikki hallussaan olevat Peitsamon musiikkiäänitteet.
Aktivistikriitikot vaativat Peitsamoa pois oman alansa festivaaleilta, koska hänen katsotaan edustavan ihmisoikeuksien vastaista väkivaltaista syrjintää, joka on oikeastaan rasistista.
Tuoreen esimerkin saimme myös, kun Perussuomalaiset julkaisivat vaalivideonsa nimeltään V niin kuin ketutus. Videota on arvosteltu sarjakuvamaisesta väkivaltaisuudesta, rasismista ja ahdistavan vastakkainasetteluilmapiirin lietsomisesta ja videoon on haluttu kohdistaa sensuuria.
Vertailun vuoksi kyseisen videon voi rinnastaa vaikkapa Palefacen Palamaan -videoon vuodelta 2016. Palefacen video, joka ei ole lainkaan sarjakuvamaisen liioitteleva, vaan pyrkii inhorealismiin, on sekin täysin vaalipoliittinen kaikkine äärivasemmistolaisine ja vasemmistoliittolaisine puoluepoliittisine kytkentöineen ja väkivaltasymboliestetiikkoineen. Palamaan-video julistaa avointa väkivaltavallankumousta ja julistaa, että ”Hallitus leikkaa kurkut auki” ja käskee tuhopolttoihin ”Pistä palamaan!” -kehotuksella. Video, joka on vasemmistoliittolaiskommunistista propagandaa, kehottaa avoimeen kumoukseen ja väkivaltaan sekä tuo täysin suoraan esiin kaiken tämän videolla.
Tällainen totisen inhorealistinen vasemmistolainen uhkaava kumousväkivaltasymboliikka punalippuineen ja ANTIFA-symboleineen kaikkineen on kaiken aikaa ollut esillä ja varsin epäpoleemisen hyväksytysti. Mutta nyt, kun ilmestyy video, jossa nostetaan esiin kansalliskonservatiivisen vastareaktion tarve ja jossa, täysin päinvastoin kuin Palefacen kommunistivideolla, painotetaan sen demokraattista vaaliäänestyksellistä luonnetta, nousee pelko vastakkainasettelusta, raivo ja sensuuritotalitarismi.
Sensuurivaateita, joita on perusteltu samoilla perusteilla kuin Puolimatkan ja Peitsamon tapauksissa, on jo kohdistettu perussuomalaisten videoonkin. Palefacen videoita kohtaan ei sen sijaan niinkään ole kohdistettu sensuurivaateita, vaikka varsin vastakkainasettelua luova tuo Palefacenkin video on. Kuitenkin hän on kaiken aikaa ollut tervetullut opastamaan ja innostamaan vaikkapa koululaisia kouluissamme.
Toinen havainnollinen vertailukohde on Yle Kioskin punaviherhenkinen ja jo laajaa polemiikkia herättänyt nuorisolle suunnattu vaalikone, Vaalibotti.
Kun vaalikonetta käyttävä on vastannut kysymyksiin omat valintansa tehden, hän valitsee äänestysalueensa ja sitten kone tuottaa näkyviin hänen vastauksiaan eniten vastaavat ehdokkaat. Tämän jälkeen kone kysyy näin: ”PS. Haluatko tietää, mitä mieltä Lepakkomies on vaaleista?” Ja kun painat Todellakin!-lepakkomiespainiketta, avautuu eteesi lyhyt ja tiivis sarjakuvamainen lyhytvideo, joka etenee seuraavasti.
Kuvaan ilmestyy kännykkää välinpitämättömän näköisesti katseleva hupparihenkilö, joka sanoo puhekuplassaan näin: ”Äh, ei mun ääni vaikuta kuitenkaan lopputulokseen”. Sitten henkilön selän takaa ilmestyy yhtäkkiä Lepakkomies, joka lyö avokämmenellä hupparihenkilöä ja puhekuplassaan sanoo lyödessään: ”Tumpelo! Haluat sä et vanhat gubbet päättää sun tulevaisuudesta?”
Seuraavassa kohtauksessa hupparihenkilö toteaa puhekuplassaan välinpitämättömästi: ”Äh, mul on äänestyspäivänä muuta menoo.” Jälleen ilmestyy Lepakkomies ja lyö henkilöä sanoen: ”Toope! Voit äänestää ennakkoon!”
Videon kolmannessa ja viimeisessä kohtauksessa hupparihenkilö toteaa: ”Äh, mä oon hukannu sen äänestyslipun.” Jälleen ilmestyy Lepakkomies ja lyö henkilöä ja sanoo: ”Urpo! Äänestyksessä tarviit vaan henkkarit.”
Tämä Yle Kioskin julkisrahoitteisen ja niin sanottua vastuullista valtamediaa edustavan vaalikoneen sarjakuvamainen video kuvaa ja ilmaisee siten fyysistä väkivaltaa, ikärasismia ja suoraan henkilöön kohdistuvaa herjaavan halveksivaa nimittelyä. Sarjakuvamaisen videon tunnelma on vihaisen aggressiivinen, henkilön koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen puuttuva ja ahdistavan pelottavaa ja ulkoapäin pakottamisen ilmapiiriä luova ja ilmaiseva.
Eli tällaista hyvässä ja kauniissa ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen perustuvassa punavihreässä asiayhteydessä ilmenevää fyysistä väkivaltaa, pelon lietsontaa ja pakottamista ja rasismia – ikäsellaista – ei tarvitse sensuroida mitenkään, kuten ei tarvitse Paleface-tyyppistäkään väkivaltavideointia?
Näinkö se nyt menee? Eli väkivaltaisuus ja rasistisuus ei siten olekaan se pohjimmainen peruste ja syy sensuuri- ja sanavapausrajoitusvaatimuksille, koskapa ”ihmisoikeuksienkin puolustajat” ja ”antirasistitkin” ovat kyllä valmiita hyväksymään väkivaltavisuaalisuutta, jos sen esittävät oikeat ja oikeita mielipiteitä ilmaisevat henkilöt ja tahot?
Eli siis suu pitää tukkia ja sananvapautta rajoittaa henkilöiltä ja tahoilta, joilla on nyt vallitsevan ideologisen hegemonian kannalta väärät yhteiskunnallispoliittiset tai eettismaailmankatsomukselliset arvomielipiteet.
Tehdäänpä seuraava ajatuskoe.
Palauta mieleen niin sanottu nykyaikainen synteettinen evoluutioteoria, jota nykyinen valtavirtainen ajattelu pitää konsensuksenomaisesti hyväksyttynä tieteellisenä ja maailmankatsomuksellisena itsestään selvyytenä, jota on opetettava kaikille kaikkialla. Tämä evoluutioteorian populaatiogeneettinen versio on Charles Darwinin (1809–1882) ja Gregor Mendelin (1822–1884) linjausten synteesi, joka korostaa mutaatioiden ja luonnonvalinnan ohella variaation, perinnöllisyyden ja isolaation merkitystä. Tämä teoriasynteesi on varsin nuori: synteesi muotoiltiin vasta 1920–40-luvuilla.
Koska kaikkea maailmankatsomuksellisuutta ja teorianmuodostusta ja näiden oikeellisuutta ja etenkin eettistä julkista sallittavuutta tarkastellaan nykyään paljolti sen pohjalta, ketkä katsomuksen ovat muotoilleet ja mitä nämä muotoilijat itse edustivat, kannattaa palauttaa mieleen, ketkä ovat vastuussa synteettisestä evoluutioteoriasta.
Synteettisen evoluutioteorian keskeisimpiin muotoilijoihin lukeutuvat Theodosius Dobzhansky (1900–1975), joka uskoi, jonkinlaiseen prosessiuskonnolliseen ja New Age -tyyliseen tapaan, evoluution määrittävän kaikkea olevaista; J. B. S. Haldane (1892–1964), joka puolestaan oli sosialisti, marxisti, ateisti ja sekulaari humanisti; Ernst Mayr (1904–2005), joka hänkin oli uskonvakaumukseltaan ateisti, sekä ennen kaikkea Ronald Aylmer Fisher (1890–1962).
Fisher oli evoluutiobiologi, geneetikko, tilastotieteilijä ja parapsykologian harrastaja, mutta samalla myös eugeniikkaa, rodunjalostusta, kannattava rotuteoreetikko, eli kaikkien nykyisin julkisesti käytössä olevien määritelmien ja luonnehdintaperusteiden nojalla täysi rasisti.
Jokainen, joka pitää totena synteettistä evoluutioteoriaa, hyväksyy sen ja kannattaa sitä ja pitää sitä esillä julkisessa tilassa, joutuu väistämättä kohtaamaan vakaavakin vakavamman syytteen ja siitä erittäin johdonmukaisesti seuraavan kysymyksen: Kannatat rasistin keskeisellä tavalla muotoilemaa teoriaa ja maailmankatsomusta; hyväksytkö roturasismin ja miksi olet halukas edistämään rasistin mielessä muotoutunutta synteesiä?
Tämän kysymyksen esittäminen pakottaa samalla pohtimaan, ajatuskokeen luonteisesti, myös seuraavia vakavia lisäkysymyksiä.
Pitäisikö synteettinen evoluutioteoria -käsite ja -sana kieltää ”ihmisoikeuksien vastaisena” ja vihapuheena, koska sen keskeisiin muotoilijoihin lukeutuu rotuteoreettinen rasisti? Pitäisikö koko tilastotiede kieltää samasta painavasta syystä?
Pitääkö merkittävän evoluutiobiologian puolestapuhujan ja uusateistien nokkamiehen Richard Dawkinsin kirjat kieltää ja pitääkö häneltä ja muilta synteettisen evoluutioteorian kannattajilta – eli koko akateemiselta biotieteelliseltä eliitiltä ja muiltakin – kieltää esiintyminen julkisissa tiloissa, koska ihailee ja ihailevat rotuteoreettista rasistia ja levittävät tällaisen henkilön hengentuotetta?
Mitä turvatoimia pitää tehdä koululuokissa ja yliopiston luentosaleissa, jos opiskelija ”kokee väkivallan uhkaa” ja kiusaavan rasistisen syrjinnän tunnetta älykkyyttään kohtaan kuullessaan luennoitsijan puhuvan myönteiseen sävyyn synteettisestä evoluutioteoriasta, jonka keskeisiin muotoilijoihin lukeutuu rotu- ja älykkyystutkimusta kannattanut rotuteoreettinen rasisti?
Millä takaamme opiskelijoiden turvallisuuden sellaisissa julkisissa tiloissa, joissa opiskelija altistuu synteettisen evoluutioteorian käsitteelle ja sitä avaavalle ja puolustavalle akateemistieteelliselle argumentaatiolle? Pitääkö tällaisen argumentaation esittäminen kieltää, turvallisuussyistä ja ihmisoikeuksiin nojaten? Tällainen argumentaatiohan ei voi olla pätevää eikä eettisesti sallittua, koska alkujaan kumpuaa sellaisen ajattelijan aivoista, joissa ilmeni viha rotujen tasa-arvoisuutta ja kaikkien ihmisten ja ihmispopulaatioiden yhtäläistä keskimäärä-älykkyyttä kohtaan?
Pitääkö jokaisen tämän päivän evoluutiobiologin, koulun biologianopettajan ja tilastotieteilijän ilmaista, saadakseen jatkaa virassaan ja nauttiakseen täyttä kansalaisluottamusta, julkisen sanallisesti ja kirjallisesti ehdoton irtisanoutumisensa rasisti R. A. Fisherin ajattelusta?
Onko tasa-arvo -ja yhdenvertaisuusvaltuutetun syytä jatkuvasti seurata ja valvoa biologikuntaamme mahdollisen rasismin ilmenemisen vuoksi?
Tällainen ajatuskoe kannattaa käydä läpi.
Kannattaa miettiä tätäkin:
Jos edellä esitettyyn ajatuskokeeseen sisältyvissä kysymyksissä esiin nousevia toimenpiteitä ei kuitenkaan nähdä oikeasti tarpeellisiksi tässä asiayhteydessä, niin miksi ja millä perusteilla ei nähdä, kun toisissa ja analogisesti täysin vastaavissa asiayhteyksissä kovin herkästi nykyään nähdään? Vai onko ajatuskokeessa ja sen kanssa analogisissa asiayhteyksissä sovellettu päättelymalli itsessään jotenkin ongelmallinen?
Reaalimaailman tosiasia on kuitenkin nyt tämä:
Aidon sananvapauden puolustamista tarvitaan enemmän kuin koskaan. Eduskuntaan tarvitaan edustajia, jotka ovat vakaumuksellisen tinkimättömiä sananvapauden puolustajia ja jotka oikeasti uskaltavat haastaa niin sanotun poliittisen korrektiuden niin sanallisesti, asiasisällöllisesti kuin toiminnassaankin.
Lue ohjeet kommentoinnille