Kiitollisuusateria

Jermaine ja Michelle olivat tutustuneet toisiinsa parikymppisinä ollessaan töissä Washingtonin kaupunginhallituksen toimistossa. He olivat olleet – kuten on tapana sanoa – vain työkavereita.

Joskus he kävivät yhdessä lounaalla viraston kafeteriassa. Erään tällaisen tapaamisen aikana Michelle oli puhjennut itkuun. Hän oli kertonut olevansa vakavasti sairas. Hänen munuaisensa oli vaurioitunut ja lakannut toimimasta. Hän joutui siksi käymään kolmesti viikossa sairaalassa dialyysihoidoissa.

Hoidoista huolimatta hän oli alkanut yhä pahemmin kärsiä kroonisesta väsymyksestä, tasapainohäiriöistä ja hetkellisistä tajunnan menetyksistä. Myös hänen näkökykynsä oli heikentynyt. Ainoa keino hänen henkensä pelastamiseksi olisi munuaissiirto, mutta sopivaa luovuttajaa ei ollut löytynyt.

Michellen äiti kärsi verenpaineesta, eikä siksi sopinut luovuttajaksi. Michellen nuorin veli olisi suostunut, mutta hän oli luovuttajaksi liian nuori. Kaksi vanhempaa veljeä olisivat olleet sopivia, mutta he pelkäsivät toimenpidettä niin paljon, että olivat kieltäytyneet.

Kaikki Michellen läheisimmät ihmiset olivat vakuuttaneet rakastavansa häntä aivan tavattomasti. He olivat kuitenkin olleet liian peloissaan suostuakseen luovuttajiksi. Niinpä Michelle oli ollut jo 12 kuukautta jonossa odottamassa uutta munuaista. Hänelle sopivaa munuaista ei vai tuntunut mistään löytyvän, ja hänen aikansa oli käymässä vähiin.

Jermaine kuunteli järkyttyneenä Michellen kertomusta. Myöhemmin hän oli sanonut, että hän ei voinut vain katsella, miten hänen työtoverinsa kärsi ja viimein menehtyisi. Niinpä, vaikka Michelle ei ollut hänen sukulaisensa, perheenjäsenensä tai edes tyttöystävänsä, hän oli luvannut luovuttaa toisen munuaisensa tytölle. Siirtoleikkaus, joka kesti neljä tuntia, tehtiin 1991.

Sairaalan ylilääkäri kertoi, että tällainen ystävältä ystävälle -siirto oli suuren sairaalan ensimmäinen. Yleensä siirtoja tehdään aviopuolisoiden kesken tai vanhempien ja lasten välillä. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, ettei edes kukaan läheisistä uskaltaudu luovuttajaksi, ja potilas menehtyy.

Myöhemmin monet kysyivät Jermainelta, mistä hän oli löytänyt rohkeuden luovuttaa toisen munuaisensa? Kuinka hän oli uskaltanut tehdä sen? Hän oli vastannut: ”Rukoilin tämän asian puolesta. Pyysin Jumalalta viisautta, miten minun tulisi tässä asiassa menetellä, ja tällaisen neuvon minä sain ja minä vain noudatin sitä.”

Meidän muistimme on usein kovin lyhyt. Jermaine ja Michelle päättivät estää tärkeän asian haalistumisen ja ehkäpä peräti unohtumisen tapaamalla säännöllisesti ”kiitosaterialla”.

Olet ehkä joskus miettinyt, miksi Raamattu on täynnä asioita, joita toistetaan moneen kertaan? Ne ovat siellä, ettemme unohtaisi niitä. Siksi monet Jumalan lupaukset ja ohjeet tulevat teksteissä vastaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Raamatusta löytyy myös Jermainen ja Michellen tapaamisien kaltainen kiitosateria. Tuolle aterialle kristityt ovat kokoontuneet jo parin vuosituhannen ajan kiitollisina muistelemaan omaa pelastustaan ja pelastajaansa.

Juuri ennen vangitsemistaan, kärsimistään ja kuolemaansa Jeesus kokosi kaikki opetuslapsensa yhteiselle aterialle. Sen aikana Jeesus ”otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.” (1.Kor.11:24-26)

Kun olen lukenut noita lauseita tai kuunnellut niitä ennen ehtoolliselle polvistumista, sisälleni ovat jääneet kaikumaan sanat teidän puolestanne annettu ja vuodatettu. Teidän, myös minun syntieni sovittamiseksi annettu ja vuodatettu.

Toinen kohta, jota en väsy kuuntelemaan kuuluu näin: ”niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni”. Ei vain joskus tai joidenkin juhlien yhteydessä vaan ”usein”. Me tarvitsemme usein Jeesuksen kohtaamista leivässä ja viinissä, hänen tarjoamaansa matkaevästä taivaltaessamme kohti Isän kotia ja iankaikkista elämää.

Siunattua hiljaista viikkoa, kalliisti lunastettu ystäväni!