Näinkö päättyi kristillinen lähetystyö?

Tämä ei tietenkään ole suoraan Hallinto-oikeuden päätöksen piiriin kuuluva asia. Asia on johdettavissa kristittyä turvapaikanhakijaa koskevasta päätösasiakirjasta. Päätösasiakirja löytyy viitenumerolla 18/0163/72. Päätöksessä todetaan, että hakija ei ole kristitty. Hallinto-oikeus ei päätöksessään asettanut kyseenalaiseksi sitä, että Afganistanista kotoisin oleva turvapaikanhakija oli kastettu kristityksi. Oikeus ei myöskään kyseenalaistanut sitä, että hakija todellakin harjoittaa aktiivisesti uskoaan ja elää kristityn elämää. Hallinto-oikeus ei epäillyt myöskään sitä, että tämä turvapaikanhakija joutuisi vaaraan, kun hänet palautetaan Afganistaniin. Itse asiassa päätöksessä todetaan, että hakija tulee Afganistanin vaarallisimmalta alueelta. Päätöksessä kuitenkin todetaan, että hakijan ei katsota olevan aidosti kristitty, koska ”ei ole ilmennyt, että hän harjoittaisi käännytystoimintaa”.

Käännytystoiminta aidon kristillisyyden mittana on hyvin kummallinen, sillä yksikään Suomessa toimiva kristillinen kirkko ei harjoita käännytystä. Myös kansainvälisesti suuret kirkkojen yhteistyöelimet ovat irtisanoutuneet käännyttämisestä. Kirkoissa sana ”käännyttäminen” koetaan vastustettavaksi asiaksi. Sana ”käännyttäminen” yleensä määritellään toiminnaksi, jolla manipuloidaan, painostetaan, valheellisin lupauksin houkutellaan tai lahjotaan jonkin maailmankatsomuksen kannattajaksi.

Toisaalta täytyy todeta, että kristilliset kirkot usein toiminnassaan tähtäävät siihen, että ihminen voi kääntyä kristityksi. Lähetysjärjestöjen toiminta usein liittyy tähän. Kristillisissä kirkoissa uskotaan, että kääntyminen on Jumalan työtä ihmisen sydämessä. Jumala käyttää välineenä sitä, että kerromme evankeliumia Jeesuksesta. Se synnyttää uskon, josta seuraa kääntyminen. Voisiko siis olla, että Hallinto-oikeus tarkoitti tällaista kääntymiseen tähtäävää toimintaa, eli evankeliumin julistusta, mutta olisi vahingossa käyttänyt sanaa ”käännyttäminen”? Hallinto-oikeus ei näytä olevan näin tietämätön. Päätösasiakirjassa nimittäin mainitaan, että Hallinto-oikeudella oli käytössään todistus, jonka mukaan hakija oli osallistunut suomalaisen lähetysjärjestön julistustyöhön hyvin merkittävällä työpanoksella. Hän oli omilla kasvoillaan ja nimellään esiintyen julistanut kristillisen evankeliumin keskeistä sanomaa tuhansille ihmisille. Tätä oikeus ei katsonut riittäväksi näytöksi aidosta kristillisyydestä, vaan edellytti, että aidon kristityn tulisi ”harjoittaa käännytystoimintaa”, jota oikeuden mukaan tämä henkilö ei ollut tehnyt kertoessaan evankeliumia Jeesuksesta.

Tällä päätöksellä Helsingin Hallinto-oikeus tulee samalla tuominneeksi kaikki suomalaiset lähetysjärjestöt ja kristilliset kirkkokunnat epäaidoiksi. Tulisiko siis kaikkien kristillisten kirkkojen nyt lakata kutsumasta itseään kristilliseksi? Vai voisivatko kirkot ja lähetysjärjestöt hakea valitusteitse päätöksen kumoamista? Kirkoille ja lähetysjärjestöille asia on hämmentävä. Niille kirkkojemme jäsenille, jotka ovat tällaisten päätösten kohteena, asia on elämän ja kuoleman kysymys.