Raamatulla päähän
Aina silloin tällöin kuulen lauseen: Minua lyötiin Raamatulla päähän! Se ei siis ole konkreettisesti ymmärrettävä toteamus, jossa tiiliskiven painoisella kirjalla joku kiihkouskovainen yrittäisi kumauttaa vastustajan kanveesiin. Lause liittyy ilmeisesti oikeassa olemiseen, puhdasoppisuuteen, uskonnolliseen manipulointiin, vallan käyttöön ja alistamiseen? Siinä heikompi kokee olevansa joko tietämätön tai aseeton vahvemman, taitavamman ja sanavalmiimman ystävänsä rusikoitavana. Vitsit on vähissä, kun tulee ympäri korvia hurskauden koko volyymilla.
Huonompi juttu onkin tilanne, jos Raamatulla ei enää ole asemaa kristittyjen välisissä keskusteluissa, silloin suuri luopumus on ottanut isännän paikan, soihdut sammuneet – ja kaikki väki nukkuu. Herra kuitenkin herättää omiaan juuri Sanan kautta ja usein hän laittaa kaikenlaiset tavalliset ihmiset, latvasta lahot ja heikkolahjaiset todistajikseen. Hän voi sujuvasti käyttää kouluakäymättömiä tyyppejä, tuntemattomia sotilaita, Hengellisen armeijansa liikekannallepanossa. Yksinkertaisuus tai heikko henkilöhistoria eivät ole silloin rasitteita, vaan joskus etu, jossa ilmenee Kristuksen suuri armo ja kunnia, kun hän on uskaltanut riskeerata valtakuntansa työn noin halpoihin ihmisiin ja heidän kauttaan kuuluttaa maailman suurinta sanomaa, evankeliumia sielujen pelastukseksi.
On tarpeen lyödä ihmistä hengellisesti Raamatulla päähän, se on varsin terveellinen kokemus ja usein alkusysäys todelliseen parannukseen ja kääntymykseen. Tässä lajissa tyyli on sivu seikka, äänenkäyttö tai ilmeikkyys ei myöskään ratkaise mitään. Kellonaika tai vuodenkulku eivät vaikuta lopputulokseen. Sana voi kolahtaa kirkossa tai sen takana, kadulla tai kotona. Onhan nykyaika luonut merkillisen käsitteen, jossa ajatellaan, että se on rakkautta, kun ei puhuta synnistä eikä Jeesuksesta, vaan kaikki saavat maata rauhassa omassa mehussaan (Biblia: ”Ja hän veti minun ylös hirmuisesta haudasta ja sontaisesta loasta, ja asetti minun jalkani kalliolle…” Ps.40:3). Mutta siihen sontaan hukkuu jokainen ilman Vapahtajaa, vaikka olisi kuinka hyvä tai hurskas ihminen.
Raamatulla päähän on perinteinen hengellisen sodankäynnin väline, josta on historiallista tietoa alkuseurakunnan vaiheissa: ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.” 2.Kor. 10:5. Samaa linjaa seurataan Ef. 6. luvussa, jossa hyökkäysaseeksi mainitaan Hengen miekka – Jumalan Sana ja kaikenlainen rukoustyö. Ei kun siis taisteluun, Herran kansa, maailma tarvitsee herätystä, jossa ilmenevät Jumalan sanan totuus, valo, viisaus ja kutsu.
Pää edustaa ihmisen älyä, tietoa, perinnettä, koulutusta, mutta myös tunnetta, luulemista, mielipiteitä, sekaannusta, ailahtelua, valhetta ja kaikenkarvaista pimeyden valtakuntaa. Siksi siihen olisi hyvä osua niin sanotusti keskelle näköä, silmien väliin, sille se voi tehdä kohteen sokeaksi ja niin muodoin Herraa etsiväksi. Tällainen täystyrmäys voi saada aikaan herätyksen, joka koituu asianomaisen pelastukseksi. Silloin valo pilkahtaa synkkyyden keskellä ja taivas huutaa saatanan vangille vapautusta. Kun Jumala puhuu, silloin ihmisen on syytä vaieta, mutta niin kauan kun pää saa olla hallitsemassa, se pyrkii kaikin tavoin vastustamaan Jumalaa. Pitäisi siis saada aikaan pään vaihto, Jeesuksen olisi päästävä ihmisen pääksi ja Herraksi. Tähän herätyskristillisyys pyrkii aina ja kaikkialla.
Mutta ei ole kuitenkaan tyydyttävä vain iskemään Raamatulla päähän, se on vain herättävä välivaihe uuden elämän tielle. Seuraava kohde on sydän, ihmisen minuuden keskus, omatunto ja elämän paikka. Seuraava isku pitää osua sydämeen, että sydän murtuu. Siihen katastrofiin Jumalalla on oiva parantava lääke, hän antaa rikotun kivisydämen tilalle lihasydämen, hän uudestisynnyttää ihmisen ja luo sisimpään uuden Kristus-luomuksen. Pyhän Hengen uudistamassa sydämessä on uusi jäjestys: Kristus hallitsee ja Raamattu on arvossaan, oma pää on täysin alistettu Herran kuriin ja ohjaukseen, Jumalan palvelijaksi
Onnea ja menestystä siis kaikille Jeesukseen uskoville ja nöyrää rukousta, että osuisi hyvin ja kohdalleen, kun lyö Raamatulla päähän ja siunausta ennen ja jälkeen aktion.
TURKKA AALTONEN
Lue ohjeet kommentoinnille