Olipa erikoiset Olympialaiset

Nettisivuillaan Joni, joka on vammaisten evankelioimiseksi perustamansa järjestön presidentti, kertoo Los Angelesissa järjestetyistä vammaisten olympialaisista. Noissa kisoissa kentällä tapahtui jotain perin yllättävää. Sellaista, mistä me kaikki voimme oppia alkaneelle vuodelle 2020 jotain perin tärkeää.

Joni seurasi kisoja katsomosta. Hänen miehensä Ken oli kentällä yhtenä kisojen järjestäjistä. Vuorossa oli 50 metrin juoksukilpailu. Lähettäjän pistooli paukahti ja kilpailijat syöksyivät matkaan.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Yksi kilpailuun osallistuvista pojista ei suunnannutkaan kohti maaliviivaa. Hän poistui radalta ja lähti juoksemaan kohti ystäväänsä, jonka oli huomannut seisovan kentän toisella puolella. Ken puhalsi pilliinsä saadakseen pojan kääntymään takaisin, mutta mikään ei auttanut. Poika jatkoi iloisesti hymyillen juoksua kohti ystäväänsä.

Nyt oli vuorossa kisojen toinen yllätys. Maalia kohti juoksevien joukossa oli Downin oireyhtymää sairastava tyttö, jolla oli paksut pullonpohjan kaltaiset silmälasit. Hän huomasi pojan harhautuneen pois kilparadalta, pysähtyi ja huusi: ”Pysähdy, tule takaisin, tämä on oikea suunta!”

Kuultuaan tytön huudon poika pysähtyi ja näytti hämmentyneeltä. Hän ei pystynyt päättämään, mitä olisi tehtävä. Niinpä hän jäi epävarmana paikoilleen.

Tyttö huomasi pojan tukalan tilanteen. Sen sijaan, että hän olisi jatkanut huutamista tai kääntynyt muiden perään kohti maalia, hän teki jotain odottamatonta. Tyttö poistui radalta ja juoksi paikoilleen jähmettyneen pojan luo. Tyttö tarttui poikaa kädestä. Sitten he juoksivat yhdessä takaisin radalle ja kohti maalia.

Kaikki muut kilpailijat olivat jo ehtineet maaliin, kun tyttö ja poika käsi kädessä juosten viimein ylittivät maaliviivan. He olivat jääneet kilpailussa viimeisiksi, mutta saivat silti kisojen katsojilta sellaiset suosionosoitukset, joita harva voittajakaan ikinä voi saada.

Downin syndroomaa sairastava tyttö opetti kaikille tärkeän asian: On oltava valmis uhraamaan aikaansa ja jopa luopumaan omista tavoitteistaan, että voisi auttaa eksyneitä takaisin oikealle tielle.

Kun Ken myöhemmin kertoi tästä erikoisesta tapahtumasta, hän liitti tarinan jatkoksi nämä Roomalaiskirjeen jakeet:

”Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Ei Kristuskaan ajatellut itseään. (Room.15:1-3)

Minkä vallankumouksellisen neuvon Paavali tuossa meille tarjoaakaan! Miten valtavasti maailma noita neuvoja seuraamalla muuttuisikaan!

Miten toisin asiat olisivatkaan, jos me kaikki pyrkisimme yhdessä työpaikoilla, kouluissa ja kilpailuissa tukemaan ja kannustamaan heikoimpia lenkkejä niin, että myös he pysyisivät mukana joukossa.

Paljon jo muuttuu, jos me emme lue netissä väärin ja vikoja etsien toisten viestejä ja postauksia vaan pyrimme ymmärtämään ne kirjoittajan kannalta parhain päin.

Moni asia kääntyy paremmaksi silloin, kun me vältämme väittelyä ja syyttelyä, jotka vain jyrkentävät molempien osapuolien käsityksiä ja repivät auki epäluulon kuiluja.

Jos me päätämme suhtautua lähimmäisiimme yhä epäitsekkäästi kuin tarinan Downin oireyhtymää sairastava tyttö, niin me olemme tehneet parhaan mahdollisen uuden vuoden lupauksen.

Jeesus tarjoaa kaikille uudenvuoden lupauksia harkitseville hyvän lähtökohdan sanomalla: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt.7:12)

Runsasta Jumalan siunausta alkaneelle vuodelle, rakas ystäväni!