Leo Meller Herran opissa ja työssä alkaen 1959

ENSIO LEHTOSEN kutsumana ja kouluttamana osallistuin hänen ja minun työsuhteen alkamisesta lähtien erilaisten vastuu- ja luottamustehtävien ja johtokunta- ja valiokuntajäsenyyksien edellyttämiin toimintoihin.

Olen palvellut esimerkiksi seuraavissa em. työnantajan alaisuudessa olevien tai olleitten luottamus- ja vastuutehtävien piirissä:

Kristillisten orpokotien kannatusyhdistys ry.

Päivölän nuorisokylän amerikkalaiset ystävät ja tukijat.

Lasten Kultainen Liitto ry.

Telttatemppeli ry.

Rukousrintama Suomen ja Israelin puolesta.

Kristillinen solidaarisuustyö.

Itäapu.

Patmos ry (toimintamuodon uusi ja nykyinen nimi: Patmos Lähetyssäätiö).

Eräs episodi historiassamme johtajuusvuosieni ajalta on Ideakustannus Oy:n perustaminen.

Ideakustannus perustettiin aikaan ja tarpeeseen, jonka tunnuspiirteenä olivat eräät organisaatiotamme vastaan nousevat poliittiset ja uskonnolliset tahot. Nousun ilmeisenä ja julkisesti ilmoitettunakin syynä oli työmme piirissä oleva ns. Patmos ItäAvun osasto, joka haastettiin oikeuteen esimerkiksi Raamattujen salakuljetusviennistä Neuvostoliittoon. Aikanansa käydyissä oikeusistunnoissa puitiin mainittua palvelumuotoa pöytäkirjoista ja lehtikirjoituksista edelleen tutkittavissa olevin muodoin.

Yhtenä piirteenä oikeustaisteluissa oli valtiovallan pyrkimys lopettaa sekä Patmos että Kuva ja Sana – ja mahdollisesti muittenkin – nimikkeiden alla tapahtuva toiminta. Useamman vuoden kestänyt prosessi on arkistoitu sekä oikeuden pöytäkirjoihin ja julkisen sanan raportteihin että työmuotojemme omiin aikakirjoihin.

Sattuneesta syystä tämän kirjoittamisen pääasiana on jo mainittu Ideakustannus Oy. Tekstini lopussa nostan esille erityisen syyn vanhan muistamiseen.

ELETTIIN mainittujen oikeustaistelujen aikaa.

Ilmassa oli paitsi jännitettä myös vahvaa rukoustyötä Patmos- ja erityisesti Itäavun toimintojen puolesta.

Rinnan tämän kanssa vahvistui vahvistumistaan viranomaisen vaatimus ”Suomen valtion statusta uhkaavan” Itätyön (nimettynä: Kristillinen Solidaarisuustyö) lakkauttamisesta. Koska KST oli tosiasiallisesti rekisteröimätön alaosasto Patmoksen toimintakuvassa, vaatimus kasvoi sisältämään PLS:n lakkauttamisen eli kaiken laillisen toimintaoikeuden riisumista säätiöltä (silloinen ry).

Vaade kohdistui välillisesti myös PLS:n omistaman kustannusliike Kuva ja Sanan suuntaan. Merkittävää kyllä, maamme vasemmistolaiset lehdet tuohon aikaan vaikuttivat enemmänkin vaativan K&S:n lakkauttamista kuin PLS:n lopettamista – kait lähinnä siksi, että K&S oli se elin, joka levitti patmossanomaa suomalaiselle kansalle.  Julkaisutoiminnan sanottiin vaarantavan Suomen ja Neuvostoliiton hyvät suhteet.

Noina aikoina Kuva ja Sanan / Patmos Lähetyssäätiön toimitilat olivat – kuten eräissä uutiskirjeissämme ystäville kirjoitin – patmosperheen rukousolohuone. Toki mainitut ajat ovat nyt sellaisenaan historiaa – toisaalta: niitten esiin nostaminen älköön olko pelkkää historiaa. Yhtä lailla valvova mielemme kuin Raamatun ennalta kirjoitettu historia vaikuttavat ennakoivan kumpikin tahollaan Ilmestyskirjan petojen ajan tulemista.

Pieni episodi mainituilta ajoilta.

Kuva ja Sana oli siis uhattu.

Kuva ja Sana julkaisi uutisaineistoa Punaisen pedon valtapiiriltä paitsi esimerkiksi Kipinässä myös täysimittaisissa kirjoissa herättämään suomalaisia kristittyjä sekä rukoustyöhön itärajan takana kärsivän Jumalan siemenen puolesta että myös vastuulliseen rukoustyöhön oman kansakuntamme pelastukseksi – itärajan välittömällä läntisellä puolella.

Muistan erään aamupäivän silloisessa Patmos-toimistossa.

Käsissäni oli stalinistien Tiedonantajan tuorein numero. Kolmessa eri paikassa lehti uhoili Kuvaa ja Sanaa vastaan, näytti kirjojemme kansikuvia, lehtiemme sivuilta irrotettuja otsikoita ja sen sellaista. Lehden mukaan nyt oli viennissä vahva paketti todistusaineistoa valtion syyttäjän toimistoon, ja odotettavissa olisi Kuvan ja Sanan haastaminen oikeuteen ja toivottavasti julkaisutoiminnan lopettaminen. ”Ja melleri sinne mihin kuuluukin – telkien taakse.”

Neuvotteluissa Kuvan ja Sanan johtavien veljien ja siskojen kanssa käsittelimme kustannusyhtiön kohtaloa. Tiesimme Patmoksen olevan lakkauttamisuhan kohteena.  Vaan miten kävisi, jos kustannusyhtiö jollakin – vaikkapa poliittisella – verukkeella lopetettaisiin?

Noihin aikoihin oli tapanani vierailla saarnaajana Tukholman Citykirkossa.  Seurakunnassa kokoontui näyttävä joukko suomalaisia; puhuin heidän tilaisuuksissaan sunnuntai-iltapäivisin, sen lisäksi usein myös ruotsinkielisessä kokouksessa sunnuntai-iltaisin.

Eräänä sunnuntaina kokousten väliajalla istuin seurakunnan johtajan, ystäväni pastori Stanley Sjöbergin kotipöydän äärellä myöhäisellä lounaalla.

”Vad hörs från Finland i dag?” – “Mitä kuuluu Suomesta tänään?”

Kerroin akuuteimmasta – kustannusliikkeen saamasta uhkauksesta, vaatimuksista lopettaa, ainakin lakata kertomasta itärajan takaisia uutisia kristittyjen vainoista ja sellaisesta.

Stanley kuunteli.

Sitten hän puhui.

”Varmaankin juuri nämä kertomasi tilanteet saivat aikaan sen, että koko päivän ajan olen kantanut hengessäni pakotetta tavalla tai toisella sanoa sinulle seuraava viesti taivaasta: Kuva ja Sana, kustannusliikkeenne, on uhattuna. Nyt on tehtävä viisaasti ja perustettava rinnalle uusi kustannusliike. Jos Kuva ja Sana lakkautetaan, niin ainakin kestää oman aikansa, kun uusi liike pystyy kertomaan rukousaiheita ja muuta viestintää marttyyrien tilanteista ystävillenne. Ja kun toiminta tapahtuu kirjojen muodossa, sanoma ei noin vain katoa paperikoreihin, vaan päätyy hyllyille Raamatunkin vierelle!”

Totuuden nimessä minun täytyy todeta, että olin muistini mukaan kolmatta viikkoa yötä päivää – unissakin! – takonut tällaisen tarpeen todellisuutta tiedostamiskykyyni ja siitä edelleen jopa joihinkin toimenpiteisiin. Mutta uuden kustannusliikkeen perustamista en ollut kuitenkaan sellaisenaan harkinnut. Nyt syttyi taivaallinen valo!

Olin mietteissäni. Stanley jatkoi:

”Olen itse joutunut sen tosiasian eteen, että kaikki kristilliset kustantajat meillä Ruotsissakaan eivät enää oikein uskalla julkaista tekstejäni. Herra ilmestyi minulle ja käski synnyttää uuden kustannusliikkeen. Tein sen – ja sain nimenkin Herralta: IDEFÖRLAGET…”

Maistelin uuden kustannusliikkeen nimeä … suomeksi se olisi IDEAKUSTANNUS.

SIINÄ se tapahtui!

Tukholman esikaupungissa sikäläisen pastorin ruokailuhuoneessa.

Koin Herran Hengen innoituksen varautua Kuvan ja Sanan uhatun lakkauttamisen todellisuuksiin uuden kustannusliikkeen perustamisella. Ainakin jonkun aikaa jatkuisi totuuden sanan julistaminen ”talostamme” käsin – myös punaisesta petovallasta ja sen alla kärsivästä Jumalan seurakunnasta.

Palattuani Suomeen pistin heti prosessin liikkeelle – ja ennen pitkää oli uusi suomalainen kustantaja syntynyt – nimeltä IDEAKUSTANNUS.

Esittelin kustannusliikkeen tarvetta työmme hallinnolle ja muistini mukaan pelkällä uskonrohkealla kiitoksella ryhdyttiin perustamaan IDEAKUSTANNUSTA.

IDEAKUSTANNUS julkaisi ensimmäisen kirjansa. Dokumentin ihmisoikeuksien ja uskon riistosta kommunismin sirpin ja moukarin alaisuudessa eläviltä ihmisiltä, lähimmäisiltäni.

Ja sitten iski viranomainen.

OLIN saapunut Suomeen kansainvälisestä mediakonferenssista Ranskassa, jossa kohtasin sovitusti useita kollegoita, joiden kanssa suunniteltiin ja pohdiskeltiin kristillisen sanoman painamista ja levittämistä esirippujen taakse.

Richard ja Sabina Wurmbrand olivat osittain isäntäväkenä jakaen Patmoksen kanssa matkani kulut, hotellit ja ateriat. Iloitsen vieläkin, kun muistan ja tajuan, että sain tälle ykköskunnioittamalleni marttyyripariskunnalle jakaa omaa vaatimatonta tietoani ja ymmärrystäni evankeliumin viemisestä rautaesiripun toiselle puolelle. Ja miten suunnattoman paljon sainkaan vasta-antina!

Suhteemme jatkui.

Pian Ranskan kohtaamisemme jälkeen Wurmbrandit kutsuivat minut Norjaan. Siellä teimme runsaan viikon ajan intensiivistä työtä päämääränä luoda perustukset ja puitteet heidän lähetyksensä tulemisesta Pohjolaan.

Varsinainen toiminta alkoi Suomessa Stefanuslähetyksen nimellä. Jumala soi ratkaisevan tärkeisiin vuosiin Suomen lähetyksen johtoon Thomas ja Airi Vagan perheen. Thomas valmistui luterilaiseksi papiksi, perhe muutti Suomesta – mutta tuolloin lähetys oli jo saanut uusia suomalaisia työn kantajia. Olin saanut vaatimattomalta osaltani vaikuttaa siihen, että Wurmbrandien kuuluisan Jäähalli-vierailun jälkeen heidän oli mahdollista kohdata suomalaisia valittuja itätyön vaikuttajia kouluneuvos Martti E. Miettisen kodissa Eirassa.

MUTTA nyt peruutusvaihteelle ja takaisin katkenneeseen kuvaukseen tapahtumista jälkeen Ranskaan sijoittuneen muisteluni vaiheen.

Saavuin vuokrabiilillä lentokentältä matkalla mukana olleen kollegani kanssa silloisen Patmos-idäntyön toimiston pihalle – ja samalla talon piirittivät paikalle kiirehtineet poliisit. Minut ja kollegani pidätettiin ja vietiin suojelupoliisin tiloihin Helsingin Ratakadulla.

Mitä pidätyksen jälkeen – siitä aikanaan ilmestyvässä muistelmakirjassani enemmän.  Nyt mainitsen, että kun minut määrättiin viikoiksi Helsingin Lääninvankilaan, niin eräänä kertana perheeni vieraillessa luonani sain kuulla ilouutisen: Ideakustannus oli julkaissut ensimmäisen teoksensa. Ja kirja näkyi viiden kappaleen esille panossa Akateemisen kirjakaupan Esplanadinkadun puoleisessa ikkunassa.

Kirja käsitteli punaista petovaltaa, sen toimia ja uhreja…

IDEAKUSTANNUS laahaa edelleen mukana Patmos Lähetyssäätiön ja Kuvan ja Sanan kalustossa.

Miksi tätä kustantajaa ei ole huomattu poistaa rekistereistä ja kadottaa nimikin kustantajaluetteloista?

En osaa sanoa. Kaikella on tarkoituksensa – näin lausui taannoin yksi kustannusliikkeen synnyttäjäjäsenistä, rovasti Jarl Salonius. Tarvinneeko nykyinen omistaja tätä kustannusliikettä Patmos-lippunsa alle?

Mene ja tiedä ilmestyykö joskus vielä kirja kustantajana Ideakustannus?