Patmos-blogi

Päivi Räsänen: Hamasin terrori uhkaa myös Suomen juutalaisten uskonnonvapautta

Vieraskynä Patmosblogi julkaisee vierailevien kirjoittajien mielenkiintoisia tekstejä Vieraskynä -palstan nimikkeellä. Kaikki kirjoittajat vastaavat itse tekstinsä sisällöstä.
Julkaistu:

Olen tänään jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen siitä, että millä tavoin hallitus turvaa juutalaisen seurakunnan turvallisuuden ja samalla uskonnonvapauden järjestää uskonnollisia tilaisuuksia ja myös muistotilaisuuksia Hamasin terrorin uhreille.

Hamasin entinen johtaja on kehottanut islamilaista maailmaa osoittamaan mieltään Israelia vastaan juuri tänään. Tänään myös Helsingissä järjestetään palestiinalaisia tukeva mielenosoitus. Aiemmin, terroristijärjestö Hamasin hyökättyä Israeliin, on Helsingissä jo järjestetty vastaavia mielenosoituksia, joissa on kuultu Israelin vastaisia iskulauseita. Mielenosoituksissa on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan myös esitetty julkisesti uhkauksia väkivallasta juutalaisia kohtaan. Palestiinalaisten terroristijärjestön hyökkäys Israeliin on johtanut tuhansien ihmisten kärsimykseen ja kuolemaan.

Hamasin kannattajat ovat juhlineet verilöylyä kaduilla eri valtioissa. Esimerkiksi Ranska ja Unkari ovat ilmoittaneet kieltävänsä kaikki palestiinalaisia tukevat mielenosoitukset Hamasin hyökkäyksen vuoksi. Saksassa puolestaan Palestiina-mielenilmauksia on rajoitettu.

Hamas on julistanut kaikki läntisten maiden juutalaiskohteet maalikseen. Hamasin terrori-iskuja tukevien mielenosoituksien ja mahdollisten väkivaltaisuuksien vuoksi Helsingin juutalainen seurakunta on joutunut perumaan omia muistotilaisuuksiaan, sekä Shabbat-jumalanpalveluksen. Jumalanpalveluksen estyminen on erittäin vakava uskonnonvapauden ja samalla perusoikeuksien rajoite. Eri puolilla Eurooppaa juutalaisten kouluja on suljettu tai harkitaan sulkemista vedoten lasten turvallisuuteen. Tämä kertoo huolestuttavasti lisääntyneestä antisemitismistä niin Suomessa kuin Euroopassa.

Oikeus mielenilmaisuuksiin on tärkeä kansalaisoikeus, mutta se tulisi turvata ennen muuta niille, jotka ovat joutuneet uhkailujen ja väkivaltaisuuksien kohdalle. Tässä tilanteessa on erittäin tärkeää turvata juutalaisten mahdollisuus julkisiin muistotilaisuuksiin ja jumalanpalveluksiin.

Alla on kirjallinen kysymys.

Kirjallinen kysymys
Juutalaisten uskonnonvapauden harjoittamisen turvaaminen

Eduskunnan puhemiehelle

Hamasin johtajana toiminut Khaled Meshaal on kehottanut islamilaista maailmaa osoittamaan mieltään Israelia vastaan tänään perjantaina. Tänään myös Helsingissä järjestetään palestiinalaisia tukeva mielenosoitus. Aiemmin, terroristijärjestö Hamasin hyökättyä Israeliin, on Helsingissä jo järjestetty vastaavia mielenosoituksia, joissa on kuultu Israelin vastaisia iskulauseita. Mielenosoituksissa on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan myös esitetty julkisesti uhkauksia väkivallasta juutalaisia kohtaan. Palestiinalaisten terroristijärjestön hyökkäys Israeliin on johtanut tuhansien ihmisten kärsimykseen ja kuolemaan. Hamasin kannattajat ovat juhlineet verilöylyä kaduilla eri valtioissa. Esimerkiksi Ranska ja Unkari ovat ilmoittaneet kieltävänsä kaikki palestiinalaisia tukevat mielenosoitukset Hamasin hyökkäyksen vuoksi. Saksassa puolestaan Palestiina-mielenilmauksia on rajoitettu.

Hamas on julistanut kaikki läntisten maiden juutalaiskohteet maalikseen. Hamasin terrori-iskuja tukevien mielenosoituksien ja mahdollisten väkivaltaisuuksien vuoksi Helsingin juutalainen seurakunta on joutunut perumaan omia muistotilaisuuksiaan, sekä Shabbat-jumalanpalveluksen. Jumalanpalveluksen estyminen on erittäin vakava uskonnonvapauden ja samalla perusoikeuksien rajoite. Eri puolilla Eurooppaa juutalaisten kouluja on suljettu tai harkitaan sulkemista vedoten lasten turvallisuuteen. Tämä kertoo vakavasta lisääntyneestä antisemitismistä niin Suomessa kuin Euroopassa. Oikeus mielenilmaisuuksiin on tärkeä kansalaisoikeus, mutta se tulisi turvata ennen muuta niille, jotka ovat joutuneet uhkailujen ja väkivaltaisuuksien kohdalle. Tässä tilanteessa on erittäin tärkeää turvata juutalaisten mahdollisuus julkisiin muistotilaisuuksiin ja jumalanpalveluksiin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän / esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Millä tavoin hallitus turvaa juutalaisen seurakunnan turvallisuuden ja samalla uskonnonvapauden järjestää uskonnollisia tilaisuuksia ja myös muistotilaisuuksia Hamasin terrorin uhreille?

Helsingissä 13.10.2023

PÄIVI RÄSÄNEN

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (5)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. IlkkaT.O.

    Kiitos Päivi Räsänen tästäkin totuudellisesta toiminnastasi.
    Tämän päivän Jerusalem Post’n artikkelissa Hamasin hyökkäyksestä 07.10.2023 Israelin alueelle oli yhden artikkelin liitteenä videokuvaa, jossa Hamasin terroristit ottivat israelilaisten kodeista pieniä lapsia, jotkut sylivauvoja, kuvatakseen heitä mediaa varten.
    Toinen, aiheellinen kirjallinen kysymys olisikin esittää terroristisessa tarkoituksessa – kuten nyt Hamas – tehdyn hyökkäyksen ja järjestön mielenosoitus-kielto.
    Mielenosoittajat, siis Suomessa, jonka pitäisi olla oikeusvaltio, puolustavat näin avoimesti Hamasin terroristien yliluonnollista pahuutta ja raakuutta, jota he tekivät hyökkäyksessään tavallisia, Shabbatia viettäviä rauhallisia siviilejä kohtaan, julmasti raiskaten, kiduttaen, myös lapsia, polttaen, päitä irrottaen ja vieden heitä panttivageiksi.
    Onko Suomen valtiovallan päättäjien arvostelukyky näin pahoin hämärtynyt, että palestiinalais-mielisyydessään he eivät uskalla puuttua avoimen rasistisiin, väkivaltaa ihannoiviin mielenosoituksiin?

    • Jykä

      Ehkäpä tämän vuodatuksen jatkoksi kannattaisi muistaa, mitä Helsingin poliisin ylikomisario Jarmo Heinonen sanoi kommentissa mainituista mielenosoituksista:

      ”Hamasia tukevia mielenosoituksia ei ole ilmoitettu.”

      Voinee siis olettaa, että mieltä osoitetaan Gazan siviilien, ei terroristien, puolesta. Ilkkaa lohduttanee myös se, että sunnuntaina on Israelia tukeva mielenosoitus eduskuntatalolla kello 16 – 17.

      Meillä kun on oikeusvaltio, jossa mahdollisuus mielenosoituksiin on lailla turvattu.

      • IlkkaT.O.

        Komisariollakaan ei ole selvännäkijäkykyä, jolla voisi tunnistaa pro-pale/gaza- porukan maltillisten, mukavien, Israelia ja juutalaista kansaa rakastavien islamilaisten mielenlaatua. Eihän? Yleisesti ottaen monissa maissa esiintyneet gazan-puolesta miekkareissa on tuotu myös Hamas esille.
        Aina voi olettaa, mutta taqiyyaa suoltavien kohdalla suosittelisin harkintaa. Luulo ei ole – edelleenkään – tiedon väärti.
        Ja, kyllä, meillä on oikeusvaltio, siksi Helsingin juutalaisen seurakunnan tekemä rikosilmoitus näistä mielenosoituksista on syytä ylittää syyttäjän kynnys tutkia asia rikoksena.

  2. pro-lex

    Suomessa voitaisiin säätää laki, jossa kaikki ulkomaalaisten mielenosoitukset kiellettäisiin. Se ei ole perustuslain vastaista, koska perusoikeudet koskevat yleensä muutenkin vain Suomen kansalaisia, joilla olisi jatkossakin oikeus mielenilmaisuihin. Useissa maissa on ulkomaalaisten oikeutta osoittaa mieltä rajoitettu mm. sen takia, että mielenosoitukset saattavat olla vieraan vallan masinoimia hyökkäyksiä maata kohtaan.

    • Jukka Mikkola

      Suomessa on kirjallisuuden mukaan vuosikymmenten aikana eräissä puolueissakin vastaanotettu merkittäviä rahasummia ulkomaisilta valtiollisilta toimijoilta (tai ainakin yksikkömuodossa). Toivottavasti tätä ei enää tapahdu. Mielenosoitukset ovat näkyvää toimintaa. Keitä siihen osallistuu, ja keiden teidetään tai keiden osallistumista yleisesti havainnoidaan tai tarkkaillaan – ja miten tarkkailkaan – on tietysti kysymys, jota on hyvä monekta kannalta pohtia..