Näitä poikia en unohda
Ukrainalaiset veljekset Miraslav ja Vadim istuvat hiljaisina ja arkoina ruotsalaisen Barnens Oasin leirikeskuksen sohvalla kaukana sodan kauhuista. Heille tilanne on uusi ja outo ja meidän välinen kielimuuri ei auta asiaa. He kuitenkin ovat suostuneet kertomaan minulle heidän tarinansa siitä, miten heidän isänsä kuoli Ukrainan sodan alettua ja millaista heidän elämänsä on sodan keskellä Sarnyn alueella, jossa he asuvat perheensä kanssa. Pojilla on myös 9-vuotias Viktor niminen veli, joka jäi Ukrainaan heidän isoäitinsä huomaan leirin ajaksi.
Joudumme käyttämään kahta tulkkia keskustellaksemme sujuvasti. Minä kysyn kysymyksiä englanniksi, leirikeskuksen johtaja Anna Claesson kysyy kysymykset venäjäksi ja ukrainalainen nuori nainen, joka on lasten leirillä ohjaajana, varmistaa ukrainaksi, että lapset ovat ymmärtäneet kysymykset. Pojista vanhin Miraslav (14 v) vastaa kaikkiin esitettyihin kysymyksiin ja nuorempi veljeksistä Vadim (12 v) istuu hiljaa ja kuuntelee veljensä kertomaa tarinaa.
Anna varoittaa minua siitä, että lapset usein itkevät kertoessaan mitä heille on tapahtunut sodan alettua ja siihen olemme varautuneet nytkin. Miraslav kuitenkaan ei vieräytä kyyneltäkään tarinansa aikana, mutta puhuu hiljaa ja vakavana nuoren elämänsä vaikeimmista ajoista.
Poikien isä kuoli sodan alussa
Sodan alkaessa poikien isä oli kaukana kotoa Kiovassa töissä rakennusmiehenä ansaitsemassa elantoa perheelleen. Venäläisten hyökkäysten alettua hän halusi päästä mahdollisimman nopeasti kotiin perheensä luo ja lähti autollaan ajamaan kotia kohti Sarnyn alueelle.
Matka oli hyvin pitkä ja teitä ruuhkautti kaikki sotaa pakenevat ihmiset, jotka tavalla tai toisella yrittivät päästä johonkin turvaan.
Poikien isä kuitenkin törmäsi matkansa aikana venäläisiin sotilaisiin, hänen autonsa tuhottiin ja hänet tapettiin ennen kuin hän pääsi näkemään vielä kerran vaimoansa ja kolmea poikaansa.
Valinta Patmosystävien kustantamalle leirille
Veljekset valittiin Ruotsin Gnosjössä pidettävälle Patmosystävien kustantamalle kahden viikon leirille juuri heidän isänsä kuoleman vuoksi. Heidän elämänsä Ukrainassa on hyvin vaikeaa. Poikien äiti, joka on nyt vastuussa perheen elättämisestä, on joutunut lähtemään Puolaan töihin marjanpoimijaksi, jotta saisi ruokaa ja vaatteita pojilleen. Isä oli onneksi ostanut perheelle talon, jossa asua, joten perheellä on katto pään päällä ja perheen isoäiti pitää äidin poissa ollessa huolta kolmesta veljeksestä.
Operation Gloria, joka on leirin järjestäjän Barnerns Oasin yhteistyökumppani Ukrainassa, sai valita 17 lasta Gnosjössä järjestettävälle leirille. Lapset, jotka tarvitsivat eniten apua, pääsivät mukaan leirille. Usealla heistä on toinen vanhempi kuollut sodan aikana tai he elävät muuten köyhyydessä sodan vuoksi. He saavat myös muuta humanitaarista apua ja tukea Ukrainassa, kuten ruokaa ja vaatteita.
Tauko sodan kauhuista
Pojat kertovat minulle, että sodan keskellä eläminen on pelottavaa. Usein he joutuvat koulupäivän aikana menemään muutamaksi tunniksi pommisuojaan sireenien varoittaessa ilmapommituksen uhasta. Poikien koti ei kuitenkaan onneksi ole lähellä rintamaa, mutta alue on siitä huolimatta joutunut monta kertaa pommituksen kohteeksi ja läheinen talo on tuhoutunut yhdessä tällaisessa iskussa.
Kahden viikon kesäleiri, johon pojat pääsivät osallistumaan, on tuonut pojille kuitenkin pienen hengähdystauon pommituksiin, pelkoihin ja köyhyyteen. Leirillä veljekset saavat muiden lasten kanssa nauttia monenlaisista aktiviteeteista, raamattutunneista, maittavista leiriruoista sekä uusien ystävien seurasta. Pojat kertovat pitäneensä eniten laivamatkasta leirille ja vesipuistoista, joissa pääsivät uimaan leirin aikana muutamia kertoja.
Tulevaisuutta he eivät osaa ajatella niin kauan kuin sota on käynnissä. On vaikea miettiä mitä haluavat tehdä isona, koska ei ole varmaa onko heillä tulevaisuutta – ja jos on, niin millainen se tulee olemaan sodan päätyttyä.
Apua ukrainaisille perheille
Kiitän poikia siitä, että uskalsivat kertoa heidän tarinansa minulle, vaikka selkeästi se ei heille ollut helppoa. Kerron heille myös, että heidän tarinansa antaa äänen monelle sodan keskellä elävälle ukrainalaiselle lapselle ja toivomme, että heidän tarinansa saa ihmiset mukaan tähän tärkeään Ukrainaan kohdistuvaan humanitaariseen avustustyöhön.
Patmos-ystävien tuella olemmekin saaneet viedä apua Ukrainaan sodan alkupäivistä saakka ja yhteistyökumppaniemme avulla keräyksemme Ukrainaan jatkuu edelleen.
Kiitos, kun muistat sodan keskellä eläviä ukrainalaisia perheitä rukouksin.
Rakkaudenlahjallasi autat jutussa mainittuja Miraslavia ja Vadimia sekä heidän kaltaisiaan lapsia ja tuot heille toivoa paremmasta huomisesta.
Sinua siunaten,
TARJA HEISKANEN
toiminnanjohtajan assistentti
”Hän on orpojen isä ja leskien puolustaja…” – Psalmi 68:6 –