Patmos-blogi

Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet

Juha Ahvio Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.
Julkaistu:

Tässä artikkelissa käsittelen lääketeollisuuden, riippuvuutta aiheuttavien huumeiden ja biologisen sodankäynnin teknologioiden kehittelyn välistä keskinäisriippuvaa suhdetta. Tämä aihekokonaisuus liittyy vahvasti Helsingin Sanomissa 13.8.2023 julkaistuun Senja Larsenin paljonpuhuvaan ja ajankohtaiseen artikkeliin, joka on otsikoitu näin: ”Älylääkkeistä tuli arkea Yhdysvaltain yliopistoissa”. Artikkelin ingressin mukaan ”Yhä laajempi joukko amerikkalaisia virittää aivojaan lääkevalmisteilla. Kauppatieteiden opiskelija Adam kertoo, mitä 15 vuoden stimulanttikoukku aiheutti”.

Laaja artikkeli alkaa näin:

”Aurinko porottaa Stanfordin yliopiston kampuksella. Kahvilan terassilla on vilinää: täällä kohtaavat opiskelijat ja professorit sekä Piilaakson yrittäjät ja pääomasijoittajat. Huippuyliopisto tunnetaan myönteisestä ja kannustavasta ilmapiiristä. Mutta mahtuu kampukselle synkkiäkin tarinoita. 27-vuotias Adam ei halua kertoa menneisyydestään omalla nimellään. Hän suunnittelee startupia ja on huolissaan, että mahdolliset sijoittajat säikähtävät hänen menneisyyttään. Kaikki täällä kyllä tuntevat tarinani, Adam sanoo ja viittoilee ympärilleen. Kun opiskelijat esittäytyivät MBA-kurssin alussa, jokaisen piti kertoa elämäänsä suuresti vaikuttaneesta asiasta”.

”Adam kertoi, miten jäi stimulanttikoukkuun 15 vuodeksi. Vuonna 2005 hänelle määrättiin ensimmäisen kerran amfetamiininsukuista Adderallia tarkkaavaisuushäiriöön. Hän oli silloin vain yhdeksänvuotias. ’Minulle on kerrottu, että se toimi ja pystyin keskittymään paremmin.’ Lääkehoito voi toden totta olla pelastus niille, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö adhd. Adamilla sellaista ei kuitenkaan ollut. Aikuisena hänelle selvisi, että kyseessä oli väärä diagnoosi: tarkkaavaisuushäiriön sijaan hän oli kärsinyt lapsesta asti uniapneasta. Se aiheutti adhd:n kaltaisia oireita, kuten hajamielisyyttä, väsymystä, impulsiivisuutta ja ärtymystä. Vuosien mittaan stimulanttien käyttö johti ongelmiin. Adam huomasi, ettei hän saanut enää juuri mitään aikaan ilman niitä. Samoin on käynyt yhä suuremmalle joukolle amerikkalaisia. ’Kaikki täällä tuntevat jonkun, joka on käyttänyt älydopingia. Ne ovat osa kulttuuria kouluissa ja yliopistokampuksilla’, Adam väittää”.

Pane merkille seuraavat seikat yllä olevasta Hesari-lainauksesta. Asiayhteys on, paljonpuhuvasti, Stanfordin yliopiston kampus USA:n Kaliforniassa. Tämän yliopiston yhteydessä on vaikuttanut ja sittemmin itsenäisenä toiminut Stanford Research Institute, nykyinen SRI International, jolla on aivan keskeinen rooli kaikissa amerikkalaisissa teknofuturistisissa ja koko ihmiskäsityksemme muuttamiseen tähtäävissä hankkeissa ja pyrinnöissä. Muistutan siitäkin, että sekä Stanfordin yliopistolla että SRI Internationalilla on tiiviit ja elimelliset yhteydet USA:n sotateollisen kompleksin ja Pentagonin sotateknologistieteelliseen – psykologisen ja biologisen sodankäynnin välineiden tutkimus mukaan lukien – tutkimusorganisaatio DARPA:an.

Tämän aihepiirin tarkempia taustoja selvitän Leena Metsämäen kanssa 5.3.2023 päivätyssä ”Ihmiskäsityksen muuttaminen” –Ajankohtafoorumi-ohjelmasarjan jaksossa, joka on kuunneltavissa Patmosplus-ohjelmakirjaston arkistosta.

Yllä oleva Hesarin artikkelilainaus liittää heti tähän samaan asiayhteyteen, aivan oikein, myös Piilaakson bisnesmiehet ja suuren rahan pääomasijoittajat. Toisin sanoen se kaikki muu, mistä artikkelissa puhutaan, liittyy edellä mainittuun laajempaan asiayhteyteen. Eli voidaan heti kättelyssä todeta, että jos Stanfordin huippuyliopiston älykköopiskelijoiden opiskelija-arkeen kuuluvat artikkelin kuvaamassa laajuudessa huumepohjaisten lääkkeiden käyttö stimulantteina eli jonkinlaisena älydopingina ja jos, kuten asian laita on, ylisummaan amerikkalaisten suuret massat ovat koukussa joihinkin lääkeaineisiin, joita massiivisesti rahoitettu Big Pharma eli iso lääketeollisuus jatkuvasti tuottaa kansanterveyttä oletettavasti hyvään suuntaan hoitavien lääketieteen ja lääkärien hoitovälineiksi, ei ole kyseessä mikään vain satunnaisesti tapahtunut tai syntynyt asiaintila.

Kannattaa todellakin pohtia sitä, että miksi tilanne on sellainen kuin on ja millaisessa kunnossa esimerkiksi amerikkalaisten niin sanottujen huippuyliopistojen niin kutsutut älykköopiskelijat oikeasti ovat. Hesarin artikkeli jatkuu seuraavasti:

”Lääkekokeiluihin liittyvä terminologia on polveilevaa. Puhutaan älylääkkeistä, neurotehostamisesta, biohakkeroinnista, transhumanismista ja aivodopingista. 2000-luvun alussa alettiin puhua kosmeettisesta neurologiasta. Se tarkoittaa lääkeaineiden käyttöä opiskelutulosten tai työsuoritusten petraamiseen: hereillä pysymiseen, keskittymisen tai tuottavuuden parantamiseen. Jo tuolloin kannettiin huolta, että kosmeettisesta neurologiasta tulee yhtä yleistä ja hyväksyttyä kuin plastiikkakirurgiasta. Normaalista minusta halutaan tehdä paras mahdollinen minä. Saada aivot toimimaan ketterämmin ja tehokkaammin”.

”Stanfordin kampuksen toisella reunalla neurologian laitoksella professori Andrew Huberman äänittää maailman suosituimpiin tiedepodcasteihin kuuluvaa Huberman Labia. Haastatteluja hän ei ehdi antamaan, mutta toukokuun stimulanttijakson aihe on ajankohtainen. Huberman aloittaa podcastjaksonsa listaamalla suosituimpia älylääkkeitä. Niitä ovat psykostimulantit, kuten amfetamiini ja sen johdannaiset, sekä niitä sisältävät reseptilääkkeet, kuten Adderall. Yleisesti käytettyjä ovat myös tarkkaavaisuushäiriöiden hoitoon käytetty metyylifenidaatti, kuten Ritalin, ja narkolepsialääke modafiniili”.

”Merkittävä määrä yhdysvaltalaisista korkeakouluikäisistä nuorista aikuisista on jossain vaiheessa käyttänyt yhtä tai useampaa näistä valmisteista ilman reseptiä, Huberman toteaa. Vaikka lääkepaketeissa varoitetaan riippuvuusriskistä, opiskelijat ajattelevat valmisteiden olevan harmittomia, koska niin moni käyttää niitä”.

Pane jälleen merkille: avainsana transhumanismi on mainittu. Juuri tästä tässä on isossa kuvassa kyse, transhumanismin aatteesta ja ideologiasta, jonka takana ovat niin iso raha, sotateollinen kompleksi psykologisen ja biologisen sodankäynnin ulottuvuuksineen kuin Big Pharma erilaisine kansanterveydellisine linjauksineen. Kyse on ihmisen biokemiallisesta ja teknologisesta haltuunotosta, muuttamisesta, ”minuuden” parantamisesta.

Millä hyvänsä verukkeella markkinoidulla huumeidenkäytön kasvattamisella on tässä isossa kokonaisuudessa keskeinen osansa. Erikoista on sekin, että vaikka kyseen pitäisi olla huippuälykkäistä ja valtavat rahasummat opinnoistaan maksavista eliittiopiskelijoista, he kuvittelevat huumestimulanttien olevan jotenkin harmittomia siksi, koska ”niin moni käyttää niitä”. Tämäkö on joku älykäs päätelmä ja perustelu? Käytän huumeita, koska muutkin käyttävät? Eikös tällaisen pitänyt olla niiden Esson baari -juntti-idioottien aivokääpiömäistä tyhmyysasennoitumista, jollaisesta uusi uljas ja huippuälykkään järkiperäinen ja tieteellinen akateeminen nuorisoeliittimme meidät vapahtaa?

Vaan mahtaako vapahtaa, jos amerikkalaisten huippuyliopistojenkin älyeliitti ajattelee tyyliin, että alan käyttää huumeita, kun kaikki muutkin käyttävät, eihän siitä mitään haittaa voi olla…?

On todellakin pakko pyytää ja anoa, että Jumala varjelkoon meitä tällaiselta jauho- ja pillerieliittijengiltä.

Viittaamani Hesarin artikkeli jatkuu tällä tavalla:

”Tai Ortiz ja Jan Virsunen napostelevat liekitettyä sushiannosta ravintolassa Piilaakson teknologiakeskuksen loputtomien moottoriteiden kainalossa. Virsunen opiskelee San Jose State SJU -yliopistossa, ja Ortiz työskentelee opinto-ohjaajana naapurikaupunki Saratogan West Valley Collegessa. He vahvistavat, että niin sanottuihin älylääkkeisiin ja erilaisiin huumeisiin törmää kaikkialla. Piilaakson alue on hyvin kilpailullinen. Jotkut haluavat olla fyysisesti vahvempia, toiset älykkäämpiä. Jokaiseen tavoitteeseen on valmisteensa. ’Monet kaverit ovat käyttäneet Adderallia. Kämppikseni suistui raiteilta sen takia’, Virsunen sanoo. Reseptin saa lääkäriltä kertakäynnillä. Sen jälkeen uusiminen on mutkatonta. Jos ensimmäisellä lääkärillä ei tärppää, mennään seuraavalle. ’Pitkällä aikavälillä lääkkeet ovat aina aiheuttaneet ongelmia’, Virsunen väittää”.

”Opiskelijoiden keskuudessa lääkkeitä on muutenkin helposti saatavilla. Yleensä jollain opiskelijalla on resepti, tämä ehkä käyttää lääkkeitä satunnaisesti ja myy niitä toisille tuloja saadakseen. Erityisen ahkeria älylääkkeiden käyttäjiä Yhdysvalloissa ovat lääketieteen opiskelijat. ’On todella harvinaista, että käyt lääkiksen etkä tunne ketään, joka käyttää reseptilääkkeitä opiskeluun’, UCSF-yliopistosairaalan psykiatri Jack Turban sanoo. ’Jos menestys ja itsetunto perustuvat akateemisiin saavutuksiin, houkutus antautua pillereiden käyttöön on suuri.’ Käyttöä on lisännyt lääkkeiden laaja saatavuus”.

Tässä lainauksessa on merkille pantavaa se, että erityisesti juuri lääketieteen opiskelijat ovat vahvasti koukussa niin sanottuihin älylääkkeisiin eli huumestimulantteihin. Mutta Hesarin artikkeli jatkuu vielä näinkin:

Uudet psykiatriset lääkkeet tuppaavat luomaan markkinan itselleen. Kärjistäen voi sanoa, että Adderall teki adhd:stä kaikkien tunteman lyhennelmän ja masennuslääkkeet ujoudesta sairauden. Toisen maailmansodan aikana amfetamiinijohdannaisia jaettiin sotilaille, jotta nämä jaksaisivat taistella paremmin. Suomessakin puolustettiin maata pervitiinin voimalla. Astmalääkkeeksi ja flunssaoireita helpottamaan alun perin kehitettyjä amfetamiiniyhdisteitä sai 1970-luvulle asti käsikauppalääkkeenä apteekista USA:ssa”.

Lääke- ja huumekäyttö ovat aina kietoutuneet toisiinsa. Beat-sukupolven kulttuuriväki vauhditti amfetamiinin avulla luovaa työskentelyään. Kirjailija Jack Kerouac suolsi amfetamiinin ja kofeiinin voimalla kolmessa viikossa legendaarisen Matkalla-romaaninsa (1957) käsikirjoituksen. Romaani muutti sodanjälkeisten Yhdysvaltojen arvoja ja ilmapiiriä. Amfetamiinijohdannaisilla hoidettiin väsymystä, ylipainoa ja masennusta. Kotiäidit kestivät niiden avulla tylsää arkea ja pysyivät hoikkina. Amfetamiinivalmisteita jaettiin avokätisesti levottomille lapsille koululuokissa USA:ssa jo 1930-luvulla”.

”Amfetamiinipohjaisten adhd-lääkkeiden laajamittainen käyttö alkoi vasta vuosituhannen vaihteessa. Kilpailullisimmissa ympäristöissä adhd-diagnooseja kirjoitetaan poikkeuksellisen paljon. Piilaaksolaisvanhemmille on tuttua, miten kaveripiirissä lapsi toisensa jälkeen vaatii lääkitystä mielensä vaeltelua rajoittaakseen. Suomessakin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on raportoinut tarkkaavuushäiriöihin liittyvien asiakaskäyntien kaksinkertaistumisesta. Pandemian aikana etälääkärikäyntien määrä Yhdysvalloissa räjähti. Reseptilääkkeiden säännöstelyä löysättiin tilapäisesti. Enää lääkärin ei tarvinnut tavata potilasta henkilökohtaisesti. Avautui helppo väylä lääkkeiden hankkimiseen. Vuonna 2022 melkein 40 prosenttia kaikista stimulanttilääkemääräyksistä kirjoitettiin etävastaanotolla. Ennen pandemiaa määrä oli kaksi prosenttia”.

”Sittemmin viranomainen on havahtunut väärinkäytöksiin. Vähittäismyyntiapteekki Truepill on Yhdysvaltain huumepoliisi DEA:n mukaan luovuttanut laittomasti tuhansia annoksia stimulantteja. Etälääkäriyritys Cerebral on joutunut oikeusministeriön tutkintaan. Yrityksen lääketieteellisen johtajan väitetään asettaneen henkilökunnalle tavoitteeksi, että piristeitä määrätään kaikille adhd-potilaille asiakaspysyvyyden varmistamiseksi. Nyt sääntely on kiristymässä. Suuret apteekkiketjut, kuten CVS ja Walmart, eivät enää luovuta asiakkaille etälääkärien määräämiä stimulantteja. Adderall-reseptien määrä kasvoi USA:ssa viidessä vuodessa 30 prosenttia. Vaikka adhd:ssa on kyse lapsuudesta asti läsnä olevista keskushermoston rakenteellisista ja toiminnallisista ominaisuuksista, Adderall-reseptien määrä kasvoi erityisesti 22–44-vuotiaiden keskuudessa”.

Edellä lainatusta kannattaa noteerata muutama oleellinen tosiasia. Ensinnäkin: Uusilla psykiatrisilla lääkkeillä ei tavoitella vain hyvää hoitoa johonkin todelliseen sairauteen, vaan tavoitteena on useinkin, kuten muidenkin lääketeollisuuden tuotteiden kanssa on asian laita, myös markkinoiden laajentaminen eli tarpeen luominen yhä suurempaa rahallistaloudellista voittoa varten. Toiseksi: Lääkkeiden ja huumeiden käyttö ovat aina kietoutuneet eli liittyneet toisiinsa. Kolmanneksi: Etenkin USA:ssa on pitkä historia lääkkeiden ja huumeidenkäytön istuttamisella eri väestöryhmien keskuuteen erilaisten projektien, useimmiten sotilas- ja tiedustelupalveluasiayhteydellisten operaatioiden, merkeissä.

Biokemiallislääketieteelliset kokeilu- ja tutkimusoperaatiot ovat olleet CIA:n ja USA:n sotateollisen kompleksin asialistalla varsinkin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Näistä operaatioista, joista on suorat tai epäsuorat yhteydet myös meidän aikamme psykologisen ja biokemiallisen sodankäynnin tutkimuksen ja lääketieteen ja lääketeollisuuden eri alojen kehittelyihin ja kokeiluihin, tekee dokumentoitua selkoa esimerkiksi Stephen Kinzerin teos Poisoner in Chief: Sidney Gottlieb and the CIA Search for Mind Control (New York: St. Martin’s Griffin, 2020).

Kinzer tuo esiin, miten USA:n biologisten aseiden kehittelyohjelma aloitettiin presidentti Franklin Rooseveltin aikana War Research Service -nimikkeellä ja johtajanaan tunnettu kemisti ja lääkeyhtiömies George Merck. Keskeinen tutkimuskeskus biolaboratorioineen on ollut Marylandissa sijaitseva Fort Detrick.

USA:n biologisen sodankäynnin tutkimus kokeiluineen sai lisäpontta toisen maailmansodan jälkeen, kun hävinneiden ja ihmiskunnan vihollisiksi tuomittujen Saksan ja Japanin johtavat biologisen sodankäynnin asiantuntijat otettiin USA:n palvelukseen huolimatta siitä, että nämä kuten Hitlerin Saksan valtakunnan terveysjohtajana toiminut ja eutanasia- ja keskitysleirivanki-ihmiskokeita suorittanut tohtori Kurt Blome ja Japanin pahamaineista Yksikkö 731:ä ja sen bakteriologisia ihmiskokeita Mantshuriassa johtanut kenraali ja mikrobiologi Shiro Ishii, olivat syyllistyneet juuri niihin rikoksiin ihmiskuntaa vastaan, joilta USA:n esitettiin pelastaneen maailman ja joilla oikeutettiin esimerkiksi Japanin siviilikohteiden rankaiseminen maailmanhistorian kahdella ensimmäisellä atomipommi-iskulla.

Kuitenkin sekä Blome että Ishii vaikuttivat merkittävästi USA:n bioaseohjelman ja siihen liittyneiden lääketieteellisten projektien kehittelyyn kylmän sodan aikaisessa USA:ssa. USA:lle kelpasi hyvinkin jatkokehittelyyn kaikki se lääketieteellinen ja biologiseen sodankäyntiin liittyvä tietotaito, jonka natsitutkijat ja japanilaiset biotieteilijät olivat rikollisilla ihmiskokeillaan saavuttaneet.

Kinzer selostaa kirjassaan etenkin sitä, miten CIA:n myrkkypäällikkö eli kemian tohtori Sidney Gottlieb toteutti kylmän sodan vuosina CIA:n mielenhallintaoperaatio MK-Ultran huumekokeiluineen, joita pantiin toimeen niin USA:ssa omalle väestölle kuin CIA:n tutkimus- ja kidutuskeskuksissa ulkomaillakin. Vastaavan kaltainen kokeilu ja kehittely on sittemmin keskeytyksettä jatkunut tiedustelutoimijoiden, yliopistojen, Big Pharman ja terveysviranomaisten sekä sotateollisen kompleksin ja Pentagonin DARPA:n yhteishankkeina. Näistä hankkeista tarjoaa joitakin välähdyksiä esimerkiksi Der Spiegelin 12.5.2013 päivätty artikkeli “West-Pharmafirmen betrieben Menschenversuche in der DDR”, johon nojaa Taloussanomien 13.5.2013 päivätty artikkeli “Lehtiväite: Lääkeyhtiöt tekivät vaarallisia kokeita DDR:ssä”. Tämän artikkelin ingressin mukaan:

“Nykyisten tunnettujen lääkeyhtiöiden edeltäjien väitetään maksaneen Itä-Saksalle suuria summia, jotta niiden lääkkeitä olisi testattu sairaaloissa asiasta tietämättömille potilaille. Väitteen esittäneen saksalaislehti Der Spiegelin mukaan vaarallisissa lääkekokeissa myös kuoli useita ihmisiä”.

Artikkeli kuuluu seuraavasti:

”Länsimaalaiset lääkeyhtiöt teettivät kylmän sodan aikana vaarallisia lääkekokeita jopa 50 000:lla asiasta tietämättömällä itäsaksalaisella, kertoo Der Spiegel. Lehti perustaa tietonsa Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin arkistotietoihin ja vielä julkaisemattomiin DDR:n terveys- ja lääkeviranomaisten asiakirjoihin. Der Spiegelin mukaan muiden muassa nykyisen Bayer Scheringin edeltäjä Bayer, Novartis-konsernin taustalla oleva Sandoz sekä Rochen edeltäjä maksoivat yhdestä tutkimuksesta usein jopa 800 000 silloista markkaa talousvaikeuksissa olevalle Itä-Saksalle. Lehden mukaan systemaattisessa testauksessa tehtiin yli 600 koetta yli 50 klinikalla”.

”Riskialttiissa kokeissa tuli myös kuolonuhreja. Esimerkiksi kolmikymmenvuotias nainen kuoli ihosyöpälääkekokeeseen. Itäberliiniläisessä sairaalassa kaksi potilasta menehtyi, kun heihin kokeiltiin verenkiertoa kiihdyttävää Trental-valmistetta. Roche puolestaan testasi keinotekoista epo-hormonia ennenaikaisena syntyneisiin vauvoihin. Potilaille ei lehden mukaan kerrottu lääketestauksesta, vaan suostumuslomakkeen allekirjoitti lääkäri ja yksi muu todistaja”.

Voidaan vain todeta, että isojen lääkeyhtiöiden moraali on varsin mielenkiintoinen ja monitahoinen käsite. Mielenkiintoinen on seuraavakin artikkeli, joka on 30.7.2020 päivätysti ilmestynyt Washington Postissa, niin sanotusti vastuullisen laadukkaassa amerikkalaisessa laatu- ja valtamediassa: Paul Sonne, ”How a secretive Pentagon agency seeded the ground for a rapid coronavirus cure”.

Lännen suuren lääkebisneksen ja idän totalitaaristen kommunistien yhteistyö toimi sujuvasti vaarallisen hämäräperäisten lääkekokeiluiden merkeissä ja koronaviruksen torjuntaan tähdätty mRNA-rokotekehittelykin etenkin Modernan, CureVacin ja Inovio Pharmaceuticalsin osalta liittyy tähän samaan isoon USA:n Pentagonin DARPA- ja biologiseen sodankäyntiin varautuminen -asiayhteyteen ja tutkimusrahoitukseen, kuten toki liittyy koko koronaviruspandemian liikkeellelähdön kannalta ratkaisevan merkityksellinen Gain of Function -virusmanipulaatiotutkimuskin kaikkineen.

DARPA:sta voi lukea enemmän esimerkiksi Annie Jacobsenin kirjasta The Pentagon’s Brain: An Uncensored History of DARPA, America’s Top Secret Military Research Agency (New York–Boston–London: Little, Brown and Company, 2015).

Niin tai näin, joka tapauksessa on selvää, että lääketeollisuudella, riippuvuutta aiheuttavilla huumeilla ja niiden levittämisellä eri ihmisryhmien keskuuteen sekä biologisen sodankäynnin teknologioiden kehittelyllä ja tiedusteluorganisaatioiden hankkeilla on keskinäisriippuva suhde. Se iso viitekehys, johon kaikki edellä esitetty liittyy, on koko ihmiskäsityksen ja ihmisyyden muuttamisideologia, transhumanismi, ja tähän nojaava teknokraattisutopistinen globalistinen teknofuturismi.

On, todellakin, pakko pyytää ja anoa, että Jumala varjelkoon meitä tällaisia ideologismaailmankatsomuksellisia uskomuksia elättelevältä jauho- ja pillerieliitiltä ja sen hankkeiden etenemiseltä.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (4)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. IlkkaT.O.

    Sitten 1960-luvun puolivälin, jolloin Rolling Stones julisti kipaleen nimeltään ”Mother’s Little Helper”, on ”rauhoittavien” tarve lisääntynyt räjähdysmäisesti aikamme kuolonkankeuteen johtavan uuden kylmän sodan aikana; nyt jo kissoille ja koirillekin syötetään bentsoja, huh. Tämän päivän NIH, Fauci, WHO, hallitukset tutkija- armeijoineen ja rahoituksineen (GoF nimeltä mainiten) ovat luoneet tarkoituksellisesti tarpeen vastata erityisesti poliittisesti ohjatuilla ”tarpeellisilla” sulkutoimilla ja tarkastuksilla epidemioihin ja pandemiaksi luokiteltuihin huolenaiheisiin ,milloin mistäkin syystä. Ja niitä tulee jatkossa yhä lisää, tarvinneeko ennustaa, että pahemmaksi menee? Tulevaa varten WHO:n valtuuksia lisätään ja YK pitää syksyllä 2024 kokouksen, jossa sille annettaisiin aivan uudet mittasuhteet omaavat valtuudet käsitellä yli hallitusten vallan esim. ”pandemioita”, yksi nimeltä rasismi, tämä kuriositeetin vuoksi mainittuna.
    Miten päästäisiin terveeseen järjenkäyttöön takaisin jos yhteiskunnan hallinto asiantuntijoineen manipuloivat massahysteriaa? Lääketeollisuus poliittisine rahoittajineen kemuilevat, moneypuloivat kansan kustannuksella. Kotomaamme neljän vuoden tuhoisan PMS-(Pääministeri Marin Sanna -) hallituksemme sumuiset päivät maksoivat sulkuineen niin paljon, että tarvitaan usean hallituksen ja eduskunnan pitkäaikainen taloutta vakauttava työ saada edes jotain takaisin. ”Kallista? PMS-hallitus on.”
    Olisiko esim johtava virologimme Vapalahti valmis julkisesti toteamaan, että oli väärässä Covid-19 viruksen synnyn suhteen? Kuinka paljon nuoria, hyväkuntoisia ihmisiä, pääasiassa miehiä sairastui selittämättömiin, kuolemaan johtaviin sydänperäisiin sairauksiin maailmassa korona-rokotusten jälkeen? Ennen koronaa Euroopassa kuolli 150 000 ihmistä inluenssaan, mihin ne katosivat koronan aikana? Rokotuksen aiheuttamista kuolemista on jo tutkimustulosta, mutta ne eivät ole saavuttaneet (vielä) valtamedian uutishuoneita.
    Ilman vahvaa, jumalallista interventiota tehtävä ei valitettavasti onnistu, rukouksilla Herran Jeesuksen puoleen on merkitystä asian eteenpäin viemiseksi.

  2. jiri.h.nieminen@gmail.com

    Mites tämä eroaa siitä, että Suomessa sai pervitiiniä eli metamfetamiinia vapaasti yskänlääkkeenä 1960-luvulla asti? Sota-aikana Saksastahan tuota tuotiin sotaväsymykseen- ja psykoosiin, mutta maistui myös jälleenrakennustyön ja sotakorvausten uuvuttamalla 1950-luvulla kansalle sekä tietenkin urheilevalle nuorisolle.

    Paitsi sitten kun kiellettiin YK:n toimesta, niin sittenhän nuoriso vasta meni rappiolle, vanhat arvot heitettiin romukoppaan ja posse alkoi eroamaan kirkosta.

    Eli miten jos se onkin niin, päin että metamfetamiini antoi lisäaikaa vanhalle esimodernille maailmalle ja kristillisille arvoille, ennen kuin elinkeinorakenteen muutoksesta johtuva arvojen murros hukutti kaiken alleen?

  3. Martta

    Loistava kompakti blogiteksti laajasta aiheesta jälleen Ahviolta. Meillä Suomessa yhä sitkeästi uskotaan siihen harhakuvaan, että lääketeollisuus on vain ihmiskunnan parhaaksi ja tahtoo ihmisille vain hyvää. Ja kyllä, totta kai aidosti hyvää lääketeollisuus onkin osoittanut moniin sairauksiin tehoavien lääkkeiden kehitystyössä, mutta ei pidä luulla naiivisti, että KAIKKI kehitystyö on VAIN puhdasta hyvää. Tänä päivänä osa lääketeollisuudesta on jo lähes peittelemättä ja täysin avoimessa yhteistyössä poliittisten ideologioiden kehittelijöiden kanssa, jossa iso raha näyttää kaatavan viimeisetkin vastustelijat päättävillä tahoilla. Täydellinen nykypäivän esimerkki tästä on viime aikojen Covid-gate. Miten valtamediassakin joukkopsykoosia kritisoineet tuomittiin ihmiskunnan vihollisiksi! Näyttävä maailmanlaajuisen hallinnan koeoperaatio onnistui lähes täydellisesti. Suomalainen valtamedia sekosi aivan täysin, osa sairaalahenkilöstöstä joko aivopestyinä tai maksettuina esiintyivät palstoilla dramaattisten otsikoiden ja kuvien keskellä, poliitikot nukkehallitusta myöten komppasivat läpeensä korruptoitunutta kansanvälistä ohjauskomiteaa. Onkohan yhtäkään tutkimusraporttia kokeellisten ns. rokotteiden terveyshaitoista julkaistu laajasti valtamediassa; eipä taida olla sattunut edes pientäkään säröä sensuurissa. Covid-gate osoitti maailmanvaltaa havitteleville ja suurta taloudellista valtaa edustaville jumalaa leikkiville mielenvikaisille missä kohdin seuraavalla kerralla pitää toimia toisin, laajemmin ja julmemmin. Seuraavaa pandemiaa on suunniteltu jo pitkään eikä sen enää pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Jumala meitä armahtakoon.

    • Filos

      Martta, Martta! Moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän tai yksi ainoa.
      Mutta se on juuri niin kuin kirjoitit!