”Se mies … kaikki menevät hänen luokseen” (Joh. 3:26)

JUMALA loi ihmisen omaksi kuvaksensa.

Näin sanoo Raamattu 1 Mooses 1:27:ssä.

Tänä aikana on kiperä tarve saada tarkastella ihmistä Jumalan luomisteon ja tarkoituksien valossa.

Mitä Jumala luo – mitä Jumala yleensä haluaa luoda ja luo?

Emme kysy, mitä Jumala voi. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Jumala voi.

Jumala voi myös sallia ihmiselle vapaan valintaoikeuden – mallia paratiisi.

Valoisa kuva hyvästä ja sopusointuisesta ihmisestä on murskautunut paratiisilankeemuksen seuraamuksiin. Järkyttävä alastomuudessaan on raamatullinen kuvaus langenneesta – Jumalan kuvaksi luodusta – ihmisestä. Paavalin sanoin:

Olen lihallinen, myyty synnin alaiseksi.

Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen, sillä minä en toteuta sitä mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen.

Tiedän, ettei minussa, nimittäin lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla tosin on, mutta hyvää en pysty saamaan aikaan. 

Huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon tehdä hyvää, sen lain, että paha pysyy minussa.  (Room. 7:14, 15, 18, 21)

Eletään ihmisen inflaation aikaa. Luomakunnan kruunusta on tullut halpaa pikkurahaa maailman pölyisellä markkinatorilla.

Kulttuuri-ihminen aadamilaisine peruspiirteineen on todella evoluutiossa – vaan ei kehittymässä jumalalliseksi tiedoissa ja taidoissa, vaan syöksykierteessään kohti manalaa, muuttumassa kaikista kulttuureistaan ja keksinnöistään huolimatta syvimmiltään alati pahemmaksi pettäjänsä muotokuvaksi. Langenneen, syntisen ihmisen devoluutio on yhtä kuin perkeleellistymistä.

KOKONAAN vastakohtana edellisessä kappaleessa kuvatulle on edelleen voimassa ja ajankohtaisena Jumalan Sanan paljastus ihmisen luomisen tarkoituksesta.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa.

Vavahduttavan suuri – pyhä! – näkemys ihmisen tarkoituksesta kohtaa meidät Raamatun alkulehdillä.

Ihminen on ylhäisintä mahdollista alkuperää. Hänet on luotu Jumalan ihmiseksi. Siten hänen todellinen olemisensa ihmisenä ja hänen elämäntarkoituksensa toteutuu yksinomaan Jumalan – Luojansa – yhteydessä ja Luojansa Hengen hallinnassa.

Palaan keskiyön kävelyymme vuosien vaihdetta elävässä pääkaupungissamme.

Eipä ihme, että kävelymme varrella niin monet nuoret heijastivat sanoista tekoihinsa elämän tyhjyyttä, ristiriitaa, tarkoituksettomuutta.

Yhtäältä kaikin tehostein osoitettiin, mitä se on, kun saa pitää elämänsä ohjaksia vain omissa käsissään – olla oman elämänsä herra ja hallitsija. Pyhän Hengen ja Pyhän Sanan silmillä ympärille katseleva ei voi olla murtumatta todetessaan, että moni on huomaamatta heittämässä kalleinta helmeä – omaa elämäänsä ja tulevaisuuttansa ajassa ja ikuisuudessa – Jeesuksen sanoilla sanoen: sikojen eteen.

Noin ajattelen, hurskaasti rukoilenkin joidenkin puolesta, joiden fyysistä olemusta ja elämää kulkiessani kosketan – ja sitten Pyhä Henki nuhtelee ja murtaa minut.

Meissä uudestisyntyneissä kristityissä on aihetta ja syytä pysähtyä äkisti rehelliseen itsetutkisteluun omasta vaelluselämästämme löytyvistä piirteistä.

Näin Pyhä Henki puhuu minussa minulle. Pysähdyn.

Pyhä Henki syventää sanojansa henkeni maailmoissa. Kuin teesi teesiltä olen ympärilläni olevassa menossa pysäytetty kuulemaan Ääntä, joka kuuluu ympärillä räjähtäviä nalleja ja sataa muuta efektiä voimallisemmin sisimmässäni.

Sinä tiedät, millä kalliilla hinnalla sinut on ostettu ja asetettu uuteen elämän mahdollisuuteen Kristuksessa.

Sinä olet kaikki, mitä maailma ympärilläsi juuri nyt tällä paikalla näkee Kristuksesta – oletko sinä Kristuksen suloinen tuoksu kadotukseen matkalla oleville?

Sen sijaan että kauhistut ja arvostelet elämäänsä hukkaamassa olevia, mitä teet, jotta heillä olisi mahdollisuus tarttua tarjolla olevaan pelastuksen sanaan?

Olet arviolta viiden tuhannen etupäässä nuoren ihmisen keskellä Postitalon tuntumassa Helsingin kaupungin keskustassa – matkalla laskeutumaan parkkitalon alamaailmaan ja ajamaan sieltä kotiin – kristittyyn kotiin. Mitä aiot tehdä loppuyön aikana?

Olen jo päiviä aikaisemmin sopinut perheeni kanssa, että uuden vuoden ensimmäisinä yön tunteina sijoitun toimistooni työskentelemään alkuvuoteen 2022 liittyvien patmoslähetyskenttien rahoitukseen kuuluvien haasteitten kanssa. Työstän postitusta ystävien koteihin. Vietän vuodenvaihteen yötä päivää toimitustyössä. Vuoden 2022 ensimmäisenä Herran päivän iltana hoidan osuuttani Taivaan ja maan väliltä-ohjelman suorissa kuuntelijayhteyksissä.

Automme seisahtuu toimitusportaikon edessä. Varmaankin matkaa jatkavat kummeksuvat poikkeuksellista poistumistunnelmaani. Tästä he nyt lukevat selitystä. Lukevat senkin, että jo autokyydissä uudestaan ja uudestaan hengessäni pyörii paavalilainen sana – oikeutettu sana – herätetyn uutta, tuoretta herätystä vaativa sana, näin kirjoitettu:

Sillä ”teidän takianne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanoiden keskuudessa”, niin kuin on kirjoitettu.  (Room. 2:24 RKK)

Pääkaupungin nuorison ja muittenkin vuotta vaihtavien kriisi onkin syvimmältään kristittyjen kriisiä.

Minun – meidän – olisi saatava aivan uusi lähtökohta elämällemme.

Meidän olisi nähtävä ihminen – jumalaton ja syvälle langennutkin – Jumalan silmillä, Jumalan tarkoitusten valossa.  

Kyllä, paratiisilankeemus rikkoi Jumalan kuvan.

Mutta Jeesus Kristus tuli ja vuodatti verensä, jossa luodaan uusi ihminen – uusi luomus – Sanan ja Pyhän Hengen työnä.

TÄMÄ teksti syntyy katumuksen ja parannuksen tekemisen prosessissa vuoden 2022 ensimmäisen päivän ehtoona.

Vajaan vuorokauden tunteina olen hetken verran jopa unessakin työstänyt antautumista Jumalan Hengelle anoen saada olla alkaneena vuotena uuden elämän mahdollisuuksien majakkavalo lähimmäisteni maailmoissa.

Olen edellisinä tunteina pyrkinyt kuuntelemaan Pyhän Hengen ääntä, oppimaan ja saamaan koulutusta siihen, miten vuonna 2022 voisin olla enemmän kuin aikaisemmin ihminen, joka vedän lähimmäisiäni Kristuksen luokse – toki tietysti Pyhän Hengen välineenä vain.

Johanneksen opetuslasten kesken puhuttiin Jeesuksesta. Joku sanoi:

Kaikki menevät hänen luokseen. (Joh. 3:26 RKK)

Kaksi vuotta sitten olin joulukirkossa. Hyvin tunnetusta syystä johtuen kaksi viimeistä joulukirkkoa on koettu median kuvaruudun ääressä.

Onko se hyvä vaiko huono tapa, mene ja tiedä, mutta erityisesti joulukirkossa olen katsellut ympärilleni ja huomioinut erilaisia kirkkovieraita. Olen miettinyt, millaisista oloista ja millaisten mielialojen keskeltä lähdetään kuuntelemaan jouluevankeliumia. Vaihtelua voi olla paljon.

Monella suomalaisella oli juuri takana olevana joulunakin köyhyyttä ja monenlaista ajallista painetta.

Toisilla on surun aikaa, kuolemankin vierailtua. On sairautta, vastoinkäymistä ja vahingon kokemista.

Toiset ovat joutuneet kamppailemaan elämän ristiriitojen aallokoissa.

Eräillä on ollut ehkä pitkäänkin synnin tunnon taakka kannettavanaan.

Niitäkin on, joilla ei ole mitään valitettavaa vaan ovat tyytyväisiä elämäänsä.

Eräs ominaisuus on kuitenkin yhteinen kaikille: me olemme, me ihmiset, kaikki ja jokainen, köyhiä syntisiä. Hengellisesti aivan konkurssitilassa olevia – niin, kadotettuja ihmisiä. Onnettomia, ilman Jumalan Poikaa, Jeesusta Kristusta.

Tämän tietää myöskin Jumala, taivaallinen Isämme. Hän tietää, että maan lapsi tarvitsee yhteyttä Jumalan kanssa. Tämän iäisyyskaipauksen Luoja on itse asettanut ihmiseen. Kaipausta voidaan yrittää tukahduttaa väkivalloin, mutta se pääsee siitä huolimatta esille aika ajoin.

Tämän tietäen Jumala on rakkaudessaan kiiruhtanut heikkojen avuksi. Hän on ylhäältäpäin lähettänyt meille tien valmistajan, jopa itse tien. Jeesus on tämä tie – elävä tie. Me saamme Hänessä kosketuksen taivaaseen.

Kun syntinen henkilökohtaisessa sydämen uskossa omistaa Vapahtajan, se merkitsee hänelle uuden päivän koittoa. Hän saa omakseen sen suuren ilon, josta enkeli puhui paimenille, ja joka oli tuleva kaikelle maan kansalle.

Totta kyllä, pelko, epävarmuus ja jännitteet kalvavat täällä usein mieltämme. Ne pyrkivät ajan vaivojen keskellä usein saamaan liiaksi valtaa meissä ja rasittamaan suuresti elämäämme. Ne raastavat ja rasittavat sieluamme. Syynä ovat menneisyyden mustat muistot mutta myös tulevaisuuden huolet ja pelot.

YSTÄVÄNI metodistipappi Toivo Tunturi piti minua ja patmosjohtoa vieraana professori ja rouva Saarisalon työkeskuksessa Bergvikissa. Toivo käytti usein ilmaisua Jeesuksen syntymä-armo. Hän selosti sanontansa sisältöä näin:

Tarkoitus on, että jokainen meistä pääsisi omakohtaisesti sanomaan: Minullekin on syntynyt Vapahtaja – ihan juuri sellaiselle kurjalle syntiselle ja lankeavalle minulle. Olen Hänen omansa: Hän osti minut, ennen kuin minä tiesin mitään Hänestä. Olen saanut syntini anteeksi Häneltä. Jumalan rauha on vuodatettu sydämeeni Pyhän Hengen kautta. Olen saanut Pyhän Hengen täyteyden lahjoineen. Minä saan jaksaa taas vaeltaa eteenpäin – perillekin saakka.

Pian olen kirjoitukseni kirjoittanut. Vaan ennen loppupistettä palautan mieleesi rukoilevaisten riveistä tunnetun Juho Huttusen.

Juho oli suuri syntinen – omien sanojensa mukaan.

Yöllä hän heräsi tuomiokellon koviin lyönteihin mökkinsä ulkopuolella. Hätä otti ja vei miehen syvään tuskaan.

Ei ennätä enää mitään sovittaa, ei saada anteeksi, ei pyytää anteeksi, ei ehdi kaikkea enää selvittää.

Jussi makaa kasvoillaan talvipakkasessa porstuansa ulkopuolella jäisellä maalla. Irtolunta tuivertaa.

Jussi lyö käsiänsä yhteen, huutaa sielun tuskassansa, lupaa hyvittää kaikki ja aloittaa uuden elämän – ja koko ajan soivat tuomion kellot aina vain vahvemmalla äänellä hänen korvissaan.

Mutta sitten -.

Aivan korvin kuullen kellojen ääni heikentyy, on kuin soittaja kelloineen olisi jopa lähtenyt pihan luota kauemmas – ja jonkun ajan kuluttua on ääni kokonaan kaikonnut.

Ohi ajaakin. Ei tullut minua noutamaan. Ei hätä tämmöinen ollutkaan.

Niin jäi Jussin kohdalta kaikki entiselleen. Ja sitäkin suuremmalla syyllä, kun tuomiokello osoittautui vain korjauksesta palautuvaksi kirkonkelloksi, jota yöllä oli kuljetettu kirkolle paikoilleen pistettäväksi. Matkan vaivoissa kellon kieli oli päässyt irti siteistä ja pimpitti ja pommitti kelloa vasten – ja herätti Jussin kuvattuine seurauksineen.

Vaan kyllä pihamaalla tapahtui aitoa heräämistäkin.

Jussin kuultiin usein todistuksessaan sanovan, että niin paljon Jumala häntä rakasti, että oli järjestänyt kaiken kelloon liittyvän, jotta saisi synnin unessa makoilevan miehen pelon ja kauhun kautta parannuksen paikalle.

Sattuisiko niin, että sinä, lukijani, joutuisit vuonna 2022 – ehkä jo ihan piankin – kuulemaan tuomion kellon kläppäyksiä Jumalan Sanan satuttaessa sinua omantuntosi syvimpään syvyyteen osuvana.

Eivät kaikki pääse tuomiota pakoon ja rauhassa Jussin kanssa sanomaan: ”Ohi ajaakin, ei tullut minua hakemaan.”

Painakoon tuomiokello meidät polvillemme tunnustamaan syntimme Hänelle, joka voi ja haluaa synnistä päästää.

Silloin soi toinenkin kello – Golgatan armokello!

Golgatan kellon ääni on niin korkea, että se tainnuttaa tuomiokellon äänen.

Tuomiokello vaikenee siellä, missä kuulevin hengen ja sielun korvin kuullaan Golgatalta kantautuvaa armokellon ääntä ja tehdään siitä kalleinta aarretta kalliimpi.

Kun Golgatalla juuri sinun syntiesi tähden haavoille kuolemaan saakka lyöty sielusi Ystävä vaientaa armoäänellänsä tuomiosi kellon, ei kadotus enää pauhaa kita avoinna sinua vaatien.

Jumala antoi Poikansa syntiesi sovitukseksi.

Pojan veri lauhdutti Isän vihan.

Usko Jumalan Karitsan voimaan vaientaa tuomion tuomitun omastatunnosta. Tämän sai ryövärikin kokea, ja hänen askelissansa miljoonat ja miljoonat.

LAPSEMME tuli koulusta ja näytti pääsiäisen ajan piirustusta, jossa olivat Golgatan kolme ristiä. Hän selitti, miksi toisen pahantekijän risti oli vinossa – siksi, koska se kaatuu synnin painosta kadotukseen ja pudottaa parannusta tekemättömän syntisen sinne.

Ei kai sinun ristisi kaadu kadotukseen?

Huuda tuomitun hätähuutoa: Jeesus, muista minua! 

Oi, mitä pelastavaa rakkautta saatkaan tiedostaa naulittujen käsien hyväilyn ja noston ottaessa sinut huomaansa – elämäsi loppuun saakka.

Muistatko otsikkoni tekstin siitä, miten Johannes Kastaja todisti Kristuksesta, että kaikki menevät ”hänen luokseen”. Ota sanasta kiinni – kiirehdi vapauteen, kiirehdi Jeesuksen syliin juuri nyt.

Kaipaatko saada konkreettista todellisuutta Armahtajasi lävistetyistä käsistä? Kun karanteeniolosuhteet sallivat, astu kotiseurakuntasi ehtoolliskirkkoon ja asetu palveltavaksi ja ota ja omista paimenen sanat: ”Sinun edestäsi annettu … sinun edestäsi vuodatettu.” – Olkoon vuotesi 2022 armon vuosi!